flunssa.gif No eipä tullut hieno kuva, mutta ei ole hieno olokaan...

Hienoa, upeaa, kerrassaan mahtavaa. Eihän tämä nyt todellakaan ole TOTTA? Koko talven jäytänyt flunssayritys koittaa ottaa yliotetta JUST kun olisi ollut tiedossa juoksupainotteiset privatreenit, pääsiäisen aika vapaata, suunnitelmissa korkata maastolajien treenikausi, viettää ystävän synttäreitä akkaporukalla ja matkustaa pikkuisen pidemmälle koiranäyttelyyn. Lisäksi on tullut luvatuksi Jennille metsäretkeä, nuotiota ja makkaranpaistoa. Kivoja vieraitakin voisi olla tulollaan. ARGH *polkee jalkaa* ! No, elämässä on suurempiakin murheita ja isompia asioita kuin minun flunssa, mutta paneehan se harmittamaan kun janojuomana menee Panadol Hottia ja suklaan sijasta napsii piparminttupastilleja.

Riikka oli katsellut meille BH-kokeita, mutta sitten hoksittiinkin että jumankautajuunääspäivää... se koekalenteri olikin vuodelta 2007, joten vähän on menneen kesän kinkereitä nää. Onneks ei ehitty alkaa ilmottautuun. Oltas muuten varmaan oltu ennätysmyöhästyjät!

Pinjan ja Misiun Kattitaikina nousee kivaa vauhtia. Serkkupennut Tantta-mamman hoivissa kuulostavat eläväisiltä ja näyttävät... hmmm... mustilta. Saapa nähdä mitä nokikeppikansaa meillä saadaan aikaiseksi. Misiu ainakin jättää trikkiä ja Pinja nyt ei muuta jätäkään, joten teoriapohjalta pääteltynä luulisi jonkun trikin sekaan mahtuvan. Noh - luonnon noppa ratkaiskoon tämän väriasian, toivottavasti oma valintani yhdistelmän suhteen onnistuu niiltä osin kun olen siihen pyrkinyt vaikuttamaan. Tahdon yhdistelmältä innokkaita, mutta silti normiarjessakin selväjärkisiä harrastuskoiria, joita kestää käyttää ja jos nyt vielä kehtaisi näyttääkin, niin ei tuokaan toki haittais. Jos vielä Pinja antais Misiun geeneille pikkasen tiiviimpätä lonkkaa ja Misiu Pinjan geeneille kaunista päätä ja rotutyyppiään niin ei kaukana superkivasta koirasta oltas. Totuuden nimissä yksi ensisijaisista ajatuksista tuossa yhdistelmässä on saada itselle se Katti, jonka sukupuolesta ei ole vielä mitään varmuutta. Se on sitten Katti, joka sellaisena sakista erottuu.

Lehtien lööpeissä on ollut kirjoituksia todella ikävästä tapahtumasta. Rottis puri ja pahasti. Taustoja ei ole selvitetty, mutta kuulopuheiden mukaan ei välttämäti ole ollut kyse ihan perusperhekoirista. Mene ja tiedä onko tuo totuus. Ainoa totuus on se, että nuori poika kuoli ja perheessä on valtava suru. Minulta on kyselty, kuinka meidän Jenni tulee toimeen Fyran ja Nörtin kanssa. Onko Jenni vaarassa? Onko yhteiskunta vaarassa? Rottiksesta tuli yhtäkkiä joukkotuhoaseeseen verrattavissa oleva kapistus ja kaikki koirattomatkin tunnistavat nyt yhden rodun, tappajarotikan. Voi voi! Periaatteessa ymmärrän tämän vainon, sillä ihmisten on paljon helpompi kohdistaa vihansa tiettyyn rotuun kun se on jutun yhteydessä mainittu kuin kaikkiin koiriin yleensä. Ajatelkaapas tilannetta jos onnettomuuden toisena osapuolena olisi ollut sekarotuinen koira. Vainoaisivatko ihmiset tällöin kaikkia monirotuisia? Olisiko lööpit olleet "Sekarotuinen raateli"... en usko. Silloin lööpeissä olisi lukenut "KOIRA raateli" ja vaino olisi silloin kohdistunut laajemmalla tasolla koiraharrastukseen. Nyt rodun maininta "jätti" suuren joukon koiraharrastajia lynkkauksen ulkopuolelle ja noiden yhden/kahden yksittäisen rottis-rotuisen koiran aikaansaama onnettomuus varjostaa jokaisen rotikanomistajan harteita. Nyt olisi kuningastilanne omalta osaltaan tehdä positiivista PR-työtä rodun eteen, mutta antaa pölyn ensin laskeutua. Jos sitä ihan liian pian tragedian jälkeen alkaa kauheasti posmentamaan rodun erinomaisuudesta, voipi kuulostaa seli-seli-selittelyltä ja sellaiseen ei saisi nyt sortua. Seli-seli-selittely on tässä katastrofissa melkein yhtä paha asia kuin asian vähättely. Nyt pitäs olla selkä suorana vaan ja nöyrin mielin.

Noh - mikäpä minä olen rotikoista mitään sanomaan kun lähipiiristä löytyy paljon kokeneempiakin rodun harrastajia, mutta sen verran kauan olen rottiskehillä näyttelyissä pyörinyt, että onhan siellä toki huomattavissa sitä negatiivistakin suuntausta mitä rodussa esiintyy. Paljon on ylimääräistä örrämörrää ja varsinkin urosten hanskassaolo on toisinaan vähän niin ja näin. Rodulle kuuluvaa itsevarmuutta ei ole tyhjänpäiväinen räiskähtely ja olan yli luimuillen kyttäys. Rodulle mieltämäni "luotettavuus" muodostuu mielestäni ihan mahdottoman paljon hermorakenteesta ja valitettavan paljon näkee koiria, joiden lähelle en ihan mielelläni menisi hermojen puutteen ja terävyyden vuoksi. Jalostustarkastuksia seuratessa joskus hirvittää Tapsan käsien ja kasvojen puolesta. Melko usein on ollut tiukkoja tilanteita, mutta vain kaksi koiraa on minun seuraamissa tarkastuksissa jäänyt koira mittaamatta tai muuten vaan tarkastamatta. Paljon on kuitenkin sellaisia koiria, jotka olisi mielestäni saanut pompauttaa testitilanteessa käytöksen perusteella, mutta ei kai siinä lomakkeessa sellaista kohtaa taida olla. Onko tuo kuitenkaan käytöstä, jota jalostuksessa katsotaan suopein silmin? Tokihan ymmärrän, että käyttäytyminen on eri asia kuin koiran luonne, mutta käyttäytymisen taustatekijänä on kuitenkin koiran perusluonne ja perusluonteessa mukana perimä.  Ja juu... aika monen koiran tarkastuksen olen JOSTAIN syystä nähnyt. Ja jos yhden kohdan vielä saisin jalostustarkastuslomakkeeseen lisätä (tosin ei liity jalostusaiheeseen mitenkään), lisäisin ruudun joka raksitaan kun jalostustarkastajat määräävät koiranomistajan koiranhallintakurssille. Tuota aihetta en edes enempää käsittele, sillä ihan riittävästi kaikki palstat laulaa jo koiranhallinnan ja vastuullisen koiranpidon tärkeydestä. Sitä mä en vain käsitä miten joku voi elää sellaisen koiran kanssa, johon ei voi perusarjessakaan luottaa ja jonka kanssa eläminen on yhtä tuskaa kun saa olla koko ajan silmät selässäkin ihan tuttujenkin ihmisten läsnäollessa? Koiranomistamisen peruslähtökohdan tulisi lemmikkitasolla olla pääosin nautinnollista ja mukavaa.

Ja omista rotikoista Nörtin lällypullanössöluonne kohosi nyt arvoon arvaamattomaan. Se ei ehkä ole palveluskoirana niitä tehokkaimpia tapauksia - ok, myönnetään - se ei ole missään tapauksessa palveluskoira, mutta perhekoirana se täyttää oman roolinsa mitä hienoimmin. Se on rauhallinen, luotettava niin ihmisten kuin koirienkin kanssa (pienten ja isojen), sen kanssa voi liikkua rennosti missä vaan, se ei kyttää mitä ympäristössä tapahtuu ja se tottelee kotiasioissa jopa Jenniäkin. Se väistää mielummin kuin möllöttää tien tukkona. Koulutuksellisissa asioissa se ei kestä epäonnistumisia ja jankkausta (menee nössövaihde päälle) ja siltä puuttuu pitkäkestoinen halu työskennellä (taistelutahto on tasan nolla) ja sillä ei liiemmin näy mitään saalistusintoa (puput ja kissat saa loikkia sen edestä aivan turvallisesti). Tämä on sen heikoin lenkki, mutta se ei kotielämässä oloa/eloa häiritse.

Pikkumusta-Fyrassa on enemmän terävyyttä kuin Nörtissä. Se on kuitenkin ikäkaudeltaan nuoruuden ja aikuisuuden kriisissä, jossa se varmasti kokeilee kaikkea hölmöilyn ja nössöilyn välimaastosta. Sen "arkiminä" on vasta muodostumassa. Siinä on 120% enemmän tekemisen meininkiä kuin viidessäkymmenessä Nörtissä yhteensä ja se taas tekee siitä mukavan harrastuskoiran. Kasvaminen meidän sekavassa koiralaumassa (meillä vierailee paljon muitakin koiria) yhden ihmislapsen kanssa on muokannut siitä sopeutuvan otuksen, joka tietää paikkansa ja kykenee rauhottumaan vaikka ympärillä olisi pienimuotoinen kaaoskin. Sen hallittavuuteen luotan melko lujasti vaihtuvissa ja äkillisesti eteen tulevissa tilanteissakin. Se kysyy lupaa ensin, toimii jos lupa irtoaa. Se on rehellinen. Mielettömän rentouttava ominaisuus koirassa, jossa muuten on kipinää!

ATSIIH * 5, eiköhän tämä riitä tällä erää!

* * * * * *

pihaa.jpg

Suru on se miten me
muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaisemat
lumipeitteen 
kimaltavat kyyneleet.

Lopuksi nuo kauniit sanat, hiven muuteltuna vuodenajan mukaiseksi. Tämän kaltaisia mietteitä on tullut pyöriteltyä päässä viime päivinä paljon.  Messengerin ilmoitus sisäänkirjautumisesta aiheutti hetkellisen ajatuksen vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisia, kunnes muistin todellisuuden. Mieli on ollut maassa, kaiken lopullisuus ja lähimmäisten jaksaminen kaivertaa ajatuksissa. Haluaisin jotenkin olla avuksi, mutta miten?