Siinäpä riitti tunniksi teemaa konsanaan ja saipahan taas treenin jälkeen miettiä syntyjä syviä siitä, miksi sitä on niin epälooginen, ei luota koiraansa, hosuu ja hätäilee ja kaikki ihan turhaan! Kyllä koira osaisi kun vain sille antaisi mahdollisuuden ja ennen kaikkea ITSE osaisi.

Mä juoksen varsinkin Konnan kanssa ihan kumarassa. Mitä lähemmäs estettä mennään tai lujemmaksi vauhti muuttuu, sitä enemmän ryömin ja ohjaan Konnaa kuin chihuahuaa. Sen alemmaksi myös Konna menee ja hypyt madaltuvat (muuttuu chihuksi?). Yritin selittää, että mä juoksen niin lujaa, että oikein madallun vähentääkseni tuulen vastusta, mutta ei mene seli-seli-selitykset läpi. Täytyy siis nostaa vartta suoraksi ja hakea taas se selkätuki että pysyy ryhdissä. Sen kanssa muuten olin ihan eri asennossa koiraa ohjatessani. Luetaankohan sellainen agiradalla dopingiksi?

Misiun mä ohjaan sinnepäin heilutellen ja välillä vähän tuonne ja tänne huiskien. Kaikki jää likipittäin puolitiehen jos ei joku vahi päältä että akka ei oikaise. Yksi puomin kontaktikin meni rumasti *ruoskii itseään*. Toivottavasti tämä ohjauksen hajoaminen on vain väliaikaista ja saan itseni taas keskittymään siihen mikä on olennaista ja mikä ei. Pelkään kuollakseni radalla paikkoja, joissa hypyltä pitää kääntää 180 astetta takaspäin hypyn jälkeen. Alitajuntani sanoo, että rima tulee alas ja jo ennakolta luovutan. Alitajunta pitäs nyt saada tajuamaan, että Misiu onnistuu niissä hypyissä jos mä vain vien kaikessa rauhassa ilman hoppua sen esteen yli, annan siis hypätä.

Onnistuko siis mulla mikkään? No jotain, lähinnä ne onnistumiset koski koiria enemmän kuin minua, joten täytyy kai sitä olla tyytyväinen, että ees koiralenkit tässä meidän agiketjussa ei oo heikkoja.

Konnalla oli taas kivat kontaktit. Se myös seurasi ohjausta aika tarkkana, mutta kun se ohjaus ei ihan aina vienyt koiraa oikeaan suuntaan niin sivusta katsottuna saattoi näyttää vähän koiran mokailulta. Ehei, ei Konna munaillut. Rimoja tuli alas koko treenin aikana vain kaksi ja niistä toinen minun ryömimisen takia ja toinen sen vuoksi että onnistuin hyppäyttämään Konnan suoraa syliini yhdeltä aidalta. Harkkakoukeroista saatiin jokainen kohta aina lopulta onnistumaan, mutta eipä tainnut kertalaakista onnistua kuin hyppysuora ja viimeinen aidan ohivientiharjoitus, jossa tultiin pujolle vaikeasta avokulmasta ja kiihdytettiin loppusuoralle. Mutta sitä kai se harjoitteleminen toisinaan on, että joskus teettää oivaltaminen vähän työtäkin. Aijjuu, yksi pujon aloitus meni alkutreenistä mönkään, mutta vain siksi kun eka välissä seisoin minä ilmoittamassa Konnalle, että älä nyt ainakaan yritä tätä oikein aloittaa. Oivoi... oma pää vaihtoon?

Misiu pudotteli taas rimoja tilanteissa joissa mä pelkäsin jo ennalta niiden suorittamista. Rennommat uusintayritykset sitten toki onnistui. Lisäksi pari harjoitusta lähti liikkeelle vähän puoliteholla, ilmeisesti sen muutama aidan takaa lähdön varastamisyrityksen korjaaminen on tehnyt sille epävarmuutta siitä, onko lähtölupa todellinen vai kuulinkomäänytsittenkäänoikein. Ihan tarkkaa työtä se sitten teki kun vain minä pysyin kartalla mukana ja mielellään askeleen sitä edempänä. Mikään harjoitus ei myöskään ollut ylitsepääsemätön, vaan lopulta tuli onnistuminen. Viimeinen Konnallakin onnistunut harjoitus jätti kyllä loppupelissä ihan huippu hienot fiilikset, sillä Misiu osui pujotteluun kaukaa ohjaten kulmasta, joka on meidän heikoin osaamisalue. Varmasti kaikki hallin ulkopuolella vuoroaan odottavat kuuli, kuinka tästä iloittiin.

Olin treenin jälkeen ihan luutumärkä hiestä. En mä nyt mielestäni mitenkään epätavallisen paljon juossu, mutta kai sitä on vähän flunssan riuduttama kun jo pelkkä kengännauhojen solmiminen sai puuskuttamaan ja vieläkin olo on huteraakin huterampi. Ei vain jotenkin keskittymiskyky ollut tämän aamun jaossa kohdannut minua. Pitäsköhän huomenna nousta aamulla vähän aikaisemmin jos mulle suotaisiin edes yhdeksi päiväksi paremmat palikat korvien väliin?

Lauantaina ja sunnuntaina ois kisatkin. Tämän päivän treenin perusteella nollat on utopiaa, mutta hauskaa koitetaan pitää. Mä en ole mitenkään sen maneesipohjan isoin fani, mutta mulla on siihen ihan hyvä syykin. Viimeksi kun siellä oltiin, mä makasin rähmälläni siellä maassa Ellan jatkaessa nollarataansa. Koirille kai se on siis ihan hyvä mesta juosta :-D

Minnalla onkin viikonloppuna iso valinta edessä:
a) kätilöidä ylisöpöjä nelosia lampolassa    TAI
b) tulla kisoihin katsomaan opetuslapsiaan sydän (toivottavasti) ylpeydestä pakahtuen... tai kauhusta kangistuen.
Mä Minnana tämän päivän perusteella valitsisin ehkä ne karitsat :-P

Minna oli muuten hommannu semmosen ison lämmittimen. Kyljessä luki +800C, joten kai se tosiaan lämmitinlaite oli. Nyt käväsi kotimatkalla mielessä, jotta Tunne-Eläimenkin voi ottaa tuonne mukaan ja se varmaan oikein ryntäis nauttimaan lämmöstä. Saatas semmonen kertalaakin iloleimahdus nähdä kun Tupon takut oikenis. Loppuis ne karvanhoitohuolet ja ainainen tärinä...

Hotellihuonesotku selvitetty, navigaattori tilattu ja auton vuokraus ohjelmassa huomenna. Nää aikoo ajaa enkkumaassa IHAN ITTE! Onneks sai mukaan kuskin jolta se toivottavasti sujuu ;-)