Tänään sitten Virppaniemessä kisattiin OKK:n kisoissa. Hyvät oli kisat ja hieno oli kisapaikkakin. Alustasta irtos hypyt ja kun kengätkin oli nystyräpohjaiset enkkutuonnit niin mikäs siinä oli pinkoessa. Pienenä miinuksena pakko kyllä mainita, että mulla oli keskikroppa kovetettu fysioterapiasta lainassa olevalla selkätuella ja Anne koikkelehti polvi tuettuna ja teipattuna. Ollaan siis nyt todistetusti urheilijoita, ne kun ei tervettä päivää näe!

Anne liisi Eerolla kaksi sievää rataa. Kummallakin radalla tapahtui vain yksi virhe, joka tosin toisella radalla oli hylkäämisen veroinen. Kyllä ne vielä sieltä tulee, joten eipä palkita niitä vielä vuoden harrastajapalkinnolla... laiskistuvat vielä mokomat saadessaan mainetta ja kunniaa. Sisu nouskoon kurkkuun nyt samaa vauhtia kuin on tämä kehityskaarikin ylöspäin kulkenut. Yhteinen sävel on jo MELKEIN valmis!

Konna meni maksi-kakkosissa kaksi kerrassaan kivaa rataa. Eka radalla minä aiheutin riman pudotuksen, sillä en vain osaa ohjata hyppäämään "ei minnekään" ja sitten hypyltä kääntää takaisin päin. Ei ole mun juttu! Mie en vaan ossoo!!!! Uskallan väittää että tokan radan pudotuksesta vastasi Konna. Nollarataa viimeiselle esteelle saakka ja tiedostin että pitää olla tarkkana. Annoin tilaa hypätä ja pidin käteni ylhäällä ja jätin tuulettamiset myöhempään vaiheeseen, mutta Konna hyppää ja unohtaa takakinttunsa kokonaan. Se siitä kolmosiin noususta sitten. Muilta osin Konnan suoritukset oli hienompaakin hienompia, siis niitä WOW-ratoja. Videotarkistuksesta näkyy kyllä, että A:n alastulokontaktit ei olleet alkuunkaan sellaiset kun olisi tarkoitus olla, mutta osumia kuitenkin. Kaks-kakkosesta tuli juoksukontakti, mutta eipä tuolla Konnalla vielä ole minkään valtakunnan kontaktia valmiinakaan, joten semmoiseksi raakilekontaktiksi riittäköön. Mun mokahan tuo oli kun en niitä siltä siellä vaatinut, ei niitä Konna vielä osaa itse tarjota. Ainii - voitettiin eka rata, tokalla oltiin neljänsiä. [radat juutuupissa]

Ella kompasteli pujottelussa. Eka radalla seisoin hajareisin ekassa välissä oikein tukkona, ettei se varmasti päässyt aloittamaan sitä oikein ja toisella radalla se vain sekosi rytmissään. Korjasin sekoilun, mutta sekin meni väärin, joten jouduin ottamaan viimeisen välin vielä uusiksi. Ihme kyllä ehdittiin tästä säätämisestä huolimatta ihanneaikaan! Ella meni kyllä sujuvasti noita pujoja lukuunottamatta. Putket löytyi, kontaktit oli siistejä, rengas ei tuottanut ongelmia ja mikä parasta - molemmilla radoilla sain sen jäämään kauniisti lähtöön! Hyvä Ella! Ekalla radalla me voitettiin ja tokalla oltiin neljänsiä, just like Konna :-D [radat juutuupissa]

Misiu, oma kultapoika, oli kerrassaan menopäällä. Ekalta radalta meinattiin kokonaan myöhästyä kun luin väärää lähtölistaa. Havahduin kuulutukseen jossa sanottiin että seuraavana radalle lähtee Misiu ja Johanna... UUPS! Mulla vielä toppatakki niskassa ja Misullakin vielä takki päällä. Siinä sai vaatteet kyytiä, mutta jotenkin tuo hässäkkä passasi Misulle. Se oli lähtöviivan takana ihan täpinässä! Eka rata meni enemmän kuin loistavasti. Jos kehuin sitä viime kisan vitosen tuottanutta rataa, niin tämä oli tuplasti sitä. Tehtiin komea nolla miinusajalla 5,50 ja sijoituttiin neljänneksi. Palkintopalli jäi puoli sekuntia. Tokalla radalla sitten tuli ennen pujoa pikku kämmi ja kaarre meinas mennä pitkäksi (lue: hylyksi) ja jouduin vähän rumasti kiljahtamaan. Pujolla sitten tuo kämmi alkoi vaivaamaan ja sen jälkeen kaksi seuraavaa estettä meni säädellessä vitosen verran. Kun sain ajatukseni kasaan, jatkui ratakin sitten yhtä komeasti kuin alkoikin. Tuloksena vitonen, sijoituksesta ja mahdollisesta yliajasta en tiedä. [radat juutuupissa]

Hitsi miten oli hyvä mieli Misiun suorituksista. Onnistuin tekemään sillä kolme oikein PRO-kohtaa ja lähettämään sitä esteille oikaistakseni itse radalla merkittävästi. Meitä oli kolme ohjaajaa, jotka uskaltautui noihin lähettelyihin: Minna (medi), Juha (medi) ja minä (mini). Oikein yhdessä kehiteltiin nuo super prot ja kaikkien koirat niissä toimi moitteettomasti ja näyttävästi.  Tein taas jättölähtöjä ja kyllä se hidas käynnistyminen taitaa olla jäänyt menneen talven lumille, huoli poistunut siis. Keinukin oli tänään semmoinen, että eipä sitä enää nopeammaksi voisi saada ja juoksukontaktit puomillakin onnistui. Ei moitteen moitetta siis Misiun tästä päivästä. Ei ole sen vika jos ohjaaja jää märehtimään melkein hylkyä joka ei sitten ollutkaan hylky vaan paraatipelastus. Olenkohan mä aivan seonnut kun voisin melkein pomppia ilosta?

Huomenna sinne takas laittaan Umbron tossulla koreasti. Oispa olo huomennakin kisojen jälkeen yhtä toiveikas kuin se on nyt...

Loppuun vielä kevennys: tiedättekö miksi ei kannata kauheasti treenata? No siksi jos kisoissa menee runsaamman harjoittelun jälkeen pieleen, on myös mennyt treenatessa enemmän aikaa hukkaan. Jos ei treeneihin käytä aikaa ja kisoissa epäonnistuu, ei niin paljon ota pannuun kun ei ole aikaa tuloksen eteen tuhlannutkaan. Juuh, näkemys tääkin, mutta AH NIIN HYVÄ!  :-D