aaagirotu2007.jpg

Agility ON iloinen harrastus! Sitä iloa ei pilaa Eniron karttahaun löytämät Kempintien mystiset kurvit, vesisade, kylmyys, märät kamppeet, eikä mikään muukaan mikä hetkittäin saattaisi normioloissa ottaa päähän pidemmän aikaa. Agilitystä saa myös kummia voimia, sillä kuin ihmeen kaupalla yksi naisihminen saa vedettyä jyrkkää rinnettä ylös kärreillä boksit, teltan, tuolit ja tavarakassin ja kirittäjänä on tapahtumaa todistamassa enää vain Jenni viisvee. Niin ja jos ei agiliitoa itseään lasketa, parasta viikonlopussa oli, että henkinen coach pääsi paikalle "perheineen" ja Espooseen karannut treenikamukin tuntui olevan muutostaan hengissä selvinnyt.

Takana on siis agirotu vuosimallia 2007. Paikkana oli Vöyrin hyppyrimäen kupeessa ollut hiihtokeskus ja se tarjosi mukavan paikan tapahtumalle. Ilmapiiri tosin ei ollut ihan niin juhlava kuin esmes Torniossa aikoinaan, mutta aika harva paikka pystyykään antamaan sellaisen suuren urheilujuhlan tuntua koiraharrastajille kuin torniolaiset olivat järjestäneet. Vöyriläiset aikaansaivat kuitenkin massiivisista osallistujamääristä huolimatta kodikkaan oloiset kisat, joista huokui monelta isolta paikkakunnalta kadotettu talkoohenki. Kahvit, virvoikkeet, munkit, lätyt, pullat jne olivat HALPOJA. Henkilökuntaa oli runsaasti. Parkkimaksun sai pudottaa omantunnon mukaan parkkialueen reunamilla olleeseen tynnyriin. Koirille oli lenkkeilymaastoja. Mikäs meillä oli siellä ollessa vaikka aika lailla sateista ja pilvistä olikin. Teltatkin saatiin melkein keskelle kaikkea toimintaa.

Lauantaina aamusella startattiin eka kertaa Ellan kanssa ykkösissä. Rata olisi ollut helppoakin helpompi ja nollan ottaminen olisi ollut hyvin todennäköistä jos Ella olisi ollut oma itsensä. Mutta kun ei ollut, ei sinnepäinkään! Sillä oli kai maanantain treeneistä takaraivossa joku ihme herneilykohtaus ja itseluottamus oli karannut hyppyrimäkeen. Pussiin meno tuotti ensin vaikeuksia ja kun siitä selvittiin virheettömän pujottelun kautta A-esteelle, mitään muuta ei ollut enää tehtävissä jatkoa ajatellen kuin pelastaa tilanne palkkaamalla koira tietoisesti. Hylkyhän siitä tuli, mutta Ellan olotila koheni huomattavasti.

Iltakisassa olikin jo paljon kinkkisempi rata ja ihanneaika oikein ykkösluokkamaisesti 40 sekuntia. Justjuu ja jovist! Jälleen tyylitajuton pujottelu mutta virheittä kuitenkin ja sitten tipahti muurin palaset. "Ai kauheeta, mä tein virheen, apua!", ajatteli Ella. Teetti vähän työtä saada se sen jälkeen putkeen sen epäloogisemmasta päästä. Vitonen alla sitten jatkettiin aika kelvollisesti rataa loppuun, mutta sitten tein "jossut" ja keksin ihan lopussa yhtäkkiä siinä salamana vaihtaa ohjaussuunnitelmaa ja kieltohan sen vuoksi tuli. Ihanneaika ylittyi putken edessä herneilyn ja sen viimeisen esteen kiellon vuoksi 7 sekunnilla ja radalta kymppi. Tulos 17 ja risat ja sijoitus kuitenkin HIENOSTI 14. (luokassa ilmoitettuja kisaajia 43).

Mini-kolmosten iltakisan aikaan mulla nousi savu korvista. Miksi miksi MIKSI mä en ilmoittanut Misua yksilökisoihin. Tuo kolmosen rata oli helpompi kuin aamun helppo ykkösten rata ja ihanneaikaankin (44 sek) näytti pääsevän hitaampikin koira. Nollia annettiin tarjottimella ja siihen ei välttis tarvinnu ees tuuria kohilleen ottaakseen sen (huonoa tuuria tarvittiin että se rata epäonnistui). Pia ja Jola tekivät sen mitä pitikin ja nappasivat sieltä sen ekan SM-nollansa. Hyvähyvä!

MisiuJossu.jpg
Misiun kanssa KILP-joukkueradalla

Sunnuntaina tulessa oli sitten joukkueet. Kilpajoukkueet starttasivat ensin. Rata oli haastava ja jo heti alussa oli sellainen hylkyrysäpaikka ja siihenhän se Misiukin meni. Me valittiin vain putken väärä pää tähän kohellukseen, normikoirat otti sen toisen ;-) Tuokin johtui ihan justiinsa vain siitä, että TAAS JÄLLEEN KERRAN keksin vaihtaa ohjaussuunnitelmaa viime tingassa ja kohellukseksihan se meni. Milloinkahan tähän päähän jää pysyvästi sellainen muistijälki, jotta vois pysytellä siinä mitä on suunnitellu? Misiu meni kuitenkin vauhdikkaasti, mutta tokihan ajassa näkyy tuo ylimääräisen koukeron ottama sekuntimäärä ja virhepisteissä "hylyn" aiheuttamat pisteet. Loppusuorallakin piti mun hoidella mokaamispuoli ja ottaa yksi kielto vielä näytösluontoisesti. P*ska maistui mahassa asti kun olin itselleni jonnii aikaa HYVIN vihainen. Koira toimi täysin oikein!

Meidän joukkue teki kuitenkin sujuvat nopeat radat ja oltiin lopulta 49 joukkueen joukosta sijalla 13. Tässäpä tämä meidän kunniataulukko:

AGIROTUTULOS_JALOISSASAASTETTY.jpg 

Ella juoksi toisessa kilpajoukkueessa porukan kokemattomimpana. Sitä ei radan hylkyrysä kiinnostanut ja pujotteluun sain sen vietyä kuin ihmeen kaupalla. Se myös pujotteli oikein, mutta en vieläkään uskaltanut vaihtaa menosuuntaani vaan peruutin koko pujon. Väliäkö hällä, opetellaan opetellaan, ollaan parempia joskus muulloin! Ella teki tasaisen "hölökytä kölökytä" -radan, mutta eihän se sellaista tykitystä ollut ja pujon hitauden vuoksi aikaakin näyttää menneen ihan kiitettävästi. Itselle jäi kuitenkin oikein hyvä maku tästä radasta ja herneilyjäkään ei nyt ollut. Vielä mukavampi maku tuli kun tuloslistoissa luki Ellalla että nollarata - JESKAMANDEERA! Tämä joukkue oli sitten sijalla kolmekymmentä, eikä siis sekään mikään viimeinen alkuunkaan!

AGIROTUTULOS_MATALALIITAJAT.jpg

Pukukulkue oli muksuista mukavaa katseltavaa. Saatiin siinä sitten helppo mutta hyvä idea ensi vuodelle corgien teemaksi. Eikä taatusti paljasteta mikä se on, tulkoot uteliaat Ylöjärvelle sitä ihmettelemään ensi vuonna. Omia suosikkejani kulkueessa olivat uskomattoman kauniisti koristellut ällösöpöt westiet, spanieleiden linnut (nimenomaan ne linnut), Lumikki josta kauas kauh... eiku kauneudesta ei jäänyt myöskään Alppien Heidi. Rajatapaus-joukkueen avohoitopotilaat esittivät myös roolinsa LOISTAVASTI! Kuvia pukukulkueista löytyy TÄÄLTÄ

Sitten vuoroon ALO-joukkueet. Rata oli helppo, looginen ja mahdollisti kokeneemmille koirille kyllä sellaista revittelyä ettei tosikaan. Ajattelin jo ennen rataa, että näillä suorilla on hyvä päättää Ellan ja joukkueemme varakoirana olleen Misiun agiliitoviikonloppu. Pinjakin oli mukana, mutta koska sen into kuukauden treenitauon jälkeen esteille oli käsissäpitelemätöntä, katsoimme parhaaksi ettei sille ole tarvista opettaa ensimmäisessä kisatilanteessaan mitään käsistäkarkailua eikä varsinkaan lainaohjaajalla. Mä en tahdo vastuulleni sitä, että Pinja oppis sekoilemaan kisoissa. Marika hyväksynee selityksen?

Eka vuorossa oli Tyhjätaskut. Mukavaa menoa joissa tuli oikeastaan vain kaksi tökkäystä - toinen ohjaajalle ja toinen koiralle, mutta väliäkö hällä eikä se menemisen meininkiä hidastanut. Homma oli hienosti Wandan nollaradalla ankkuroitu ja Tyhjikset tyytyväisinä maalissa. Sietikin olla, sijoitus hienosti 17 joukkueen joukosta kuudes!

AGIROTUTULOS_TYHJATASKUT.jpg

Meidän joukkueessa kisasivat siis Misiu, sen tyttäret Trina ja Giga ja sitten Ella-Lella. Mulla oli ohjauksessa kaksi koiraa ja Anne apukätenä pitämässä Ellaa ja antamassa mulle mehuhörpyn ennen Misiun rataa. Senni vastasi Misiun maaliintulohuollosta.

Ekana olleelle Trinalle nolla ja vuoroon Misiu. Sen kanssa oli tarkoitus ottaa rennosti lähetellen tämä rata, mutta siinäkin tuli sitten kesken radan muutos kun Misiulla oli asenne taas niin kohdillaan kuin se tällä hetkellä olla voi. Silmät palaen se painoi menemään mahanalus jalkoja täynnä ja pitihän ihan sen itsensä vuoksi mennä menoon mukaan kun toinen halusi. Koska Giga teki välissä melkoista sukkelan nollan, aikaa ja hengähdystaukoa Misiun ja Ellan radan välissä oli ruhtinaallisesti n. 30 sekuntia.

EllaJossuAlo.jpg
Ella ALO-radalla

Ellakin oli  saanut rinteissä harhailleen itseluottamuksensa takaisin ja siinä oli jo melkoista menemisen meininkiä. Siitä yllättyneenä ja kaikesta juoksemisesta väsyneenä tuli mulla pien härö A:n alastulossa, jonka vuoksi Ella pääs pyörimään seuraavana esteenä olleen muurin eteen. En luottanut että se olisi hypännyt sen lähettämällä (vaikka olisi se sen tehnyt), vaan tuli siihen sellainen pyörähdys josta tuomari nosti kätensä epävarmasti kiellon merkiksi. Ilmeisesti oli kuitenkin muuttanut mielensä mietittyään tilannetta, sillä Ellan liike ei missään katkennut, se ei varsinaisesti kieltäytynyt eikä se missään tapauksessa ylittänyt estelinjaa. Ellallekin tuloslistoissa siis nollarata ja minä heikossa hapessa huulet sinisenä maaliin. Olotila oli enemmän kuin WOW! Heti tuli sellainen olotila, että jos ei tällä joukkuesuorituksella olla korkeella niin sitten on ALO-joukkueiden taso huima.

PalkintoKorokeella2.jpg

Ja oltiinhan me korkeella - jopa niin korkeella että ihan korokkeella, hopeisella sellaisella.

HYVÄ ME! Kiitos Hanna & Heini!

AGIROTUTULOS_AGIMATALAT.jpg

Tässä vielä se meidän nollarivi. Vaikka Ella olisi saanutkin sen vitosensa, ei se olisi vaikuttanut sijoitukseemme millään lailla. Erot taaksepäin olivat niin selviä, sillä kolmanneksi tullut shelttijoukkue hävisi meille 22 sekuntia ja siitä seuraava eli neljäs melkein samalla sekuntiluvulla. Voittajajoukkueen gööttien kanssa käytiin kyllä tiukkaa kisaa, sillä niille me hävittiin alle kolme sekuntia ja se ei ole paljon se.

NYT SAA FIILISTELLÄ! CARDI CAN!

* Treenivuodatusta eiliseltä*

Satoi vettä ja vain Anne, Tanja ja minä oltiin sulamattomasta materiaalista. Tehtiin aita-putki-harjoituksia, joiden aluksi Misiu sai revitellä vähän esteitä ruokansa eteen ja se poikahan toimii tällä "eväät odottaa kentän laidalla" menetelmällä. Ei siinä kauaa mennyt kun se ruokansa sai.

Femmalla oli taas älyä enemmän kuin kokemusta pitäisi olla. Ilolla sen kanssa treenailee. Nyt otin jo muutakin kuin suoraa ja tein sillä valsseja ja takaakiertoja aidoilla. Se on hyvin ohjautuva ja pyrkii jo aivan selvästi eteenpäin katsoen esteitä innokkaasti. Putkeenkin sitä voi jo lähettää jonkun matkan päästä, ei tarvitse enää viedä viereen ja näyttää aukkoa.

Fyra - tuo ohjattavuuden pieni murheenkryyni - teki taas ihmeellisiä sovelluksia minun kroppaohjaukseni lukemisesta. Toimiiko se koira peilikuvana vai miten? Näytän joka solullani sitä menemään vasemmalle - Fyra kääntyy juuri yhtä napakasti oikealle. Välillä nauratti, välillä meinasi järki lähteä. Sellaiset hitaat ohjausharjoitukset menee ihan hienosti, mutta pienikin vauhdin lisäys siirtää sen pienessä päässä kai aivosolun ja sen serkun takaraivoon puristuksiin (pää on katsokaas niin kovin pieni) ja sitten mennään - suoraa, kovaa ja jonnekin. Lopuksi otin pallon käteen ja sitä se seurasi paremmin kuin nameja. Pitää ottaa seuraavan kerran heti lelut mukaan. Paljon siinä oli hyvääkin, ei passaa pelkkää haukkua laittaa. Jos olen sen edellä näyttämässä asioita, kyllä se niitä tosiaan hitaammassa vauhdissa tekeekin, mutta annas olla jos juoksen sen vieressä ja edessä aukeaa suoraaaaaaaaaaaaaaaaa... ja Fyra menee, lujaa osumatta esteisiin. Mutta - me tullaan vielä, opetellaan vaikka yökaudet. Josko tuon saisi ensi vuonna agirotuun mukaan ja pari muutakin rottista höyräytettyä ALO-joukkueen perustamiseksi.

Tänään en koiraile. Tänään olen normaali perheenäiti ja hoitelen puhtaiden pyykkien vuoren nätisti kaappiin (tai ainakin vaan kaappiin, nätistä en lupaakaan mitään) ja harrastan hyvien tekojen tekemistä koittamalla saada Anne-paran kompuutterin takaisin yhteiskuntakelpoiseksi. Eihän siitä tule mittään että se siellä korvessa majailee ilman toimivaa tietokonetta!