Jopas on kiirettä pitänyt. Otan ihan oman otsikkonsa alle tämän agiliidon ja siihen olennaisesti liittyvän vammakertomuksen nr. XYZ ja laitan sitten muun hössötyksen omaksi tekstikseen.

Torstaina mun vasemman jalan pottuvarpaan tyviniveleen iskettiin kai virtuaalinen voodoo-puukko tai jotain, sillä kävely meni yhtäkkiä tuskaiseksi loikkimiseksi. Tämä "kohtaus" alkoi päivällä töissä aivan yhtäkkiä kun varatessani normaalisti painoa jalalle, sitä vihlaisi niin, että polvet notkahtivat. Tämä toistui poikkeuksetta JOKA askeleella. Kerrankin olin kiitollinen siitä, että työni on pääasiassa istumatyötä ja tuolissakin on rullat alla.

Treeneihin kuitenkin urheasti suuntasin kun tein keksinnön, että jalan ulkosyrjällä käveleminen vielä onnistuu vaikkakin nilkkuahan se meno oli. Mukaan otin kuitenkin vain Konnan, sillä en olisi pystynyt kyllä Ellan kanssa juoksemaan. Konna suorittaa esteitä vaikka seisoisin paikallani... ainakin tietyn tyyppisissä harjoituksissa.

Ensimmäinen harjoitus oli vauhtikaarros, jonka Konna teki hienosti ja antoi minun oikoa reippaasti. Kiitos Konna! Tuon koirille kivat fiilikset antaneen harjoituksen jälkeen alettiin pyörittämään ja vääntämään useammalla erilaisella pätkällä. Onneksi olivat lyhkäisiä ja minäkin pystyin koikkelehtimaan jollain tavalla mukana. Huomattiin siinä sivujuonteena ehkä jotain merkittävän hyödyllistä, joka auttaa Konnan ja minun kääntymisongelmaa hypyillä. Pitänee vielä testailla tätä tempo/vauhti -ajatusta terveemmässä moodissa, mutta nyt taisi syttyä lamppu tähän välillä hiven pimeään kääntymisongelmaamme. Kassotaan ;-)

Hoksin myös, että Konnalle ja minulle valssin tekeminen puomin edessä on jotain sellaista, mitä ei kai ole harrasteltu liiemmälti. Kyllä se onnistui, mutta takkuiselta tuntui.

Viimeinen kurvailu oli pidempi hyppypätkä, joka ei sitten niin millään mennyt kunnolla. Olin todella huono ja en pystynyt ohjaamaan Konnaa laisinkaan niin kuin luulin pystyväni. No toki se vaappuva juoksukin teki tepposensa, mutta silti olin huono... eiku Huono isolla H:lla! Ositettiin sitten kahdeksi pätkäksi tämä ja kyllä se sitten sujahti jollain lailla ruotuun, mutta päällimmäisenä mieleen jäi kyllä se, kuinka paljon pitää ihmisen vielä tästä lajista opetella. Ei treenipäivää ettei joutus nöyrtymään ja tuon myöntämään. No jos agility olisi helppoa, sitä kutsuttaisiin... no... enpä sanokaan ;-)

Treenien jälkeen jalka oli luonnollisesti ei vain kipeä, vaan *aikuistensana* kipeä. Varvas sai jäistä hoitoa ja nukkumaan sammuin särkylääkkeiden voimin. Perjantaina jatkoin töissä könkkäämistä jalan ulkosyrjällä ja nyt viikonlopun olen sitten potenut pääasiassa sitä, että jalka on joka puolelta kipeä ja selkäkin vihoittelee tämän epätasapainon vuoksi. Kiva kierre! No mä kuitenkin elän ja kykenen liikkumaan, joten voodoonukkea ei ole vielä tökätty kohtalokkaasti ;-) Googletin minulle heitetyt tautiarvailut ja kas vain, googlediagnoosipäätelmä kuuluu seuraavasti: mulla on puliukkojen tauti nimeltä kihti eli luuvalo. Älynvalo on siis paennut varpaaseen. JEP! Noh, lääkäripomot tuolla töissä rauhoitteli, että tokkopa tuo ihan kihtiä on, mutta merkillinen yhteensattuma todellakin on se, että tuo tauti lähti JUST kihdin tavoin pottuvarpaan tyvestä, vieläpä juuri siitä vasemmasta.

JK. Tilasin Clean Runin nettiversion kahdeksi vuodeksi. Nyt ei lopu treeni-ideat tästä huushollista.