Geelihommia

Vuosittainen Messarin keikka on nyt jo melkein viikon takainen juttu. Reissu meni loistavasti! Matkaseura oli huippuluokkaa ja koirat (7) käyttäytyivät reissun aikana loistavasti. On se vaan merkillinen tuo ryhmäkuri niin järjessä kuin järjettömyydessäkin. Viimeksi mainittu aiheuttaa käsittämätöntä hysteeristä nauramista väsymystilassa ja kun samalla ryhmäkurimeiningillä todetaan, että ollaans nyt oikeasti aikuisia ja aletaan nukkumaan niin yhtäkkiä tulee täydellinen hiljaisuus, joka sitten toteutuessaan naurattaa vielä hysteerisemmin. Sekopäistäkö? Joo - sitä se oli, kuten oli koko reissukin.

Koirien menestys oli ERInomaista. Jokainen PA.L.LI-kuljetuksen(* mukana ollut koira sai possunpunaisen nauhan. Parhaiten sakista pärjäs meidän Femu-emu, joka voitti luokkansa, oli nartuissa kolmas saaden sertin ja vara-CACIBin, joka myöhemmin muuttuu Femman ihkaensimmäiseksi oikeaksi CACIBiksi. *) paljastettakoon kirjainhirviön salaisuus: PArhaLahdenLIikenne

FemmaJoulukuu07A.jpg
Femmu-Emmu lauantaina 15.12.07

Niin ja Tärppä-Äpylin JV-titteli tuli kyllä suoraan sanottuna puun takaa. Jouduin *aikuistensana* kuskaamaan takaisin tuon Femman viime vuonna saaman junnuvoittajakiertopalkinnon. Katri ei sitä huolinut hyllynsä kauh... eiku kaunistukseksi. Viimeisen 3 vuoden aikana tuo samainen pytynroikale on ollut meillä 2 kertaa ja nyt tulee kolmas vuosi. Ensi vuonna sitä ei meille tulekaan kun ei ole edes junnukisaajan ikäistä sakissa... kai?

Muita geeleilytuloksia löytyy tuolta kotisivuilta jos lukea kiinnostaa. Näyttelyhän oli hyvin mielenkiintoinen, sillä rotuspesialisti, itsekin aktiivisesti kasvattava tuomarimme piti kiinni cardiganin rotumääritelmässä sanotusta ideaalikorkeudesta. Pienet heitot salli, mutta isot sai nyt pikkuisen "korvamakiaa" asiasta. Muutama koira siellä sai mittaustuloksen, joka agilitykielellä kerrottuna tarkoittaisi MEDI-luokan kokoa. Ehkäpä se itseäkin kyllästyttänyt ainainen MINI-sanan toistaminen agility-tuloksia raportoidessa ei enää olekaan niin itsestään selvä sanapahanen, jonka jättämistä pois olen harkinnut eräänkin kerran sillä olettamuksella, että ainahan ne MINI-luokassa on jos kisaamaan alkavat. Meillähän lukee rotumääritelmässä ihannekorkeus 30 cm. Rotumääritelmän tulkinnassa maintaan, että tasapaino on tärkeämpää kuin absoluuttinen koko. Johonkin se raja tulee kuitenkin omasta mielestäni vetää, sillä esmes viiden tai kuuden sentin ylitys ideaalista on prosentuaalisesti sellainen lukema, että korkeampiraajaisessa rodussa tuo heitto olisi todella suuri. Esimerkkinä vaikka rottisuros, jonka semmoinen aika ideaali keskikoko on tuossa 64-65 sentin paikkeilla. Siihen tuollainen 20% poikkeama tarkoittaisi, että noin 78 senttinen rotikka ois aika jees vielä, OISKO? Mä tykkään, että kavioita vailla olevia shetlanninponeja ne ois ;-)

Meidän poppoo ei saanut noottia koosta, päinvastoin, mutta se mistä tuli sanomista, oli meidän koirien hivenen pyöreähköt silmät. No jos isoisänä on meidän kasvisryhmässä yhtä koiraa lukuunottamatta Titus-paappa niin eipä tuo pyöreäsilmäisyys ole mikään taivaasta tipahtanut ihmettelyn aihe. Fakta mikä fakta. Jäljet johtaa sylttytehtaalle (Paappa *kele!) ja selkä suorana tämä kosmeettisen virheen palaute otetaan. Ihan tiedostettu juttu, en voi valehdella olevani asiasta onnellisen tietämätön. Meidän koirilla on semmoinen laajakulma tähän maailmankatsomukseen :-D

Kotona reissusta oltiin joskus yöllä. Kotimatka meni ihan hulvattomassa mielentilassa, tosin takapenkkiläiset urvahti kyllä jossain kohtaa ja mullakin tajunnantaso heilahteli todella voimakkaasti. Onneksi Aaaapi oli taas jälleen kerran luottokuski ja luotsas meidät hengissä takaisin. Uusia reissuja suunnitellaan, mutta taitaa tuon kuljetuksen paikat olla jo varatut. Sen verran hyvin me 4 akkaa ja 7 koiraa tuonne Tipuun sovittiin niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Tositoimia

Misiu toipuu hienosti, mutta eihän sitä voi tikit takapuolessa treeneissä juoksuttaa. Torstain treeneihin lähti mukaan Konnan kaveriksi Ella ja en kyllä katunut Ellukan mukaan ottamista. Sen treenit meni hienosti. Harjoiteltiin tehtäviä, jotka suoritettiin ensin edestä ohjaten ja sitten takaa ohjaten. Edestä ohjaaminen Ellan kanssa on yleensä meidän tapa toimia ja suhtauduinkin omassa mielessäni aluksi hyvin epäileväisesti takaaohjausajatukseen. Mielikuvitus oli nyt vain kaukana realismista. Ellahan osasi asioita! Nyt pitää vain tehdä yksittäisiä harjoitteita takaaleikkauksien kanssa, sillä teknisesti Ella ne osaa, mutta menee vähän kysymysmerkkinä kun ei ole aivan varma asian järkevyydestä. Nyt pikku sikaa peliin mukaan niin hyvä tulee. Pakko kolmosluokkaan nousun koittaessa olla valmiskin sen luokan vaatimiin taitoihin.

Konna teki parit superpro-jutut, joissa lähettelin sitä ihmeen kauas suorittamaan tehtävää. Ensimmäisen kerran "poroiltuani" hämmästyin homman onnistumista niin paljon, että loppupätkä menikin sitten sillä erää pyllylleen. Uusittuna kuitenkin jätin ihmettelyt sikseen ja tehtiin Kanssa varsin kelpoja pätkiä. Pieniä hiomisen paikkoja on takaa leikkauksissa hypyillä ja minun ajoituksessa. Tuo ongelma on mun korvien välissä, sillä en meinaa millään uskaltaa kääntää Konnaa hypyn päällä. Mitenhän saisi itselle asennemuutoksen niin, että on paljon tuloksellisempaa että koira kääntyy kaikki jalat ilmassa kuin tilanteessa, jossa sen etutassut koskettaa jo maata? Harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta!

Kontakteilla ollaan Konnan kanssa alettu saamaan nyt tosissaan tulosta aikaan. Luopuessani Konnan kohdalla pelkän namikipon autuaaksi tekevästä voimasta ja alkaessani merkkaamaan sille kontaktien oikeat kohdat siitä ihan vierestä, sen kaverina, se onkin hiffannut homman jujun paremmin kuin jättäessäni sen yksin arpomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Aika loogista! Nyt se ei himmaile puomin alastulossa meikäläisen odotellessa, että tuleeko ne etutassut nyt tantereelle vai ei, vaan se oikeasti juoksee sinne kontaktille vieressäni ja ottaa siinä oikean asennon ja pysyy siinä vaikka lähtisin itse siitä livohkaan. Tästä vaiheittain siirrytään siihen että irtaannun siitä ja pelkkä namikippo palaa sitten takaisin. Pitäähän tuolle vesselille nyt opettaa ensin se PAIKKA johon sen halutaan tulevan ja KUINKA siihen paikkaan tullaan suoraan miettimättä. Se on periaatteessa osannut sinne päin kontaktiesteet, mutta se mitä sillä esteellä tehdään on ollut enemmän kuin harmaata aluetta. Pitää välillä nöyrtyä toteamaan, ettei koiraparalla oikeastaan ollut hajuakaan siitä mikä oli homman juju ja haluttu asia ja tehdä hommasta mustavalkoista.

Minna huomasi minusta yhden aika merkittävän asian. Jos alan kamalasti ajattelemaan kuinka joku asia tehdään teknisesti, minun ohjaus menee ihan sekaisin. Ehkä mulla on tuolla aivoissa vain yksi kanava ja siinäkin pikkuisen toimintahäiriöitä sulakkeen kuumetessa liikaa? Muutama tehtävä meni torstaina eka kerralla ihan jees, mutta kun ruvettiin hiomaan menoa paremmaksi, mulla oma suoritus heikkeni kerta kerralta. Pitäs varmaan harjoittaa tätä henkistä kanttia jotenkin. Niin ja tapahtuihan meillä sellainenkin juttu, että itse tupisin yhden Konnan tehtävän jälkeen ei-tyytyväisyyttäni ja Minna oli sitä mieltä että se olikin ihan jees. Onko mun itsekritiikissä tapahtunut joku muutos vai oliko tuo vain aivokanavan hetkellinen sekoaminen? Hauskaa kuitenkin!

Lahjuksia

Siis nyt on mun koulutusohjaajaurani (agilitysellainen alkoi virallisesti kurssin myötä 1990) aikana tapahtunut historiallinen hetki. Olen ensimmäisen kerran saanut joululahjan "opetuslapselta" ja oikein kiitosten kera. Kyllä lämmitti! Vielä ei ole joululahjan sisään "kurkistettu", mutta kyllä sekin hetki koittaa kun tuon Aaaaapi-kollegan kanssa saadaan tämä joulusekoilu ohitse. Sekin saa samanlaisen lahjan, mutta ei kerrota sille sitä vielä. Se kuitenkin tuunaa tällä hetkellä joulutähtösiä papereihin ja kiittää luojaansa, ettei ulkona ole 30 astetta pakkasta. Mittarilukeman perusteella tähtöseen ei tartte tänään panna kovin montaa paprua päälle, mutta muistanpa kuinka itse olin puutarhalla kukkia myymässä ja ulkona oli 36 astetta pakkasta. Pikaohjehan menee jotta sanomalehtipaperi per miinusaste... hiphei ja jonot kasvoi myyjän vääntäessä paalillista sanomalehtipaperia yhden rehun päälle. Niin ja turha tietenkään sanoa että kaikki ne mummojen 17 sukulaisille menevää joulutähteä piti panna eri paketteihin ja mummoja oli tiskin takana semmoiset parikymmentä toisiaan tönimässä, ettei ne tuhannet ympärillä olevat joulutähdet JUSTNYTHETI lopu...

Mutta tää loppu nyt ei viitannut millään tavoin koiriin... paitsi nyt sen verran, että mieleen juolahti kysymys siitä paljonkohan sanomalehtipaperia menee per koiranpentu?

Tänään illalla tarroitetaan Tarjan kanssa Corgisetti jahka hää saapuu tuolta Oulusta kasvattajan peruskurssilta. En tiedä mitä ennakkoa tuo tulevalle kasvattajataipaleelle tai sen toteutumattomuudelle oli, sillä reilu vartti meiltä lähdön jälkeen tuli soitto, että voisittekste tulla apuun kun meni rengas. Tapsa varas mukaan paikkapullon, että jos on pienesti sievästi jostain vain tyhjentynyt, mutta koko rengas nauroi paikkapulloajatukselle koko voimallaan. Se oli räjähtänyt tuusannuuskaksi! Onneksi Tarjalle ei käynyt kuinkaan, sillä tie oli tuolla melkein Revonlahdella todella liukas.

Huomenna alaosaston kookilenkille ja sitten vetämään agitustreenit.