Tähtiä ja vesisadetta

Vauhdin ja koiranohjaamisen yhteen sovittamisessa on jokaiselle pulmakulmaa. Jotta meidän 1-2 -luokan tasoiset tähtiryhmäläiset saisi vähän tuntumaa siihen, millaisilla äärirajoilla liikutaan silloin kun mennään kovaa ja radassa on muutamia haasteellisia paikkoja, rakenneltiin tämmöinen koukero heidän ihmeteltäväkseen:

TahdetIlmanKoiraa110808-1.jpg

Paljastin kuitenkin heidän mennessä rataantutustumiseen, että nyt teillä jokaisella on taitava virtuaalikoira, joka menee lujaa ja heidän tehtävänä on kartturoida NIIN lujaa kuin kykenette. Jengi pähkäili ja suunnitteli rataohjausta huolellisesti ja viimein päästiin itse harjoitukseen. Oli mahtava huomata, miten tosissaan, mutta silti leikillään tämän kaikki ottivat. Jokainen painoi kuvitteellisen koiransa kanssa radalla tuulispäänä ja maaliin tullessa tuuletettiin, kehuttiin Virtuaalista ja yleisö taputti. Hieno yhteishengenkohotuspelleily, vaikka kyllä harjoituksen hyödytkin tulivat esille. Varmasti jokainen huomasi, mitä se on kun mennään lujaa ja ei olekaan enää aikaa omia kengänkärkiä tiirailla tai lukea seuraavan esteen numeroa siitä valkoisesta ämpäristä esteen vierestä. Ohjaussuunnittelu on tehtävä huolella, omat juoksulinjat katsottava tarkoin ja kyllä - se juokseminen hengästyttää ;-) Kaikkein hauskin ja samalla parhain anti oli kuitenkin ehkä se, että radan reunalla seuraavat osasivat kuvitella sen Virtuaalikoiran radalle. Myös ohjaajat itse huomasivat milloin Virtuaalikoiralle napsahti hylky tai milloin kaarre meni vähän pitkäksi. Joskus se Virtuaalikoira sai kovasti etumatkaakin ja ohjaajille tuli kiire.

Miksi tällainen harjoitus? Syitä ja hyötyjähän tuossa tulikin, mutta koirien vinkkelistä ajateltuna minusta oli täysin turha sekoittaa niitä vielä noihin koukeroihin tuommosessa vauhdissa. Nyt koiranohjaajat sai konkreettisesti nähdä, mitä koiralle kannattaa opettaa ja millaiseen eteneväisyyteen pyrkiä. Jos ohjaaminen & radan muistaminen on jo riittävän hankalaa noissa vauhdeissa ja kurveissa Virtuaalikoiran kanssa, miksi sekoittaa siihen vielä sitä elävää kaveria?

Dodiih! Ei me koiriakaan eilen unohdettu. Virtuaalimopen jälkeen kukin meni vuorollaan koiransa kanssa tuolla samalla esteasettelulla olevaa harjoitusta niin, että kellosta katsottiin 50 sekuntia ja sen aikana piti suorittaa NIIN kovalla vauhdilla kuin ikänä omista lenkkareista lähtee NIIN monta estettä kuin ikänä ehtii ja suoritusjärjestys on täysin vapaa ja mielivaltainen. Ajatuksena oli harjoitella sellaista selkäytimestä tulevaa ohjausta ja koska ei ollut oikeaa ja väärää, ei koirakaan voinut tehdä "virheitä" estejärjestyksen suhteen. Koira meni sinne minne näytettiin ja jätti menemättä jos ei näytetty. Simppeliä! Koirista näki sen, että niillä oli ihan superkivaa kun ohjaajat ei jännittäneet meneekö harjoitus oikein vai väärin. Koirilla oli 50 sekunnin jälkeen poikkeuksetta sellainen fiilis, että harjoitus jäi kesken. Jokaisen silmissä paloi: "lisää, lisää, lisää". Ohjaajat ohjasivat ehdottomasti rennommin kuin tavallisesti. Sen verran piti vain välillä motkottaa, että vaikka kuinka mennään lujaa ja rennosti, voi ne kontaktiesteet silti ottaa huolella...

Lopuksi jokainen sai ottaa tuosta Virtuaalikoiralla tehdystä radasta vapaavalintaisen 4-6 esteen pätkän ja kokeilla sitä oman koiran kanssa. Suosituimmat estevälit olivat 1-5, 6-9 ja 9-12.

Ja tää kaikki tehtiin vesisateessa fiiliksen laskematta yhtään. On tämä agiliito kivaa!

Omia juttuja

Eilen olin ihan puhki Jennin huoneen raivaussessiosta, joten otin mukaan kentälle vain Ellan. Juuri ennen tähtien alkua otin sillä 5 minuuttisen pikasession sylkkäreitä, takaakiertoja ja välistävetoja. Pari oikein vedätyksellä vietyä pujotteluakin sain onnistumaan. Ella oli ihan täpinässä ja tämä pikatreeni tais olla JUST se mitä sen kanssa pitikin tehdä. Ne sylkkärit onnistui kyllä hyvin ja moottori pysyi koko ajan päällä. Hyvä!

Lampaat on hauskuttaneet meidän kookeja takapihalla. Lampaiden kanssa meillä on nyt sellainen järjestys, että yöt ne saa olla takapihalla vapaana, samoin päivällä kun koirat on aamupäivän olleet ulkona. Illaksi ja koirien ulkoilun ajaksi ne sitten taas laitellaan takas tarhaan ja päästetään taas yöksi vapaaksi. Noissa telkeämisissä ja vapautuksissa sitten saa koirat autella tai olla muuten vaan mukana. Ihan miten kukin osoittaa taipumuksia autteluun. En mä viitsi koirille paljastaa, että mä saisin nuo kaksi määkijää tarhaan nopeammin yksin ja näkkärin voimalla... toiset on kaverina muka niin pätevänä. 

Pörri autteli eilen ja tänään aamulla niiden pikkutarhaan viennissä. Eihän se Pörri mitään kasata osaa, mutta jostain takaraivon uumenista se kyllä tuossa pusikkoon raivatussa linjassa tajuaa niitä takaa painostaa. Kiinni ei käy, haukkuu vain ja on niin vallan kauhiasti mielissään kun kaksikko menee tarhaansa. Kaunis on vain rohkaistunut vähän kokeilemaan koiran kanttia, joten parissa kohtaa piti sännätä Pörrin egon avuksi. Pörri oli myös Kattin kanssa kaverina niitä eilen illalla pimeässä vapauttaessamme. Kattia kiinnosti kamalasti ja muutama tomera hauhaukin sieltä irtosi isoisomikäliesetän kaverina.

Eilisen päivävapautuksen apureina oli nelikko Pörri, Esko, Ringa ja Totti. OMG - se greenpeace rintama kuului kauas. Nuo koiriin tottuneet lampaat ei ollu moksiskaan (kattelivat vaan, että kylläpä koirilla varmaan tulee kohta hiki) vaikka varsinkin Eskolla meinasi keittää yli. Sattui siinä sitten sopivasti semmoinen vanha mopinvarsi paimensauvaksi ja hommaan saatiin joku roti ja lampaat kuljetettua puskasta tuohon piha-alueelle.

Illan telkeämisen tein aamupäivän haukkukonsertin viisastamana vain Misiun kanssa. Misiulla oli vähän ruosteessa se järjissään olo ja sieltä meinasi tulla vähän höpötystä, mutta kierrä käsky lampaiden taakse oli vielä muistissa ja painostusta tuli kuin konekiväärin suusta. Kaunis siinä pikkuisen kyseenalaisteli Misiun henkistä kapasiteettia, mutta kyllä me kaksistaan saatiin lampaat aitaukseen jotta koirat saa olla illan tunnit pihalla. Pikkutarhassakin riittää syötävää yllin kyllin, joten ei tarvitse vielä miettiä ruoan sinne kantamista.

Jannu ei millään malttaisi nukkua täällä työhuoneessa kun ikkunan alla laiduntaa kaksi mäkättiä. Sille varmaan kasvaa kohta kirahvin kaula kun se koittaa nuuhkia avonaisesta tuuletusikkunasta uusia "naapureitaan".

Titus-paappa on jatkanut agilityharjoituksiaan kotona. Ostin Ikeasta sen lasten putken ja paappa juoksee sitä keittiössä ihan mielissään ees taas. Jennikin pääsi kokeilemaan Paapan ohjaamista ja jollain lapsenuskolla tai millä lie taikavoimalla se lähetteli sitä ihme umpikulmistakin putkeen. Pääasia että kaksikolla oli hauskaa!

Misiun ja Jolan tytär Giga oli alottanu viikonloppuna virallisesti agiliitämisen. Sekä koira että ohjaaja olivat virallisten kisojen ensikertalaisia ja HETI napsahti eka nolla ja toinenkin startti oli tuottanu vain vitosen. Palkintopallille olivat päässeet kahdesti hopeasijan pokkaamaan. Hienoa, hienoa, hienoa! Josko meillä ens vuonna ois agirodussa se perhejoukkue: Misiu, Jola, Giga ja Veltto? ALO-radalle voitaski sitten suunnitella sisarusjoukkue CAT-sarjalaisista? Entinenkään kesä ei ole vielä lopussa ja mä jo suunnittelen seuraavaa...

Mun tartteis tällä viikolla aktivoitua tekemään toko-koulutusohjaajakurssin "lopputyöt". Ajatukset niiden sisällöistä on kristallinkirkkaana päässä, pitäs vain saada nuo naputeltua järkeväksi tekstiksi.