Joukkueet, lauantai

Eilen illalla BH-kokeen jälkeen siirryttiin Höyhtyän grillin kautta Haukkukeitaalle odottelemaan joukkuepiirinmestaruuksia. Jenni & Tapsa otti unta palloon autossa ja minä reippailin Kattin ja Luvan kanssa kisapaikalla. Eivät olleet arkalasta kotoisin, vaikka Arkalan poikien kanssa treffasivatkin ;-)

Joukkuerata oli Anne Saviojan käsialaa ja vaikka kuinka sitä piirrän ja piirrän, en saa siitä ihan sellaista, jollainen se oli. Estejärjestys on kuitenkin oikea, kulmissa nyt joku mättää. No, sinnepäin se ainakin on :-D

pm_joukkue_08.jpg

*muoks* LINKKI tuomarin piirrokseen. Menihän se sentään sinnepäin...

Minijoukkueilla aloitettiin ja Femma pääsi ensimmäisenä tositoimiin. Femmalle tuli vain femma pujottelulta, jossa se kesken kaiken hoksi seuraavan esteen olevan putki ja koitti oikoa. Palautin sen takaisin oikeaan väliin ja jatkettiin matkaa puhtaasti aina maaliin saakka. Ihanneaika 43 sekuntia tais ylittyä jollain kymmenyksellä. Hieno esitys kuitenkin meidän just kakkosiin nousseelta kääpiöltä. Femma oli vauhdikas, mutta kuulolla.

Kakkosena meidän joukkueesta radalle porhalsi kääkkäpinseri Pipsa. Totuuden nimissä minä en tiedä mitä sieltä Pipsalle tulokseksi tuli. Tämäkin kakkosluokkalainen selvitti radan kuitenkin hienosti.

Kolmantena starttasin Ellan kanssa. Ella porhalsi siistin nollan. Se teki juuri sen mitä sille tehtäväksi annettiin, ei piirunkaan vertaa mitään enemmän. Se kyllä menee juuri niin kuin näytetään ja taitotaso sallii. Rehellinen koira! Sitä on ilo viedä.

Joukkueemme ankkuri oli kääkkäpinseri, Pipsan kämppis Nilla. Jenna ohjasi puhtaan nollan ja joukkueen yhteistulos oli näin ollen vitonen. Hyvä me! Vielä suurempi riemu-uutinen oli se, että sijoituttiin pronssille. KAS:n toinen joukkue vei voiton (tässä joukkueessa kisasi Unssi) ja OKK:n toinen joukkue oli hopialla. OKK:lla ja KAS:lla oli mukana kaksi joukkuetta, meillä vain yksi.

RAAHE sai historiallisesti tänä vuonna joukkueet jokaiseen säkäluokkaan. Mahtavaa! Tänä vuonna medeillä (cocspa Juuso, beagl Reiska, shelam Netta ja cocspa Roosa) jäi joukkuetulos niukasti saamatta. Hyviä ratoja kaikilla, mutta harmillisesti tuli joukkuetulosta ajatellen liikaa hylsyjä. No pääasia että oli kivaa ja meno maittoi!

Maksien joukkue joutui kokemaan kovia kun Ella-bortsu loukkasi koipensa ja Konna piti saada ASAP kisapaikalle. Onneksi Satu & co sai tämän järjestymään ja joukkue saatiin täydeksi. Illan viimeisessä joukkuekisassa RAAHE starttasi kokoonpanolla hovawa Jermu, kropai Myyrä, belpam Konna ja rottwe Fyra. Jermulle nolla, Myyrälle hylsy, Konnalle nolla ja Fyralle äärimmäisen fyramainen A-esteelle karkaus eli hylsy. Myyrän hylsy oli teknisesti nolla, mutta koira vain ajautui putken väärään päähän kääntäessään kroppaansa. Jos hyppy olisi ollut 10 senttiä lyhyempi, ei tätä olisi tapahtunut ja RAAHE olisi voittanut suvereenisti piirinmestaruuden. Noh, hyviä oltii silti! Suorastaan fantastisia ;-) Olisihan se ollut iso nöyryytys isoille agiliitoseuroille tuolla piirimme valtacityssä Oulussa jos piirinmestaruus olisi voitettu joukkueella, joista 3/4 on aloittanut agilitykisaamisen tänä vuonna ja koko lajin vasta viime vuoden puolella. Ens vuonna sitten, eikö vain akat?

Konnan joukkuerata oli u-p-e-a. Sitä oli nautinto viedä ja me tosiaan mentiin eikä meinattu. Fyrakin meni, mutta myös meinasi, omalla radallaan. A-este kutsui ihan väärässä paikassa ja piip-piip-piip. Jatkettiin kuitenkin rataa hylsystä huolimatta ja pujon aloituksen takkuamisen jälkeen ihan kelvollisesti suoritettiin rata maaliin saakka. Fyra sai pitkälle päivälleen kivan päätöksen.

Yksilökisat, sunnuntai

Saviojan Annen radoilla jatkettiin edelleen. Radat oli kivoja. Niissä oli haastetta ja tekemistä, mutta mahdottomia ne eivät olleet, vaikka pikkuisen hyppärin tiukat kurvelot aiheuttivat maksikoirien ohjaajissa tuskanhien määrän lisääntymistä. Ihanneaikojen (hyppäri 32 sek ja agirata 45 sek) suhteen olis voinut antaa hieman löysiä, sillä vain aniharva kiituri ja liituri niihin pääsivät. Varsinkin hyppärin koukerot aiheuttivat siihen malliin päänvaivaa, että sitä liitoa ei oikein välttämättä radoilla näkynyt kun ohjaajat pyöritti koiriaan postimerkillä. No tulipa käytettyä sitä vastasta kättä oikein olan takaa.

Hyppäri näytti jotakuinkin tältä:

PM_hyppari.jpg

*muoks* LINKKI tuomarin piirrokseen... sain piirrettyä ylimääräisenkin aidan ja estekulmissa säätöä tosissaan. Minä en kyllä saanut pujon ja aidan väliin viittä metriä mitenkään, mutta voihan se olla että ylöspäin tultaessa askel lyhenee :-D

Jotenkin en saa tuota väliä 9-13 näyttämään järkevältä, mutta kai se noin meni. Tuonne putkipyöritykseen kuitenkin 9:ltä aitojen kautta loikittiin. Pujon ja 7-hypyn väli oli oikeasti aika mahdoton. Makseille sitä muutettiin vähäsen, mutta laiha oli lohtu ainakin rataan tutustuessa. Myös alkuradan valssailuviidakko lisättynä pujon aloituksella oli sellainen säädöskokoelma ettei par...pahemmasta väliä ja siinä pujolle viennissä tulikin paljon virheitä. Oma ongelmani oli lähinnä se, että Ella ja Misiu ovat koiria, joiden moottori syntyy minun juoksemisestani. Tuolla radalla vain aniharvassa paikassa ohjaaja oikeasti pääsi baanaamaan. Siksi oli moottoreissakin vähän dieseliä mukana.

Misiu lähti kolmantena radalle. Se teki pikkusiistin nollan vailla mitään ylimääräistä. Kovasti jouduin pitämään sitä lapasessa, ettei se keksi omiaan. Noita paikkoja kun tuolla radalla riitti. Ihanneaikaan ei aivan päästy, mutta sinnepäin.

Ella juoksi luokan loppupäässä. Se teki tuttuun luotettavaan tapaansa nollaradan ilman tuskanhien vuodatusta, mutta se armoton ihanneaika lipsahti vähäsen yli. Nolla parin sekunnin yliajalla on kuitenkin parempi kuin vitonen, joten mukana vielä piirinmestaruustaistossa oltiin ja vahvasti.

Pialle ja Jolallekin tuli hyppäriltä nolla ja hienolta näytti tulostaulu PiiriM-osalta ennen kakkosrataa. Misiu oli kolmantena, Ella neljäntenä ja Jola viidentenä ja joo, oli siellä muitakin kisaajia kuin me ja muutama muu. Esim. Unssi oli kympillään jossain 10-sijan huiteilla ja hylsyjäkin ropisi aivan "nimikoirille".

Agiradalla oli A-este+putkiansaa riittämiin. Lisäksi koiralle aika sokko pujolle vienti ja muuta kivaa sälää. Nyt sai jo baanatakin verrattuna siihen hyppärin menemiseen. Mä en edelleenkään luottais täysin minun piirroksiini, mutta estejärjestys ja määrä lienee kuitenkin oikea...

PM_agirata2.jpg

*muoks* LINKKI tuomarin piirrokseen. Meni sentään samassa järjestyksessä tämä mun piirtäminen. Tuo A:n alta mennyt putki meni kyllä kisoissa niin kuin minä olen sen piirtänyt. JOS se olisi mennyt noin niin kuin tuomarin piirroksessa on, olisin TASAN varmasti ohjannut Ellankin alun tuolta radan puolelta. Myös esteiden 14 ja 15 välinen kulma tuntui kyllä radalla tiukempi kuin tuomarin kurvikartassa.

Ellalla valitsin kahdesta pahasta (putkeen meneminen versus A:n alastuloskontaktin ryssiminen) riskiksi sen putkeen menemisen ja senhän se tekikin. Likimain makasin putken päällä lähtösuoralla ja Ella puski sinne sisään. Joo, olisi pitänyt valita se toinen puoli, olisi juu vaikka sen A:n alastulokontaktin paukkumisenkin uhalla. Jahka me selvitettiin tämä A-este, jatkettiin puhtaasti maaliin. Hylsy tuli, mutta Ellalle hyvä "melkein kokonainen" rata. Ella oli kuitenkin ulkona PiiriM-kisasta. Kaikki jäi Misiun varaan.

Misiun kanssa vedin Ellan mokasta viisastuneena lähdön tuolta radan puolelta ja se sujuikin hyvin. A:n eteen valssia ja koiraa hyppäämään. Rata sujui puhtaasti aina hypylle 15 saakka. Sen ohi Misiu juoksi kun en saanut käännettyä sitä tarpeeksi. Oma moka, en vain irroittanut käsiäni hypyn merkiksi. Tästä tuli kielto, mutta paikkasin sen yllättävän nopeasti ja juostiin maaliin. Misiun kokonaistulos oli vitonen ja nolla ja kummaltakin radalta pikkuisen yliaikaa. Sillä oltaisiin vahvoilla PiiriM-kisassa.

Juuri ennen Konnan kanssa radalle menoa sain kuulla, että Misiu oli pronssilla. Meidän perheen ensimmäinen arvokisamitali oli totta (jos nyt ei sitä mun Oulun koulujenvälisten kisojen pallonheiton hopiaa tokaluokkalaisten sarjassa v. 1981 lasketa)! Myöntää kuitenkin pitää, että mitalia ei tullut vieläkään, mutta tuli mun agiliitoharrastusurani suurin keltainen ruusuke ja Misiulle makupaloja. Hiphei! Tais se Kukkoskan neliapila tehota meidänkin onneksi.

Unssille tuli agiradalta hieno nolla ja sijoitus oli D-kisassa toinen. Tämä tarkoitti roimaa nousua PiiriM-kokonaissijoituksissa ja loppujen lopuksi Unssi-Misiun-suuri-rakkaus oli sijalla viisi. Ken ei vielä tiedä, niin Unssi ei ihan kamalasti rakasta muita uroskoiria, mutta Misiu on sen TOP1 suosikki. Tyypit biletti kehän laidalla oikein sydämensä kyllyydestä.

Konna taas... no se oli tänään sekä hyvä että jättihuono. Minäkin olin sekä hyvä että megahuono. Meidän hyppäri meni ihan läskisoosiksi. Kolme estettä päästiin, sitten Konna pisti korvat luimuun ja teki mitä halusi. Aika nopeaa tajusin minäkin, että tästä ei tuu nyt yhtään mittään - ei edes viihdettä yleisölle - ja poistuttiin paikalta. Jostain syystä Konna jäi ilman loppupalkkaansa. Tivoli meni sulki ja sen käyttäjällä alkoi puolentoistatunnin jääkausi TIO:n takapenkillä.

Agiradalla skarpattiin todella paljon. Vain yksi tyylirike siihen tuli aitojen 15 ja 16 välillä. Ohjasin sen takaamenon huonosti ja Konna-the-tällä-radalla-todella-tottelevainen tuli siivekkeiden välistä kyselemään seuraavia koordinaatteja. Sain sen pukattua takaisin sinne esteiden taakse ja matka jatkui. Puomin päällä se hiven katseli taas, jotta mikäs tämä OKK:n puomi onkaan, mutta ihan kelpo suoritus kuitenkin. Taisin mä tosin siinä ohjatessa parkasta yleisön ja tuomarin suureksi riemuksi, jotta ei kai Konna TAAS tätä...

Konjamiinin tulos agiradalta vitonen ja alle ihanneaikaan se tais mennä. Erikoisplussat mä antaisin meidän pujolle viennistä, sillä olin itse ottamassa sitä melkeinpä vastaan Konnan hakiessa itse putkelta pujon eka välin. On sen kanssa joskus niin hienoa näyttää tommosia PRO-juttuja :-D

Olipa hieno päivä agiliitoa! Lisäplussaa olivat vielä seurakavereiden nollat, mutta erityissuperhyperyybertuuletukset meidän omille tähtösillemme Mialle&Jermulle ja Aijalle&Netalle ekoista nollista. WOW!

Kesken kuumimman kisaamisen kännykkä rutisi tekstiviestin, jossa kerrottiin Tio-Femmanäiteen & Pirjon tokotelleen AVO1 tuloksen. Lisää WOW-huikkauksia! Myös Aksu-Apukoululainen oli hopoillut tänään eka kertaa tokossa ja ihan tuloksen verran. Hienoa Miuku! Apukoulu jatkukoon, mehän näytetään vielä ;-)

Noniin, nukkumatti saapuu ihan pian. Johan tässä on tulosta tälle viikonlopulle tahokottukin ja unoset ansaittu.