Voiko hapen yliannostukseen kuolla? Jos voi, olen tänään kyllä vaarassa.

Eilisen illanvieton jälkitunnelmissa raahauduttiin tänään kiltisti Käpikseen. Tapsa raivosi raivaussahan kanssa siellä takanurkassa pusikoita pienentämässä ja me akat koitettiin treenata koiria. Rakenneltiin Minnan viime harjoituksista vaikutteita saaneita kiemuroita ja rataa ja siinä sitte kieputtiin tovi ja toinenki. Välillä piti pureskella enemmän kun tehdä, mutta kelvosti saatiin asioita aikaiseksi. Suunniteltujen koukeroiden lisäksi otettiin vielä kaikilla pujoja umpi- ja avokulmista lähestyen niitä vauhdilla putken ja hypyn kautta. Jännää puuhaa miettiä kullekin koiralle kikkakutosia homman parantamiseksi.

smIMG_0379.jpg

Fyralla meni treenit ihan kivasti. Mitään jättisekoiluita se ei esittänyt ja hyvillä mielin ollaan edelleen. Se selvisi koukeroista tasoonsa nähden aika hyvin, mutta kaarteista tuppaa vielä tulemaan aika laajoja. No niiden kanssa ehditään vielä tulevaisuudessa painia ihan riittämiin, joten semmoinen letkeä meno on nyt se mitä haetaan. Sain sen pidettyä myös pois ylimääräisistä putkista ja jopa kohta, jossa putki ja puomi alkoivat samalta neliöltä, meni oikein. Siinä piti valita puomi putken sijaan ja ähäskutti vaan, minä onnistuin saamaan Fyran oikealle esteelle! Edelleen vain jaksan ihmetellä sitä eroa mikä on molossilla ja paimenkoirarotuisella koiralla tuossa ohjaajan kehonkielen/liikkumissuunnan lukutaidossa. Paimenkoiralle esimerkiksi ohjaajan asettuminen johonkin pisteeseen tarkoittaa koiralle yleensä aika automaattisesti jotain tiettyä juoksusuuntaa. Molossikoiralle pitää näköjään tuommoinenkin opettaa. Projekti Fyrasta paimenkoira alkakoon ;)

smIMG_0393.jpg

Ella oli eka kiekalla vähän kuutamolla. Sitä ilmiselvästi häiritsi Tapsan raivaussahan käyttö kentän vieressä. Ei se pelännyt, mutta tarkkailtavia osia oli liikaa Ellan kilikilikili-keskittymiskyvylle. Takuttiin pujottelussa ja takanurkan esteiden kierrossa. Panin sen aika nopeasti tauolle odottelemaan uutta vuoroa esteille. Kakkoskerta menikin jo paljon paljon paremmin. Takaaleikkaukset onnistui, samoin takaakierrot. Pujokin oli taas yhtäkkiä tuttu juttu ja putket imi oikeissa paikoissa. Juu, lisää tämmöstä Ellaa kiitos!

smIMG_0422.jpg

Misiun harjoitus oli taas semmoista mallia, että onnistuupa eli ei, palkkaa tulee ja paljon ja treeni ei kestä kauaa. Junnaamaan ei jääty, ei tosin isommin ollut tarvistakaan. Ensimmäisessä kurvissa mentiin harkan eka puolisko ja välipalkkana lentävä namiputkilo. Uudelleen esteille tultua mentiin loppupuoliska melko kyytiä. Lisäpainetta antoi kentän laidalla avonaisella vadilla odottanut Pedigreen lihahyytelöannos. Toimi hyvin. Misiu oli hyvällä mielellä kuumuudesta huolimatta.

smIMG_0474.jpg

Femma treenasi aluksi ihan vain lähtöjä. Pääsin jo kolmen aidan päähän, joten kyllä se siitä. Yhtään varaslähtöä ei tullut, mutta muutaman hiippailun kävin palauttamassa. Menoasenne oli taas valtava ja sille alkaa muodostua semmoinen ärsyttävä piirre, että se sanoo räyhräyh jos multa ei ala käskyä kuulua ajoissa. Sinällään hyvä, että koira kertoo kun minä olen huono, mutta tartteeko sen KAIKILLE kuuluttaa mun mokat (a'la Konna). Opettelis vaikka kuiskaan, tai sanos vasta kotona asiansa. Koukerot meni Femmalta kelvollisesti. Erityisen iloinen olin tänään taas siihen, että sain tehtyä takaaleikkauksia ja Femma kääntyi aina oikeaan suuntaan leikkauksien jälkeen. Ei siis tullut mitään suunnanhakupiruetteja esteen takana. Näin se kehittyy! Sen kanssa pitäs nyt kyllä kisata... oikeesti ja tosissaan.

Treenien jälkeen hetkonen kotosallaoloa ja sitten rantsulle Pian ja Jennin kanssa. Koiria otettiin mukaan kaksi trioa, joista ekana pääsi vesille Viski, Jola ja Pörri ja jälkimmäinen trio koostui Misiusta, Femmasta ja Ellasta. Tässä pari kuvaa rantsuilusta ja loput on *klik*

smIMG_0536.jpg
Pääton Viski?

smIMG_0552.jpg
Jep jep...

smIMG_0585.jpg
Jenni toimi hyvänä leluautomaattina.

smIMG_0598.jpg
Jolan mielestä uiminen on siistiä, mutta häntää ei sentään kastella *ISOPISTE*!

smIMG_0583.jpg
Pörri kanteli uimalelua omalla tavallaan.

smIMG_0618.jpg
Misiu toimi allonmurtajana.

smIMG_0626.jpg
Ella ei ollut ihan varma hukkuuko se vai kelluuko, mutta silti se kurvaili vedessä muiden seassa. Pakko kai se onkin kun on tuommoset mursunviikset.

smIMG_0656.jpg
Femma kuskasi lelun aina omaan jemmaansa, jos se vain sai sen ensin varastetuksi Misiulta tai Ellalta.

smIMG_0696.jpg
Ja Jenni.... se nautti!