Menin sitten ilmoittamaan Femman virallisiin kisoihin Ouluun 20.10. Nyt on puolitoista viikkoa aikaa opettaa sille rengas ja pituushypynkin voisi sille esitellä. Muuten esteet menee aika kivasti sen treenimäärään nähden. Mietitäänpä hetkonen sisäisen minäni syvintä olemusta. Olenko a) hullu b) uhkarohkea c)kilahtanut d) yllytyshullu vai e) utelias? Voin helpottaa vastauksen miettimistä kertomalla, että jokainen kohta on oikein. Noh - ei kai tässä mitään menetä. Kyllä se radan jotenkin räpistelee läpi, sitä minä en hetkeäkään epäile, mutta eipä tässä tulostoiveita kovin korkealle aseteta. Kunhan käydään katsomassa mitä Femma tykkää vieraista esteistä ja kisameiningistä.

Eilen koettiin kavereiden kanssa jotain spesiaalihienoa. Oltiin katsomassa paimennuksen SM-kisoja täällä Raahessa ja kyllä se on JOTAIN. Yhteistyö koiran ja ohjaajan kanssa on ihailtavaa ja koiran halu työskennellä jotain ennenkuulumatonta. Ne tekivät töitä jokaisella solullaan, mutta silti kuuliaisena hyvinkin kaukana ohjaajastaan. Kadehdittavaa! Filmille saatiin SM1 ja SM3 suoritukset ja digikamera lauloi 250 kuvan verran. Ilma ei ollut mitenkään kuvauksellinen, mutta jotain kuvia sentään saatiin. Tässä yksi esimerkki:

tarkkaapuuhaa.jpg

Kirjoitin Corgiseuran palstalle kuvakertomuksen paimennuskokeen kulusta. Jos kiinnostaa, sen voi lukea TÄMÄN linkin takaa.

Lauantai geeleiltiin Kempeleessä nk. "Oulun KV-näyttelyssä". Järjestäjäparat tekivät parhaansa, jotta viime hetkellä paikanvaihdoksen kokemaan joutunut näyttely saatiin järjestetyksi kunnialla. Ahdasta oli, mutta kyllä siitä selvisi kun pisti omaa asennetta kohdalleen. Meidän suurimmasta menestyksestä vastasi Tisha ja äiteemuorinsa Ringa, jotka sijoittuivat parhaan nartun valinnassa sijoille 1. ja 4. Tisha oli sitten lopulta VSP. Kasvattajaluokkamme oli ROP-ryhmä ja sai KP:n. Yksi päivän suurista ilohetkistä oli vielä Misiun tyttären Pariksen (Shiwacca Aoine Athas) valioituminen. Partsa jos kuka ansaitsi tuon tituleerauksen! Siitä on kehittynyt hitaasti mutta varmasti oikein kelpo rekku. Onnittelut sinne Rovaniemen suuntaan sekä omistajalle että kasvikselle *halaus*! Trinakin sai hoo-painotteisessa arvostelussa sentään erinomaisen ja umpikalju Femma EH:n. Uroksissa meidän pojjaat oli pääosin tälle tuomarille liian mitättömiä, suorastaan neitejä ja täynnällään kaikenlaisia vikoja ja puutteita, mutta onhan se tosiasia että pieneen koiraan ei paljon hyvää jää, jos niin ison vikalistan saa käteensä *heh*

Viime torstain treeneissä Tupoksella korkattiin Minnan uusi kivituhkapohja. Voi että minä tykkäsin! Misiullakin oli ihan eri vauhti päällä kun ei tarvinnut hiekassa kahlata ja Konjamiinikin oikein liisi. Tehtiin hyppyjen takaakiertoja ja kinkkisiä pujokulmia. Lisäksi koitettiin osua kamalassa vauhdissa pituushypyltä keinulle ja siinäpä olikin Konjamiinin kanssa työmaata kun se ignoorasi täysin inhokkiesteensä. Piti sitten hieman keskustella siitä onko edessä keinu vai juokseeko ylioppilas Larvanto MAMMAAAAAAAn tykö. Lopulta Larvanto päätti huomata keinun ja homma olikin siltä osin selvää pässinlihaa sitten. Muutaman esteen ohijuoksun sain aikaiseksi kun jätin kokonaan käskyttämättä pari estettä. Tai siis menin esteelle ja tiesin että siinä se on, mutta suusta ei vain tullut yhtikäs mitään ja kädet oli kuin suolapatsaalla. Tottelevaisia koiria kun jättivät välistä. Ei mennä jos ei näytetä, jouh! Misiu haki parit pujonaloitukset oikein paraatisuorituksina ja puomin kontaktit oli nyt upeita ja nopeita. Ehkä mä sittenkin jatkan tätä juoksukontakti-ideaani. Se myös irtosi muutamassa putkiharjoituksessa todella kaukaa ja hyppyjen kierrotkin sujuivat hyvin kun vain minä muistan pitää itse liikettä. Jos jään akselini ympärille pyörimään, Misiun meno hidastuu enemmän kuin selvästi.

Tällä viikolla edessä keskiviikkona esteiden kuljetus Heppakeskukselle ja torstaina agivalmennus. Perjantaina pakkaaminen ja pe-la välisenä yönä ajaminen Vääksyyn Corgiseuran "tulevaisuuspäiville", jotka on eräänlaiset kasvattajapäivät, mutta suunnattu myös aivan kaikille näistä asioista kiinnostuneille corgisteille, siis niille mahdollisille tulevaisuuden kasvattajille. Odotan viikonlopulta paljon, harmi vain, että ilmeisen moni corgikasvattaja skippaa nämä karkelot. No - tietoa on nyt tarjolla, ottakoon vastaan ketä kiinnostaa ;-)

JK. Melkein unohdin iloita täälläkin siitä, että Pinja-Bilberry on Misiun tuleva morsio. Luustokuvat näyttivät siltä, että ei ole tarvista miettiä pannakko kaksi D-kinttuista yhteen vai ei. Lopullista lausuntoa odotellaan, mutta valoisin mielin.

JK2 eli ylpeily, vaikkei mulla ole asiaan osaa eikä arpaa: Konna-Konjamiini ja omistajansa Marika tempaisivat Raahen Koirakerhon tokomestaruuden viikko sitten omissa kisoissamme. Lauantaina ekassa voittajaluokan kokeessaan saivat "vaatimattomat" 314 pistettä &VOI1 ja luokan voitto kera koopeen. Lauantai-iltaisen treenituokiomme seurauksena Marika ja Konna suuntasivat sunnuntaina heti rohkeasti seuraavassa luokassa ja tuloksena EVL2 pistein 232. Ykköstulos oli mitä ilmeisimmin vain yhden pienen oikean käskysanan takana, sillä se paljon pelätty merkiltä ruutuun meno periaatteessa onnistui ;-) Onnea Marika, hienoa Konna - agiliitokartturi pakahtuu ylpeydestä saada ohjata tuollaista rekkua! Meidän tavoitteelliset leipomukset senkun kohoaa lähemmäs kakkujen leipomisia :-D