... ja eihän se osannu, Ella siis. Tässä NYT lupaan ja VANNON että seuraavan koirani, siis tuon Katti-Vikkeläisen, opetan menemään esteille muutenkin kuin vierestä juosten ja opetuksessa oikoen. Ella, tuo mukakolmosluokkalainen, ei osaa pituushyppyä, ei osaa edetä, ei osaa tulla lujaa kohti kutsuhyppyjä, ei löydä pussia jos ei ole kilsa rautalankaa vetämässä sitä sinne. No osaako se mitään? No osaa, juosta mun vieressä ja suorittaa esteen jos sen sille näyttää riittävän selkeästi. Näillä taidoilla sitten kolmosluokassa... hmmm.... paljon on työmaata edessä. Tässä palkka siitä kun huijjaa itseään ja yleisöä sillä, että koiran nostaa kolmosiin ilman että se oikeastaan mitään osaa. Siihen ei näköjään ole tarvittu kun mun joutusat jalat ja suotuisat radat. No toisaalta, Ellan ekasta agikisastartista ei ole vielä vuottakaan, joten annettakoon vielä pikkusen armoa tälle kuviolle. Ois se vaan niin hitsin kiva, että sillä ois ollu edes auttavasti ykkösluokan taitoja ennenku kolmosissa kirmataan. Helpottas vinhasti tätä juttua, eikä nolottas niin peevelisti esitellä "kolmosluokan" koiransa "antitaitoja" kaikelle kansalle :-D Nöyryyttävää!

Eilen Ella oli mukana Tupoksella Misiun lepuuttaessa jalkaansa ja kasvattaessaan vyötärönympärystä (massantuotanto melko voimakasta lepotilassa!). Ellalle ihan uutena asiana tuli sylkkäreitä ja jaaaaaaaaaakotuksia. Jaakotukset meni oikeastaan ihan jees ottaen huomioon, ettei sille ole koskaan edes seuraamisen yhteydessä mitään täyskäännöksiä vasemmalle heitelty. Kuvio tuli sille siis puun takaa, mutta onnistui. Sylkkäreitäkään ei ole liiemmälti harrasteltu ja pienellä opastuksella juttu saatiin toimimaan ja Ella kääntyi hyvin. Minnalla oli nyt joku "käydään-kaikki-ohjauskikkailut-läpi-jotta-nähdään-osataanko-vai-ei" -ilta, joten twistattiinkin takaahyppyjen lisukkeena, mutta noissa kuvioissa Ellan notkeus on valttia. Vielä kun saisi sen hakeutumaan takaahypylle vähemmällä viisomisella.

Treenin suurin murheenkryyni oli pituushypyltä 90 asteen käännös mutkaputkeen ja tietenkin sen jälkimmäiseen päähän niin, että se putki ohjattiin takaa ja koiran olis tarvinnu irrota pituushypylle jotta ohjaaja pääsee liitelemään putken päätä näyttämään. No - ei irronnu ei, ei mitenkään. Ella sai sitten helpotusta tuossa kohtaa, että saatiin se loppukoukero edes jollain asteella ruotuun. Mä tietenkin heittelin tuohon helpotukseenkin vielä jarrua ja valssailin turhaa ja ties mitä. Argh! Meillä molemmilla riittää aika paljon oppimista tässä meidän yhteisessä jutussa jos meinaan, että Ellasta tulee mun seuraava kookitykki. Nyt se on vain kooki, joka ettii sitä tykkiään.

Konna oli tarkkana poikana tänään. Kolmesta koukerosta eka meni ensiyrittämällä puhtaasti, mutta ei virheittä. Mä seison twistatessa sen eessä jalat väärään suuntaan asetettuina, joten huono on alta pois juosta kun en ole mikään ekyptin sfinksi. Alettiin säätämään koukeroita tiukemmiksi ja siinä sitten tuli parit mokailut, mutta ei mitään ihmeempiä. Takaahypylle hakeutui mukavasti, sylkkärissä ei mainitsemisen arvoista jos vain mä riittävän aikasin asioita sille kertoilen. Toka harkka (se pituudelta sinne putkeen sujahtaminen) meinas aluksi takuta, mutta kun sain itselle oikeat linjat, osashan se Konnakin. Jaakotuksiin päästyämme yksi meni hyvin, mutta kaksi perättäistä... oumai... sitten sekosi jo Konnalla pääkin sen miettiessä mitä mä oikein haluan kun ei oikein käsimerkkejäkään tullut. Tovi siinä hypittiin ees taas ja kokeiltiin ihan uusia ulottuvuuksia tässä lajissa (eessuntaaspomppuilutus?), mutta mun ottaessa ne aivot narikasta ja hengitettyä hetken syvään keskittymishuuruja, osattiinhan me ne. Meinas oikeasti kyllä usko loppua ja ei ainoastaan minulta. Varmaan Minna mietti siinä, että miten noi on mitään voineet viikonloppuna pärjätä (ylpeä oppilaastaan???) ja Konnaparka oli niin kuutamolla kuin huonosti ohjattu koira voi vaan olla. Onneks tilanne kuitenki nollautu onnistumiseen. Hyvä! Kolmas koukero oli sitten pitkä lähtösuora, sieltä pujoon, tiukassa kulmassa putkeen, vielä tiukemmalla kulmalla hypylle ja sieltä sitte mitä erilaisempien ohjausvaihtoehtojen kautta rengas ja kaksi 180 asteen "kulmassa" (siis rinnakkain) olevaa hyppyä. Konnan eka yritys onnas puhtaasti, mutta pien tyylirikko tuli kun se tiukan kulman hyppy ei oikein taipunut vaan meni pitkäksi piikiksi alastulon osalta. Seuraavalla hiontauusinnalla sitten huiskaisin kädellä semmoisen omituisen huspois vinkkauksen, joka käänsi Konnaa hieman niin, että hyppykulma loiveni ja alastulokin oli sillä konstilla kurviltaan tiukempi. Tarvii tuommosia huitasuja harrastella jos ei vekkiä ehi alkaa vääntämään. Meän treenit oli paketissa tältä kerralta.

Ennen treeenjä vähän herkuteltiin kun Konnan-Mamma oli järkänny meille suuta makiaksi. Kiitoksia Marika!

Tupoksella muuten kalatkin harrastaa agiliitoa tai ainakin liiiiiiitoa. Minnan altaassa oli ainakin kaksi ilmiselvää kalaa. Silakoilta näyttivät erehyttävästi, mutta ne ei enää kyllä olleet ihan hyvässä hapessa kun retkottivat vähän pahasti. Se, miten nuo sillit on tuonne koristealtaaseen joutuneet, on selitettävissä vain sillä että:
a) Minna on jatkanu keväistä äyskäröintiharrastustaan lappamalla ojasta vedet siihen altaaseen ja oja on yhteydessä mereen josta noi silakat on sinne "nousseet" (nouseeko silakat kutemaan? eipä taida)
b) Ne ei ollukkaan silakoita vaan lentokaloja ja ne on tehneet maailmanennätyksen merestä Tupokselle liihotellessaan
c) Minna ei ole kertonut meille kalastusharrastuksestaan ja kalanviljelylaitoksestaan ja ilman tätä katastrofia (kuolleet kalat) me ei tätä vielä tiedettäskään 
d) pari lokkia on tuonut saaliinsa jemmaan lisääntymään vähän huonolla menestyksellä (oliko ne edes tyttökala ja poikakala?) 
e) jotain ihan muuta, mitä?

Kotiin tultuani leikin Katin kanssa pihalla vähän lelun perässä pomppimista ja pikkupatukan retuttamista sekä targetille juoksua. Hyvin oli edellisillasta mielessä mitä sieltä muovinpalalta löytyy. On se ihana ötökkä, mutta niin ne taitaa kaikki koiranpennut olla. Totuushan on se, että jokkainen koiranpentu on omalla tavallaan bestsellerin käsikirjoitus, jonka vain voi omilla toimillaan pilata. Positiivista ajattelua... JJJJUST!

Ihan vimosena ennen saunaan menoa keksin pestä Ellan, Femman ja Eskon. Ne lähtee agileirille ja olivat oikeasti paskasia ja sitä ovat edelleen vaikka on pesty. Mä päästin ne fiksuna ulos kuivattelemaan itseään, oli niin aurinkoinen iltakin. Siellä kuivatteluhepuleissaan olivat sitten Ella ja Femma keksineet ottaa elämänsä ekan yhteismatsin, jossa oli Esko ja Totti sitten erotuomareina. Lopputulos se, että karjasulla irtosivat, kavereita ovat edelleen mutta se pesu... se meni harakoille. Koko konkkaronkka on ihan mullassa, pölyssä ja ties missä sonnassa. Meillä ei vielä ole tuota nurmeakaan takapihalla mullan peittona. Ellan mä käytin uudelleen suihkun alla kun sen etukoipeen tuli pien vekki ja siitä vuos verta joka tietty värjäs jokapaikan. Penteleen akat! Olikohan IHAN pakko JUST nyt?

Nyt mä kuuntelen taas seinän takaa juuroviisuja ja tulin taas siihen tulokseen, että ihan samaa pum-PUM-pum-PUM musiikkia ovat suurimmalta osin. Pari vähäpukeista neitokaista olen käyny tuolta ovelta kurkkaan ja voin sanoa, että jos viel neliösentin ottasivat vaatetta pienemmäksi, alasti olisivat. Georgian kappaaleesta mä tykkään kun on aidon kuulonen kappale ja siitä Tanskan renkutuksesta kans, vaikka sanohan nuo kommentaattorit jotta se biisi on kuultu ennenkin jossain. Siksikö sen kertosäe mulla jääkin niin mieleen soimaan? Teen muuten nyt yhden melkeinsukuajulkkikselle paljastuksen: yksi euroviisujen tv-kommentaattoreista on ollut kerran (jos ei toisenkin) postittamassa meillä Corgisettejä. Arvatkaas kuka? :-D

Päivitys aamulla 23.5.08: Ella ei ainakaan vielä onnu "haavoittunutta" jalkaansa. Femma yhtenä kappaleena ja akat keskenään sovussa. Riita se oli eikä tappelu, jos nyt jotain eroa pitää noille kahdelle tappelumuodolle vetää.