... nopiammin kuin tässä itte niitä asettaa, ainakin melkein. 5.1.08 ja vuotta kulunut 5 päivää, koirien päätavoitteista 2/4 suoritettu. Ella on nyt kolmosluokkalainen ja Femman kilpailukirjassa lukee nollatulosmerkintä, jopas jottain!

Eilen oltiin maratonpäivä Kajaanissa. Olo ei ollut paras mahdollinen, sillä koko syksyn kalvanut flunssanpoikanen otti taas huonomman aallon. Sunnuntaisesta näyttelypaikalle pääsystä oli vain haaveet jäljellä, sen tiesi jo puolilta päivin Kajaanin Pallohallissa palellessa ja aavistus siitä, että olo on tänään kuin jyrän alle jääneellä on nyt osoittautunut oikeaksi. Olen vielä elossa, mutta pelkällä sinnillä.

On se vain merkillistä, että kun menee hyvin niin sitten pitää siitäkin valittaa. Olen aina haaveillut, että pääsisin Miukun Aksu-valkkarin kanssa ryhmäkehään ja eilen oli tilanne niinkun tuossa käsissä kun esitin Aksun ensin ROP:ksi. MITÄ VIELÄ! Eiköhän Femmakin täräytä itselleen punakeltaisen ruusukkeen ja raivaa tiensä ryhmäkehään. Pirskatti eli turskatti. Ryhmässä Miuku meni itse Aksun kanssa ja mulla oli Femma. Hieno juttu, mutta samalla vähän harmittikin, sillä oikeasti olisi ollut kiva esittää Aksu kun se on niin shöymiäs etsiessään (yskivää) Miukua kehän laidalta.

Nyt ei sitten Femmaa nähdä vähään aikaan näyttelykehässä, se kun muotovalioitui ensimmäisessä näyttelyssään 2-vuotta täytettyään. Saa tämä pienen kehän kierto meidän osalta nyt pikkusen aikaa olla jäähyllä ja keskitytään kiertämään noita n. 20*40 metrin kehiä, joissa saa hypellä, kiivetä, juosta ja kiemurrella.

Näyttelykehän muita tuloksia olivat Ringan PN4 ja ROP-vet, Tärpän JUN ERI2, Pirkon ERI2, Woodyn JUN EH2, Hipin EH2 sekä Velton ja Empun AVO H:t. Lisäksi kasvisluokkamme oli ROP-ryhmä. Isoissa kehissä käytiin vain kääntymässä. Rotukehässä tuomarina oli Veli-Pekka Kumpumäki.

Ryhmäkehien jälkeen alkoi se mitä koko päivä oltiin odotettu. Ryhmäkehän somisteet vaihtu agilityesteiksi ja päästiin viimein tosihommiin.  

Salme Mujusen kolmosten rata näytti enemmän kuin helpolta ja sitä se olisi todella ollutkin jos vain olisin yhden kohdan älynnyt tutustua rataan vauhdikkaammin. Olisin ehkä tajunnut, että tuohon kohtaan tuolleen tehty valssi ei todellakaan vie koiraa suoraan esteelle, vaan sen taakse. No - NYT TIEDÄN, hoksasin myös myöhemmin miten tuo ois pitänyt tehdä! Misiu teki kamalan siistin radan, mutta ei ole sen vika jos ohjaaja sen käskee tekemään takaahypyn ajaduttuaan ihan omituiseen kohtaan. Koira toimi, mutta hylkyhän siitä tuli. Ois sen vielä rumalla rääkäsyllä saanu pelastettua pelkäksi kielloksi, mutta onko kolmosluokassa merkitystä tuleeko vitonen vai hylky? Mielestäni ei, sillä eiköhän se hyvän mielen rata ole tärkein ja tämä oli sitä. Misiu oli vauhdikas, eteni hyvin, irtosi putkiin jne. Näiltä osin rata oli täydellinen, vain yksi moka tuli ja se oli minun aikaansaannosta. Pitäähän se yksi kiintiömoka tehdä!

Kakkosten rataantutustuminen oli kaikilla kokoluokilla yhtä aikaa. Ella ja Konnahan on niin erilaiset ohjattavat kuin kaksi koiraa olla voi, joten ei oikein meitä suosinut tämä homma. Sain kuitenkin aikaan melkolailla samansuuntaiset ohjausideat, mutta toki Konnalla kaikki toimisi kauempaa ohjaten kuin Ellalla, jota pitää vielä viedä lähemmäs esteitä.

Konnan vuoro oli ekana. Meidän radalle meno koki kovan keskittymispuutteen kun koirakkoja oli välistä pois ja yhtäkkiä vain kuulin että ollaan jo vuorossa. Tuli pikku kiire! Konna oli kuitenkin lähtöä edeltävästä täpinästä huolimatta kuuliainen ja löysi esteet hienosti. Yksikään rima ei tullut alas ja 2. viimeiselle esteelle asti tehtiin nopeaa nollaa (ihanneaika alittui -23 ja risat) kunnes... loppusuoralla olleen pituushypyn viimeinen palikka kaatui. Voi PIRRRRHANA! Jäin luonnollisesti siitä juoksuvauhdissa ja K kääntyi pituushypyllä vilkaisemaan minua taakseen kun ei kai uskonut että tosiaan täysin suoraa nyt mennään kunnes toisin mainitaan. Tämän pään kääntämisen johdosta hieno laakahyppy meni kanan lennoksi ja sen tassut kolhaisi pituushyppyä. Bai Bai kolmosluokkaan nousu taas jälleen kerran. Tyytymätön ei kuitenkaan voi olla, päinvastoin! Se on NIIN lähellä, joten me onnistutaan vielä. Jälkiviisaus on tietty paras viisaus, mutta olisi pitänyt jättää se loppusuoralla olleella A-esteellä kontaktille istumaan ja ottaa etumatkaa. Ois tuokin mun hitauden aiheuttama juttu jäänyt tapahtumatta. Juuh ja tottuuden nimissä vois kai tuolle Konnalle opettaa tuon ällöimmistä ällöimmän esteen, eli pituushypyn, varma suoritus ettei tarttis kääntyillä.

Ella oli hyvällä fiiliksella ja päivällä kisattu junnuhandler-kisakaan ei sitä painanut. Se jäi hyvin lähtöön, aloitti vauhdikkaasti ja teki kyllä notkeaa ja sujuvaa rataa. Pujoon ohjaus minua itseäni jännitti kovasti, sillä tämä on ollut meidän kompastuskivi viime aikoina. Nyt se kuitenkin toimi ja siisti pujo tuli. Pujon jälkeen oli viistosti aita ja siitä mutkaputkeen jossa olin suunnitellut leikkaavani takaa. Nämä takaa leikkaukset putkiin ei ole Ellan vahvin ala, mutta viimeisimmät harkat asiasta on menneet hyvin. Nyt kuitenkin ennen putkea se vain katsoi minua ja siitä nopeasti tajusi, ettei se ole lukinnut putkea alkuunkaan. Tein salamaratkaisun ja kiersin radan nurkassa olleen mutkaputken ulkokurvista. Kanisterit, kehänauha ja roskis sai kyytiä kun loikin siellä putken takana. Nauratti! No ei tästä tyylipisteitä jaeta ja loppurata menikin varsin loistavasti. Lopputulos nollarata n.19 sekunnin miinusaikaan (aika n. 36sek, ihanneaika 55) ja se säilyi johtotuloksena loppuun saakka. Ellalle kolmas nollavoitto kakkosista, SERT ja siirto kolmosluokkaan. Tähän loppui leikkiminen sillä alkaa tosi treenit. Kuninkuusluokassa ei pelleillä, vaikka hauskaa pidetäänkin.

Ykkösluokan radassa oli paljon helppoja pätkiä, mutta sitten semmoisia vähän erikoisia estekulmia ja vientejä, joissa kokemattoman koiran kohdalla sai tosissaan miettiä. Luotin Femman radan juoksutaitoon, mutten siihen, että se osaisi esteet. Tuohon puoleen voisi kiinnittää nyt pikkuisen huomiota :-P. Lähtösuoralla vaikeaksi osoittautui kisoja seuratessa suorassa linjassa ollut yhdistelmä aita - pituus - rengas - A-este - muuri. Monella koiralla jäi rengas huomaamatta kun se hukkui takana olleen A-esteen väreihin ja varsinkin makseissa nähtiin pahoja törmäyksiä renkaan ketjuihin. Femma suoriutui tuosta kuviosta kohtuu hyvin, mutta otti pituudelta kosketuksen esteeseen. Onneksi mikään palikka ei kaatunut ja tuomarin käsi pysyi alhaalla. Takaosan putkikiepsailut meni hienosti, samoin toisen laidan viisto aitasuora. Pujottelun alun onnistuessa ajattelin, että nyt ei Jossu ainakaan tätä suoritusta mokaa ja vedin todella tarkasti Femman pujon. Sen jälkeen oli vielä 180 asteen kiepsahdus tulosuunnasta vasemmalle ja keinulle sekä neljän viistossa olleen hypyn loppusuora.  Ja me selvittiin! Femma teki nollaradan aikaan 40 + pikkuhiluja (ihanne 60 sek), sijoittui kuudenneksi ja sai kilpailukirjaan muutakin merkintää kuin mittaustuloksen. Aamulla jälleen kerran kauniiksi todettu Vemu-Emu oli myös nyt virallisesti viisas.

Nollan saivat opetätien suureksi ylpeydeksi eka kertaa radalla olleet Jenna & kääpin Pipsa. Nillan kanssa tuli lentokeinusta vitonen. Raahen sakilla meni muillakin hienosti, sillä Kirsi kartturoi sekä Leevin että Tinon estevirheittä maaliin ja Anne ja Eerokin saivat epäonnisen vitosen, mutta suoritus oli mielettömän hieno pikkuista esteen ohijuoksua lukuunottamatta. Hyvä me, kaikki yksin ja yhdessä!

Hienoa oli myös nähdä Ellan Nata-tyttären ja Tarjan onnistunut kisadebyytti. Molemmat ensikertalaisia virallisissa kisoissa ja nopea nollahan sieltä napsahti. W-O-W!

Kotimatkalle päästiin joskus iltamyöhällä. Koska Tupoksen ABC:lle oli pikkuisen liikaa tuota matkaa, piti tyytyä siihen Kajaanilaiseen versioon, mutta maistuihan tuo hampurilainen sielläkin. Pattijoella nakattiin vielä MEDI2:ssa nollavoiton napannut hopeaparta Lilli mummolaansa ja Jokirantaan laskeuduttiin noin 01.30. Ei IHAN 24 tuntia täyttynyt heräämisestä...

Jenni oli vallannut minun sängyn, joten minä päätin sitten vallata Femman kanssa Jennin sängyn. Ajattelin, että varmasti väsyneen päivän tähtösen kanssa olisi niin somaa nukuskella saman peiton alla, mutta virhearvio oli ja pahasti. Femma ei ollut vähääkään väsynyt. Tarmokkaasti se alkoi penkomaan Jennin lelukoreja ja kaappeja, kiipesi kirjoituspöydälle ja kantoi päälleni kasan pehmoleluja IKEA:n rottaa myöten. Tunnin tuota yritin kestää, mutta siinä vaiheessa kun nuken posliiniastiasto rämähti lattialle, sain tästä leikistä tarpeekseni ja pistin Femman koirahuoneeseen ja vaihdoin Ringan tilalle. Se sentään osaa arvostaa lämmintä täkkiä ja emäntänsä kainaloa.

Nyt on kropan kamalasta olotilasta huolimatta aivan mahdottoman tyytyväinen olotila. Eilinen päivä oli semmoinen todellinen koiraharrastuspäivä. Kauniit, käyttökelpoiset, aktiiviset koirat ja mukavat kaverit, voiko tältä harrastukselta enää muuta toivoa (paitsi keinonurmen ja vähintään +16 asteen sisälämpötilan)?