Suurimmista suurin Crufts on taas koettu. Jo ennen reissua, alkoi tämän matkan mutkat ja kurvit, mutta jollain ihmeen kaupalla niistä kaikista kuitenkin loppupelissä selvittiin. Halpamatkailusta ei nyt voi tässä tapauksessa enää puhua, mutta amazing race kuvatkoon tätä kokemusta paremmin vaikkakin hintaa koitettiin tiputella päivittäin kaiken maailman dayshavereilla... vai oliko ne sittenkin daysavereita ;-)

Aloitettiin matka torstaina kolmen maissa ja koska TIO oli sairaslomalla, piti vanilla lähteä. Ihmeen hyvin matka sujuikin aina Parkanoon saakka, mutta sitten SE alkoi. Pimeyden voimat yrittivät kukistaa meidän matkanteon ja poistivat vanin keulasta valot. Tee-se-itse kikkailuilla saimme valot toimimaan melkein Ikaalisiin saakka, mutta sitten piti luovuttaa, jättää auto Tei-Tuvalle ja antaaa ajovastuu taksinsedälle, joka sattui olemaan sen verran fiksu kaveri että huomas kiireen olevan konkreettinen. Visa vinkaisi 82 eurolla Tampereen lentokentän 2-terminaalin edessä, mutta me ehdittiin koneeseen. Mikä siinä muuten on, että jokaisella lentomatkalla pitää olla joku suomalainen kiintiöidiootti? Tällä kertaa yksi 4-kymppinen kaveri ois halunnu iloliemissään tanssittaa koneen käytävällä naisväkeä. Ei semmosta jaksanu kauaa kattella, joten ummistin silmäni ja nuokuin melkein koko lentomatkan. Välillä piti tosin hekotella stuerttipojulle, joka oli kuin suoraan Kymppikerho-sarjasta. Ei oikeasti semmoisia tyyppejä voi olla olemassa.... vaikka näyttää kyllä olevan.

Stanstedissa oltiin seurueen kanssa sikäläistä aikaa puolilta öin. Tällä kertaa kaikki laukut löytyi hihnalta ja päästiin tappamaan aikaa kunnes bussit veisivät Sarin & co:n ja me saataisiin vuokra-auto. Tässä kohtaa elettiin hetkonen halpamatkailun ihanaa arkea ja oiottiin itseämme lentokentän lattialle. Ens kerralla vois raahata vaikka jonku ohkasen alustan tätä tarkotusta varten. Ei se NIIN paljon mukana painaisi...

Kun kello tuli seitsemän, soitin autonvuokrausfirmalle. Sieltä sanottiin, että meitä tullaan noutamaan bussien lähettyviltä ja sitten jotain epäselvää mutinaa ja numero kolme. Sanoin että OK - selvä, mutta eipä se niin selvää ollutkaan kun alueet bussien ja parkkialueiden luona oli merkitty kirjaimin, ei numeroin. Piti ottaa toinen puhelu ja sitten selvis asia vähän paremmin. Pikkubussi haki meidät vuokrausfirmaan ja tehtiin paperit. Setä tiskin takaa kysy, että halutaanko ottaa laajempi vakuutus (joka maksoi mansikoita) vai standardivakuutus. Myönnän, että hetken oikeasti mietin sen laajemman ottamista, mutta sitten iski pihi päälle. Standardi otettiin, vaikka kohta sen ottaminen MELKEIN pissi kintuille. Saatuiin Corsan sijasta alle uusi Astra ja astuin urheasti puikkoihin. Ajaminen lähti liikkeelle ihan kelvosti, mutta sitten... ensimmäisen risteyksen koittaessa polkaisin jarrua ja PAM... olipa muuten melko ottava peli. Auto pysähtyi kuin seinään ja takana tullut pakettiauto sai aiheen törrätä niin paljo ku koneesta lähtee. ONNEKSI ei tullut perään. Mun nenänpää kylmeni sen verran tästä säikähyksestä, että ajettuani pienen lenkin maaseudulla pyöräteitäkin kapeammilla teillä, luovutin homman suosiolla Tapsalle. Sovittiin, että mä huolehin sen, että kääntymiset ja kaistanvalinnat menee oikein. Tapsa huolehtii että auto liikkuu. Navigaattori selvittäköön loput kurvit. Tällä työnjaolla päästiin Coventryyn ja hotellin pihalle. Tällä kertaa ei tosin mulla päässä soinut Emmerdalen tunnari maaseudulla ajellessa, vaan päässä jauhoi vain yksi ajatus: ei naarmuakaan tähän autoon!

750044.jpg
Hotellimme Quality Hotel Coventry Stonebridge Manor 
(kuva linkitetty hotellin nettisivustolta)

Jätettiin hotellille tavarat odottamaan huoneiden luovuttamista ja ajettiin bussilla Coventryn keskustaan. Shoppailtiin tuliaiset ja käytiin syömässä yhdessä mummoja täynnä olevassa paikassa. Siellä oli eläkeläisille alennetut hinnat ja sen huomasi. Kuorrutettu kala, pottumuusi ja kasvikset maistui kuitenkin herkullisilta ja sillä jaksoi pitkälle iltaan. Hotellissa vielä illalla lämmitettiin pussikeitot ja syötiin M&S:ltä ostettuja leipiä - aijjuu - ja sitä mieletöntä sitruunan makuista juustokakkua. AWWWWW! Nukkumattia ei tarvinnu illalla ootella ja nippa nappa jaksettiin katsoa BBC:ltä perjantain ryhmäkehät. Jenkkicockeri voitti, kakkoseksi tuli nilkulta näyttänyt cockeri ja kolmosta ja nelosta en tähän hätään enää muistakaan. Oisko ollu toinen noista pointteri?

Lauantaina oli THE päivä. Lähdettiin heti aamiaiselta porukalla kohti NEC:ä ja hieman piti bussikuskin kanssa neuvotella meidän lipuista kun porukassa oli kuusi aikuista ja kaksi lasta. Lopulta kuitenkin neuvotteluissa päästiin jonkinlaiseen ratkaisuun ja bussi liikahti kohti määränpäätä. Perille päästyämme suunnattiin heti pressikeskukseen hakemaan luettelot ja muut tilpehöörit. Mun kassi sisälsi tänä vuonna jopa miniradion, josta kuului Crufts-kanava. Nice!

Kehä oli tietenkin samassa paikassa kuin aikaisemminkin. Mikäänhän ei Cruftsissa voi muuttua :-) Tapsa suuntasi viereiseen halliin wöllikehän laidalle. Yritettiin säätää parhaamme mukaan kamerat toimiviksi valotuksen osalta, mutta eihän ne kaikki kuvat tietenkään loppupelissä onnistuneet. Sama se sille! Cardikehä alkoi ajallaan ja koirat oli ennallaan. Valitettavasti! Kuvaavaa on, kun pyysin Henniä kirjaamaan luetteloonsa kaikki ne joiden korvien välissä kilisi... kumpikin oli nanosekunnin hiljaa ja sitten melkein yhdestä suusta tokaistiin, että ehkä vähemmällä työllä pääsee kun kirjaa ne joiden päässä ei kilise. Näin sitten tehtiin. Onneksi joukossa oli iloisiakin otuksia, mutta valitettavasti ne muutamat tositosiressukat (vaikka ehkä kauniita olivatkin) vaikuttivat meidän seurueen yleismielialaan. Todettiin siinä, että jos noiden ressukoiden harteilla on rodun tulevaisuus niin heippa vaan. Oli siinä tietty positiivinenkin puoli... eipä kehässä pojat pullistelleet kun joko pelkäsivät toisiaan, elämää tai alistuivat toisilleen kilpaa. Mitenhän ne saa tollaset uroksenalut aikanaan astumaan narttujaan?

kingsbury_im_harry_p7.jpg  kingsbury_im_harry_p4.jpg
Voittajan on helppo hymyillä...

Nyt käännän muisteloni positiivisempiin juttuihin. Voittaja oli yliveto! Viime vuonnahan tämä USA:sta saakka matkannut HarryP oli mukana ja iäkkäämmän sorttinen tuomari ei oikein noteerannut sen olemassaoloa jättäen sen kokonaan vaille sijoitusta (oikeusmurha?). Tänä vuonna HarryP voitti ansaitusti. Joo - se ei ehkä ole kulmauksien huipentuma, sen pää on aika jykevä, se on ehkä jenkkityylin mukaisesti meikäläisittäin ajateltuna hieman ylilaitettu - MUTTA - se on tasapainoinen, liikkuu upeasti, esiintyy iloisesti ja kehään tullessaan sen olemus huokuu sitä kuinka se vain yksinkertaisesti on paras. Se ei ole tyypiltään koira, joka on oma suosikkini, mutta yksilönä se oli nyt ylitse muiden. Nartut voitti Ellan ja Misiun "sukulainen" Arnie, joka voitti myös reilu vuosi takaperin nartut cardien juhlaerkkarissa. Se ei vuoroaan odottellessaan ja seisoskellessaan ole mikään ryhdikkyyden perikuva, mutta lähtiessään liikkeelle ja esiintyessään, siinä on erittäin paljon laatua ja linjakkuutta. Siitä ei voi olla pitämättä! Muita suosikkikoiria joukossa olivat mm. Kincroft Caitlinne, Tyci Cadfael, Cwmteifi Rhodri, "the-king-himself" Blondie's Nobleman, isopoika Gowerston Jazz Singer for Pemcader, Bredwardine Black Bess at Gwenlais ja monimonimonivuotinen symppissuosikkini Thamesmere Plum Choice for Russfield, joka esiintyi nyt veteraaniluokassa ja näytti elämäniloista asennettaan taas hyvin näkyvästi ja kuuluvasti. Suosikkeihini lukeutui myös Shadowalk Trademark, joka valitettavasti ei kehän aikaan ollut kunnossa pahoinvoituaan ilmeisesti rankan lauttamatkan vuoksi edellisen yön. Onneksi "TM" oli iltapäivällä jo oma iloinen itsensä. Suomalaiset esiintyivät myös edukseen isoissa Open-luokissa ja kaikki kolme myös sijoittuivat. Äärimmäisen erinomaista!

Cardikehän jälkeen shoppailtiin Eileenin pennuille tuliaisia ja jutusteltiin niitä näitä muutamien kasvattajien kanssa. Yhden keskustelun aluksi multa kysyttiin, että otetaanko tämä på svenska eller in english ja luojan kiitos sain vastatuksi että ingelskaa pliis. Ois muuten jäänyt hyvä juttu tajuamatta kokonaisuudessaan. Mun posvenskalla kun ei osata edes nakkikopilla tilausta tehä :-D

Yhtäkkiä muistin, että pitäsköhän se Cruftsin noviisi Tapsa mennä noukkiin sieltä völlikehältä ennenku eksyy kokonaan. Parahiksi ehdin näkemään mielenkiintoisen episodin, jossa nartut arvostellut perheen isi ja urokset arvostellut perheen äitee ei päässeet roppia valitessa sopuun voittajasta. Tarvittiin kolmas tuomari ja sitä odoteltiinkin sitten puoli tuntia kunnes kehään astellut uusi setä ratkaisi tilanteen nartun eduksi. Voin kyllä kuvitella kuinka tämä arvostelutehtävä oli näitä "tästä-jutellaan-sitten-kotona" asioita ;-) 

perikseianneta1.jpg perikseianneta2.jpg
"Tästä jatkamme eukkokulta sitten keskustelua kotona..."

Koska HarryP on niin hyvä PR-lähettiläs cardeille ryhmäkehässä, ei sitä iloa voinut jättää katsomatta. Pressilipuilla ryhmäkehille pääsi näppärästi jonottamatta ja lentokoneesta "tiputettu" sihteerikkönikin sai puhuttua itselleen pressisisäänpääsyt. Kyllä me (Pia, Tapsa ja minä) hurrattiin kun HarryP sijoittui kolmanneksi. Uhkasin jo, että jos se ottaa ja voittaa tämän leikin, aion kaivaa itselleni BIS-kehään lipun vaikka kiven kolosta. Otin ryhmäkehästä kuvia pitkällä putkella sieltä kaukaa, mutta onneksi pressipassilla pääsi vielä kuvaamaan sijoittuneita kuvausalueelle. Sain kivat kuvat Corgisettiinkin!

kingsbury_im_harry_p_groupringE.jpg kingsbury_im_harry_p_groupringF.jpg
HarryP ryhmäkehässä

Hotellilla ajateltiin juhlan kunniaksi syödä illallinen oikein pitkän kaavan mukaan, mutta lopulta myöhästyttiin tästä ilosta ja tarjoilu oli lopetettu. Piti tyytyä nestemäiseen kaurapirtelöön alabaarissa. Kyllä silläkin voi hetkellisesti täyttää itsensä, eikö vaan? Alakerrassa oli myös muuta cardiväkeä ja kuultiin siinä esitelmiä yhdestä jos toisesta asiasta, mutta totuuden nimessä en uskonut niistä oikein mitään. Sen verran oli kertojan lähtöfaktat jo hataralla pohjalla, että suomalaisittain tuollaista esitelmöintiä voisi kutsua sanalla p*skanj*uhanta. Noh - kuluupa se ilta noinkin. Surkeeta vain oli se, että teki mieli nauraa joissain asioissa päin naamaa, mutta kun ei kehtaa. Sitten pitää sisäisesti hihittää ja juoda samanaikaisesti sitä viljajuomaa tukehtumatta. Very tricky, etten sanos...

Sunnuntai pyhitettiin Cruftsin ostosparatiisille ja agilitylle. Yli 500 myyntipistettä ei ole ihan helppo nakki ja hallit ON isot. Jalat siinä menee mössöksi jos ei taukoja pidä. Tauoilla mentiin katsomaan agilitykisoja sinne pääareenalle, joka veti katsojia varmasti 6000 ellei seitsemänkin, liekö enemmänkin. Hyppyrata seurattiin kokonaisuudessaan ja maksikoirat oli bortsuja ja working sheepdogeja, mutta olipa seassa yksi "labrador mix" (aika selkee pitbulli, mutta eihän siinä maassa niitä saa tolla nimellä kulkee) ja yksi partis. Mineissä ja medeissä oli shelttejä, terriereitä ja villakoiria tai näistä kolmesta tehtyjä miksauksia. Ratoja on mulla videolla, mutta juutuuppi ei vetänyt niitä innolla. Pitänee taikoa niistä pienempiä tiedostoja. Tässä kuitenkin rata, jota ne meni:

hyppari.jpg

Renkaalta pussiin oli kiva hyppykoukero. Aita 11 tuli monella maksilla alas. Mineillä ja medeillä tuli mokia pujolle viennissä. Muuten rata oli aika sujuvaa menoa ja vauhtihan siinä kasvaa melkoiseksi. Kiva oli seurata ja kuuluttaja oli huippu kommentoidessaan rataa alusta loppuun. Mietin vain millaiset kisahermot täytyy olla noilla kilpailijoilla noissa olosuhteissa?

Agin jälkeen katsottiin vielä Mary Ray:n koiratanssiesitys, sama jonka hän kaverinsa kanssa esitti vielä BIS-kehän allakin. Hieno oli! Ei voi muuta sanoa!

Sitten taas shoppailemaan, tosin loppupelissä oltiin aika pihejä. Ehkä mulla vaikuttaa se, että on jo useamman kerran tuolla käynyt, eikä ihan joka asiaa tahdo enää itselleen. Nyt päällimmäisenä mielessä oli lähinnä se, mitä kaikkea kivaa voi tuoda tuliaisina koiria meillä hoitaneille. Toivottavasti onnistuttiin hankinnoissamme... ;-)  Itselleni ostin kengät (10 puntaa) ja Misiulle aidot JuliusK9-valjaat, sellaiset poliisikoiravaljaat, joissa police-tekstin sijasta lukee agility. On ne leuhkat!

Välillä syötiin ehkä isoimmat hot dogit mitä ikänä olen nähnyt. Se sämpylä oli melkein täyspitkä patonki ja sen välissä oli yli puolimetrinen nakki. Tapsa otti niistä kuviakin, pitääkin pyytää niitä siltä. *muoks, kuva saatu*

hotdoggi.jpg
Ollos hjuva ja vertaos isoon kokispulloon... on siinä nakissa mittaa!

Lopuksi tultiin siihen tulokseen, että tää ois nyt sitten tässä. Ruftsi saisi meidän osalta riittää ja ajatuksena oli mennä hakemaan vielä hotellihuoneeseen ruokaa kaupasta. Sinne päästäkseen piti ajella hieman hotellista ohi bussilla ja jäädä kauppakeskuksella pois. Onneksi oli se daysaver-lippu, jolla sai ajella niin paljo ku lysti sen päivän aikana.... nimittäin... se meidän Cruftsista hotellille paluu kesti KOLME tuntia. Aloitetaas alusta: ajettiin siis ensin hotellin ohi kauppakeskukselle ja painettiin ajoissa nappia - bussi ei pysähtynyt vaan meni yhden pysäkin ohi. Käveltiin sieltä takaspäin todetaksemme että kauppa on kiinni. Seuraavaan bussin tuloon oli yli 20 minuuttia, joten lähdettiin kävelemään hotellia kohden ajatuksena mennä niin monta pysäkinväliä kun seuraavaan bussintuloon kestää kulkea. Aika pitkälle päästiin ja lopulta ois ollu enää pari pysäkinväliä hotellille, noustiin kuitenkin bussiin.... VIRHE... bussi ei taaskaan pysähtyny suomalaisten napinpainallukseen vaan huristi hotellin OHI toiseen suuntaan. No eipä hättää, siellä oli SPAR-kauppa, josta saataisiin juustoa leiville. Jäätiin kaupalla pois ja ostettiin paketillinen juustoa ja ajateltiin, että kävellääns taas bussin menosuunnassa hotellia kohti... VIRHE (taas)... suuntavaisto petti täysin ja lähdettiin ihan väärään suuntaan. Meidän ois pitäny lähtä kukkulaa alaspäin, mentiin ylös ja yli. Jos siinä kävellessä ois pienenkään vilkasun tehny taakseen niin ois oma hotelli näkyny "takana". Eipä tehty ei! Käytiin aika pitkällä kunnes viimein luovutettiin ja päätettiin palata kaupalle. Se sentään löyty ja hokattiin siinä meidän hotellinkin suunta saman tien. Hetki mietittiin odotetaanko seuraavaa bussia vai lähdetäänkö talsimaan, mutta ei jostain syystä enää kiinnostanut kokeilla hurauttaako bussi TAAS ohi meidän pysäkin, joten käveltiin sitten hotellille sellainen pari kilsaa. Matka oli pidempi kuin se linnuntietä ois ollut, sillä siinä piti alitella "moottoritietä" ja kierrellä liikenneympyrän suojateitä ja ties mitä, mutta pääasia oli, että nyt oltiin oman kulkemisen herroja ja suunta oli selvä. Perille päästiin juuri parahiksi katsomaan BIS:n valinta telkusta. Jos jotain hyvää pitää tuolta illalta hakea niin saimmepa liikuntaa ja vastinetta (ajoaikaa) ostamillemme bussilipuille... *kele!

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Englantia koetellut hurrikaani heitti sivutuuliaan hotellin ikkunaan ja melko pauketta olikin. Ihme yleensä on, että yksinkertaiset ikkunat pysyivät niillä minikiinnityksillä paikallaan. Lisäsuojaa huoneelle tosin antoi huovanpaksuiset verhot, jotka heiluivat vedon voimasta miellyttävästi...

Maanantaina pakattiin kamat kasaan, maksettiin huone ja ajeltiin Eileenin luo. Ellie oli ihan sekaisin nähdessään minut. Se liimautui kylkeeni ja pysyi siinä koko ajan. Nukkumaankin olisi tullut mukana, mutta oli sen verran "muddy" että en huolinut. Voikupin pennut oli ällösöpöjä ja parempia kuin olisin kuvitellut niiden olevankaan. Hirmuisen reippaita ja avoimia otuksia oli koko olkkarin täyttävässä pentuaitauksessa ja niiden kanssa peuhatessa se ilta kuluikin. Otettiin niistä myös yltiötylsiä pönötyskuvia ja ne löytyy Eileenin nettisivujen pentuosiosta otsikon 8-9 weeks alta. Jokaiselle pennulle on jo koti tiedossa ja muutamalle varakotikin jos joku menee pieleen. Voikippo on edelleen pakkaamassa kamojaan kohti Suomea sitten kun aika on kypsä ja uudet pentusiemenet voi sisään laittaa. Sulhovalinnan taidan jättää itseäni paljon viisaammalle ja luottaa hänen arviointikykyynsä ;-)

ellie_buttercup.jpg
My dear Buttercup and Ellie

Maanantai-iltana tarjoiltiin Eileenille poronkäristystä (tölkkiversio), pottumuusia (suoraan from Lidl) ja puolukkahilloa (Juustoportista). Eileen kuittasi korkkaamalla erinomaisen punkkupullon ja leipasemalla meille suklaapiirakkaa, jossa oli enemmän suklaata ja voita kuin jauhoja ja kananmunia. Antiterveellistä, mutta ah niin hyvää!

kana_katsastaa.jpg 
Yksi Eileenin kanoista päätti katsastaa meidän auton.
Ilmeisesti ei miellyttänyt kun piti noin kovasti sille suuttua...

Yöllä heräilin Eileenin "vierashuonetta" toimittavassa miltei kokonaan lasisessa "konservatoriossa" ja mietin viekö ulkona myllännyt myrsky koko valokatteen mennessään. Toivoin, että hökötys on pultattu riittävän tiukasti kiinni talon ulkoseiniin. Me siis oikeasti nukuttiin melkeinpä lasitetulla kuistilla. Pysyi se, luojan kiitos - ei kastuttu, vaikka yhdestä kohtaa vesi tulikin lasien rakosesta sisälle. Interesting!

Tiistaina palautettiin auto vuokraamoon vailla naarmun naarmua. Navigaattori pelasti meidät liikenteessä, vaikka sai Tapsakin osakseen kunnon tööttäykset yhdessä liikenneympyrässä. Mitäs ei uskonut mun näyttämää kaistavalintaa. Tasapeli - yksi tööt mulle, yksi tööt sille!

Lentokentällä tehtiin vielä viimeiset shoppailut ja ostettiin niitä ihania kolmioleipiä syödäksemme. Kone lähti ajallaan, mutta nousu oli aivan kamala. Myrskyn rippeet heittelivät sitä jo maassa ollessaan, mutta nousu se vasta jotain oli. Noustiin loivasti ja aina pudottiin vähäsen. Olo oli kuin vuoristoradassa... eli kehno. Lopulta kuitenkin selvittiin lentokorkeuteen ja rytkytys tasoittui. Suomessa oltiin jopa hieman etuajassa.

Meitä oli vastassa Pirjo Pirkkalasta ja hän oli pelastavana enkelinä käynyt ostamassa meidän vaniin uuden valokatkaisimen. Pirjo vei meidät Tei-Tuvalle, napsautettiin osa paikalleen ja VALKEUS TULI! Kiitos Pirjo, kiitos aivan kauheasti! Ihanaa, että maailmassa on vielä oikeasti auttamishaluisia ihmisiä. Oli tästä sekin hyöty, että pitkästä aikaa tuli vaihdettua kuulumisetkin siinä ajellessa. Vuodet on vieriny ihan mahotonta kyytiä, Sepon ja Bean kulta-ajoista alkaa olla jo joku tovi.

Kotona oltiin puoli viiden tietämissä. Mulla tajunta heitteli aika railakkaasti kotimatkan ajan, mutta Tapsa pysyi hereillä energiajuomien avulla. Omat koirat oli HIEMAN ihmeissään kun ilmestyttiin aamuyöllä. Mahtoi se riemu kuulua täältä sisältä naapuriinkin saakka (jos nyt olivat hereillä). Koirat voivat hyvin ja niillä tuntuu olleen takanaan hyvin aktiivinen viikko... ainakin mitä on tuon "reppuvihkon" merkintöjen mukaan päätellyt. Fyra on mm. siivonnut tolulla ja keksinyt olevansa vahtikoira -> Jenna, vaikkei se varmasti silloin naurattanut, mietippä sitä, että olet ensimmäinen joka tämän piirteen on Fyrasta koskaan nähnyt, saat leuhkia sillä. Fyrasta on tullut aikuinen, nolottaa ja ilostuttaa samaan aikaan.

Treeneistä kirjoitan ihan oman juttunsa, tällä on jo liikaa pituutta.