Parin päivän pakollinen sisälläolo on tehnyt tehtävänsä. Mulla on särkenyt koko päivän päätä. Rasittavaa! En antanut sen aamulla häiritä itseäni, vaan sinnillä raahasin itseni ulos ja kaivoin sukset esille. Laiteltiin Fyran kanssa alulle tuota suksien edessä juoksemista ja ihan kelvosti nuo pikkukiekat meni. Pitäis vain päästä kunnon urille, että sauvatkin pureutuisivat maahan. Nyt on lumikerroksen alla tuossa tiellä vain kovaa jäätä ja sauvoja sais iskeä toden teolla kanveesiin, että niistä ois jotain muutakin kuin haittaa.

Jennikin tuossa hiihteli pikkusuksilla ees taas ja sitä seuraillessa tokoteltiin Fyran kanssa ALO-liikkeet läpi mahdollisimman vähäisillä avuilla. Seuraamiset meni hienosti. Kävelin kuin puu-ukko, esitin yliflegmaattista pissit housussa marssivaa ohjaajaa, enkä katsonutkaan siihen (ts. yritin tehdä itselleni kisakipsi nimisen olotilan). Otin käännöksiä ja perusasentoja ja nurkkasilmällä huomasin, että pikkumusta teki kelpoa suoritusta. Kyllä sillä kehtaisi kisata. Liikkeestä maahanmeno ja seisominen meni likipittäin moitteitta, seisomisen perusasentoon tarvitsi toisen käskyn, mutta enpä ole sitä istuttanutkaan aikoihin tuosta liikkeestä. Ei varmaan eka kerralla uskonut korviaan. Luoksetulo oli vauhdikas, onneksi jarrutuskohdassa tassut piti, eikä tullut tyrmäystä. Eteen istuminen oli kiva ja siitä sivulle siirtymisessä ei ollut huomauttamista. Paikallaoloa en ottanut (paitsi yrittäessäni kammeta monoja siteisiin hiihtoa alottaessamme) ja hyppykin jäi tekemättä kun ei tuota 80 sentin estettä kehtaa jäätiköllä hypyttää, mutta muilta osin me ois saatu todella kelvollinen ykköstulos jos 8 liikettä ois arvioitu. Lopuksi otin sillä liikkeestä istumisia (vaatii vielä paljon työtä), kauko-ohjauksen alkeita (takajalat pysyi nyt paikallaan) ja luoksetulon pysäytyskin laitettiin alulle lumipalloja heittelemällä. Jännä vain oli huomata että muutaman lumipallonheiton jälkeen Fyra meinasi läpijuoksuluoksetulon ottaessani jo jarrailla. Tietääpä tulevaisuudessa, että paljon pitää ottaa ilman pysäytystä. Oppii vähän turhan nopiaa ;-)

Ennen agitreeneihin lähtöä kolasin vielä Jennin luistinradan. Lunta olikin kertynyt viime päivien tuiskujen ja tuulien jälkeen melko paljon. Huoh!

Torstain agitreenit siirrettiin lauantaille ihan omien turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Torstain sää oli sellainen, että jos vain mitenkään kykeni välttämään liikenteeseen menon, niin se kannatti tehdä. Tänään olikin todella kummallista ajella Tupokselle päivänvalolla ja hallikin näytti jotenkin merkillisen paljon isommalta kun valaistus ei ollut vain kattovalojen varassa.

Minna oli suunnitellut meille 19 esteen radan, joka mentiin ensin neljässä pätkässä ja lopuksi sitten koko rata. Radassa oli paljon sellaisia kohtia, joissa piti vedättää ja samanaikaisesti huolehtia ettei vedätä liikaa. Tämmönen tasapainoiluhan on yleensä ollut mulle aika vaikeaa, mutta jotenkin tänään homma toimi. Kiepsuteltiin koiraa heti hypyn jälkeen takas tulosuuntaansa ja ideana oli saada koira oikein superinnolla mukaan tähän kaarrokseen. Radassa tarvittiin sekä hyvin läheltä ohjaamista, että kauas lähettämistä. Daa - lisää tasapainoilua ;-D

Konnan treenit meni oikeinkin hyvin. Yhden riman se pudotti kun mulla jäi vähän hätiköinti päälle, mutta en minä mitään isompia mokia keksi mainita. A:n alastulokontaktit oli tänään niin BUENO ettei mitään määrää! Keinu meni innokkaasti. Kelvollisesti sain sitä käänneltyä tiukasti hypyiltä kunhan vain muisti kertoa ENNEN alastuloa että mihin suuntaan niinko Konjamiinin kanssa jatkettas. Puolipidätteitä tuli, mutta myös lisättyä laukkaa... Hyvä treeni!

Misiu yllätti mut taas kerran. Olisin voinut vannoa että nuo hyppykiemurat ei ole sen juttu jo tuon vähemmän atleetin kroppansa ansiosta mutta enpä ois voinu enemmän väärässä olla. Tyyppi nuoli estesiivekkeitä ja teki mitä hienoimpia tiukkoja ja innokkaita kaarroksia. Yhdessä takaa leikkauksessa Misiu oli superhyvä ja kai mäkin onnistuin juoksulinjassani kun kerran homma toimi. Kaksi rimaa tuli koko treenin aikana alas ja molemmissa syypäänä olin minä. Yhden kerran Misiu ei osunut pujoon kun jätinpä siinä sitten kertomatta että semmoinen este pitäs mennä (tottelevainen koira). A:n kontaktit meni hienosti ja vain yksi oli sellainen, että olisi voinut vielä yhden askeleen ottaa alemmas jos aletaan hiuksia halkoon kohti täydellistä suoritusta. Keinu oli tänään Misiun lempparieste ja joka kerran treeninteon jälkeen se kävi kuittaamassa omatoimisesti keinun. Turha kai kertoa että oikeassa harjoituksessa kun se sille viimein pääsi, se suoritti sen mitä hienoimmin. Ihme koira - muut yleensä karkailee putkiin, meidän Misiu karkaa keinulle.  Misiullakin oli hyvä päivä, tuli sievää puolipidätettä, esteiden päällä kääntymistä, radan lukemista ja eteenmenoakin.

Mulla oli tämän oman kunnon kanssa taas ongelmaa. Päänsärky jyskytti jokaisen juostun harkan jälkeen todella paljon ja välillä vähän huippasikin. Kotona piti vetää sitten Buranaa vähän isompana lukuna kuin perus nelisatasena. Tämän pääkivun lisäksi mulla loppui Misiun kokoradalla täysin jaloista menohalut ennen loppusuoralle kääntymistä. Jännä että tuollainen voi tapahtua niin yhtäkkiä, että edellinen askel on vielä suht ok ja seuraava onkin kuin olisi betonia kengissä. Siihen jää akka! Samanlainen seinäänpysähdys tapahtui Kokkolan agikisoissa viime kesänä. Jalat ei vain nouse enää kentästä. Eihän se ole mitään muuta kuin oman kunnon ja sen säätelyn puutetta. Eiku hiihtolenkille vaan het huomenna jos pääkipu sallii.

Annella ja Erpalla oli kans kivat treenit. Ne on kyllä vuodessa päässy lajissa ihan eri sfääriin ja edistyminen on huimaa. Vielä kun nuo onnistus kisatilanteessakin näyttämään todellisen osaamisensa ja ne sais niitä nollia sielläkin. Annen kannattaa varmaan kattoa kisatakkinsa taskut ja poistaa sieltä salamatkustajat Matti ja niille lakeja säätelevä Herra Murphy. Ja Jenna - tuo meidän opetuslapsi - se kyykytti taas meitä sata-nolla Nillansa kanssa. Nuo kaksi kyllä pääsee vielä ens kesän ässämmeihin kun ei niiden tarvii kisoista kuin juosta ne nollansa. Nytkin ne onnistu likipittäen kaikessa mitä ne teki. On se hienoa kattella!

Kotona hautauduin viltin alle Buranahuuruissa ja katselin taitoluistelua Räpätäti-Jennin kanssa. Sen piti kokeilla kaikki lutsit ja salkkovit sen seittemällä kierteellä. Sitä vain huoletti kauhiasti, että sittenko se menee kouluun niin osaako se varmasti tehdä ne kaikki ihan luistimetki jalassa. Tuota se jaksoi murehtia vielä saunassakin. Mikä valtava tragedia sitä ehkä kohtaakaan kun/jos se huomenna pääsee tuonne omalle lammelle luistelemaan ja suurin urakka on jo pelkkä pystyssä pysyminen. Ei ole helppoa olla vajaa 6-vuotias...

Huomenna aamulla koirien avioliittoneuvontaa ja illalla agiliitoa. Siihen väliin kun saisi mahdutettua vielä talviulkoilua metsässä ja yhden setterivillikon valokuvauksen niin johan ois päivä pulkassa. Ans kattoo nyt miten akan käy.