Johan tässä alkoi olla vierotusoireita agista kun ei meinannut MILLÄÄN päästä treeneihin. Ensin tauti kaatoi ja sitten kun ois ollu ehkä jo pikkiriikkisen kunnossa (ainakin treenien vetämisen verran), piti kokea ihmismielien kierous ja tuhlata arvokas treenipäivä. Lopulta kun ois ollu jo ehkä jossain määrin treenikunnossa - porsi treenipaikan pohja. Johan on vastustanut. Tänään kuitenkin katkesi tämä agiliidoton kaksiviikkoinen. Ihanaa!

Maneesilla kisattiin epävirallisten ratojen merkeissä. Mä suunnittelin radat ja koska unessani näin sellaisen mieleen painuneen kiemuran, piirtelin kakkos-kolmosen radan sen mukaiseksi. Siitä sitten muokkailin ykkösten ja möllien radat, tosin tunnustaa täytyy, että möllirata oli likipittäin ykkösen kisarata ja ykkösen rataa saattoi verrata keskiverto kakkosten rataan, mutta ei ne mitään sekopäisiä olleet. Kyllä niistä oli mahdollisuus selviytyäkin ja kyllä siellä mukavia onnistumisia kaikkien niiden hyllyjen mahtui.

Femmalla menin ensin mölliradan nollakoirana rataan sen kummemmin tutustumatta. Joo - se siitä näyttikin. Olin kokoajan Femman tiellä ja jos en ollut tiellä niin ainakin väärässä paikassa. Malliesimerkki siitä kuinka tärkeää olis oikeasti tutustua niihin harjoituksiin ;-) Noh - Femma meni innokkaasti ja löysi esteet, lienee pääasia. Ykkösten radalla olin sitten vähän enemmän tosimielellä ja siltä radalta tuli vitonen tai kymppi, en muista. Ainoa jonka muistan, oli se, että ennen puomia onnistuin jättämään Femun selkäni taakse ja siellä tuli jottain tyylirikkoa. Putkeen se irtosi hienosti, keinu oli taattua Femma-menoa (täysiä kontaktipinnalle ja melkein lentokeinu) ja pujottelu meni kelvosti. Tyytyväinen olen!

Konna lämmitteli ykkösten radalla konettaan ja siihen malliin oli jäähdytysnesteet vähissä, että leikkashan se kiinni A-esteellä, jossa se possuili alastulon. Palautin sen takaisin ja jatkettiin aidan kautta keinulle jossa Konna teki LENTOKEINUN. Hoh hoijjaa, taisi olla eka kerta kun näen Konnan tekevän lentokeinun. Jotta homma ois vielä kummallisempi, se meni lentokeinun jälkeen keinulle uudelleen innokkaasti. Siis sehän on aina varonut keinua vähäsen. Liekö tosiaan nyt harjoittelusta ollut apua ja keinu onkin muuttunut Konnan mielestä ihan kivaksi kapistukseksi. Mutta että lentokeinu... Konnalla... jaksaa ihmetyttää vielä pitkään! Kakkos-kolmosen radan aloitin Konnalla kolmesti ja vasta kolmannella kerralla päästiin matkaan niin että minäkin sain itseni ohjauskuvioon mukaan. Yritys ja erehdys tuli koettua. Sitten kun meillä karttamerkit osui kohdilleen, tehtiinkin ihan kelpo suoritus, jossa minä aiheutin yhden riman tiputuksen hätäilylläni. Muuten siisti rata ja loppu meni jo suorastaan Konnaa vedättäen. Ensi viikolla Konnalla tiedossa liitosulkeisia. Nyt oli vähän turhan paljon höyryä kuuliaisuuden kustannuksella.

Ella kipaisi vain kakkos-kolmosen radan. Alkukoukero meni moitteettomasti. Keinulta sain aikaiseksi sillekin lentokeinun. Ei MITÄÄ.N korvia jarruttaa keinun alkaessa laskea vaan ihan täpinässä etsimään seuraavaa estettä. Taitaa olla Ellankin "kilttipienikipittelijä" ajat takanapäin. Rata jatkui siitä kivasti, mutta pujolla tuli rytmirikko Ellan kompastuttua kesken pujon sen rautakehikkoon. Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan kelpo rata ja kyllä sen kanssa kehtaa kolmosissa startata eka kertaa ens sunnuntaina.

Ja lopuksi pitää ylistää Misua. Emmätiä - se oli vain yksinkertaisesti SUPEROTUS. Alkukiemurat kakkoskolmosissa meni niin tiukoilla kurveilla aitasiivekkeitä nuollen, ettei niitä enää tuon tiukemmin voi mennä. Se oli kuuliainen mutta vauhdikas ja sen puomin kontaktit meni niin hienosti että hurraa ja hiphei samaan aikaan. Nollanhan se tekaisi, vieläpä nopean sellaisen. Ihan suvereeni suoritus. Ai vitsi tuntuu hyvältä.

Tässä tämä mun "unirata":

1442562.jpg
Tuo alkukoukero (1-7) oli siitä unesta, piikkihypyt (9 ja 5) sitten sellaisia asioita joissa mä olen huono ja joita pitää harjoitella vaikkei tahtos...

Pitää myös ylistää Nio-the-Femman-siskoa. Suvi ja Nio teki mölliradalla kivan ja nopean radan ja vain yksi piikkihyppy tuli alas. Ykkösissä tuli sitten tokavikalla esteellä hylky, mutta siihen asti se meni varsin hienosti. Nämä kaksi kun saadaan kisaamaan niin avot, hyvä tulee ja uusi kasvattajan ylpeys on radoilla.

Annella meni Gian ja Eeron kans ihan kivasti. Sillä lienee päässä naksahtanut jottain kohilleen kun se ei enää jaksa motkottaa jos jotain menee radalla ohi suunnitelman, eikä se enää luovuta loppurataa jos jotain ei-niin-toivottua tapahtuu. Sillä on vain naama korvasta korvaan ja se näkyi myös koirien menosta. Molemmat koirat teki iloisia suorituksia. KiiKiin virnuilu voitti jo melkein ohjaajansa virneen. Agility ON hauskaa! Hyvä maaaaai frieeeeeend, jottain tällästä menemisen meininkiä tässä on koko alkuvuos ooteltukin!

Yks asia mua tänään pisti mietityttään kun katteli siinä noita suorituksia. Joku kuukausi sitten oli leikkikisat, joihin tein radat joissa oli paljon suoraa. Tuloksia ei tullut juuri nimeksikään. Nyt tein radat joissa oli mutkaa. Tuloksia ei vieläkään tullut juuri nimeksikään. Missä hitsinvitsissä on nyt vika? Ei tämä nyt NIIN vaikeaa voi olla. Jos on... kannattasko panostaa harjotteluun hetki tosissaan. Pääsee vähemmällä selittelyllä kun ainakin voi sanoa treenanneensa ajatuksen kanssa. Koirallekin on reilumpi, kun siltä vaatii asioita, joita on sille opettanut. Jos koira ei osaa, ei VOI vaatia! Sitten kun se osaa, siltä PITÄÄ vaatia. Tää on ihan mustavalkoista! Jos taas itte mokaa, se ei ole koiran vika ja jos siitä vielä menee koiraa moittimaan... hoh hoijjaa... en sano ennää mittään...

* * *

Ja jos "juudakset" viitti lukea tänne saakka kaikkien noiden kamalien koulutusjuttujen ohitse, niin tiedotettakoon, että mun ystävillä on ihan omat aivot joilla harkitsevat ihan ikiomat pikku pikku päätöksensä. Niihin ei massahysteria pure, ovat sen verran fiksumpia tapauksia :-D

Niin ja hitsi - mun 007 agenttikin on paljastunut. Mitähän seuraavaksi keksis?