Ihan Unssi-bileiden varjoon jäi nyt kyllä kokonaan Konnan ja mun kaksi varsin kelpoa suoritusta sunnuntailta mutta en mä valita, en. Päivän tähti oli EHTOTTOMASTI Unssi & taustajoukot. Kiitos muuten kaikille onnitteluista. Ensin ajattelin, että mikä minä olen onnitteluja vastaanottamaan kun työn on tehneet Anneli, Minna ja Unssin kolmosiin saakka luotsannut Pasi, mutta tarkemmin ajateltuna ensimmäisen askeleen AVA:ksi olen minä aiheuttanut sillä, että onnistuin löytämään kahelille koiralle riittävän kahelin omistajan ;-) Älkää huolestuko, ei Anneli tuosta suutu. Tämä asia on todettu kasvokkain jo niin monta kertaa.

Päk tu eilinen agiliito: Hyppärin alussa oli paha 180 asteen kääntö aidalta putkeen ja ennakkoarveluideni mukaan alashan se rima tuli näyttävästi. Sen jälkeinen vääntökohta menikin ihan passelisti, hetki irroiteltiin putki + rengas -suoralla ja sitten väännettiin taas yökötyksiä, siis välistävetoja. Mulla on ihan oma oikeus ristiä tuo mokoma vemputtaminen yökötykseksi - eiks vaan? Onhan niitä jaakotuksia sun muitakin nimettyjä koukeroita, miksei tuo vois olla yökötys? Olipa miten oli, noissa yökötyksissä mulla kuitenkin petti ote nanosekunniksi ja Konna lipsahti esteen väärältä puolelta. Hylsyhän siitä tuli, mutta siitä sisuuntuneena jatkettiin kuitenkin täysin kisanomaisesti maaliin ja loppuradassa ei moitteita. Hyvä rata, mutta kaksi pikkuvirhettä, joista toinen oli sellainen, ettei radan muilta osin kelvosti mennyt suoritus näytä tuloslistalla muulta kuin hylsyltä. Ei maha mittään, sellasta tää laji vain on.

Agiradalla oltiin liki yhtä hyviä kuin eilen voittoradalla. Konna oli kuulolla, irtosi tarpeen tullen ja osui tarkasti esteisiin. Kontaktit toimi hyvin ja puomilla jopa jätätin sitä hivenen muuttaakseni juoksulinjaani loppukaarelle lähdettäessä. Konna pysyi kontaktilla odottamassa sen ylim. sekunnin ihan hyvin. Tuo sekunti ehkä pelasti meidät siltä hylsyltä mihin aika moni tuon radan lopussa sortui. Siellä oli hylkyrysäputki ihan tyrkyllä koirille juostavaksi. No, ei me nollalla kuitenkaan selvitty kun tuli yksi rima alas, mutta otan tuosta rimasta syyn niskoilleni. Käänsin Konnaa hypyn päällä, vaikka sille kaikkein edullisinta olisi tehdä käännöshommelit ENNEN hyppyä. Ei tuo tuon radan vaikein hyppypaikka ollut ja Konna selvitti monen monta vaikeampaakin hyppyhommelia, mutta alas vain tuli. Pikkurike vaan, omasta mielestäni teimme Konnan kanssa viikonlopun toisen SUPER-ratamme. Sijoitus taisi olla kuudes.

Marika oli laskenut tilastoja ja todennut, että se rata, jolta Konnan kanssa se voittonolla saatiin, oli Konnan 12. rata kolmosissa. Ei paskempaa, eihän? Tässä Lehtikankaan Juhan ottama kuva Konnan voittoradalta ja sen 2. vimoselta hypyltä: http://core.1g.fi/kuvat/agility/20080517_okk/DSC_3979.jpg