Agilityn MM-kisat on nyt nähty, koettu ja fiilistelty. Hieno oli kokemus! Viikonloppuun mahtui paljon suuria tunteita, jännitystä, riemua ja pettymystäkin, mutta ylimmäisenä jäi mieleen se yhteinen ilo lajista nimeltä agility. Oli hienoa seurata maidensa huippukoirakoita kisa-areenalla ja olipa tulos maalissa mikä tahansa, AINA koira sai kiitoksensa ja suurin osa koirista ei edes tiennyt tulleensa hylätyksi. Tänään liikutuin katsoessani You Tubesta Agilityliiton videota Jaakosta ja Zenistä finaaliradalta. Miettikää, mies on juuri menettänyt näpeissään olevan MM-kullan ja mitä tapahtuu? Noh, katsokaa itse. Siinä videossa on agilityä parhaimmillaan: urheilua, jossa kuitenkin kaiken kruununa on se koira ja yhteistyö sen kanssa.

Meidän reissu alkoi perjantaina iltasella. Kokoonnuttiin tänne Jokirantaan ja pakkauduttiin Annen Limeen. Mukaan lähti myös Luvan siskolikka "Pippuri", joka matkasi uuteen kotiinsa Vantaalle saakka. Ennen lähtöä suoritettiin vielä pikaisesti Pippurin myllytys a'la Luva:

Luva_pippuri.jpg
Jälleennäkemisen riemua

Katrin luona Vantaalla oltiin kahden kiemuroissa ja unta saatiin ottaa palloon ruhtinaalliset 5 tuntia. Kasin maissa siirrettiin itsemme Helsingin jäähallille, jossa ihan ekaksi törmäsimme Japanin maajoukkueessa olevaan Momo-pemuun ohjaajineen. Pitihän tuo kaksikko kuvata:

mm_pemu_ohjaaja.jpg
Joo, se ei ole harhaa... sillä ON jalkoja, vaan kyllä niillä pääsikin

Rannekkeet saatuamme etsittiin omat paikat katsomosta ja löydettiin ne keskeltä Tanskan maajoukkuetta ja fanilössiä. Ne piti koko päivän melkoista metakkaa! Opittiin siinä parit rallatukset, mutta täytyy myöntää, että jossain kohtaa alkoi jo tulla korvista nämä "meollaanekoja, meollaantokia, meollaanvitosia" -renkutukset.

Kisat alkoi yksilöhyppäreillä. Momo-pemun rata oli aika alkuvaiheessa ja olipa kiva nähdä millä menomeiningillä MM-kisojen ainokainen corgi siellä rotuaan edusti. Lähtöviivalla se oli pakahtua ja ratasuoritus oli menevää ja sujuvaa. Harmillisesti aivan radan lopussa nollarata muuttui salamannopeasti hylsyksi pienen ohjausvirheen vuoksi. Momo ajautui väärää estettä kohti ja ohjaajakin törmäsi vielä esteeseen. Ilmalentohan siitä tuli, mutta tätä on agility. Kaikkea sattuu ja salamannopeasti.

Aamupäivän aikana näihtiin toinen toistaan upeampia esityksiä yksilöhyppäreillä ja tokihan niitä epäonnisiakin sekaan mahtui. Maiden välillä oli myös hyvin suuria eroja, mutta ihanasti yleisö kannusti ja eli mukana kaikkien suorituksissa. Hylsyn tehneille taputettiin tahtia kuuluvasti ja hurrattiin aivan samoin kuin nollaradankin tehneille ja ratavirheen sattuessa katsomosta kuului UUUUUUUUH, joka ei voinut jäädä kuulematta kulloinkin vuorossa olleelta koiranohjaajalta.

mm_kommentaattorit.jpg
Kommentaattorit ja kriitikot sekä yksi keskittynyt kuvaaja

mm_kisaturisti.jpg
Mekin oltiin varauduttu tähän kannustamiseen kokonaista yhden halppislipun verran

Mulla jäi yksilösuorituksista mieleen tietysti Momo, mutta esimerkiksi medeissä ollut merle bortsu Englannista oli hyytävän hyvä. Se johtikin lopulta kisaa hyppärin jälkeen. Suomalaisista mineissä Toffe ja Elli tekivät nollat ja medeissä Luka & Leija ja sunnuntaille lähdettäisiin hyvistä asemista. Ihan turha on tietenkin ylistää suomipoikien Jaakon ja Jounin esityksiä Zenillä ja Yokolla. Ne ei vain jääneet mieleen, ne painuivat sieluun saakka ja kyllä jäähallin katon saa agility-yleisökin korkealle huutaessaan ja iloitessaan onnistuneista radoista. Jaakko&Zen menivät hyppärin jälkeen MM-taiston kärkeen ja Jounilla&Yokolla olisi mahtava takaa-ajopaikka sijalta 6. Jo etukäteen tuskastutti ajatus sunnuntain tulevasta jännitysnäytelmästä. Ei selviä, ei...

Maksien joukkuemestaruus oli ratkaistu jo perjantaina, mutta me päästiin seuraamaan minien ja medien joukkuefinaalit. Suomalaisten pelit oli jo menetetty, joten mitään isänmaallisia jännitysvelvollisuuksia meillä ei ollut. Sai keskittyä katsomiseen kynsien syönnin sijasta. Turha kai on kertoa, että hienoja ratoja taas kerran nähtiin. Momo-corgi taisi tekaista nollan ja tämmöstä noviisia schapendoesin haltijaa sykähdytti nähdä söpösöpösöpö Luvan "kaksoisolento" sijoittumassa joukkuekisan hopealle. Kyseinen partasutti hilipaisi radalla joukkueensa nopeimman nollan. Näin ainakin annoin itselleni kertoa.

mm_somaschappemaalissa.jpg
Eiks oo ihan kun meidän Luva... sitten joskus...

mm_pemuradalla4.jpg
Momo joukkueradalla

Brasilialaiset ottivat maxi-joukkuemestaruuden lisäksi myös minien mestaruuden. Venäjä oli kakkonen ja Iso-Britannia kolmas. Medeissä voitto meni Ranskalle, kakkossija Sveitsille ja kolmanneksi kiilasivat tsekit. Joukkuemestaruuksia juhlittiin aina vuorollaan kentällä hyvin näkyvästi.

mm_agility_on_iloinen_asia.jpg
Siinon kaikki koutsit yhes kasas juhlimassa yhdessä. Hieno näky! Venäjän tyypillä VIELÄ tukkakin päässä...

Nälkähän siinä agiliitoa seuratessa tietty tulee ja tähän oltiinkin varauduttu ostamalla liput Agilityliiton järkkäämään fani-iltaan. Voi että meillä olikin mukavaa syödä listan mukaan seisovasta pöydästä "broilerikiusausta" (tiättekste mitä se kiusaus tarkottaa laatikkoruuissa? No tietty sitä, että pippuria on enämpi ku pottua) ja seurata ohjelmanumeroita, joita emme nähneet emmekä kuulleet, vaikka ne ilmiselvästi kuitenkin suoritettiin. Oli meillä sitten niin kliffaa ettei mitään määrää...

mm_fani_ilta.jpg
Juhlamielellä massut täynnä kiusausta

Jossain kohtaa mun piti sitten helpottaa pöytäseurueen tuskaa ja raivata itseni ruokasalin toiseen päähän tapahtumapaikalle hakemaan jotain johtolankoja pöytään esiteltäväksi. Tämmöiset hetket tallentuivat Canonin muistikortille:

mm_fani_ilta_kisaa2.jpg
Koira ohjaa sokeaa ohjaajaansa. Jotain tuttua on vain noissa kisaajissa... hmmm....

mm_fani_ilta_kisapujo.jpg
Maaottelu ihmispujottelussa: Suomi-Ruotsi-Norja. Norjalaiset tais voittaa, tai sitten ne oli ruottalaiset. Suomalaiset ei ainakaan kärjessä keikkuneet.

Jokunen hetki me vielä yritettiin urhoollisesti fani-illattaa siellä salin kolkassa josta kaiuttimet oli rikki ja tolpat esti näkyvyyden aitiopaikalle. Rajansa oli kuitenkin sillä lystillä, sillä enemmän näkee ja kokee esimerkiksi pummaamalla kyydin eläkeläisten rasvareissulle Haaparantaan. Ei ollut meidän juttu ei, tai sitten me ei vain oltu samoissa iloliemissä kuin ne, joilla lysthiä oli. Ainakin tanskalaiset olivat seuraavana aamuna sanonnan "illalla hilpeänä kaljaa, aamulla kalpeana hiljaa" mukaisia valuessaan kisakatsomoon. Fani ilta meidän osalta floppas, mutta makuja on monia.

Sunnuntaina alkoi jännitys maailmanmestaruuksista. Oli se jännää. Liian jännää! Joka kerran kun joku mainitsi peräkkäin kolme kirjainta Z, E ja N, mahanpohjasta kouraisi. Agilityssä ei riitä, että on hyvä tahi paras, pitää olla vielä tuuri kohdillaan ja maan asento marsiin kurssissaan, jotta se täydellinen onnistuminen tulisi. Homma olisi niin pienestä kiinni ja se vasta jännittikin. Minien ja medien seuraaminen opetti sen, että sieltä hyppärin perusteella sijoilta 5.-10. on paljon "helpompaa" (mikään ei ole tuolla tasolla helppoa, en vain keksi muuta sanaa) kurottaa kohti palkintosijoja kuin lähteä radalle ennakkosuosikkina. Medien ykkösenä hyppärin jälkeen ollut britti bortsu sai kieltovirheen radan loppuvaiheessa. Voittoon kiri sveitsiläinen, viime vuonnakin voittajana juhlittu... mietitäänpä hetki... mikäs se rotu olikaan...no bortsu tietenkin! Mineissä hyppärin jälkeen johtanut venäläinen sheltti lipsahti muistaakseni hylsylle ja kakkosena finaaliin lähtenyt USA:n sheltti Wave korjasi potin. Minien kakkoseksi tuli sympaattisen oloinen sveitsiläinen kääpiövilliksellään. Aijjuu.. ruottalaisetkin sai mitalinsa mineissä. Aikukiva!

Sitten SE alkoi, maksien finaali. Edellispäivänä epäonnisesti hylsyttäneet Mikko ja Ava olivat ulkona yksilökisan menestyksestä, mutta olisittepa kuulleet yleisön antamat suosionosoitukset kun ilmoitettiin tämän olleen Avan viimeinen kisa. Moni (myös minä) pyyhki kyyneliä silmistään Mikon ja Avan tehdessä kunniakierrostaan & kiittäessään yleisöä viimeisen ratansa jälkeen. On se hienoa lopettaa huipulla!

Maksien finaalirataan oli rakenneltu semmoinen vekkuli "viihdettä yleisölle" kohta, jossa nähtiin ihon kananlihalle nostavia suorituksia. Tässä linkit pariin versioon: *klik1* ja... ja... ja... noh, empäs löydäkään juutuupista tähän hätään toista versiota. No se meni kuitenkin niin, että ohjaaja ohjas puomin alastulokontaktin ja lähetti koiran pituushypyn kautta putkeen oikaisten itse vastaanottamaan koiraa loppusuoran vimosille metreille. Ton version mä aion Konnan kanssa ottaa harjoittelun alle :-D

Jounin ja Yokon saapuminen radalle 6. viimeisenä kisaajana nosti tunnelman kattoon. Tiukalla väännöllä tuli nolla ja yleisö sai mitä halusi - huutaa riemusta. Mekin kiljuttiin niin että vieläkin kurkussa tuntuu. Tulostaululla Jouni meni toiseksi het mielettömän nopean radan tehneen Norjalaisen malin jälkeen. Joo, oikein luit - malin! Oli siellä makseissa muitakin kuin bortsuja :-P

USA:n tumma kaveri bortsunsa kanssa tiputti hetken kuluttua Jounin & Yokon kolmannelle sijalle. Mitalin tulo Suomeen varmistui kun toiseksi viimeinen koira sai vitosen ohjaajan hiven törmäiltyä koiransa kanssa. Jaakko saisi lähteä radalle tietoisena siitä, että jos ei hän saa mitalia, joukkuetoveri saa.

Kun viimein Jaakko ja Zen ilmestyivät radalle, katsomot pullisteli yleisöstä ja huuto oli mahdotonta. Sana oli ilmiselvästi kiirinyt ja jännitysnäytelmää seuraamassa oli varmasti väkeä, jotka eivät muuten olisi tuonne tulleetkaan. Jaakon jättäessä Zenin ja siirtyessä radalle, tuli katsomoissa hiirenhiljaista. Siellä olisi kuullut nuppineulan tipahtamisekin. Rata alkoi vauhdikkaasti ja eteni tutulla tyylillä. Jäljellä oli enää puomi, pituus, putki ja kaksi hyppyä mutta... nanosekunnissa voi tapahtua niin paljon. Enää en jaksa valittaa omista nolla pilkku nolla jostakin, sillä tuon puolikkaassa Jaakolta hukkui Zen väärälle esteelle ja haave maailmanmestaruudesta mureni. Ensin katsomosta kuului iso yhteen ääneen aikaansaatu voihkaisu ja sitten tuli taas hiljaista. Se kuitenkin raukesi Jaakon kaapattua Zenin syliinsä. Yleisö kiitti ja veikkaampa, että jossain katsomon kolkissa pyyhittiin silmänurkkia myötätunnosta.

Itsellä oli kummallinen olotila. Samaan aikaan Suomen joukkueessa koettiin yhden haaveen musertumista ja juhlittiin toisen haaveen täyttymistä (noh, sitä on huippu-urheilu). Iloksihan se kuitenkin muuttui kun pronssimitalisti Jouni ilmestyi radalle taustajoukkoineen riemuitsemaan. Ja taas huudettiin ja pyyhittiin silmänurkkia. Kauhia laji tämä MM-agilityn seuraaminen. Rankkaa!

Ennen palkintojenjakoa jengi pisti tanssiksi. Siellä mentiin Macarenaa ja YMCA:ta ja ties mitä agilitytanssia. Kisaajat ja yleisö pääsivät samalle lattialle bailaamaan ja näyttämään, ettei tämä laji loppupelissä kisaluonteestaan huolimatta ole niin vakavaa etteikö yhdessä voitas hauskaa pitää.

mm_sveitsilaistenjuhlaa.jpg
Bailando?

Jäimme katsomaan vielä palkintojen jaot ja päättäjäiset. Ensin halliin marssi ministeri Tuija Brax, Kennelliiton valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen ja ties mitä muuta pukukansaa + tuomarit. Sitten jokainen maajoukkue saapui lippuaan kantaen. Kentällä oli väkeä melko lailla.

mm_pukukansaa.jpg
Pukukansaa pönöttämässä

mm_joukkueet_japani.jpg
Nippon, Nippon, Nippon!!!!

mm_joukkueet_suomi2.jpg
Suomen joukkue saapuu viimeisenä.

mm_kiinalaistenliput.jpg
Puheet alkoivat kai jo vähän puuduttaa rankan kisaviikonlopun läpikäyneitä kilpailijoita. Huomatkaa Japanilaisten tuunatut liput.

mm_maxienpalkintojenjako.jpg
Hieno hetki! Siellä kolme miestä elää unelmaansa koirien unelmoidessa jaloissa. Taustalla soi... "Oh, say can you see, by the dawn's early light, What so proudly we hailed at the twilight's last gleaming?"

Palkintojen jakojen jälkeen tilaisuus jatkui vielä FCI:n agilitylipun laskulla ja luovutuksella itävaltalaisille kisaisännille, jotka ensi vuonna vastaavat järjestelyistä. Iso haave nyt elääkin siitä, josko vaikka pääsisi nuo kisat katsomaan. Ei tuo matka nyt niin mahdoton olisi.

mm_lippujenlasku3.jpg
Lippu on alhaalla ja Suomen maajoukkuelaiset saavat sen luovutettavaksi seuraaville järjestäjille.

Tämä viime viikonloppuna jäähallissa moneen kertaan soinut biisi kuvaa kyllä aika hienosti sitä fiilistä ja latausta mitä siellä tunti toisensa perään koettiin

I was built to be the best
Number one and nothing less
Leave me to my destiny
I have waited patiently
I have vision' oh I believe
I know I can count on me

(chorus)
So stand up for the champions
For the champions stand up
Stand up stand up
For the champions for the champions
Stand up for the champions
For the champions stand up
Stand up stand up
For the champions for the champions
Stand up

Here we go it's getting close
Now it's just who wants it most
It's just life that's how it is
Cause we have our strength and weaknesses

Oh I have vision' oh can't you see
I'm on the move make way for me

(chorus)

4x
And when I fall down
I have to pick myself back up

So stand up stand up for the champions
For the champions stand up
Stand up stand up
For the champions for the champions
Stand up

4x
Stand up stand up
For the champions for the champions

Stand up

mm_jouni_yoko2.jpg
JES!

Mitä jäi käteen viikonlopusta?

Paljon harjoitteluvinkkejä, hienoja fiiliksiä ja 5,5 tuntia kuvaamaani videota. Siinä vierähtää muutama tovi kun kaiken tuon filmimäärän kahlaa läpi. Julkiseen levitykseen ne ei tule, kiitos "kodikkaiden" kommentointien. Mukavia muistoja itselle, muttei missään tapauksessa juutuuppikamaa vaan ehkä enemmän 7-päivää aineistoa.

Mä menin lupaamaan, että sitten kun Luva ja mä ollaan MM-kisoissa, laitan pikku hamosen radalle. Ihan hyvä luvata sellaista mitä ei tartte ikänä toteuttaa vaikka kuinka haaveilis mokomasta. Onneks sain kannustusta lupaukselleni Katin luvatessa lähteä sitten huiskutytöksi. Kiitti Kati! Yksin oiskin aika kurjaa siellä heilua... NNNNOT... only in my dreams. Ei kannata ottaa vakavasti.

Järjestäessäni videonauhat jonkinlaiseen ruotuun mitä missäkin on, koin vielä vilunväreitä katsellessani suorituksia ja voittobiletyksiä. Oli se hienoa! Ei maha mittään! Näillä fiiliksillä jaksaa taas seuraavaan reissuun saakka ja ylikin. Olen oikealla tiellä. Tätä tahdon tehdä ja harrastaa!