Anne oli löytänyt Eerosta ja Cinistä salarakkaita, sellaisia pieniä tummia paksup*rseisiä otuksia joilla on pienet sätkivät yläraajat. Joo - siis kärsimyskukkatipoistakaan ei nyt ois ollunna yhtään mittään apua, sillä diapamitkin olis varmaan tähän säikähykseen olleet liian kevyttä kamaa. Ei kai se sama täih*l*vetti ala uudestaan?

Viestin luin aamulla työmatkalla puhelimesta, kahdeksan jälkeen olin varannut meidän laumalle Strongholdit Jarmo-lääkäriltämme ja neljään saakka istuin tulisilla hiilillä päästäkseni räpeltämään meidän koirat ja tunsin jokaisessa solussani sen inhonvärinän mitä täin näkeminen edellisellä kerralla mulle aiheutti.

Kotiin päästyäni ensimmäisenä Ella katolleen, sillä se on ollut eniten Eeron kanssa tekemisissä. Täikampakin sattui edelliskerrasta olemaan vielä käsien ulottuvilla (joskus on hyötyä siitä ettei saa raivatuksi "tarpeettomia" esineitä takaisin paikoilleen eli oletettavasti hukkaan). Silmillä ja kammalla tulin samaan lopputulokseen, ei salarakkaan salarakasta. Vuoroon Misiu, Femma, Ringa... jne ja edelleen päädyin samaan lopputulokseen. Salarakkaita ei joko vielä ole nähtäväksi asti kasvanut/lisääntynyt tai sitten mulla on ollut toistaiseksi mieletön mäihä.

Juu vaan älkää kuvitelkokaan että mun henkinen kutina loppui siihen (vielä?) löytymättömään löydökseen. Ehei! Täällä alkoi justiinsa samanlainen täiremontti kuin viime kerrallakin. (Silloinhan sen ensilöydöksen riemun tein minä, nyt oli Annen vuoro saada tuta tätä löytämisen "iloa".) Matot, sohvanpeitteet, petikamppeet ja koirien viltit lähti pakkaseen että kerran vaan vilahti. Sieltä tulevat takaisin kuuman pesun kautta, jos tulevat ollenkaan (osa meni jo roskikseen suoraan). Koirien "putkahuone" ja meidän makkari koki Klorintilla ja Tolulla pesun ja tuli siinä pestyä muutkin tasot kuin lattia. Yksi koirien petinä toiminut vanha pentulaatikko sai lähteä polttopuiksi ja autotallista kannettiin sen korvaajaksi lahjoituksena saatu nahkatuoli. Jostain kumman syystä Totti-the-kolopäitten-kuninkas ei pannut yhtään pahakseen punkan vaihtoa. Titus sai koriinsa täysin uuden tyynyn ja vasta kirppikseltä ostetut päiväpeitot meni wöllien alusiksi. Pörrin lakanat vaihtui samalla kun meidän, se kun on päättänyt alkaa nukkumaan joka yö vieressä.

Koirat ulkoili koko illan ja pääsivät takaisin sisälle Stongholdi-käsittelyn kautta. Onneksi Jarmo sai järkättyä riittävästi aineita jo tälle iltaa! 123 erkkiä meni tähän lystiin, mutta hoituupa samalla muutkin oravaa pienemmät mahdolliset salarakkaat turriskoiden sisältä. Tuli sellainen lääketukkuri-olotila kun kävelin klinikalta ulos kantaen sylissäni neljää pakettia Strongholdia (jokaisessa paketissa kolme ampullia). Mä en nyt riskeeraa YHTÄÄN mitään enkä tahdo tehdä yhden yhtä salarakaslöydöstä. Nyt saan tuudittautua ainakin hetkeksi siihen uskoon, että homma bueno ja maholliset ötönalut tapettu. Ehkä nukun ensi yön, ehkä en... se on silleen fifti-siksti.

Juu vaan että kattelkaas kaverit niitä turrejanne ja jos jotain löytyy, infotkaa siitä avoimesti. Meidän lauma on saanu jo täisen leiman viime heinäkuussa kun avauduin löydöstä ensimmäisenä, Anne teki sen nyt ja odotan innolla kuka kertoo seuraavaksi julkisesti täiden olemassaolosta. Viimeksi kun suorastaan räjähdin paikallisella palstalla aiheesta ja tämän asian ympärillä helposti leijuvasta "hyshoidellaanhiljaapois" meiningistä, sain kuin oman vaahtoamiseni pönkitykseksi lukea saamistani vastauksista mainintoja siitä kuinka "meillä viime vuonna oli sama juttu"... JAA - missäs oli asiasta tiedotus silloin? Ties vaikka nämä salarakkaat olisi noiden mokomien lapsen-lapsen-lapsen-*nanokertaa*-lapsen-lapsia ja kanta kukoistaa! Vertaistukea palstalla tuli, mutta sanotaanko suoraan että niin julmetun paljon liian myöhään että melkein syletti.

Huomenna hammaskidutukseen. Se ei oikeastaan tunnu enää tämänpäiväisen henkisen kivun jälkeen miltään ja mahdollinen 50-70 euron kustannus on ihan pikkusumma. Ei muuten ees jännitä!