Laiska blogin kanssa, mutta kiireinen muuten - siinäpä se on Jossun elämä lyhykäisyydessään viime viikkojen ajalta. Orjatyövoima on pitänyt huolen koirien arjen aktivoinnista ja perustarpeista, mutta nyt sekin ilo päättyi ja koulunpenkki kutsui. Kiitos kiitos kiitos!

Kusti pääsi omaan kotiinsa Englantiin. Meidän etelän reissu sujui hyvin. Norjalainen lensi nätisti ja ennen kaikkea halvalla ja Kustin ensimmäinen lentomatka Oulu-Helsinki sujui hyvin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei kaikki noiden päivien kokemukset siihen olisi kuitenkin vaikuttaneet, mutta hyvin se veti kaikesta uudesta kokemusmäärästään huolimatta. Maalaispojalla uni maittoi Katrin luona ensimmäisen lentopäivän jälkeen. Hyvä että akut latautuivat, sillä seuraavan päivän lento- ja maahantulosessio kesti odotettua kauemmin, kun kymmenittäin Kreetan katukissoja oli päätetty juuri samana päivänä lennättää Lontooseen. Niitä hakijoita sitten riittikin ja Kustin paperisota viivästyi. Ehdin täällä päässä jo huolestua, mutta lopulta tuli viesti, että Kusti on Eileenin käsissä - täysistä sielun ja ruumiin voimista en mene sen koettelemuksen jälkeen vannomaan... 

Kusti lentokentällä sunnuntaina
 

Kusti kuitenkin latasi akkunsa aika hyvin, sillä 3 päivää maahan saapumisensa jälkeen se osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä ja se valittiin parhaaksi pennuksi. Samalla se sai myös ensimmäisen Junior Warrant -pisteensä (lukekaa tämä nyt vaikka niin, että se ei ollut yhdestä ensimmäinen, vaan useammasta kilpakumppanista ensimmiäinen). Kusti oli kuulemma esiintynyt kuin konkarit konsanaan. En kyllä tiedä kuinka tuo oli mahdollista, sillä veljeksistä Kusti nimenomaan oli se varsinainen vempula. Kai se on pitkän lentonsa aikana miettinyt asioita ja ohjelmoinut itseensä näyttelykoiramoodin.

Täti-Tutti & Kusti Eileenin pihalla
 

Kun Kusti oli saatu matkaan ja minut takaisin kotiin, oli tämän koiramaisen päivän multihuipentuma Fyran astutus Jupella. Tulipa siinä varsin hyvin selväksi se, miten niitä palveluskoiria astutetaan. Ensin hoidetaan hommat ja sitten vedetään hyvät tottistreenit päälle. Käsitys Jupen mukavuudesta ja selväpäisyydestä saa vain kerta kerralta enemmän vahvistusta. On se vain mukava herraskoira! Tätä kirjoittaessani tiedän jo, että tuo astutus onnistui, mutta tästä lisää sitten tuonnempana.

Fyra & Jupe
 

Sunnuntaina pakkauduttiin autoon ja suunnattiin kohti Kajaanin näyttelyä. Mukaan otettiin ihmisväen lisäksi corgikansasta Esko, TuTu, Puh ja Marski. Aamulla Kajaaniin päästyämme saimme itäisen naapurimaamme asukeilta nyrkin heilutuksella väritetyn "vinkin" siirtää autoamme 10 cm lisää oikealle, jotta mammat minkkiturkeissaan pääsevät autostaan ulos turkkien kohiintumatta. Noh... oli aika isot turkit kun se 1,60 m tuntui riittävän just ja just. Se aikaisempi 1,50 m olisi kai sitten varmaan ahdistanut todella. Siinä samalla me ostettiin yksi mopsi - ei itselle, mutta tuttavalle. Sen nimi kuultiin olevan ihan selvästi Mönjä, eikä se kuulemma ollut rohisevaa mallia. Se ääni mitä kuulimme siitä koko päivän lähtevän, oli sitten varmaan omaa pään sisäistä räkärohinaa. Kai? Kiva rekku yksilönä, mutta että itselle sellainen? Nounou.  

Näyttelypaikalla oli tiivis tunnelma ja vielä tiiviimmäksi sen tekivät meidän häkkiemme eteen parkanneet täti-ihmiset, jotka katsoivat oikeudekseen siirrellä meidän tavaroita miten halusivat. Tokihan se meidän trimmauspöytä oli heidän käytössään sen jälkeen kun olivat paiskoneet meidän harjat ja kammat siitä hiekan sekaan. Harvinaisen röyhkeää sakkia!

Tulospuolella reissu meni loistavasti. Pennuissa Puh oli ROP-pentu ja velipoika Marski VSP-pentu. Urospentujen kakkoseksi kp:lla tuli Marskin Tessu-veli. Esko sai ERI:n ja oli VSP-veteraani, mutta SA jäi saamatta turhan kaposen kropan vuoksi. Kapeutta ei suinkaan edesauta se, että Esko on mitä suurimmassa määrin "out of coat". Porukan kuningatar oli TuTu, joka voitti nartut, sai seitsemännen sertinsä ja kolmannen cacibinsa, valioitui ja oli lopulta rotunsa paras. Iltasella ryhmäkehissä se nostettiin vielä neljänneksi. Olipa hieno päivä valioitua! 

Kajaanin jälkeen mulla on aikajanalla (muuallakin kuin naamakirjassa) hieman tyhjä aukko. Sellainen arkipäivien mittainen vain, mutta hämärä muistikuva on orastavasta ja hyvin itäneestä flunssasta, joka kuitenkin koki ilmeisesti kadon kun ei lopulta petiin minua kaatanutkaan. Kunhan vain piti väsyneenä ja poissa elämästä.

Sitten tuli suvi-sunnuntai ja koitti koirien kylpyläpäivä. Kävimme tutustumassa Oulun Koirauimalaan ja kerta ei todellakaan jää viimeiseksi! Oltiin varattu kuudelle koiralle yhteinen tunnin aika ensitutustelua varten ja se riitti ihan mukavasti kun oli apukäsiä mukana koiria kastelemassa ja kuivaamassa. Meiltä mukana olivat TuTu, Misiu ja Katti - tämän talon vesipedot siis. Lisäksi polskimassa olivat Viski-aussie, Jola-mummeli ja Papu-labbis. Kyllä me kaikki kastuttiinkin, mutta mukavaa oli!

Katti on tosissaan!
 

TuTu veti kurvit uimalaukkaa.
 

Ja Misu nyt vain oli oma symppis itsensä. Kiitti uittajankin oikein kohteliaasti!

Kyseinen paikka saa meistä kyllä ihan kanta-asiakkaita. Misiu onkin tämän talon onnekkain, kun pääsee sinne jo nyt tulevana lauantaina taas polskimaan Seppo-doggi kaverina. Saapa nähdä pysyykö pappakoira liitoksissaan tästä riemusta.

Uimasilla olon ilo vaihtui maanantaina isoksi huoleksi kun selvisi, että Fyra on loukannut itsensä jossain tuolla pihalla ja huolella. Sillä on kirsussa haava ja se ei maanantaina kyennyt oikein kääntämään itseään oikealle. Yöllä tilanne paheni niin, että sen ulvahdukset jo valvottivat. Aina kun se vaihtoi paikkaa, sitä sattui. Motorisia oireita ei ollut. Sain sille tiistaina töistä tullessani kipulääkettä klinikalta, mutta jätin sen antamatta kun Fyra oli mielestäni parempi ja kivuttomampi. Suunnittelin, että annan sen ainokaisen annoksen sitten yötä vasten jotta saadaan nukkua paremmin kuin edeltävä yö. Tässä vaiheessa oletusarvo oli, että se saattaa olla tiineenä, joten pitkien kipulääkityksien vuoksi pitäisi olla varovainen. No - annos jäi antamatta ja menin Vintille treeneihin. Sitten tuli Tapsalta hätäinen soitto, että Fyra on nyt tositosi kipeä ja ettei sitä saa yksin autoon. Sain Tapsalle apua (kiitti Eija, kiitti Miuku) ja Jarmolta (meidän ell) luvan tulla heti. Tutkimuksien jälkeen Fyran kipupaikka oli paikallistunut lavan lihakseen ja se olikin ollut todella kipeä piste. Kaikesta kivusta huolimatta Fyra oli kuitenkin sallinut kaikki hoitotoimenpiteet omalla positiivisella tavallaan. Fyra oli ultrattu, jotta nähtäisiin olisiko merkkejä tiineydestä jo havaittavissa ja olihan siellä. Lääkitykseksi se sai kerta-annoksen piikkinä Metacamia ja ohjeeksi, että jos ei parissa päivässä mene paremmaksi, pitää suunnata "oikealle eläinlääkärille". Tällä heitollaan meidän lääkäri tarkoitti siis lääkäriasemaa, jossa olisi laajempaa tutkimuskalustoa käytössä, mutta saattaahan tuo sanonta näin valelääkäriaikana herättää hilpeyttä. Ihan oikea lääkäri se meidän Jarmokin on, mutta resurssit nyt on Raahessa mitä on... eli niitä ei oikeastaan ole. 

Tätä kirjoittaessani Fyra voi oikein hyvin. Se ei ole tänään kiljahtanut vielä kertaakaan ainakaan meidän kuullen. Sen touhotusta katsoessa on hyvin vaikea uskoa, että se oli tiistaina niin kipeä. Jospa tämä nyt olisi ollut vain raju säikähdys. Kipulääkettä sille ei ole annettu sen Metacam-piikin jälkeen, joten meillä on vahva usko myös siihen, että vielä alullaan olevat pentusetkin voivat hyvin.

Muutakin surua meillä on ollut. Dumbo-hamsteri siirtyi viimein ajasta iäisyyteen. Olihan sitä odotettu, mutta jotenkin se surullinen mutta hellyttävä näky vanhasta pikkuhamsterista omassa pesässään rauhallisesti ikiuneen nukahtaneena vain pysäytti. Dumbo ei ollut "vain" hamsteri, se oli HAMSTERI. Se oli ihmisten hamsteri. Seurallinen ja persoonallinen pikkuotus, jonka itsevarmuus oli sellaisissa sfääreissä, että samanlaista tuskin ihan heti löytyy mistään. Kun sen otti häkistä, se kulutti ensimmäiset 30 sekuntia teatraaliseen korvantaustojensa ja kainaloidensa pesemiseen ja aloitti ympäristön tutkimisen vasta sitten. Jouluna pupujen kanssa tehdyissä kuvauksissa se alkoi hyvin tomerasti kiskoa pupusten turkeista itselleen pehmeää pesävärkkiä. Se eli kääpiöhamsteriksi pitkän elämän. Se olisi täyttänyt neljä joskus nyt keväällä... tai ainakin tuon neljä. Ihan tarkkaa syntymäaikaa emme sille tienneet. Se ikä on tuollaiselle otukselle pitkä, hyvin pitkä!

Tänään ehdin viimein tälle vuodelle ensimmäistä kertaa tupostelemaan Luvan kanssa. Ruosteet lähti raajoista heti kerralla kun vedettiin vuorollaan 5 erilaista noin 20 esteen rataa. Noista kolme taisi mennä nollana (tai ainakin sinnepäin), kahdessa tuli säätöä enemmän ja vähemmän. Muistikapasiteetti oli kyllä äärimmilleen viritettynä kun tuossa ajassa samoilla esteillä piti omaksua viisi erilaista pitkää kurvia, mutta voi ylpeys sitä iloa kun se onnistui! Luvakin oli oikein pätevä, joissain kohtaa jopa taas yllätti minut. A:n juoksukontaktithan sillä on oikeastaan liki primat, puomillakin paranivat kokoajan loppua kohden. Mitä vähemmän vahdin sitä alastuloa, sen paremmin se juoksee. Voi kun kisoissakin (sitten kun niihin taas joskus pääsee) sen malttaisi ohjata niin kuin harjoituksissa! Heikko on ihmisen mieli kun kisoissa pitää muka varmistella ja pilata koko suoritus. Tai no - mä mitään oo juurikaan viime vuonna pilaillut kun en ole kisoihin juurikaan päässyt. Ehkä koirien etu jopa! :D

Viikon päästä on yksi harrastusvuoden kohokohdista kun on Koira-Expon aika. Kennelpiirin edustajana sinne lähden ja ohjelma on jälleen kerran mielenkiintoinen. Tänä vuonna ajattelin paneutua ensisijaisesti luonnetta käsitteleviin luentoihin ja toissijaisesti sitten kaikkiin niihin muihin, jotka aikataulullisesti sopivat lukujärjestykseen. 

Niin se aika riensi ja keskiviikkona 11.1. on Kustin vuoro lentää Finnairin siivin Englantiin uuteen kotiinsa Eileenin hoiviin. Vaikka välimatkaa tulee olemaan paljon, en ole huolissani tai edes ennalta kovasti ikävissäni, sillä Eileenin luona on viime vuosina tullut käytyä kerran tai kahdesti vuodessa. Kyllä me siis Kustin kanssa nähdään! Ihan varmasti!

Tältä se nuoriherra Kusti nyt lähtiessään jotakuinkin näyttää. Keskenkasvunen kakara, mutta eihän sitä 8-kuisena voi oikein muuta ollakaan - ei ainakaan saisi olla. 

Suurin jännitysmomentti tässä on se, mitä Marski-veli tuumaa jäädessään "yksin". Urbo ja Turbo ovat olleet aika erottamattomat ja aikaansaaneet yhdessä kaikenlaista hauskaa ja vähemmän hauskaa. Tuo viimeksi mainittu tarkoittaa lähinnä työhuoneen täydellistä remonttia. Poikien mielestä se alkaa lähennellä täydellisyyttä, meidän mielestä huone on atomeina... Tekevää sorttia nämä pikkumiehet, varsinaiset Puuha-Petet!

Marski, Kusti ja Puh-sisko

Ensi viikonloppuna Kusti saattaa käydä uuden emäntänsä kanssa Open Showssa näyttäytymässä pentuluokassa. Samassa teemassa ovat myös sisarukset Marski, Tessu ja Puh, jotka pyörähtävät kehäkierroksia Kajaanissa. Aika on todella rientänyt. Vastahan ne näyttivät tältä:

Hyvää uutta vuotta!

Mitä ollut ja mennyt vuosi piti sisällään koirarintamalla? Mitä saatiin aikaiseksi?

Agilityrintamalla oli starttimäärässä laskettuna vaisuin vuosi pitkään aikaan. Juoksin 12 kertaa radan kisoissa ja nuo radat jakaantui kolmelle koiralle: Luvalle, Fyralle ja Kattille. Radoista 2 oli hylkyä, 2 vitosta, 3 yliaikanollaa ja 5 nollaa. Ei siis sillä saralla huonosti lainkaan. Kroppa vain petti - tai oikeammin kinttu ja syksyn kisarupeama meni sen sileän tien. Onneksi Luva sai jatkaa kisaamistaan kasvattajansa Riikan kanssa ja kun ensimmäinen kisa polvileikkauksen jälkeen koitti, seisoa napotinkin sekä Luvan että Fyran kanssa kolmosluokan starttiviivalla. Hassua! Luvahan oli vielä ykkösluokkalainen ilman yhtään nollatulosta toukokuussa. Fyran kanssa taas ei ehditty harjoitella kisaamista kakkosluokassa kuin kolme kertaa kun se loikki jokaisesta luva-nollan. On se vaan peli! Kattin kanssa ei saavutettu mitään suurta, paitsi mukavia ja ennen muuta nopeita ratoja; kolmesta startista yksi lipsahti vauhdin huumassa väärälle esteelle ja lopuissa tuli vain yksi rima alas. 

Näyttelypuolella käytiin vähän siellä sun täällä. Oltiin tavallaan aktiivisiakin ehkä jos verrataan tuohon agittamiseen, mutta ei me silti kehänkiertojen määrässä edes yritetä kilpailla niiden kanssa, jotka tykkää niissä kinkereissä kaikki viikonloput kuluttaa. Me otettiin tällainen täsmäisku -tekniikka ja jälkikäteen voi vain hämmästellä miten tehokas se olikaan. En muista viime vuodelta sellaista näyttelyreissua, jonka jälkeen olisin todennut jotta "p*sk* reissu, mutta tulipahan tehtyä". Vuoteen mahtui sadepäivää, paistepäivää ja auton hajoamista keskelle Ruotsin lappia. Omista koirista kehää kiersivät enemmän tai vähemmän TuTu, Katti, Esko, Misiu, Femma, Piika, Marski, Luva ja "hoitolaiset" Mint ja Kusti. Kasvattajaluokkia esitettiin ainakin Kajaanissa tammikuussa, Kemissä heinäkuussa ja erikoisnäyttelyssä Lohjalla lokakuussa, jossa meidän poppoo oli ROP-ryhmä. Hyvä me!

Alkuvuosi oli kotona yhtä hulinaa kun ensin helmikuussa syntyivät Femman ja Unton pennut ja sitten toukokuussa Piikan ja Topin jälkikasvu. Femman tytär Mint jäi meille kasvamaan ja odottelemaan sittemmin joulukuussa toteutunutta matkaansa uuteen kotiin Englantiin. Piikan pojat Kusti ja Marski jäivät meille myös, sillä Piikan kasvattaja Eileen kävi lokakuussa valitsemassa niistä Kustin itselleen. Kusti muuttaa Englantiin puolentoista viikon päästä. Ai mihinkö Marski menee? No ei niin mihinkään! Muut pennut löysivät mukavat, kivat ja maalaisjärjellä varustetut kodit, joissa koira on ensisijaisesti lemmikki. Terveisiä kaikille!

Omalla koirarintamalla tapahtui sen verran luonnollista poistumaa, että Nörtti-rottis muutti ajasta iäisyyteen elokuussa. Olihan se jo vanha ja ansaitsi leponsa kun takajalan kivut yltyivät hallitsemattomiksi. Tuona samana iltana meidät yllätettiin 110% kun toisen ison koiran paikkaa täyttämään meille kannettiin (joo, kirjaimellisesti kannettiin) tuo saksanhukkanen Tarmo. Luonnollisen poistuman jälkeen meille tuli siis luonnoton lisäys. No se lisäys jäi ja joskus ne hulluimmat asiat voi osoittautua jopa viisaiksi vedoiksi. Tarmo on viisas koira joka viisautensa suurimpana osoituksena osaa esittää niin tyhmää, että menemme usein sen vipuun. Se voittaa meidät keskiverrosti 6-0 nokkeluudessa, mutta kiltti se on jos arkikielellä näin koiraa kuvataan ja unohdetaan kaikki luonnetestien tai viettiteorioiden termit. Sisällä rauhallinen ja ulkona osallistuva ja aktiivinen - sellainen on meidän Tarmo.

Kesällä meille muutti kaksi uutta perheenjäsentä; leijonanharjaskanipojat Uuno ja Ossi. Jenni voisi kirjoittaa niistä romaanin, minä tyydyn toteamaan, että noin koomisen näköisiä eläimiä ei yksinkertaisesti voi olla - mutta onpa vaan.

Yhdistystoiminnassa on ollut hiljaiselovuosi ihan kirjaimellisesti. Kennelpiirin hallituksessa olen ollut ja osallistuin keväällä sen edustajana Koira-Expoon. CardiCan ry:n puheenjohtajana olen ollut kyllä ihan mitääntekemätön - paitsi  sainhan sentään aikaiseksi heinä-elokuun vaihteeseen tänne agileirin. Sitten hajosi jalka ja sen parannuttua alkoikin sellaiset työkiireet, että jälkikäteen ajateltuna on pienoinen ihme, että olen vielä järjissäni (ainakin niin kuvittelen). Aijjuu ja kiikutinhan minä CC:n ruusukkeet CWCA:n 85-vuotisjuhlanäyttelyyn Coventryyn jaettavaksi ja ne olivat siellä kovasti mieluisat tuliaiset. Onneksi muut CC:n toimijat ovat olleet kukin tahoillaan tekeviä, joten kun nämä asiat summataan, ei piskuinen yhdistys ole mitään hiljaiseloa tätä vuotta viettänyt. Olen teistä ylpeä ja teille kiitollinen! Paikallisen koirakerhon toiminnassa olin aika epäaktiivinen. Auttelin kyllä match shown järjestelyissä ja vedin omalla kentälläni kevään-kesän-syksyn yhtä agilityryhmää. En varmasti ole vuoden yhdistysaktiivi, mutta en sentään ihan mitääntekemättömänä ole istunut. Toisaalta - enpä liioin ole yhdistykseltä ollut mitään tänä vuonna vaatimassakaan :D Taidan siis jäädä kovasti vaakakupissa sille antajapuolelle. Ehkä huilaustarpeen aiheutti edellisvuoden ryhmänäyttelypakertaminen, joka vei tunteja niin paljon, etten niitä koskaan kehdannut talkoopistelistalle edes laittaa. 

Vuosi vaihtui viime yönä, mutta mihin suunnataan nyt katseet?

Agilityn osalta eteen tulee Luvan ja Fyran osalta perheenlisäystauko. Fyran osalta se tauko alkoi toissapäivänä juoksun muodossa ja astutuksen onnistuessa se tulee kestämään aina tuonne alkukesään saakka. Luvan juoksun alkua odotellaan ja jahka se alkaa, se menee Riikalle kunnes a) palautuu meille äitihommien loputtua tai b) jos se jää tyhjäksi. Toivomme tietenkin vaihtoehtoa a. Corgilityä siis tauon ajaksi tiedossa. Femma voisi hilpaista jonkun kisan kun kevät koittaa ja hallit lämpenee tai kisat muuttavat kokonaan ulos. En tahdo niin pientä koiraa hypyttää kylmissä maneeseissa raskaalla hiekkapohjalla. Piste! Kattin agiura keskittynee vain pieneen kevätreeniin, ehkä muutamaan kisaan kevään korvilla, mutta senkään aktiivista kisauraa tälle vuodelle on turha odotella, sillä alkukesään sijoittuvasta juoksusta haaveillaan niitä pentusia. TuTu... no jospa se juoksisi ensimmäiset viralliset kisansa tänä vuonna jossain joskus. Ei olisi paljosta kiinni sen kynnyksen ylittäminen. Tarmo opiskelee ohjausta ja sille olen päättänyt opettaa pysäytyskontaktit 2-2. Kerta se on ensimmäinenkin, terv. juoksukontakteihin hurahtanut.

Näyttelyrintamalla jatketaan samalla vaatimattomalla tahdilla määrän suhteen. Tällä hetkellä ohjelmassa näyttää olevan vain Kajaani ja ehkä helmikuussa Tornion ryhmis. Maaliskuussa esitän Mintin Cruftsissa Englannissa. Pari ulkomaan keikkaa omien koirien kanssa on suunnitelmissa, mutta ne tullaan tekemään ennemminkin lomailumielessä kuin näyttelymatkana. Toiveena olisi jos vuoden loppuessa ainakin TuTu ja Piika olisivat etuliitteellä FI MVA ja eiköhän se perheen parissa bunkkaava Jola-muorikin sitä viimeistä sertiään vajaa 12-vuoden iästään huolimatta yritä. Tulihan ne eka ja toka serti yli 11-vuotiaina kun muun aktiiviuran jälkeen oli aikaa koiranäyttelyharrastukselle. Niin ja tuo Marski-poikanen, se tulee varmaan kiertämään kehissä ringin tai pari.

Tokottelun saralla olenkin jo kehunut aktivoituneeni. Tarmolle tavoitteena BH-koe kun ikä riittää ja mistä sitä tietää vaikka toko-kokeetkin laittaisi ohjelmaan. Tarmolla tuskin on sitä mitään vastaan, mutta ongelmahan on minun korvien välissä. Tuolle peikolle pitäisi tehdä jotain ja pian. Ei kai se sieltä poistu muuta kun kisaamalla, mutta kun argh... no - katsotaan! Tutu olisi myös aika hyvällä pohjalla perusteiden osalta. Se on myös kovasti tekevä ja nokkela ja sen seuraaminen on herkullisen näyttävää, joten jospa jospa...

Pentuasioita sivusin jo hieman, mutta tarkemmin...

Fyra tosiaan pitkän jossittelun ja siirtelyn jälkeen on siinä tilanteessa, että nyt tai ei enää koskaan. Ollaan päädytty siihen, että kokeillaan saako Tapsan rottiskasvatus jatkumoa eli oikeastaan Steelpaw's nimellä uuden alun. Urokseksi on valikoitunut meitä molempia miellyttävä kaikkialla herrasmiehen tavoin käyttäytyvä Big-Heeler's Yuppie, jota on katseltu sillä silmällä jo 1,5 vuotta. Minä tykästyin siihen Muhoksen ryhmänäyttelyssä kesällä 2010 ja totesin tuolloin että JOS Fyra astutettaisiin, se astutettaisiin juuri tuollaisella uroksella. Tapsa tykästyi samaan urokseen jalostustarkastettuaan sen samana kesänä Kempeleessä. Jos astutus onnistuu, pentujen syntymä ajoittuu maaliskuun puolivälin paremmalle puolelle. Jos ei onnistu, kohtalo puuttui peliin ja se oli sitten siinä se yritys. Eihän Fyra toki mikään rottweilereiden superkoira ole, mutta tiedämme sekä sen että Yuppien ominaisuudet ja taustat iloineen ja suruineen. Jos näiden kahden aikaansaama pentue tuottaa puoleksikaan yhtä positiivisesti elämään suhtautuvia ja elämässä pärjääviä rottiksia, niin ollaan jo pitkällä. 

Kattilla oli juoksu joulukuussa. Seuraava tulee joskus kesäkuun tietämissä ja sitten olisi tarkoitus tehdä keikka Kentsulaan. Sen loppuvuosi meneekin sitten toivottavasti pentuja hoidellessa ja pennuista palautuessa. Jos Femman juoksu syksyllä ajoittuu sopivasti niin, ettei meillä ole kahta pentuetta yhtäaikaa tiedossa, kokeillaan ehkä sen astutusta. Jos taas sitä pitää siirtää kovasti ensi vuoden puolelle, unohdamme ajatuksen ja Femma saa alkaa odottelemaan veteraanivuosia. Aikamala! Onko sekin jo sen ikäinen? Mihin tämä aika menee?

Yhdistystoiminnan osalta vuosi tuo Kennelpiirin tehtäviä, Koira-Expon ja varmaan jotain Cardi Can -puuhastelua. Lupaan olla sekä piirin että CC:n toiminnassa mahdollisuuksieni mukaan aktiivinen ja toimia juuri telkkarista kuulemani Benazir Bhutton (*Wikipedia* auttaa jos et tiedä kuka hän oli) sanojen "olemme virassa, emme vallassa" hengessä. Nuo neljä sanaa pitää sisällään paljon viisautta ja sopivat paitsi ehdottomasti myös yhdistystoimintaan! Raahen koirakerhon parissa taidan jatkaa samalla kaavalla kuin tänäkin vuonna. Autan tarpeen tullen esim. mätsärin järjestämisessä ja vedän agiryhmää. Tämän enempään en uskalla lupautua. Jää vielä lupaukset täyttämättä.

Toivottavasti vuoden päästä samanlaista koostetta kirjoittaessani meidän koirakokoonpanossa ei ole tapahtunut katastrofaalista vajetta. Olen kuitenkin realisti ja totean, että meillä on aika iäkkäitä asukkeja. Ringa vietti juuri joulunsa nro 15, Pörrin vastaava järjestysnumero oli 13, Tottin 12 ja Misiun ja Eskon koettujen joulujen määrä on kummallakin 10. Kovan onnen Ellakin toisesta selkäoireilusta toipuessaan on jatkuvasti pelon aiheena koska se kohtalokkain sekoiluloikka koittaa. Ella kun ei vielä 8-vuoden iästään huolimatta ole tajunnut, että koirat elää neliöissä - ei kuutioissa.

Aina pitää myös muistaa se, että koskaan ei tiedä mitä murhetta eteen voi tulla. Koirat ovat niin salakavalia peittämään sairautensa, joten pommi voi tipahtaa taivaalta äkkiäkin riippumatta siitä minkä ikäinen koira on. Tapaus-Tuuti on niin kirkkaana mielessä vieläkin vaikka tuosta tulee alkuvuodesta 10 vuotta. Hieman yli 1-vuotiaan ilopillerin menettäminen muutamassa viikossa aggressiiviseen jo sikiöaikana alkunsa saaneeseen syöpämuotoon oli sellainen shokki, että sen sulattelu voi viedä vielä seuraavatkin 10 vuotta. Pitäisi osata jokainen päivä koiran kanssa arvostaa korkealle ja nauttia siitä. Tavoitteiden sijasta pitäisikin ehkä puhua haaveista ja toiveista - toiveesta suorittaa BH-koe Tarmon kanssa tai haaveesta, että Piika saa viimeisen sertinsä ja valioituu jne jne. Ne tulospuolen saavutukset kun ovat loppupelissä ihan toissijaisia kaiken sen koiran meille antaman uskollisuuden rinnalla. Jos siltä itseltään kysyttäisiin, se vaihtaisi välittömästi sertiruusukkeensa kunnon metsälenkkiin tai koulutustunnuksensa HK:n siniseen. Kilpaileminen on meidän ihmisten harrastus, ei koirien. Koirat harrastaa treenaamista, lenkkeilyä ja yhdessäoloa YHDESSÄ omistajansa kanssa.

Ringan 15. joulu
 

Puriko se tokokärpänen messarissa KV-tokoa seuratessa ihan oikiasti ja vakavasti? Saatto se ainaki hipasta, sillä jos laskee agitreenin määrän versus tokotreenin määrän viimesen kuukauden aikana niin tokon osuus on kirkkaasti agia isompi. Talon tokottelukuningas (määrässä, laadusta ei niin varmuutta) on Tarmo. Pakko listata tähän mitä Tarmon kanssa on tehty, jotta voi sitten joskus katsoa onko asiassa edistytty. Tarmo osaa nyt:

• istua käskystä ja tekee sen aika lailla liikkeestäkin. Istuminen on sillä jo melkolailla selkäytimessä kun sitä on istutettu pennusta saakka aina kaiken jännän ja mukavan edessä, mm. ruokakuppi, autoon/autosta pääsy, ovista ulos kulku, pihaportista sisään tulo jne jne...
• istuu paikallaan remmin verran ja pari pidempää vapaana istuttamistakin on otettu
• menee maahan pienellä käsiavulla, käsiapu on vähentynyt huomattavasti vaiheesta "3D-mallinnos"
• seuraamisen alkeita tehty pääasiassa seinän vieressä, jotta asento pysyisi suorana, treenimäärään nähden ihan kelpoa, töitä kuitenkin tiedossa
• seuraamisesta perusasentoon istahtaminen on oikeastaan aika hyvä. Tekee itsenäisesti.
• sivulle tulossa tarvitsee käsiapua, mutta hyvällä alulla. Minun mielestä sillä on jonkinlainen käsitys siitä mitä pitäisi tehdä, mutta se miten saada nopeasti kasvaneet takajalat mukaan etupään toimintaan on vielä hakusessa. Sama asia heijastuu myös seuraamisen käännöksiin, mutta kaikki aikanaan, ei hoppuilla!
• maahan-istu-maahan ja maahan-seiso-maahan liikesarjoja jumpattu jonkin verran. Muut saa vielä odottaa...
• aloitettu eteenistumisen treeni, siis se "LIKI" luoksetulo
• ruutuun meno namilautaselle aika hyvällä alulla
• merkin kiertoa aloiteltu, koiralla ei vielä niin mitään hajua asiasta mutta opetellaan
• noutokapulan kanssa puljaaminen lähti eilen illalla hyvälle alulle
• katsekontaktin ottaminen sanalla "valmis" on alullaan. Tuo tosin ottaa katsekontaktin helposti ihan mistä vain sanomisestani. Se on aika helposti moodissa "aina valmis - mitä tehdään".
• leikkii mielellään, tennispallo leluista paras palkka
• ahne on, ruualle tekee mitä vain
• hoksasi viimein kosketusalustan ja naksautuksen yhteyden... kai... ehkä...
• ei kamalasti ota häiriötä muista samaan aikaan treenaavista

Eiköhän näillä olla aivan kelvolla alulla huomenna 8 kk ikäisellä Tarmo-Tartsanilla. Luulisin niin. 

Koska meillä on nyt tätä orja-apua, niin kokeiltiin sitten Tarmon mietteet vetopuuhiin. Pentujan se toki on ja pentua ei vetohommill rasiteta, mutta kertakokeilu potkurilla tai autettuna aisojen välissä ei sitä riko. Halusimme vain tiedon siitä, mitä mieltä T on takana tulevasta rahinasta ja valjaisiin kohdistuvasta paineesta. No... eipä ollut mitään mieltä. Siitä se oli ihan normaalia. Ensi talvena päästään sitten oikeisiin vetohommiin. Ehkä se on sitten kasvanut noihin husky-valjaisiinsa, jotka ihan sattumalta ostin kirppikseltä viime keväänä ennen kuin mistään Tarmon meille tulosta oli pienintäkään hajua. Kliseinen selitys tuolloin oli, että kun halavalla sai...

Tätä kynää terotetaan vielä kauan, että se on yhtä terävä kuin tuo sen jauhama keppi...

Oikein hyvää joulua sinullekin sinä paappahenkilö mummoinesi, joka asiasta tehden teit autollasi tapaninpäivänä takanamme (minä, Tarmo ja Katti) U-käännöksen tullaksesi kertomaan aikuistensanojen saattelemana tiukan mielipiteesi. Olen hieman eri mieltä siitä, että "tuollaset kaikki susisekotukset pitäs tappaa", mutta jokaisellahan meillä toki on oikeus mietteisiinsä. Koska suttasit autollasi ennen kuin keskustelumme Tarmon susiverestä tai -verettömyydestä pääsi edes kunnolla alkamaan, ilmaisen näin jälkikäteen huoleni uudenkarhean autosi renkaiden nastoista, sillä sellaisella sutimisella saattoi joku jopa tipahtaa. Onhan kaksi kiivasluontoista U-käännöstä peilikirkkaalla jäällä olevalla Mansikkakarintiellä kuitenkin melkoinen saavutus. Ainakin se siltä näytti. Minua myös on jäänyt kaivelemaan mistä moinen "susikoiraviha" on sisällesi hiipinyt, jotta näin paljon näit vaivaa. Kävelimmehän kuitenkin pyörätiellä ja autotien väliin jäi luminen ruohikkokaistalekin, jotta emme varmasti edes vahingossa häirinneet tapaninpäiväajeluasi. Ehkäpä joku susi on k*ssut postilaatikkoosi liian monesti? 

Toivottavasti kohtaamme vielä myöhemmin jatkaaksemme tätä kiireen värittämää keskusteluamme. Lupaan lenkkeillä ahkerasti Mansikkakarintien varressa, joten tilaisuudet tapaamisellemme varmasti moninkertaistuvat mikäli satuit olemaan paikkakuntalaisia. Minä en sinua tuntenut enkä valitettavasti huomannut ottaa ylös rekisterinumeroasi myöhempää yhteydenottopyyntöä varten. 

Toivon sinulle rennompaa uutta vuotta ja vähempik*sista postilaatikon alustaa!

t. Johanna ja Tarmo 

PS. Meidän Tarmo ei ole vahingossakaan nostanut koipeaan tietoisesti tai tietämättään postilaatikkoosi olipa se missä tahansa, sillä a) se ei osaa vielä mokomaa taitoa kun on vielä pentu ja b) en anna aikuisten koirienikaan nostaa jalkaa postilaatikkoihin tai portinpieliin.