Jopas oli torstaina treenit! Anne oli polvi tohjona, mun selkä eli omaa elämäänsä ja Jennan Nilla muistutti piereskelevää ilmapalloa varastettuaan kuivamuonaa kuvun täydeltä. Anne kaatui ja loukkasi polveaan vielä pahemmin, Jenna meinasi olla kahdesti nenällään ja mun yläkroppa ei tiennyt mitä alakroppa päätti tehdä ja ohjauskuvioista tuli lambadaakin mielenkiintoisempi kuvio. Ei herranen aika sentään! Voisi oikeastaan sanoa, että näistä harjoituksista ei tullut sitten oikein yhtikäs yhtään mitään, mutta onneksi tuo Minna on niin reilu, että se järjestää harjoituksia tälleen fyysisesti rajoittuneille huumorintajuisille ihmisille. Kyllä hallissa nauru raikasi! Onnistumisia tuli tosin harvakseltaan, mutta eikös sitä niin sanota että pyllylleen lipsahtaneet harjoitukset tietää hyvää kisoja ajatellen. Toivottavasti. Parasta olla niin...

Harkattiin kontakteja kisamaisesti. Konna oli pihalla kuin lumiukko ja sama vanha ongelma astui esiin. Jos ei ole namikippoa, 2-2 järjestelmä katoaa ja käsijarru menee päälle. Tälle oikeasti täytyy tehdä jotain tulevissa harjoituksissa. Nyt Minnan ehdotuksesta jäin Konnan viereen ja näytin kädellä paikat ja saimme lopuksi oikeinkin onnistuneita osumia ja nopeuskin oli kohdillaan. Positiivinen osuus oli Konnan keinu, jolle sain lelun kanssa NOPEITA suorituksia ja jos Konnan keinu on nopea, ollaan onnistuttu todella hyvin!

Misiun juoksukontaktit meinas paukkua. Oli siinä ja siinä osuiko se vai ei ja meikäläinen pisti pärinää pönttöön oikein kunnolla. En mä IKINÄ kyllä kisoissa veis kontakteja noin nopeaa, joten siinä mielessä en tehnyt harjoitusta "kisamaisesti". Tunnustan, sori... lopuksi kuitenkin sain itseäni niskasta kiinni ja ohjasin kontaktit huolella. Ei se ole koiran vika jos ohjaaja ei vaadi asioita samalla lailla joka kerta *takoo tätä päähänsä*! Misiun parasta antia oli taas sen motivaatio työskennellä. Siinä ollaan kyllä saatu todellista tulosta aikaiseksi. Se myös osaa kaiken maailman kummallisia ohjauskikkoja ja koukeroita, mutta ongelmaksi meinas taas vaihteeksi muodostua ne mokomat rimat, joita lenteli tietyissä paikoissa oikein urakalla. Sattumaako vai todellakin ohjaajan taitamattomuutta, mutta Konnan rimat lenteli presiis samoissa paikoissa. Veikkaan itse syypään löytymistä peilistä, ei nuo pojat sentään niin samanlaisia ole vaikka toistensa kanssa viihtyvätkin.

Fyra löysi uuden lajin ja omaksui sen 2-3 metrin jälkeen. Se rakastaa pulkan vetoa! Ollaan nyt käyty pulkkailemassa tuolla Kotirannantien risteyksessä (sinne tulee vajaa 800 metriä ja takaisin) ja Jenni on sopivana painona. Käännökset menee hyvin ja aisat ei hirvitä. Menohaluja olisi vaikka kuinka paljon ja on hauskaa huomata kuinka koira, joka ei tavallisesti talutettaessa nykäise hihnaa ollenkaan, painaa häntä pystyssä hihnalle ihan tosissaan pulkka perässään. Tulispa pian ne hiihtomahdollisuudet tästä meiltä tuonne rantaan *toivoo pakkasia että joet jäätyy*.

Fyrasta päästään rottweilereihin yleensä ja rottweilereistä yleensä taas paikkakunnallamme sattuneeseen kauhean surulliseen tapaukseen. Irrallaan ollut rottweiler tappoi ohi talutetun kääpiökoiran. Tapahtuman tarkempia yksityiskohtia en tiedä (eikä niillä lopputuloksen kannalta ole mitään merkitystä), mutta ei kenenkään - korostan KENENKÄÄN - tulisi kokea olevansa turvaton talutellessaan pikkukoiraa tai isompaakaan tuolla tienpäällä. On aivan käsittämättömän surullista kuvitella nuoren terveen pikkukoiran kanssa lenkille lähteneen omistajan palaaminen tapetun mytyn kanssa kotiin. Pääseekö koiranomistaja koskaan yli näistä kauhun hetkistä. Epäilen! Vahinkohan tämä kimppuun käyminen on toki tietääkseni ollut, mutta silti sympatiani ovat 110% pikkukoiran omistajan puolella. Koen myös, että nyky-yhteiskunnassa koirien tulisi olla sen verran lapasessa ja riittävässä määrin sosiaalisia niin, että koirat voivat kohdata toisensa ilman että ensimmäisenä mielessä on toiselta nirrin poisotto. Tappeluita voi toki syntyä ja vahingot voivat olla sitten tapauskohtaisesti isojakin, mutta tällaiset saalistustapot eivät kuulu tuohon tappelukategoriaan. Näin mä asian näen, herneilköön ne joita herneilyttää.

Tästä päästäänkin sitten toiseen surulliseen tapaukseen. Kasvattini Rico (BW Tiny Caruso) päästettiin eilen ikilepoon juuri 6 vuotta täytettyään. Rico halvaantui sunnuntaina ja tilanne romahti yhtäkkiä keskiviikkoiltana ja torstaina tilanteen kurjuus kääntyi oikein syöksyyn. Mitään ei ollut tehtävissä. Neurologiset oireet levisivät ja kipinä Ricon sisällä sammui täysin. Perheen oli tehtävä päätös ja Ricon kannalta oli todella hienoa, että he eivät halunneet Ricon kärsivän enää yhtään. Rakkaus auttoi kaikkein surullisimpaan päätökseen ja Rico pääsi haudan lepoon. Eläinlääkäri epäili tänään jotain aivoperäistä, sillä tilanne huononi melkein silmissä. Välilevynpullistumaepäily olikin jotain ihan muuta. Näillä leveysasteilla vain diagnosoinnissa on isoja puutteita kun ei ole resursseja ja tuo diagnoosi nyt on corgeille valitettavan yleinen ja yleensä oikeakin noilla oireilla. Noh - tokkopa Ricon tilanteessa olisi ollut mitään tehtävissä vaikka diagnoosi olisi ollut alusta saakka aivoperäisen kannalla. Nämä on näitä kasvattajana olemisen synkkääkin synkempiä hetkiä. Sitä tulee sellainen olo, että kun itsellä on useampi "särkivara" niin miksi toisten pitää menettää se ainokaisensa ja AIVAN liian aikaisin. Ei 6-vuotias koira ole vielä elämäänsä loppuun elänyt, ei saisi olla! Jotenkin heidän menetyksensä tuntuu niin valtavalta kun koti tyhjenee kerralla tassuttelusta. Katja ja Jani, jos eksytte lukemaan tätä, voin kyllä sanoa että olette olleet ajatuksissani tänään moneen otteeseen.

Nyt painan nappia "tallenna ja julkaise" ja siirryn katsomaan hetken telkkaria. Huomenna on agiliitokisat Oulussa. Annella on polvi tuettuna, mulla on päälläni fysioterapiasta lainassa oleva selkätuki - hyvin menee ja eteenpäin päätetään mennä. Mieli on todella luottava eikä jännitä. Jos ei huomenna onnistuta haaveiden täyttämisessä, tulee niitä kisoja myöhemminkin.

Aijjuu - loppuun vielä mielettömänsuperupeajuttu, Konna on tokovalio, siis FIN TVA! Onnistumisketju ei katkennut ja valioituminen otti kolmen vahvan EVL2:n jälkeen viikon ja yhden päivän ekasta EVL1 tuloksesta. Mulla ei oikeastaan ole sanoja kertomaan kuinka iloinen olen Marikan ja Konnan puolesta. He jos ketkä tuon tittelin ansaitsivat, vaikka pitivätkin lajia vähän sivuharrastuksenaan. Tämä juttu oli oiva esimerkki siitä, mitä saa aikaan kun pohjat tekee kunnolla ja sitten halutessaan kuorii kermat kakun päältä lajiin katsomatta. Täytyy vain kyllä nöyrästi myöntää oma epäilyksensä, että riittääkö mun taidot kuoria agilitykermoja... tahtoa siihen kyllä löytyy ja yritystäkin enkä mä ole koskaan luovuttanut ihan helpolla, joten - we'll see ;-)

Kylkipuru.jpg
Fyra auttaa Misua hyppäämään korkeammalle?