Tänään havahduin vanhoja kuvia netistä katseltuani siihen totuuteen, että tätä koiraharrastusta on tullut jo melko tovi taivallettua. Siinä nyt ei ole mitään supererikoista, mutta merkittäväksi sen tekee ystävät ja tuttavat, jotka tuon kulkemisen aikana ovat taivaltaneet mukana ja tekevät sitä tavalla tai toisella edelleen. Mä en oikeasti osaa sanoa, onko tavallista, että ystävyyssuhteita säilyy NÄIN paljon lapsuudesta saakka voimassa, vai ollaanko me jotenkin vain rajoittuneita omiin kuvioihimme? Osaako Maiju, Petra, Miuku, Terhi, Riikka, Samu tai ihan joku muu noiden vuosien takainen tuttu vastata? Ollaanko me tuossa tiiviissä harrastusyhteisössä kasvetut jotenkin jumiuduttu Raahe-sidonnaisiksi vai mikä tämän aiheuttaa?

En nyt saa pidettyä itseäni kurissa, vaan panen tähän pari vanhaa kuvaa ja muistoa. Näitä samoja kuvia on ollut esillä jo Raahen Koirakerhon muisteloita-osiossa, mutta sen palstan vaikutuspiiri on aika rajallinen. Tahdon niputtaa näitä asioita oman otsikkoni alle.

Oodi menneille vuosille alkaa!

Varsinainen koiraharrastus alkoi jo vuonna miekka kun papan Tipsu-pystykorvaa piti aina ja kaikkialla salassa kouluttaa. Papan mielipide oli, että mehtäkoiraa ei opeteta, mutta mähän opetin - salassa. Tipsun kanssa oltiin aika hyvät kaverit sen hamaan loppuun asti. Pattijoelle muutettuamme isä kysäisi Vareksen Eläintarhalla oppilaidensa kanssa vieraillessaan, että saisiko tyttärensä tulla viikoksi eläimiä hoitelemaan. Olis kai ollu valmis siitä ilosta maksamaankin. Noh, rahaa ei vaihdettu, mutta tyttären viikko vierähti kymmenen vuoden periodiksi ja hyvin tiiviiksi sellaiseksi. Eläintarha oli minulle toinen koti ja noina vuosina opin Minnalta ja Paulilta paljon eläimistä lajiin katsomatta. Koiraharrastuksissa neuvot olivat korvaamattomia ja pääsin seuraamaan koirankasvattajan arkea iloineen ja suruineen hyvin läheltä. Sen vuoksi ruusunpunaiset lasit pikkuisten ihkujen pentusten teettelystä ja kaikesta ruusun tuoksusta tuon homman ympärillä ovat särkyneet jo alkumetreillä. Siinä vaiheessa kun ensimmäinen oma pentue syntyi, oli realismi jo vallannut mieleni. Noiden vuosien hyötyä ei voi koskaan ylistää liikaa ja muistoja niistä ajoista en vaihtaisi mihinkään. Kiitos Minna!

pikkujoulu85B.jpg

Tästä hetkestä voi sanoa "kilpailu-urani" alkaneen. Eletään pikkujouluaikaa vuonna 1985 ja paikkana on Jokelan koulun liikuntasali.Kuvassa kisaamme junnuhandlerissa Tikkasen Hiljan arvostelemana. Jonon keulilla olen minä vajaa puolivuotiaan Ansku-cardin kanssa (huoh... takana kohta 23 vuotta rodun parissa pyörimistä), Terhi Pepinsä kanssa, Satu Blondiensa kanssa ja Anu kera Tipsun. Kuvassa istuskelee myös paljon muita tuttuja. Ansku ei suostunut hievahtamaan mihinkään, joten lainakoiraksi sain jossain välissä italianon. Antoivat säälistä mahdollisuuden kiertää edes kerran sen salin koiralla joka liikkui hihnassa.

pikkujoulu85C.jpg

Tässä saman rivin jatkoa. Sieltä löytyy Leena ja Prima, Mari ja Violetta, Hanna ja Vilma, Petra ja Rosku (eksä Petra oo tuossa?) sekä Paula ja Fanni.

pikkujoulu85D.jpg

Noista alkuaikojen kekkereistä kaikkein ikimuistoisin kuva on kuitenkin tämä. Siinä on Mirka - nyt kahden lapsen äitee - kera Bebina-mopsin, Mikko & Ansku ja Samu & Violetta. Lapsi&Koira-kilpailun kolmen kärki. Oumai... aika juoksee ystävät!

romeolapsenvahtina.jpg

Omana koirana meillä oli silloin tollainen Peethooffeni. Sen nimi oli Romeo ja papereissa luki Schlafens Expresso, mutta isä risti sen "Laahustaja Ekspertiksi". Romeon kanssa tehtiin paljon asioita, vaikka varmasti koiransa kanssa samaa korkeusluokkaa oleva 12-13 vuotias saattoi kyllä näyttää kauhistuttavalta yhtälöltä. Tossa kuvassa ollaan Kulhossa mummin ja ukin luona. Pikkumies on jo aikamiehen ikään ennättänyt kummipoikani ja serkkumme Juho ja sitten ollaan me - kolme terhakkaa jiitä; Juhana, Jaana ja Johanna.

tiksi.jpg

Noina vuosina mä kokeilin kaikenlaisia harrastuksia aina noutajien taipparihommista rekikoiraurheiluun. Tuo rakkaus huskyihin jäi kytemään vahvana ja erityisesti tuo kuvassa oleva pikkuinen ja kovaääninen Tiksi oli mun suosikki ja nimikkokoira naapurin huskykatraasta. Sen kanssa tuli aloitettua agilityharrastus heti kun Raaheen värkättiin ensimmäisiä agilityesteitä. Eihän siitä mittään tullu, mutta into oli kovempi kuin taito ja halu kehittyä. Agilityn lajin toi tähän pitäjään Pertti Jakimatic Jaakkone Üffe-belginsä kanssa. Pertti toimi AINA suosituilla näyttelymatkoillamme seuramiehenä parhaasta päästä. TOP1 viihdyke oli kysymys "Noh, kerroppa Pertti meille miten sitä rautaa tehdään?" Ja sitten tehtiin rautaa Messukeskuksen pihasta Käkelän liikenteen talleille saakka ja voin vannoa, että viihdyttävämmin kuin kukaan stand up koomikko nykypäivänä kykenisi asiaa kertomaan. Oi niitä reissuja!

Ensimmäisen kerran pääsin näyttelymatkalle kevätmessariin 1986. Voi että mua jännitti. Se oli elämäni ensimmäinen koiranäyttely mihin ikinä menin ja heti tuommoisen matkan takana. Sen näyttelyn kaunein taisi muuten olla suomenpystykorva (tai ainakin jonkun jossa alkuaikoina olin katsomassa). Samaisessa näyttelyssä esiintyi myös junnuhandlerissa esittämäni Ansku silloisessa nuorten luokassa (alk 8kk ->), mutta minä en sentään sitä esittämään päässyt. Näin jälkikäteen ajateltuna hyvä niin, sillä se ei liikkunut mokomassa kehässä senttiäkään. Seisoi vain kauniisti ja kepsahti katolleen heti vähäisestäkin liikuttamistarpeesta. Mari parka remmissä koitti tehdä taikoja vaan ei, Ansku oli ja pysyi jalattomana. Sai kakkosen eli sinisen nauhan saatesanoin "noin kauniilla rakenteella varustettu koira oletettavasti liikkuisi hyvin jos haluaisi". Jepjep!

pkkokeet.jpg

Noihin aikoihin koulutuksia pidettiin Pattijoen Autogrillillä, Raahessa nk. AREn kentällä ja Tuomiojantien varressa Palokankaalla montulla (kuva). Sinne olikin matkaa ihan kulkea asti ja kun sinne pääsi, treenattiinkin monesti iltamyöhään. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että ehkä se sosiaalinen puoli oli silloin tärkeämpää kuin tehotreeni. Me nuoret likat kuunneltiin korvat tarkkoina ihaillen meitä vanhempien koiraharrastajien juttuja ja saatiin heiltä arvokasta oppia ja kokemusta. Roturajoja ei tunnettu. Oltiin tasapuolisesti kiinnostuneita koiristamme. Noilta ajoilta muistuu mieleen erityisesti Silja & Mikko, Maiju, Jaana, Kirsi, Malla, Maija, molemmat Pertit, Maukka, Naska, Hummastit ja juu Tapsakin. Parempi kun ei nimeäis ketään kun ei haluais listasta ketään unohtaa, mutta pakko silti jottain listaa laittaa että tribuuttia menee oikeisiin osoitteisiin. Hernettä älköön vetäiskö nenuun hän, joka listasta puuttuu. Olen ikikiitollinen kaikilta "koiramaailmanidoleiltani" saamistani opeista.

Syksyllä 1987 venäjänajokoira Miska muutti meille Romeon kaveriksi, mutta Romeon aika koitti 7-vuotiaana pahentuneen epilepsian vuoksi syksyllä 1988. Toukokuussa-89 sain itselleni sen ihka oman corgikoiran peruskouluni päättymisen aikoihin. Nola haettiin kuuluisalta Kuopio-Vantaa -reissulta, josta muistona on mm. tämä kuva:

kuopiovantaa.jpg

Siinä on linja-automatkan satoa. Mun "nimikkovihi" Amanda oli molemmissa ROP ja esitin sen vielä Vantaalla ryhmäsijoittujaksi. Amandalla oli siihen aikaan nirsoilukausi ja muistan kuinka sille syötettiin kädestä kermajäätelöä, että se olis edes jotain suuhunsa saanut.

1740023.jpg

Petran kanssa oltiin tuohon aikaan paita ja p*rse. Hieman Nolan meille tulon jälkeen Petralle tuli Nappi, jonka nimen piti alunperin olla Mihan Nippa Nappa, mutta kummasti se oli kääntynyt Noppa Napaksi. Meillä oli katsokaas jo silloin pilkettä silmäkulmassa kun ajateltiin että "Nippa Nappa Nolataanko" ois kuulostanu kivalta. Olipa miten oli, Nola ja Nappi oli bestikset ja se ystävyys ei niiltä niiden pitkän elämän aikana unohtunut.

Tarkkasilmäsimmät voi huomata tuossa viimeisimmässä kuvassa agiesteet ja joo, siellähän ne komeilee. Kesä on 1989 ja paikkana Kotirannantien varsi tästä aika läheltä missä me nyt asutaan. Lajikummajaista kävi siellä kokeilemassa väkeä ajokoiramiehistä vannoutuneisiin sushukkaskavereihin saakka. Ihan pelleilynä sitä pidettiin, mutta hauskaahan piti pitää!

leireillen.jpg

Niihin aikoihin me leireiltiin aika paljon koiraporukalla. Tässä on joku junnuleiri Piehingissä. Kuvasta löydän itseni lisäksi ainakin Eijan, Kaijan, Pertan, Riikan, Hannan, Mikon ja Teijan. Oisko tuossa Sannakin kumarassa meidän Miskan edessä. Riikkahan aloittelee parhaillaan schapendoes kasvatustaan ja corgikoiralla on häntäkin paiskattu.

Koiraharrastuslajeja piti esitellä joka värssyn välissä kaikissa tapahtumissa. Suurimmat ovat ehkä olleet liikuntahallissa pidetty iso match show, koirakissaesittely rotujen historiaa kuvaavissa asusteissa (onko kenelläkään kuvia tuosta tapahtumasta tallessa) ja jäähallissa pidetty näytös jossa esiteltiin koiraharrastuksen eri lajeja agilitystä noutajiin ja hyötykoiria opaskoirista huumekoiriin. Miuku on saanunna kunnian olla mukana tokonäytöksessä. Kattokaas kuina pätevänä se tuossa mopsinsa kanssa Mallan vieressä töröttää:

naytos1.jpg

Agilityharrastus Raahessa alkoi mennä vakavampaan suuntaan ja sitten keksittiin vuosittainen kaupunkiottelu akselille Oulu - Raahe - Kokkola. Ensimmäinen sellainen järjestettiin Raahessa 1990 Raahelan pihalla. Raahe voitti!

agiottelijat_voittotuli.jpg
Voitokas Raahe. Eturivissä: Matti&Rita, Kirsi&Ani, Leena&Akka, Naska&Veera (tuolla A:n harjalla) ja Maukka&Bibi. Takarivissä: minä&Nola, Pertti&Üffe, Silja&Emi ja Miuku&Bebina.

agiottelu4.jpg
Nolan kans kilpasilla

Nämä kuvat agiottelusta on muuten Tapsa ottanut ja löysin nämä sen albumista. Eipä tiennyt silloin tulevaa vaimoaan kuvaavansa. Taitas tosin linnassa istua jos semmosta ois noina vuosina menny haaveileen. Ei käy meidän ikäeroa kieltäminen :-D

(nyt käväsen rannassa moikkaamassa tuttuja näyttelytottiksen merkeissä, kirjoitus jatkuu... mä nyt innostuin tästä)

klo 21:27 palannut tämän vuoden 2. näyttelyharjoituksista, joissa tosin isoimmassa roolissa oli Misiu Julian kanssa. Mä vain huutelin reunalta ohjeita.

Takaisin vanhojen kaiveluun:

Me pidettiin koirakerhon sakilla ihan hulvattoman paljon "kissanristiäisiä" ja kekkereitä. Jos ei mitään muuta syytä ollut niin sitten se keksittiin. Takana on pikkujouluja metsästysseurojen majoilla, kauden keikauksia Kummelissa ja veteraanimajaakin on kokeiltu. Tuliterässä leirikeskus Lohenpyrstössä me 80-luvun lopulla leireiltiin, mutta sinne ei jostain syystä enää sen jälkeen ole koirallisia päästetty. Mä voitin tuolla leirillä kunniakirjan ahkerimmasta kakankeruusta. Se nyt puhtaasti johtui vain siitä, että mulla oli huskypentu Tiksi mukana ja siitä tuli tavaraa ulos useammin kuin meni sisään.

lapiesteiden.jpg lapiesteiden1.jpg
Pikkujoulunäytelmää joskus 90-luvun alkupuolelta. "Hän ryömi läpi esteiden" ja "kyyneleet olivat kuin herneitä. Tiedättekö tämän hupinäytelmäklassikon?

etsintaa.jpg
Samu ja RiikkaK

Mun junnuhandler ura oli ja meni vähän siinä sivussa. Kisasin silloisessa mittapuussa kohtuullisen aktiivisesti ja onnistuin jopa voittamaan SM-osakilpailunkin Pietarsaaressa. Luettelossa tosin olin valenimellä Mikko Vares... sotkua selviteltiin sitten tovi poikineen ja kyllä mulle kutsu SM-finaaliin tuli ihan omalla nimelläni. Mulla on vissiin jotain nimikummajaisperinteitä kun kristinoppileirin päätösjumalanpalveluksessakin Isä-Ollilta lipsahti, jotta Johannes Maaria...

PietarsaariJunnuosarivoitto89.jpg
Prima ja minä SM-osarivoittajina. Ei tunnettu jakkupukuja silloin...

Junnuhandlervuosinani meitä oli melkoinen poppoo samanikäisiä ja samanhenkisiä kasassa. Yhdessä me järjestettiin kaikenlaista, mutta eihän se ilman aikuisten apua onnistunut. Me oltiin vissiin niin rasittavan aktiivisia ja vaadittiin meille kaikenlaista toimintaa, että aikuiset ei voineet kieltäytyä meidän sekopäisistä ideoista. Yksikin oli "syyskauden päätösleiri" jossain huitsin kuikassa Vihannin ja Raahen välimailla. Mökkiin ei tullut vettä eikä melkein valoakaan, mutta siellä se viikonloppu kärvisteltiin. Teemana oli "älä kouluta koiraasi tällä leirillä ollenkaan" ja mehän ei koulutettu. Koirat juoksi vapaana ja valtoimenaan. Maiju meitä tais sinne tulla "vahtimaan". Liekö ees kiitetty tästä ihmeellisellä teemalla varustetusta koiraleiristä? Jos ei niin nyt se tulee: KIITOS Maiju!

junnuilijataffenanmaalla.jpg
Maarianhaminan näyttelymatkalla pärjänneet koirat ja junnuhandlerit. Immeiset kuvassa: Samu, Miuku, Petra ja Kaija. Koirat ovat Tirlittan, Amanda, Fonu, Touhu, Emi, Rosku, Bibi (?) ja cavalieri jonka nimeä en pysty muistamaan millään.

Koirakerhon junnuhandler-palkinto oli kovan kisan takana vuosittain. Samu sen yleensä voitti ja me oltiin Miukun kanssa aina kauhian kateellisia siitä, että se sai kisoissa aina niitä "poikakisaapisteitä". Älä Samu selitä - sait varmasti... ;-)  Niin me ainakin vielä halutaan uskoa ja tuo lapsenusko ajaa edelleen meitä eteenpäin tässä harrastuksessa. Miukun kanssa sitten käpisteltiin monena vuonna tasapisteisiin jaetulle kakkostilalle Samun jälkeen ja tälleen me haettiin palkinnot: ja haettas ne varmaan edelleenki jos semmosia seniorihantlerisäälipalkintoja jaettas (eikö vain Miuku?) :

junnuilijat.jpg
Kuvassa oleva koira taitaa olla se kuuluisa berninhirvikoira???

Me  vähän isommat junnut (Petra, Tommi ja minä) pidettiin 90-luvun alussa junnukerhoa Hakatien... eiku nykyisellään Harakkamäen koululla. Viikoittain jaettiin koiratietoutta luokkahuoneelliselle nuorempiamme ja se oli kyllä oikeastaan aika kivaa hommaa. Silloin oli vissiin aikaa kaikkeen tämmöseen. Tässä on vuosimallin 1991 kerholaisten "luokkakuva":

junnukerho1991.jpg

Hitsinvitsi, tästäkin on aikaa jo sen verran, että tuolloin 1-vuotiaat alkavat olemaan täysikäisiä, eli se tarkoittaa sitä että tässä kuvassa olevat muksut ovat... hetkinen... vielä enemmän täysikäisiä! Olisi jännä tietää moniko tämän kuvan junnuista on koiramaailman pyörteissä edelleen ja opittiinko noissa kerhoissa loppupelissä yhtään mitään :-D No jos ei kukaan mitään oppinut, niin kerhon avulla koirakerho sai ainakin kaupungin nuorisokerhostatuksen ja sitä kautta yhdistys sai vähän rahallista tukea.

Raahen koirakerho järjesti melko monta koiranäyttelyä tuolla liikuntahallilla. Juniorista asti tuli oltua mukana milloin missäkin hommassa, mutta kaikkein koomisin nakki napsahti mulle ja Petralle kun jouduttiin olemaan pikkupikkunäyttelyssä kansallispukutyttöinä. Jos nyt joku ei vielä tiedä niin mä KAMMOAN hameita. Mä en jaksa muistaa millä mut on tuohon hommaan lahjottu, mutta kuva on totisinta totta - valitettavasti:

Raahen_nayttely.jpg
Eiks me olla nättejä ja näpsäköitä? Tuo keskellä oleva on Mattilan Paavo.
(Kuva Silja Virranniemi)

Parit kaiffarit mainittava ihan erityisesti

Petran kanssa ollaan tosiaan tunnettu ala-asteelta saakka. Leikittiin semmosilla pienillä plyyshipäällisillä hevosilla ja katkottiin hammasharjoja niille harjoiksi ja klemmareita kaviokoukuiksi. Nuo hepat tarvikkeineen löytyi nyt Mezzotien vajan siivouksen yhteydessä ja kai ne pitää Jennille joskus luovuttaa. Joku "Ponin Potku" lehtikin siinä muka ilmestyi ja keräiltiin koirien ja hevosten kuvia ja sukutauluja (ei silloin ollut koiranettejä). Oltiin varmaan rasittavan aktiivisia pentuja! Miten ihmeessä tuo valtava kiinnostus on jatkunut näihin päiviin asti? Syntymähumala?

Miukuun tutustumista mä en edes muista. Sen on täytynyt tapahtua tuolloin 85-loppuvuoden tietämissä jo, sillä muistan kirkkaasti tuon kun Mirka voitti Bebinan kanssa sen pikkujoulun lapsi- ja koira-kilpailun ja kaatui palkintolautasensa kanssa niin että helähti. Lautanen ei tainnut voida tuon jälkeen hyvin? Miuku on vain aina kuulunut pakettiin ja kuuluu edelleen! Sama koskee Maijua, meidän Jennin kummitätiä. Mulla ei ole mitään mielikuvaa siitä miten ollaan tutustuttu, mutta aina vain ollaan tunnettu. Se oli sellanen meille nuoremmille reilu just sopivasti meitä vanhempi ollakseen meitä viisaampi ja silti jaksoi meidän kotkotuksia katsella. Jaksaa muuten edelleen :-D

Annen ja minun yhteinen historia on pitkä, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa "suhteemme" alkaneen orastaa vasta 90-luvun alkuvuosina, arvatenkin jotain 92-loppupuolella kun Anne on ilmestynyt koirakentälle Nellinsä kanssa. Meistähän huhutaan ja puhutaan nykyisin ties mitä ja ihan avovaimokin jo Annelle kuulemma olen, mutta kuivahko totuus on se, että ollaan ihan ystäviä vaan. Klisee lause, joka toisille tarkoittaa ihan toista kuin toisille *kjäh*! Annen kanssa on jaettu monet koiraharrastuksen ilot ja surut ja siinä sivussa parannettu ja vuoroin koitettu tasoittaa sen mitä aikuiseksi kasvaminen on kummallakin elämässä kolhinut. Niitähän paikkojahan on riittänyt, mutta aina sitä jotenkin kaikesta loskasta nousee kun on pitkäaikanen ystävä vieressä potkimassa. Anne on mua pikkusen juniorimpi ja kun mun junnuvuodet oli takana, Anne jatkoi ja menestyi jopa ihan hyvin:

annebobi.jpg
Eiks se oo ollu nuorena nätti? (Bobby-setteri siis... :-P)

Kaiman (JossuJ:n) ja minun tiet kohtas vuonna kivi ja keppi. Mehän ollaan asuttu naapureina aina siitä saakka kun me muutettiin Pattijoelle 1984. Niillä oli semmonen corgin näköinen ikivanha Huppe-koira, joka aina eksyi kuurouksissaan siihen meidän koirien kusetuspusikkoon. Kun Hupesta aika jätti, Nolan pentu JoJo meni Jukolan perheeseen sijoituskoiraksi (1992). Samana kesänä heille tuli myös tuo edellisen kuvan setterikomistus, sekalinjainen Bobby. Paljon me kierrettiin kisoja ja kinkereitä noiden rekkujen kanssa. Välillä pärjättiin ja välillä otettiin makosasti turpaan, mutta reissaaminen se olikin se pääasia.

Eijan kanssa tiet kohtas lukiossa syksyllä 89. Jouduttiin tai päästiin samalle luokalle ja jotenkin kummasti sitten ajauduttiin bestiksiksi. Eijalla ei vielä silloin ollut koiraa, mutta voihan tätä harrastaa ilman sellaistakin. Nuo lukiovuodet oli ihan levottomia ja siihen ajanjaksoon mahtuu Raahen Koirakerhon ehkä "bilerikkaimmat" vuodet. OMG! Niitä juttuja ei voi oikeastaan edes julkaista, mutta pannaan parit lauseet muistinvirkistykseksi. Miukukin saattaa nämä muistaa: "Kissankello kilkkaa..." ja "Juuurdeejööördejaaaaa" PLUS Kim Lönholmin laulama "Minä olen muistanut". Naurattaa vieläkin...

Ynnäilyä

Koiraharrastus on kulkenut mulla mukana lapsuudesta saakka. Samat tutut kasvot harrastuksen ympärillä ovat luoneet turvallisuutta ja heidän kanssaan on kasvatettu jo monta pentukoiraa luovutusikäisestä maan multiin. On jännää huomata, että vaikka toisia "wanhoja" koiraharrastustuttuja tapaa harvemmin kuin toisia, jutut jatkuvat AINA siitä mihin viimeksi jäätiin. Ihan niin kuin erossa ei olisi oltukaan. Jotenkin tämä ydinsakki oli niin tiivis vai olenko mä ainoa joka sen niin kokee? Olisi niin mahtavaa pitää enemmänkin vielä yhteyttä kaikkien kanssa, mutta mokomat kiireet vaikeuttavat tuota kanssakäymistä.

Josko me nyt Raahen Koirakerhon isojen juhlien ja pyöreiden vuosien kunniaksi saatais aikaiseksi joku re-union tapahtuma, jossa päästäs taas näyttämään uusille aktiiveille mitä me vuosia sitten puuhailtiin ja kuinka me puhallettiin yhteiseen hiileen. Vai olinko mä vain niin naivi, etten huomannut mitään yhdistystoiminnan lieveilmiöitä?

Nykyajan yhdistystoiminnassa eteenpäin ajava voimavara itse kullakin taitaa olla enemmän se oma etu kuin yhteiseen hiileen puhaltaminen. Mullon ikävä noita menneitä vuosia ja sitä, mitä minä itse sanalla yhdistystoiminta ja talkoohenki ymmärrän.

Terveiset kaikille niille, jotka ovat kanssani elelleet joitain edellä kirjoittelemiani muisteloita! Jatkan taas joskus kun löydän sopivia ja inspiroivia kuvia jostain.

Petralle tiedotusluontoinen asia: pöllin pari kuvalinkkiä sun kuvakorista. Muksi turpaan vaan ;-)