Jos Fyralta kysytään miten viime viikko on sujunut, se varmaan vastaa että järjettömän tylsästi pihalla kuoppia kaivellessa ja makkarissa T-paitoihin reikiä syödessä. Jos sama kysymys esitetään meille kaksijalkaisille, vastaamme hyvin pikaisesti että englantia puhuessa ja aivoja umpisolmuun värkätessä.

Viime sunnuntaina hain lentokentältä Ellan kasvattajan Eileenin ja Ellan täyssiskon Ellien, jotka aikaisemmin päivällä olivat aloittaneet matkan meille Heathrowin kentältä Lontoon kupeesta. Eileen tuli meille valitsemaan Ellielle sulhasta ja Ellie puolestaan kilpaillakseen vähän suomalaisissa kehissä ja tullakseen astutetuksi about heinäkuussa juoksun alkaessa. Sunnuntai-ilta meni ihmetellessä ja grillatessa. Ryynimakkaroita kehuttiin kovasti, vaikka ensin hieman arvelutti tämän ruuan tarjoaminen (kiireessä jäi kauppareissu heikolle hapelle).

Maanantaina näytin Eileenille Raahea ja kasvatinomistajia koirineen piipahteli täällä kivasti näytillä, kiitokset Hanna, Jonna, Heini & Roi! Eileen videoi koiriamme näyttääkseen niitä ystävilleen ja ne videot on meidänkin nähtävissä You Tubessa Kilvroch-kansiosta. Ehkei meidän mopet olleet mitenkään niitä cooleimpia noissa filmeissä, mutta onpahan ainakin iloista sakkia.

Illalla meillä oli viimeiset maneesivalmennukset Kempeleessä. Harjoiteltiin loppusuoria ja edellisviikonlopun kinkkistä aitakoukeroa, jonka Hilppa oli ystävällisesti toivonut harjoituksen aiheeksi. Haastetta siinä olikin ja aivosoluja sai käyttää toden teolla. Misiu kuitenkin meni mielestäni hyvin jos ei jopa erinomaisesti. Katsojana ollut Eileen ainakin oli "very impressed" siitä mitä hän näki. Harkkojen lopuksi kasattiin Minnalle esteet peräkärriin ja kiinnitettiin ne sinne mm. sähköjohdolla ja serpentiinillä. Vappumeininkiä myös nostettiin juomalla mukit simaa ja syömällä munkit. Kiitti Minna ja treenikaverit tästä talvikaudesta. Kesällä jatketaan!

Tiistaina esiteltiin Eileenille perinteisen Vappu Match Shown tapaan mitä on Suomen suvi. Osallistujia oli kuitenkin lumisadekeliin nähden paikalla hienosti ja erityisesti Lapsi&Koira-kilpailun ennennäkemätön osallistujamäärä (16 tahi 18, laskeminen oli vähän vaikeaa...) teki häneen vaikutuksen. Meidän Jennikin oli kilpailemassa Ringan kanssa ja Misiu lainattiin Jennin "kummiserkulle" Joonatanille. Jenni pääsi kuuden joukkoon ja sai siitä käsintehdyn puisen koiramitalin, ruusukkeen ja ilmapallokoiran (arvatkaa kuka ne muuten keksi sinne alkaa vääntämään, kyllä sitä pitää olla kaheli näine ideoineen!). Tässä vähän kuvakimaraa lastenkisasta, jossa Jennillä ja bestiksellään Netellä oli välillä aivan omat jutut, peräkkäin kun sattuivat jonoon.

567788.jpg 567790.jpg
Jenni & Ringa, Nette & Doni, Joonatan & Misiu - tulevaisuuden koiraharrastajat?

Match Showsta kotiuduttuamme vietimme iltaa Maijun ja Joonatanin kanssa ja lopulta oli vuorossa se perinteinen ohjelmanumero "kuinka saunottaa ulkomaalainen". Hyvin sujui ja Eileen nautti saunan lämmöstä.

Keskiviikkona otettiin vielä vähän jotain videonpätkää meidän pojista pöydällä. Homma meni melkeinpä silavaksi sillä eihän meidän pojat voi käsittää että kotona pöydällä seisominen tulisi ottaa coolisti ja vakavasti. You Tubesta voi nähdä lopputuloksen ja kukin voi tahollaan arvailla kuinka minua hävettää noiden sikailu... erityisesti Jannu-Hannu-Ian-Herbertti kunnostautuu tässä röh röh -meiningissä.

Vietyäni Eileenin lentokentälle, mentiin tekemään lopulliset kaupat uudesta "treenirepustani", joka on nyt sinistäkin sinisempi Renault Kangoo vm.98 mallia Diesel kovilla penkeillä. Kulkee pyhällä hengellä ja pienellä verolla ja mahduttaa sisäänsä corgin jos toisenkin! Mii laik! Tältä se siis näyttää Rellukauppojen mainoksissa (omani on jo huomattavasti enemmän elämää nähnyt):

180205.jpg

Autokauppojen jälkeen porhalsin kentälle vetämään tähtiryhmän treenejä. Meillä oli kontaktisulkeiset ja konkreettisesti näytettiin yhden harjoituksen muodossa kuinka paljon oikeasti ohjaaja säästää jos koiralla on kontaktipinnat kunnossa. Melkein veikkaan, että jotain jäi asiasta jokaiselle hautumaan, sillä oli se harjoitus sen verran helppo jos koira kontaktit OLISI osannut. Jos ei osannut... hommia piti tehdä kolminkertaisesti ;-)

Torstaina olin ihme kyllä töissä. Keskittymiskyky huiteli nollalukemissa, mutta ihmeen paljon sain vapaalla olon ajalta tulleita rästejä purettua. Töiden jälkeen työllisti pennun eläinlääkäritarkastus ja seuraavan ulkomaisen vieraan vastaanottamisen valmistelu. Jälleen kerran piti jättää peruskurssin vetäminen muiden harteille kun ei vain yksinkertaisesti revennyt. Pyydän suuresti anteeksi ohjaajakaverit + kurssilaiset!

Perjantaina jälleen töihin ja jotta keskittymiskyky pysyi kurissa, piti laittaa oikein ovi kiinni ja ovenpieleen lappu "palaverissa". Työrauha tosin oli kadoksissa kun puhelin soi 1-2 min välein! Töistä ajelin suoraan lentokentälle vastaanottamaan Huibertia Hollannista. Huib oli kovasti tyytyväinen pentuunsa ja pääsi hän näkemään naapurin Woodynkin. Pennut sai ottaa vielä viimeiset painitappelut ennen velipojan muuttoa puukenkämaahan tulppaaneita k*seskelemaan. Illalla oli Tapsan vuoro saunottaa Huib ja saunan jälkeen istuttiin ja naurettiin pikkutunneille asti.

Lauantaina vietiin Jennin kanssa Huib ja Brynn (pentu siis) Oulunsalon kentälle ja käytiin vähän shoppailemassa. Tuomisina oli se kauan haaveilemamme puinen puutarhakalusto. Nyt voidaan pitää kivoja grillajaisia! Kotiin tultuani olin saunan jälkeen niin kuitti että painuin suoraan petiin kasin maissa ja nukuin yli kellon ympäri. Kävin hereillä vain Huibin soittaessa että ovat kotiutuneet ja matka meni hyvin. Tai ainakin luulen olleeni puhelimessa hänen kanssaan, voihan se olla unikin...

Tänään sitten tehtiin Heinin kanssa "palauttava kirppari-istunto" ja toivottavasti tämä oleilupäivä aukaisee noita englannin puhumisen aiheuttamia umpisolmuja. Nyt illalla en enää ole ajatellut englanniksi kuin muutaman asian, elämä voittaa! Ensi viikolla, armaat koiraseni, tehdään varmasti jotain kivaa. Misiun kiva koittaa jo huomenna Käpiksessä kun meidän kerhon "ohjukset" saa oppia Minnalta agiliidon ja tokon saloihin.

PS ja JK ja mitä lie lisäystä:

Brynn on todellakin kotiutunut Hollantiin nopeasti. Tupu, Hupu ja Lupu on kohdanneet toisensa:

569559.jpg