Tänään agiliidettiin eka päivä OKK:n kisoissa. Kolmosen radat oli aika raskasta vääntöä ja niistä oli menemisen riemu omasta mielestäni kaukana. Olen mä vaikeilla radoilla ollut ja niillä viihtynytkin, mutta varsinkin tämän päivän A-rata oli kaukana miellyttävästä. Tuurilla ei tänään seilattu, eikä taidotkaan auttaneet. Millä siellä sitten tehtiin tuloksia? No - ei oikeastaan millään, esmes A-radan maksi3:ssa tuli vain kaksi tulosta + 1 yli 30pist suoritus (23 koirakkoa).

Misiulla oli menemisen asenne ihan kohdallaan eka radalla. Harmi vain että mulla jäi yksi pikku lapaseenotto tekemättä ja Misu pääs väärälle aidalle. Jatkettiin omien koukeroiden jälkeen rataa ja tehtiin kivat kontaktiharkat, mitään muuta mainitsemisen arvoista ei radassa olekaan. Se, mikä on ollut meille aiemmin jännityksen ja migreenin paikka (puomin kontaktit, puomi mentiin kahdesti), onnistui. Tulostaululla hylky, yksi monista. Yleisin tulosmerkintä tänään kolmosissa. Tänään oli sellainen olotila että juu, oltiinhan me jossain aitojen sisäpuolella, siellä oli sellaisia koiraesteitä ja niiden välissä juostiin, huidottiin ja huudettiin...

Kakkosrata oli pikkuisen selkeämpi, mutta kummaa vääntöä silti sekin. Yritän piirtää radat joskus niin saa jotain todistetta väitteidensä tueksi. Misu meni nollarataa aina radan puoliväliin saakka, jossa sitten mulla tuli hetken arpominen oikean aidan suhteen (niitä oli pitkä rivi edessä) ja tuomari nosti kätensä kiellon merkiksi. Sen jälkeen jatkettiin matkaa ja tuli paikka jossa koira olisi OIKEASTI saanut suorittaa edessään olevan esteen, mutta aikaisemmat tästästästarrrrrrkasti-komennot mielessä Misun päätti ollakin irtoamatta ko. esteelle. Tuli mulle ihan yllätyksenä, täysin puun takaa. Toinen kielto tästä. Loppurata moitteetta ja kympillä maaliin. En tiedä sijoitusta, mutta hyllyjä tuli paljon tälläkin radalla. Koitetaan nyt iloita edes tuloksesta... noh - olihan sillä hyvät kontaktit, kuuliaisuutta, vaikea hyppyhässäkkä meni hienosti jne  - paljon hyvää, oikeastaan enemmän kuin tulos antaa ymmärtää. Mun oma toiminta radalla oli heikkoa, ohjaussuunnitelma oli todella huono ajoittain. Semmosta tais olla niiden paikkojen menokin sitten.

Konna - ulkoavaruudesta tänään käskyjä saanut pelkianpainajainen - kirmaili myös kaksi rataa, oikeastaan yksi ja puoli. Minä olin mukana näistä radoista yhdellä ja hetken sillä toisella. Aloitetaan tarina siitä ekasta kokonaisesta. Radalle mennessä Konna jo höyrysi omiaan. Lähdössä tuntui, ettei siihen saanut oikein mitään järjellistä kontaktia. Kyllähän se vilkuili mua, mutta siihen jäi. Ei tiennyt hyvää. Alkuradan se liiteli jokseenkin kelvosti, mutta radan 1. kolmanneksen jälkeen pakka hajosi ja Konna alkoi löytää omia reittejä. Se ilmiselvästi näytti tuomarille, että nää koukerot vois kuule heitellä näinkin. Jatkettiin rataa hylsyn jälkeen jossain määrin järjissään ja suoritettiin puomin ja A:n kontaktit harjoitusmielessä huolella. Loppusuora meni LOISTAVASTI ja kun juoksin Konnan perässä maaliin palkatakseni sitä, ei siellä enää mitään Konnaa ollut. Ylioppilas-Larvanto otti ritolat ja paineli tehokasta kyytiä ettimään MAMMAaaaaaaa!!!! Keräilin siinä remmin ja menin perään. Ihan varmasti mukava hetki muille hallissaolijoille kun maliuros kirmaa irti väkijoukossa. Huoh! Noh - onneks se oli Konna eikä mikään kilivintti purupieru.

Toinen rata oli kirjaimellisesti KONNAN. Mun osuutta siitä oli tasan alku ja pakka levis näppeihin jo neljännellä esteellä kun se koitti karata pujottelusta kesken kaiken. Palautin sen takaisin ja jatkettiin matkaa. Seuraava rima tuli alas, kaksi seuraavaa pysyi koukeroinnista huolimatta ja sitten se lähti - Konna siis. Se unohti täysin, että sillä oli radalla mukana myös ohjaaja. Voi vitsi mikä fiilis oli katsella kun se kirmaa (hieman kehuakseni aika tyylikkäästi) itsekseen estekoukeroita. En mä tiedä kuka sitä käskytti, mutta voin olla varma, että minä se en ollut kun en ollut lähelläkään. Jäin vain mykkänä katsomaan että koskas se pelkianpainajainen huomaa että ohjaaja unohtui jonnekin. Jonku kiekan ja kurvin se kesti ja oli se pikkuisen kummissaan kun puomin alta menneen putken juostuaan se katteli ympärilleen, jotta mikäs ois seuraava este ja mä satuin osuun sen näkökenttään. Käskin sen yltiörauhallisesti sivulle istumaan ja seurautin sen mitään sanomatta autoon. Autoon hypättyään se aikoi nuolaista mua naamasta, mutta perui tekonsa. Sen koko kroppa huokui sitä, että oujee  - tais tulla töppendaali. Mä nakkasin auton peräluukun kiinni ja totesin, jotta nähdään huomenna, josko muistas minutkin ottaa radalle mukaan.

JUUEI, naurattaa ja suututtaa yhtä aikaa. Tänään oltiin huonoja, möyrittiin ravassa, ei osattu ja koirista toinkin viiletteli joko aivot munissa tai pieni piru harteilla ratsastamassa. Jos joku ei vielä ole nähnyt kun koira aidosti sikailee radalla, ois kannattanut tänään olla katsomassa näytöstä. Sinne ei ollu ees sisäänpääsymaksua! Ainoa lohtu asiassa on se, ettei tänään kovinkaan moni muukaan ollut hyvä. Ei oltu ainoita onnettomia ressukoita.

Huomenna on uus päivä. Toivottavasti radat on hitusen loogisemmat. Mun aivotoiminnasta loppuu kapasiteetti jos joudun uudelleen noita vastaaville radoille. Ne oli täynnä nokkelia harjoituksia, mutta ihan yksittäin sellaisinaan ne ois olleet jees. Peräkkäin aseteltuna niistä tuli jotain sellaista, mistä mie en saanu mitään otetta.