... siis TALKOOHENKI!

Olen jo jonnii aikaa ollut siinä uskossa että talkoohenki on ollut katoava luonnonvara ja harrastajasukupolvi sukupolvelta jengi odottaa valmista palvelua yhdistystoiminnankin parissa. Toimihenkilöiltä ja koulutusohjaajilta ja yhdistykseltä vain vaaditaan ja odotetaan erinäisiä asioita ja kun tulee tosipaikka toimia yhteisen edun nimiin, homma ei enää olekaan niin kivaa, että sitä viitsisi tehdä. Vuosi vuodelta myös toimihenkilöiden into tehdä hommia vähenee, sillä kiitos toiminnasta on vain enemmän tai vähemmän "sitä ihtiään" niskaan. Yhdistystoiminta on siirtynyt kabinettikikkailuksi, eipäsjuupasleikiksi - niin ja rahalla saa ja hevosella pääsee ja jos noita ei ole, sitä kunnianhimoisesti koitetaan haalia keinoja kaihtamatta. Eilinen kuitenkin osoitti, että talkoohenkeä edelleen on. Usko AITOON yhdistystoimintaan ja yhdessä tekemiseen palautui melkein yhtä suurella vauhdilla kuin se on ryminällä minusta kadonnut. Esteidensiirtotalkoissamme oli väkeä kuin wanhoina hywinä aikoina konsanaan ja kaikki olivat varustautuneet positiivisella asenteella. Peräkärrejä oli tuotu ihan vapaaehtoisestikin ja niitä miehiä, koiraharrastuksen katoavia lihaskimppuja, oli talkoissa mukana jopa useampi. Tää ei voinut olla totta, vaikka olikin! Kiitos (ketään erikseen nimeämättä, teitä oli niin paljon), että palautitte uskoni yhdistystoimintaan. Ilta oli kiva!

Ennen esteiden siirtoa kuitenkin treenattiin. Suunnittelin kolme suorituspistettä. Yhdessä oli A ja keinu ja A:n alta menevä putki parin aidan ja renkaan kera. Toisessa oli puomi, pujoa kinkkisistä kulmista, aitoja ja pituushyppy. Kolmas oli aitapyöritysta ja mutkaputkea.

Femma keskittyi menossaan lähinnä aitapyöritykseen. Muutama lähdön jättöyritys tehtiin, mutta pikkuisen on tuo odota-sana vaiheessa. Kivasti kuitenkin Femma aidoilla pyöri, oli oikeinkin lupaavaa menoa. Pari kertaa menin sillä puomin sisältävän harjoituksen. Pujolle tartti vähän rytmitysapua, pituushypyistä yksi meni läpijuoksuksi ja takaaleikkaus vaatii vielä kovasti työtä. Puomi oli hyvä! Renkaan löysi mukavasti. Viimeisenä otin sillä keinua, A:ta ja putkea ja se putki meinasi imeä vähän turhan paljon. Kesän ohjelmaan otetaan kyllä harjoitusta siitä kuinka jätetään putkeen juoksematta...

Ella ei tehnyt puomiharjoitusta ollenkaan, mutta siitäkin edestä kieputettiin aitakoukeroa. Otin sillä sekä vaikeampaa että helpompaa versiota ja todella hyvin pystyin ohjaamaan sitä ennakoivasti. Ellasta tulee vielä oikein hyvä. Palkkasin vuoroin namilla, vuoroin köydellä. Hyvin pelasi lelupalkkakin. Loppupalkkansa (ruokakuppi) se sai A-kieputukselta. Aika näppärästi löytyi ero A:n ja putkeenmenon väliltä ja keinu... noh... se oli Ellamaisen tehokas.

Misiulla oli taas menomeininkiä. Sen kanssa meneminen on nykyisin silkkaa nautintoa vaikka harjoitus epäonnistuisikin. Tyyppi jaksaa, jaksaa ja jaksaa innostua hommasta aina uudelleen. Aitakoukerot meni todella tehokkaasti ja siivekkeitä nuollen. Sain minimoitua sen kaarteet aika pieniksi ja silti sen tehokas eteenpäinpyrkimys säilyi. Tässähän on yleensä ollut se meidän heikoin kohta. Kun otan sille tiukat kurvit, vauhti laskee. Nyt tästä onkkelmanpoikasesta ei ollut tietoakaan. En tiedä oliko koiran hyvyyttä vai sitä, että löysin sille mielestäni aika veikeät ohjauslinjat. A:n ja putken erot olivat Misiulle aika selvät. Sitä ei huijata ;) Jennikin otti Misiulla vähän A-estettä, keinua, rengasta ja aitoja. Ihanaa kun tuo ukko tekee hommia Jennillekin. Puomia käytiin juoksemassa vain pari kertaa alastuloharkka mielessä ja loppupalkan sai ainokaisesta pujottelustaan.

Konna taas... se oli mysteeri. Ylioppilas Larvannolla taisi olla eilen treeneissä liian monta liikkuvaa osaa. Emäntä, isäntä, perheen muksut ja mie + kaikki muut sitä käskyttäneet koulutuksen kannalta ulkopuoliset tahot. Eka aitatreenistä meinasi tulla ööön kataströöf. Harkan alku meni superisti ja Konna näytti kuinka se osaa SITTENKIN kääntää itseään todella tyylikkäästi aidan päällä mutta harkan loppuvaiheessa yksi hyppy "ei minnekään" ei pysynyt millään ylhäällä, ei millään. Aivan kuin ennen tuota aitaa Konnan aivot olisivat kadonneet ja rimaa paukkui. Hieman kovisteltiin aiheesta ja muistuteltiin kuinka sitä hyppäämiskohtaa voi vähän katsella itsekin siinä juostessa ja Konna piti hetkellisen shöyn siitä kuinka kamalaaaaaaa on kun se roikimisiin puututaan. Kun juttu oli puolin ja toisin keskusteltu valmiiksi, harjoitus saattoi taas jatkua ja alkoi ne rimatkin ylhäällä pysymään. Puomin ja pujon sisältänyt harjoitus oli Konnalle paikka esitellä bravuuripujojaan. Se kyllä aloittaa sen kulmasta kuin kulmasta. Vähänkö leuhkaa! Harjoituksen aikana Konnasta kuitenkin huomasi sen, ettei se ihan täydestä sydämestään keskittynyt mun kanssa hommaamiseen kun ne liikkuvat osaset oli paimenkoiralla vähän turhan levällään. Onnistuneita juttuja kuitenkin tehtiin, vaikka yksi aita tuppasi vähän olemaan taas vaikea hypätä. Mikä lie siinä ollut vikana Konnan mielestä. Sitten Konna otti luovan tauon paikallaolon merkeissä ja käväisi ulkona happihypyllä. Lopuksi otettiin muutamat A:n kontaktit ja keinun lähestymiset ja Wubbaa alkoi lennellä milloin mistäkin esteharjoituksesta. Tuossa loppuvaiheessa harkkaa Konna alkoi vasta lämmetä koko sydämellään mun kanssa tekemiseen ja lopetettiin touhu juuri siihen tunnetilaan. Seurautin Wubba-suisen Konnan Marikan luo ja vapautin sen vasta siinä. Meillä ei enää leikitä "juokse mamman luo" leikkejä!

Konnan kanssa treenailusta meinasi jäädä vähän sekava fiilis. Tuli paljon sekoilua, ei-toivottua juttua, turhaa mölyä ja virheitä. Kuten sanoin, Konnankin keskittymiskyky oli niillä rajoilla oliko treenaaminen edes järkevää. Jos nyt kuitenkin ajattelen asiaa tarkemmin, sain kaivettua Konnalle hankalasta tilanteesta kuitenkin esille onnistumiset ja harkan lopetus tapahtui juuri silloin kun Konna oikeasti olisi halunnut tehdä lisää ja lisää ja vielä vähän lisää tätä juttua yhdessä. Melkein katastrofista tulikin loppupelissä varsin hyödyllinen harjoitus.

Tänään heitettiin Annen kanssa terapeuttinen Mansikkakarin lenkki. Ensin ehdottelin tokotteluhetkeä koulun pihalla, mutta koska adrenaliinitasot oli lenkille lähtiessä taivaallisissa lukemissa (Jenni hyppäs narua olkkarissa... sirpaleet tuo onnea...???), peruin Annen riemuksi ehdotukseni ja tyydyin lenkkiin. Mukaan otin Fyran ja Nössyn ja voin sanoa, että kyllä sai rauhassa lenkkeillä. Kumpikaan ei sitten vahingossakaan vedä hihnassa. Toinen laahustaa kuin lahna ja toinen on ku partiopoika käsi lipassa seuraamista tarjoamassa. Miettikää ite kumpi olikaan kampi :-D

Ja ne kirpparikamat... niitä on nyt kolmasosa Pattijoen "pikkukirppiksellä". Ettiös sieltä ken löytää. Suosittelen kuitenkin visiittiä jos tarvis on 86-116 senttisistä vaatteista. Lisää kannamme sinne sitä mukaa kun pöydästä ja tangosta tavara vähenee.