No en tiedä, mutta Femma tarjoili mulle kyllä tänään niin hyvät fiilikset, ettei tosikaan. Käytiin Tanjan ja "mustien" kanssa liitelemässä pikatreenit Käpiksessä ja rakentelin tuon eilisen pidemmän kurvelon kaikkine kikkakohtineen (kuva eilisessä kirjoituksessa). Mitä tekee Femma? Paahtaa sen vauhdikkaasti, hyvällä moottorilla ja pienillä kurveilla puhtaasti läpi, vieläpä kahdesti. Ohjasin sitä uhkarohkeasti kikkaillen ja en mä vieläkään käsitä miten se niin hyvin tommoset jutut hallitsi. Kai sille on jotain tullut opetettua? Aivan loppuun lähettelin sitä vielä aidoille ja otin pujoa molemmilta puolin ja eri kulmista. Ihana treeni takana. On se vaan hieno rekku!

Fyrakin oli mukana. Kaikki muu meni kelvosti, paitsi se uudenkarhea termikummajainen backlap. Harjoittelin sitä sitten yksittäisellä aidalla lelun avulla. Alulle päästiin, mutta valmista ei vielä tullut. Myös sylkkärillä putkeen heitto meinasi aluksi olla hukassa eli kadoksissa. Lopulta kuitenkin putken aukkokin löytyi piiloblondilla. Lisäksi nillittelin A:n alastulokontakteja ja hain sille itsenäistä pujorytmiä. Uutta asiaa tuli harmaalle rottisneidille riittämiin. Harmaa? No sillon elämää suurempi karvanlähtö.

Huomenna on KAS:n kisat Oulussa. Korkataan Femman kanssa kakkosluokka ja Ellalla ja Konnalla loikitaan kolmosen radoilla. Sama homma jatkuu myös sunnuntaina samalla kokoonpanolla.

Aijjuu ja Big-Wood's cardeilla on nyt viimein se ikioma keskustelupalsta, jonka käyttäjiksi pääsevät kasvattieni ja sijoituskoirieni perheet. Jos kuulut kohderyhmään, liityppäs mukaan. Käyttäjätunnukseksi oma nimi muodossa Etunimi Sukunimi ja eikun palstailemaan ja kuulumisia vaihtamaan.