... vielä varttuneemmilla vuosillaan
eikä marssia tahdissaan.

(Yö, Saa valo tulla taas)

 

KOIRA-EXPO

 

Olin Viikonlopun Riihimäellä Kennelliiton Koira-Expo 2008 tapahtumassa. Viikonloppu oli tarkoitettu rotujärjestöjen ja kennelpiirien yhdistysaktiiveille ja se sisälsi luentoja yhdistyslaista, taloudenhoidosta, paperisodasta, ulkomuototuomarikoulutuksesta, vakuutuksista, hyötykoirista, lehdenteosta ja jääviyssäännöistä aina tulevaisuuden jalostus ja media-visioihin saakka. Saatiin myös pikakurssit sponsoroinnista ja lobbauksesta. Viikonloppu oli tiivis ja sen parasta antia oli ehdottomasti Marjatta Snellmannin luento terveemmän koiranjalostuksen puolesta ja Elena Ruskovaaran pitämä esitelmä ulkomuototuomarikoulutuksesta ja kaikista sen kiemuroista.

 

Viikonlopun väripilkku kaikessa kankeudessaan oli yhdistyslakiasioista kertonut alivaltiosihteeristä "karannut" nuorukainen. Hän lähestyi yhdistyslain puitteissa valtakunnallisten rotujärjestöjen dilemmaa vuosikokouksista. Hän esitti ensin, että yhdistyksen yleiskokoukset tulisi mielellään järjestää yhdistyksen kotipaikassa tasapuolisuuden vuoksi. Noh, tokihan paikallisien yhdistyksien toiminnassa tämä on tasapuolisuutta. Raahen Koirakerho ei mene viettämään vuosikokousta Iso-Syötteelle tms, mutta, valtakunnallisessa yhdistyksessä tuollainen ei toimi lainkaan tasapuolisesti. Tästä esitettiin monia kysymyksiä ja lopulta tyyppi sovelsi ensimmäisen ja ainoan kerran luennon aikana tietämystään. "Noh, voittehan te vaikka edellisessä yleiskokouksessa yhdessä sopia että seuraava kokous pidetään pohjoisempana, vaikka... vaikka... vaikka... *miettii kuumeisesti jotain pohjoisessa olevaa paikkaa jossa ei ehkä ikinä ole vielä käynyt, koko maantiedon oppimäärä vilahtaa silmissä, tule tule tule nyt joku paikkakunta*....vaikka... KERAVALLA" Apropoo - JOPAS MENTIIN MELKEIN LAPPIIN SAAKKA!

 

Marjatta Snellmann kiitteli luennossaan sitä, että koiranjalostus on menossa uuden kasvattajasukupolven myötä terveempään suuntaan Luento oli taas taattua Snellmannia, nautinnollista mutta niin kuitenkin asiasisällöltään ravistelevaa. Hän toivoi että vanhemmat kasvattajat avaisivat kokemuksensa tuoman näkemyksen edes hetkeksi ja samalla kuitenkin omaksuisivat hivenen modernia näkemystä toimintaansa. Tietotaidon päivittäminen on sallittua, jopa toivottavaa ellei välttämätöntä! On jo "pilattu" tarpeeksi rotuja liioittelulla ja nyt on noustava terveemmät arvot mielessä. Sehän on hänen viestinsä ollut jo kauan.

 

"Suhteita on myöhäistä luoda kun niitä tarvitaan."
(Mika Leppinen, Koira-Expo 2008)

 

Expon yksi yli muiden anneista on kuitenkin muiden saman harrastuksen parissa puurtavien tapaaminen ja vertaistuki. Oppii ikäänkuin katselemaan omaa toimintaa ja omaa yhdistystä toisestakin perspektiivistä. Huomaa vahvuuksia, puutteita ja saa uusia ideoita, tutustuu ihmisiin ja  solmii kontakteja kennelmaailman "vaikuttajiin". Onko se sitten sitä lobbausta, oltiinko me Pia-sihteerikön kanssa noin hyvejä ;-) 

 

Taskut tyhjinä

 

Expo-reissulla yövyin Hennin luona ja tapasin Tyhjätaskun Koot, jotka ottivat ensimmäisiä haparoivia askeleitaan. Madam-Tyhjis itte oli oikein ikänsä mukaisesti ollut päivällä juoksukoulussa ja esitti tämän sadetanssinsa ihan pyytämättä uudelleen. SE TOIMI! Seuraavana yönä taivas repes ja sunnuntaiaamuna saatiinkin sitten sen verran kovassa tuiskussa ja tuiverruksessa koittaa ajella kohti Expon tyyssijaa, Linnea hotellia. Jos se kuulkaa jatkaa tuommosta juoksukoulua niin meille on tiedossa sitten sateinen kesä. Syyttäkää Henniä! Pysys vaan siinä lambadassaan. Sitähän se harrasti viime kesän ja oli välillä ihan lämmintäkin :-D

 

Teini-Pappa

 

Titus13veeD.jpg
Kuva otettu 13-vuotissynttäripäivänä 1.2.2007

 

Titush täytti vuosia. Takana on nyt 13 vuoden kokemus haukkumisesta, härvellyksestä ja tahtojen taistosta. Titus niin kovasti tahtoo tahtoa kaikenlaista mihin tarvitaan lujaa tahtoa! Vuosien varrella tuo kuuluva tahtominen vain voimistuu ja sen p*rulaisen polut menevät vain aina enemmän ja enemmän omia reittejään. Noh, tahdolla pääsee elämässä pitkälle. Näkkeehän tuon jo Tituksestakin!

 

"Kun suljen silmät niin hän on täällä taas,
ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa,
voin tuntea sen kaiken uudelleen"

(J.Hakulinen, Hän tanssi kanssa enkeleiden)

 

Näin vuosipäivän aikaan herkistyy. Tituksen Tinka-siskokin kävi unissa tervehtimässä viikonloppuna ja se uni olisi saanut jatkua pidemmänkin aikaa. Näen tuosta sydämeni koirasta aika harvoin unta, mutta kun näen, Tinka on siinä aivan käsin kosketeltava ja tilanteet realistisia. Onko tämä nyt sitä, kun sanotaan ettei tosirakkaus ikinä kuole? Että jonkun kauniin muiston voi pitää sisimmässään niin, että se pysyy siellä lujasti ja esiin tullessaan vetää mukaansa jokaisen aistin? En tiedä.

 

"Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden,
tanssi pienen tanssin,
lähti näytöksensä jälkeen kuin tulen liekki vaan.
hän tanssi kanssa enkeleiden,
vain yhden valssin vaan
tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa.
ja kun suljen silmäni niin hän on täällä taas..."

(J.Hakulinen, Hän tanssi kanssa enkeleiden)

 

PÄK TU PISNES

 

Juu siis ihan sitten näihin nykyisiin treenimietteisiin. Koira-Expon vuoksi sunnuntain agiliidot jäi väliin, tosin treenihiki tuli jo pelkkää Henniä katsellessa ja Mommilassa saunoessa. Nippa nappa saatiin viiden akan voimalla yksi viinipullo kumottua, joten eipä voi viinottelusta syytellä. Väsymys tekee ihmeitä!

 

Maanantain olin junamatkojen ja reissun jäljiltä ihan kaput ja pois pelistä. Meni ihan computing-hommiksi ja tein Corgiseuran terveyskyselyille sellaisen tietokantatyyppisen jutun johon syötetään lomakkeissa annettuja tietoja ja myöhemmin saadaan näppärästi siitä taulukot.

 

Tiistaina mä sitten urheilin eli reippailin eli latelin muutamat p*rkeleet tuolla hiihtomajalla. Ajatus oli oikein kaunis, mennä Eijan ja Manun (saksanseisoja) kanssa harjoittelemaan vetohiihtoa. Loppupelissä homma meni niin että Manu veti, Eija keskittyi pystyssä pysymiseen, mä hiihdin taitojeni suomissa rajoissa (on muuten laihanlaiset ne taidot) ja Fyra hölkkäs. Mun sukset luisti justiinsa yhtä hyvin eteen kuin taaksekin, mutta jos kerron että pito oli ylämäessä l-o-i-s-t-a-v-a niin uskotteko kun sanon että pitoa riitti eteenpäin mennessäkin. Mun sukset pysähty alamäessä jos ei lykkinyt ja sekös vasta lisäsi tätä hiihtointoa. Ensimmäinen 2 kilsaa meni kohtuullisesti. Eija pysähty aina välillä odottamaan Manun kanssa ja Fyra sentään alamäissä innostui vetämään kun sain lykittyä lisää vauhtia. Toisen kakkosen lenkin alkaessa sanoin Eijalle että me hiihdellään Fyran kanssa tyylillämme kakkonen, menköön ne vaikka nelosen ja niin tehtiin. Eija & Manu katos vauhilla mutkan taa ja meillä se eka mutka ei meinannut tulla millään. Mentiin sitten lenkki perinteisen ja luistelun ja minkälie suksuttelun mukkaan ja jossain kohtaa ne nelosen kiertäjät syöksy ohikin. Ohi meni myös paljon sporttikansaa ja minä vain tuhisen siellä ladulla ja kiroan välineitäni. Tekosyyhän se osin oli, taidoissakin on paha aukko, mutta jos nyt sentään suksi luistas niin eteenpäin meno ois helpompaa. Noin 400 metriä ennen hiihtomajaa tulee kiva alamäki. Ajattelin että nyt Fyra mennään edes loppu lujaa. Eipä menty, ei ollenkaan! Fyra päätti kurvata mettähallituksen puolelle kuminauhan suomissa rajoissa, mentiin eri puolilta pientä kuusta ja TSUP! Siinä oltiin. Kuminauha otti iskua oikein kunnolla ja tästä nykäisystä kauhistuneena Fyra päätti pyöräyttää sen näreen ympärille vielä varmuuskierroksen ettei tipu alamäkkeen. Mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nykäistä paniikkilukko auki vyöltä, ottaa sukset jalasta ja pelastaa se Fyrde. Raahasin sitten sukset meidän isälle saman tien ja sanoin että poistaa pohjasta KAIKEN mikä liittyy pitoon. Nyt olis suksien vain tarvis mennä etiäpäin ja kiitos miellään mahdollisimman pienellä kitkalla. Ans kattoo nyt miten tää homma sen jälkeen sujuu. Voi olla nöyryyttävää todeta että vikaa on sittenkin enemmän käyttäjässä kuin kalustossa. Ehkei tää hiihto ole ihan mun ja Fyran vahvin laji, mutta periks ei anneta. Eihän Eija? Pitkästä aikaa keksitään jotain kivaa yhessä tekemistä, niin sitte mulla prakaa kalusto ja kunnosta nyt ei sitte puhutakkaan. Siehän aina jostain "merkillisestä" syystä voitit minut aina kouluaikana cooperin testissäkin... :-D

 

Tänään keskityin ketkupolkkailuun. Eilisen hiihtolenkillä ylivenyvään kuminauhaani suivaantuneena päätin hankkia itselleni kunnon vetoliinan, jossa on vain vähän sitä joustavaa ainesta ja juuh, ittehän sen sai tehdä kun krantuksi rupes. Nyt on sitten liina parhaasta päästä! Valjastin Fyran ja laitoin sen hiihtovyöhön uudella liinalla. Kierrettiin Lassintien lenkki ja se meni kyllä hienosti. Kehuin Fyraa pienestäkin vedosta ja välillä huomasin, että toden teolla se VETI! Hyvä! En mä kuitenkaan vain jalaksilla seisoskeluun alkanut, vaan potkuttelin itteni keskivertosipiksi. Fyra käyttäytyi ohitustilanteissa oikein mallikkaasti. Sitä ei kiinnostanut autot, vastaantulevat ihmiset tahi koirat laisinkaan. Pikkumustan kanssa oli ilo liikkua! Kotiin päästyäni vaihdoin veturini Misiuun ja käytiin potkurilla sellainen 2 kilsan kiekka. Takaisin päin käännyttäessä otin sillä sellaisia n. 100-150 metrin vetoja niin lujaa kuin vain potkurilla pääsin. Näytti varmaan hullulta, mutta Misiu nautti ja tunsin kuinka se vielä veti minua. Harjoiteltiin siinä samassa niitä agilityn kuumennuslähtöjä. Kotiin tultuamme heitettiin vielä vajaan kilsan jäähdyttelykävely ettei paikat jumitu. Misiu oli ihan täpinässä.

 

Huomenna on agiliitotreenit Tupoksella, perjantaina mennään elokuviin Jennin kans ja lauantaina & sunnuntaina agiliidetään Misiun ja Konnan kans kilpaa. Perjantaina loppuu myös tämä piinaviikko kun on Aaaapin kanssa saanut hoidella ystävyyssuhteita vain puhelimitse ja niitäkin vain hätäseen kaiken sen siellä Iiriksessä saamansa koulutuksen, neuvonpidon ja vertaistuen väliajalla. Mutta... (itsekäs ystävää ikävöivä Jossu möykkää)... TULE JO P*NTELE KOTIOS SIELTÄ!

 

vieraskirja.jpg

 

"Kuinka kertoisin,
saisin uskomaan,
lentoon nousemaan pudonneet?
Kuinka näyttää tien,
mistä voimaa saa
uudelleen, askeleet
uupuneet?"

(Yö, Vastatuuleen)