No jopas jottain! Maneesitreeneissä Konnalla vippasi korvien (tai jalkojen) välissä. MISSÄ sen aivot oli? Unohtiko Mamma pakata ne treenireppuun?

Suunnittelin sellaisen mukaelman viime kesän agirodun aikaan Ellan kanssa kokeillusta ykkösen radasta, jonka koin kyllä melko haasteelliseksi luokkatasoon nähden. Tuo rata on ollut mulla jemmassa siitä saakka koneella ja nyt muistin sen olemassaolon kun ajatuksena oli kokeilla jengin ratakestävyyttä lukuisten perustreenien jälkeen. Ohjusten aikaan mentiin haastavampi kuvio ja siitä liukuvalla harkkojen vaihdolla (eli siis vähän sinnepäin seiskan aikaan) vaihdettiin sitten tähdille vähän helpommille, mutta silti kimuraisille koukeroille. Tähdissä ja ohjuksissa on nyt jengi siihen malliin samaa huttua, että ehdotan tähtien ja ohjusten yhdistämistä niin, että tämän jengin yhteinen miettimispohtimistreeniaika on 18-20. Oisko itua?

Nonni, takas harkkoihin. Tällä kertaa olikin kepo lämmittelemässä treenien aikaan koiria, joten sai keskittyä ihan vain treenaamiseen. Leuhkaa! Saa kyllä lähtä toistekki, oli sen verran helppoa tämä heinänteko tällä konstin.

Konnalla oli alkuharkasta ihan oma elämä. Se oli kuulolla vain puoliteholla, esteisiin osuminen oli niin ja näin ja viimeinen niitti oli kun se varasti lähdössä. Tätä ei sitten ole missään vaiheessa aikaisemmin tapahtunut, joten rikoksen laatu oli niin törkeä, että Konna joutui jäähylle v-ä-l-i-t-t-ö-m-ä-s-t-i! Lisätäkseni rangaistukseen kidutuselementtejä, lainasin Annelta hetkeksi Eeroa ja Konna sai katsella kuinka kaveri piti hauskaa kanssan radalla. Voi että söi peekikoiraa pahasti...

Seuraavaksi vuoroon Misiu. Otin sillä kisamaisen harjoituksen. Vain yksi rata ja pyrkimys virheettömyyteen. Noh - siinä en onnistunut kun rataan tutustuessani olin ajatellut puomilta hypyille kääntämisen 2-2 kontakteille ja nyt Misiun juoksukontaktien johdosta tuo kohta meni ihan eri lailla. Typerä minä! No, korjasin virheen ja homma toimi mukavasti sitten loppuun asti. Puomin ja A:n kontaktit olivat siistejä, hypyt tehokkaita, irtosi hyvin ja tuli käteen hyvin. Oikeasti kiva rata Misiun kanssa! Misiu sai loppupalkkansa ja that's it. Tapsa sai koiran verryteltäväksi ja lämmin auto kutsui.

Ella on vapautettu juoksukaranteenista ja johan sillä elämä taas maistui. Se oli ihan innoissaan ja kaikki oli sairaan siistiä. Ellan elämän motto voisikin olla "sairaansiistiiheiheihei" (huom! 3 heitä ainakin). Ella meni koukeron ihan kivasti. Ehkä pientä epävarmuutta pitkän tauon jälkeen oli havaittavissa, mutta pujon aloitusta lukuunottamatta Ellan koukero meni virheittä. Lähdössä se meinasi hieman kyseenalaistaa mitä odota tarkoittaa, mutta pannaan tauon piikkiin. Ellallakin otin kisamaisen suorituksen, joskin uusin sillä vielä loppukoukeron ja pujolle viennin kertaalleen. Kyllä se on notkea ja hyppää hyvin. Onkohan se oikeastaan koskaan pudottanut rimaa... en muista...

Ellan jälkeen nostettiin taas rimat ja Konna pääsi vankilastaan (lue: yksin takki päällä katsoi kun muut treenasi ja toivottavasti mietti syitä ja seurauksia, sehän on tunnetusti niin viisas, että normitilassa sen on ehdottomasti kyettävä tajuamaan tällaisia ihmismäisiä ajatuksia - NIH!). Nyt oli Konnalla jo kuulat kohdallaan ja tehtiin ihan kelpoa esitystä. Vaikeaa A:lle vientiä hinkkasin aika paljon kun en oikein keksinyt kuinka se olisi pitänyt tehdä. Luulen kuitenkin hoksineeni edes jonkinlaisen ajatuksen asiaan kun useamman kerran kokeiltiin yhtä sun toista. Pujolle menemiset oli Konnalla kerrassaan upeita ja putkiin lähetyksissä ei ollut mitään moitittavaa. Se mistä nyt hieman moititaan, on jälleen kerran ne aitarimat, jotka pahalaiset meinasi aina toisinaan tulla alas. Tästä ongelmasta ei näytä pääsevän eroon sitte millään, mutta liian helppoahan tämä olisikin jos ei tarttis rimoja jännätä. Hyppykouluun Konjamiini! Lopuksi otin sillä käteentuloharjoituksia ja nyt olen tavallisuudesta poiketen tervekätinen harjoituksen jälkeenkin. Olisikohan Konnan vankilatuomio tuottanut pientä kunnioitusta tähänkin hommaan kun ei ihan niin härskisti tavoitellut Wubbaa kädestäni kun pyöritin sitä ympärilläni.

Fyran vuoro! Otin sillä vähän tottistelua ja yritin typerys näyttää Marikalle luoksetulon pysäytystä, joka tietenkin kotona oli toiminut ihan harjoittelematta (en koskaan ole sitä pysäyttänyt luoksetulosta). No - ei pitäs harjoitella liikaa, eihän se tuolla sitä malttanut tehdä. Totuuden nimissä taisi olla päivällä kotona tehdyt luoksetulon onnistuneet pysäytykset ihan vahinkoja, mutta kiva niin. Tietääpähän että edellytykset nopealle pysähtymiselle on siellä selkäytimessä olemassa kun vain saadaan kaivettua ne esiin. Seuraamiset oli kivoja ja pysähtymiset alkaa nyt onnistua ilman, että Fyra luulee pysähtymistä vasemmalle käännökseksi. Ilmeisesti olen saanut jotain vartalosignaalia itsessäni nyt selkeämmäksi. Liikkeestä seisomisessa ei moitteita, maahanmeno nopea. Kysyiväthän nuo taas koska kisataan, mutta mutta mutta, mutku mutku mutku... mä tahtosin niin kovasti että siitä AVO-luokastakin olisi realistiset mahdollisuudet selvitä heti ALO:n perään kertakisalla ilman että joku raakileliike vahingossa sattuu kisoissa onnistumaan. Vielä ei näin ole, joten kisat saa odottaa toistaiseksi. Moittikaa niuhoksi, mutta mä en lähe kokeisiin arvailemaan, en ainakaan Fyran kanssa.

Fyra myös agiliiteli. On se hurja siellä esteillä. Hinkattiin vähän puomia, A:ta ja pujoa. Jos oikaisen itseni ja sallin sille hetkenkään menomeininkiä, löydän sen A-esteeltä tai jostain muualta, melko varmasti hyvin kaukaa. Jos sen vie vähän kumarassa jarrutellen ja koko ajan kiinni kädessä, siltä onnistuu jopa vaikeitakin kiekuroita. Jos totta puhutaan niin se suoritti tähtiryhmäläisten radan (20 estettä) virheittä, esteet tosin oli minikorkeuksilla, jotta sain keskittyä ohjaukseen ja siihen että Fyra pysyy oikeasti lapasessa. Mieletön tunne oli kun hoksin, että 20 estettä takana ja Fyra vielä järjissään. Oumai!

Femma, Jossun oma pieni mussukka, pääsi suoritusvuoroon ihan viimeiseksi. Kisamainen harjoitus sillekin (paitsi ilman ohjaajan rataan tutustumista, hyi minua!) ja tähtien koukerosta selvittiin vain yhdellä riman pudotuksella. Se oli todella innoissaan, osui kivasti esteisiin, irtosi hyvin määrätietoisesti putkiin ja jopa yksi takaaleikkauskin onnistui (ei kuulu vielä Femman parhaimpiin taitoihin nuo takaaleikkaukset). Pujo meni virheittä ja A:n alta menevä putki ei aiheuttanut sillä mitään närästystä. Femman meneminen oli kyllä semmoista, että kyllä me tässä keväällä vielä kisataan, uskokaa vaan. Josko sitä kakkosiin nostoa tavoittelisi, yksi askel kolmesta on jo takana ;-)

Vallan hauskat treenit takana. Koiria juoksutin radalla 5, joten tuntuu hieman jaloissa ja ennen kaikkea selässä, mutta oman järjen kestävyyttähän tällä treenillä haettiinkin. Nyt en kuitenkaan näe agiesteitä treenimielessä melkein kahteen viikkoon, joten saa palautua kaikessa rauhassa. Onneksi Cinin keskiviikkotreenit tekee pienen poikkeuksen tähän olemisen tuskaan, ettei ihan pääse unohtamaan mikä se A:lla alkava hauska koiraurheilulaji olikaan.

Sukuvika(ko), kun suksi ei luista?

Kuvattiin päivällä vähän koiria. Ilma ei ollut niitä valoisimpia, mutta jotain otoksia kuitenkin saatiin. Tässä on taas niitä nanosekunnilleen oikeaan aikaan otettuja otoksia. Kameran takana Tapsa, pellenä Heini ja remmien päässä Jossu. Perhepotretissa ILMISELVÄSTI kyseessä kielen nenään tunkemisen maailmanennätysyritys. Paikoillanne, valmiit.... HEP!

sukuvika.jpg

... että tälleesti... ;-)

Siinon niinku isä, poika ja EmäElla ihan sulassa sovussa. Jannu nyt vähän makasi Woodyn päällä, mutta hampaita ei käytetty ja Woody ties paikkansa ilman isompia p*rkeleitä. Hienoa oli huomata, että ei tuo Jannu ihan monsteri ja koirankielitaidoton olekaan. Olin siitä NIIN ylpeä! Nyt pikkuisen mietityttää, että josko se aikanaan kotiin jäävä Katti olisikin sukupuoleltaan uros? Josko sen saisi totutettua alusta pitäen Jannuun ja Jannun siihen niin, että yhdessä liikkuminen onnistuisi? Josko josko... eihän tässä ole vielä edes tietoa syntyykö Kattia.

Jenni pyörittää isovanhempiaan Kanarialla ja me koitetaan selvittää itsemme torstaina kohti Tamperetta. Pieniä mutkia vain matkassa on, sillä TIO on edelleen tee-se-itse-miehen remontin kohteena ja Vani heittäyty illalla ajoittain pimeäksi kun sähköissä oli jotain häikkää. Mä en yhtään keksi mistä me saadaan torstaiksi auto alle... no onhan tässä vielä päiviä jäljellä. Pelkokerroin on kyllä kohtalaisen tapissaan!