... hengissä siis! ;-)

Ei se nyt ihan niin itsestäänselvyys ole, että tässä istutaan viestiä napsuttamassa, mutta mikäpä se p*run tappaisikaan? Siihen ei pystynyt tällä kertaa Puolan liikenne, eikä Finnairin siipien joutuminen turbulenssin uhriksi Balttian maiden yläpuolella. Viimeksimainitusta mulla ei ole luonnollisesti kuvatodisteita, mutta tuosta liikenteestä kertokoon tämä kuvapahanen (huom. mittaritaulu), joka on otettu kuskin puhuessa toisella kädellä kännykkään. Kelikin oli niin sumuinen, että tiellä näki nippa nappa edessä ajavan auton perävalot. Lisätään nyt vielä myös se, että puolalaiset ei tunne käsitettä turvavälit... Tarkimmat kuvan tiirailijat voivat huomata yhden positiivisen asian; on meidän KAASULLA kulkevassa autossa sentään valot päällä!

2068490.jpg

Mikäpä siinä oli siis kyydissä ollessa. Istut monikymmenlitraisen kaasupullon päällä sekopäisessä liikenteessä, jossa nopeusrajoitukset tarkoittavat sitä miniminopeutta, jota alle AINAKAAN ei missään tapauksessa saa vauhti kesken ajon tipahtaa. Mielellään tuon nopeuden tulee olla kaksinkertainen liikennemerkissä ilmoitettuun lukemaan VARSINKIN jos tuota liikennemerkin lukua tehostetaan lisämerkein "lapsia tiellä" ja "lehmiä tiellä" ja juuri ja juuri yhden auton mahduttava tie mutkittelee pienen kyläpahasen läpi kierrellen kiviaitojen nurkkapieliä. Jihaa! Elämyksiähän tässä haettiinkin... :-D

Lentoyhtiöhän ei tietenkään mahda kelille mitään ja ainoa turvallinen asia kotimatkan lennossa olikin se, että lentoemot & kapteeni puhuivat suomea ja koneen siivet oli sinivalkoiset. Siihen se sitten jäikin. Puristin fleecepaidan helmoja rystyset valkeana ja hoin itselleni, että "happinaamarit ovat vielä koteloissaan, mitään hätää ei ole, mitään hätää ei ole, elossa ollaan vielä". Nyt viimeistään tuli sinetöidyksi se, ettei minua enää koskaan, ikinä, never ever saa mihinkään vuoristoratatyyppiseen vekottimeen ja possujunakin saattaa olla jo niin ja näin jännitysasteeltaan. Tärisevä kone heitti ilmassa ylös, alas, vasempaan ja oikeaan ja keikkui ja tärisi myös joka ikiseen muuhun ilmansuuntaan. Helsinkiin laskeuduttuamme hoipuin sitä "putkea" pitkin terminaaliin ja suoraan vessaan. Kurkistin peiliin ja sieltä katseli minua takaisin vitivalkoinen zombie, jonka kasvojen iho oli jääkylmää ja hiki valui hiusrajasta. Shokki ei siis ollut kaukana. Onneksi Aaaapi oli vielä hereillä ja rupatteli mun kans puhelimessa, jotta pahin kauhuolotila laukesi. Helsinki-Oulu -väli oli jo hiven parempi, mutta kyllä minulla maailma vielä silmissä pyöri kun kellistin itseni Sahramikujalla vierasvuoteelle. Kiitti Pia & Juhana majotuksesta & kaikesta avusta!

No mitäs mie siellä niinku puuhastelin - niinkö? Ihan oikiastikko kiinnostaa?

Torstaina mentiin ensimmäiseksi Varsovan keskimmäiseen keskustaan Dorotan joutuessa tekemään pikkuisen töitä pankkiasioiden merkeissä. Samalla reissulla poikettiin myös Varsovan vanhassa kaupunginosassa ja jalkauduttiin leikkimään turistia. Oli linnaa, vedetöntä vallihautaa, lohikäärmettä ja merenneitoa ja ihana pieni ruokapaikka, jossa käytiin syömässä maukas lounas.

Ruokailun jälkeen suunnattiin hetkeksi D:n & M:n kotiin levähtelemään. Kotiväki hoiti koiriaan ja minä lueskelin huoneessani Valittuja Paloja. Nukkuakin olisin voinut, mutta kesti pikkuisen tottua näihin huonekavereihin:

PLS4010048.jpg

Kellon tultua kuusi, alkoi isäntäväkeä hiukoa. Koska meidät oli kutsuttu syömään puolalaisen corgikasvattajan luo vasta kahdeksaksi, pitihän sitä tietenkin ennen tätä valmistaa ruoka, jotta jaksaa sitten noita illallisia odotella. Jeah! Kilot täällä ei ainakaan karise kun nälkää ei edes ehdi ajatella.

Hiven kasin jälkeen oltiin sitten jossain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä majapaikastamme ja nautittiin mitä ihanin ateria, se ateria nro 3 sille päivää, ja juteltiin tietenkin corgeista. Kiva ilta, joka kesti niin kauan, että takaisin "kotona" oltiin kahden maissa ja totesin valvoneeni 23 h putkeen ja oloni olevan sen mukainen. Nukkumatti tuli ja vei tajun ennen kuin nuo kuvan matoset ja muut mönkijät ja vönkijät muistui mieleen.

Dzien dobry! Perjantaina herätessäni löysin vierestäni tämmösen ihanan hyrrääjän:

PLS4010043.jpg

Sen nimi on Fretka (tai jottain sinnepäin) ja se on rodultaankin jotain (Googlen mukaan se voisi olla jopa scottish fold) - no olipa mikä oli, mutta kiva se on. Kissa, joka luulee olevansa koira ja jolla on hauskat luppakorvat ja silmät kuin pöllöllä.

Perjantaina kulutettiin useampi tunti shoppailukeskuksessa nimeltä Maximus. Siihen kuului neljä valtavaa hallia täynnä pienempiä liikkeitä ja hallista toiseen pääsi joko yläilmoissa ollutta putkea pitkin tai ulkokautta parkkiksien läpi. En edes laskenut montako liikettä kussakin hallissa oli. Se oli vähän kuin katettu tori, vaikkei loppupelissä ollut sitä lainkaan. Vaikea selittää. Halpaa siellä kuitenkin oli, mutta mukaan ei tarttunut Jennin tuliaisia lukuunottamatta muuta kuin sukkia. Ei vain jotenkin osannut ostella kun oli liikaa kaikenlaista ympärillä. Kumma juttu!

Illalla kierreltiin vielä Varsovassa hakemassa mm. sunnuntaina uuteen kotiin lähtevälle corsopennulle tarvittavat merkinnät passiin. Koin myös yhden reissuni kohokohdista ja näin piiiiiitkästä aikaa Masajn (B-W's Tiny Checkmate), joka lähti Puolaan 6,5 vuotta sitten ja jota sen koommin en ole nähnyt livenä. Masaj oli oikein lihaksikas ja hyvinvoiva koirapoika. Jotain renkkaa oli ollut lihaksistossa, mutta jollain laserhoidoilla oli tämäkin vaiva taaksejäänyttä elämää. Grammaakaan ylimääräistä ei Massukassa ollut ja tämä ei sitten ollut laisinkaan tavanomaista sikäläisille corgeille. Missään komeudenjakojonossa Masaj ei ole pentuna malttanut seisoskella, mutta ei sitä vilkas koira ihan joka jonoon viitsi jäädä keikkumaan ;-) Kuvia ei ole, sillä katuvalojen loisteessa pimeällä on huono kuvata.

Lauantai-aamuna startattiin viiden aikaan kohti Poznania ja sikäläistä voittajanäyttelyä. Jatkan tästä aiheesta jahka ehdin ja jaksan, eli oletettavasti huomenna. Do widzenia, do zobaczenia!

*pikaopas Puolan kieleen*

 JATKOA
(Kirjoitettu maanantaina 17.11.08. Ollaan kotosalla Jennin kuumeilun vuoksi.)

Poznan näyttely oli samassa tutussa hallikompleksissa kuin MV-näyttely kaksi vuotta sitten. Corgit arvosteltiin lauantaina ja tuomarina oli jo kunnioitettavassa iässä oleva Uwe Fischer Saksasta. Cardeja oli ilmoittautunut muistaakseni 17 ja pemuja yli 30. Joitain poissaolijoita luonnollisesti oli.

Ruska (BW My Wizzer) ja Jaklin olivat matkanneet Moskovasta bussilla ja oli todella ihana nähdä Ruska pitkästä aikaa. Tyyppi otti huomion alla olemisen isänsä tavoin lunkisti. Aikansa kokeiltuaan saisiko touhuamisella jotain säpinää aikaiseksi ja todettuaan sen turhaksi, jätkä heittäytyi lattialle levyttämään koivet oikosenaan. Ihmiset sai sen puolesta hyppiä vaikka yli tai kiertää, miten nyt kukakin haluaa. Hän kuitenkin tarkkaisi maailmanmenoa makuultaan muka nukkuen.

Kehässä Ruska esiintyi mallikelpoisesti ja sitä ei hirvittänyt edes kumaraan painuneen tuomarin koiran silmin katsottuna aika kammottava tapa lähestyä arvosteltaviaan. Tyytyväisenä katselin kehän laidalta kun Ruska sijoittui toiseksi nuorten luokassa (5 osallistujaa). Se on vielä kropaltaan hyvin nuorekas ja kaikki se massa mitä siinä on, on tiukkaa lihasta. Siinä ei ole minun makuuni grammaakaan liikaa tai liian vähän ottaen huomioon tämä ikävaihe, jossa se juuri nyt on.

PLIMG_6763.jpg
Ruska ja Jaklin kehässä

Oma kehähetkeni tapahtui valioluokan nartuissa yhdessä Mantan (BW Do Controversia) kanssa. Manta oli kyllä luvattoman läskissä kunnossa ja tissitkin vielä riippuivat pentujen jäljiltä (kaksi siinä siis oli samanlaista... :-D ). Mantaa oli kuitenkin ihana viedä kun siinä on koira, joka oikeasti osaa liikkua vetävästi. Eihän niillä kiloilla EH:ta kummempaa kehästä saalistettu, mutta arvostelu oli läskejä lukuunottamatta hieno.

PLIMG_6932.jpg
Vauhdin hurmaa? No tahti on ainakin sama (kuva Dorota)

Mitäs cardeissa sitten näkyi? No ei mitään maata mullistavaa uutuutta. Sekalaista seurakuntaa ja sortin sakkia, ihan niin kuin missä tahansa muuallakin. Osa pelkäsi elämää, osa ei. Rotua tunteville ei tule yhtään yllätyksenä, jos sanon etuosissa olleen valtavia heittoja ja itseäni häiritsi muutaman koiran aivan liian suuri mass... eiku läskit kokoon tai ikään verrattuna. Kyllä - Mantakin oli lihava ja arvatkaapas kuuliko Dorota kyllästymiseensä asti siitä minulta ja "kämppikseltäni" Nataszalta. Tuomarin tehtävä ei varmasti tuon seurakunnan edessä ollut helppo, joskaan voittajien valitseminen ei varmasti ollut vaikeaa. Omastakin mielestä nämä kaksi erottuivat sakista eniten edukseen ja ansaitsivat kärkisijansa:

PLIMG_6993.jpg
ROP: Mandylay's Ultimately Blue "Poco" Suomesta (ONNEA!) ja paras narttu Diiba Daaba Controversia, jonka emä on "meijjän Manta" ja joka on "meijjän Tuplan" täyssisko. Diiba asuu Venäjällä ja sen omistaa seurueessamme ollut Natasza Schwartz.

Pemujen tuomaroinnin suhteen olin aika usein jokseenkin eri linjoilla tuomarin kanssa, mutta minähän en ole mikään tuomari enkä sellaiseksi aiokaan. Kehänlaitatuomarointi on paljon paljon lystimpää :-D No leikki leikkinä, jos oli cardeissa monenlaista tassuttelijaa niin pemuista niitä vasta löytyikin. Oli pitkää, pätkää, matalaa, korkiaa, karvaista, karvatonta, ontuvaa ja mitälie. Joukkoon mahtui myös oikeinkin kauniita, mutta ehdoton oma suosikkini oli junnunarttujen voittaja ja ROP-junnu, meidän Mikin veljentytär Annline's Vision of Design "Lucky", joka muutti pikkuneitinä Puolaan. Minun mielestä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa ROP-koiraksi ja isoon kehään lähetettäväksi, mutta tuomari näki tämän asian toisin ja hänellä siihen toki oikeus oli. Edelleen vain jaksan tupista ja jurnuttaa, vaikken mitään asialle mahda :-D

PLIMG_7152.jpg
Minun suosikkini

PLIMG_7231.jpg
Tuomarin suosikki

Makuasioista ei voi kiistellä, vai voiko? Tuo Lucky olisi kyllä ollut liikunnallaan siellä isossa kehässä veret seisauttava, mutta ehkä joku toinen tuomari joskus jossain hoksaa sen koiraneidin tähteyden. Toivon ainakin niin.

Tykkäsin myös tästä 12-vuotiaasta veteraaninartusta:

PLIMG_7220.jpg

ja tästä narttupennusta (joka muuten tuli luokassaan kolmesta kolmanneksi - tietenkin):

PLIMG_7114.jpg

Koirien nimiä on minulta turha kysellä. Ei ole luetteloa, mutta jahka siitä kopiot itselleni saan, merkkaan kyllä koirien nimet mahdollisimman tarkasti Photo Bucketin kuva-albumiini, johon olen laittanut näyttelyssä otettuja kuvia.

Näyttelyn jälkeen suunnattiin johonkin Poznanin laitamille, josta meille oli vuokrattuna "Finnish House:ksi" kutsuttu mökki, jossa majoitustilaa olisi riittänyt isommallekin sakille kuin meille neljälle. Se mikä ei sitten riittänyt kuin yhdelle oli suihkun lämmin vesi, mutta kai sillä kylmällä suihkulla oli tarkoitus karaista tulevaa iltaa varten.

PLS4010029.jpgPLS4010015.jpg
Puolalaisten näkemys "suomalaisista taloista". Minulle tulee enemmänkin mieleen satu Lumikista ja seitsemästä hyypiö... eiku kääpiöstä.

Huoneiston sisäilman raikkaus oli hoidettu varsin näppärällä tavalla:

PLS4010021.jpg
Hastalavista, wunderbaumeja voi käyttää näinkin! Huomatkaa maalarinteipillä korjattu lampunjohto.

Ja koska Puolalaiset eivät luota edes omaan mummoonsa, pitäähän sitä nyt vuokramökin ympärilläkin olla aita kuin auswitchista:

PLS4010026.jpg
Siitä ei kavuta yli ilman housujen repeämistä ja joku on ehkä yrittänytkin loikkia tästä hiven huonolla menestyksellä. Tokihan aita mahdollisti mukana olleille koirille loisto-olot pihalla meidän virkistäytyessä iltaa kohti.

Marcin cane corso -ystävät oli järkänneet illanvieton ja sinnehän sitä sitten ykköset päällä suunnattiin. Ensin poikettiin "ottamassa pohjia" ja tämä osoittautui siistiksi teenjuonniksi kolme sukupolvea cane corsoja kirjaimellisesti sylissä. Joukossa hääri vielä hauskassa kotitrimmissä ollut shih tzu, jonka Marci kyllä risti SHIT shuksi. Hauska pikkuotus, jonka trimmausta ei voinut nauramatta katsella. Sillä oli ilmiselvä minihame :-D 

Teen juonnin jälkeen hypättiin autoon ja siirryttiin Poznanin (miten ihmeessä tuo kirjoitetaan oikein?) keskustaan bilepaikkaan nimeltä Sioux. Paikka oli TÄYDELLINEN! Noin kymmeneen saakka se oli viihtyisä western-tyyliin sisustettu pihvipaikka ja ruoka oli erinomaista. Jengi oli ilmiselvästi liikkeellä isoissa ryhmissä ja pöytäseurueiden koot olivat 10-15 henkeä. Kaikilla tuntui olevan todella hauskaa. Minullakin varmaan olisi ollut, mutta yksi asia puuttui ja teki olon pikkuisen haikeaksikin. Omat ystävät oli jossain ihan muualla kuin kanssani siinä superpaikassa! Olihan siellä Dorota ja muita tuttuja toki, mutta vain ja ainoastaan Dorota puhui englantia, joten keskusteluissa ja naurunaiheissa mukana pysyminen oli jokseenkin mahdoton tehtävä. Jossain kohtaa se rupesi jopa pikkuisen herneilyttämään - myönnetään. Kymmenen jälkeen DJ tarttui puikkoihin ja soitti kaikki 80-90 lukujen menevimmät discobiisit. Kävin minäkin tanssimassa... kerran... näytin kai niin orvolta pirulta, että yksi "corsomuijjista" kielitaidottomuudesta huolimatta raahasi minut tanssilattialle. Mentävä oli ja myönnän, että sen hetken tunsin kuuluvani porukkaan. Pöh - typerää. Periaatteessa täydellinen ilta, täydellinen paikka ja silti ei vain osaa nauttia. Ilta kului kuitenkin joten kuten seuraamalla porukkamme "kiintiökännisen" toilailuja. Parikymppinen likka nykäisi kuskina olleen poikaystävänsä suureksi "iloksi" huiviinsa kuusi teqilaa noin vartissa ja meno oli sen mukaista *huoh*!

Baarista mökityttiin takaisin vajaa kahdelta ja me Nataszan kanssa kömmittiin yläkertaan. Kumpikin taisi nukahtaa ennen kuin pää otti tyynyyn.

Sunnuntaina vuorossa oli cane corsot ja miten minua ei yllättänyt lainkaan kun aamulla lähtö meni kiireeksi. Uskotteko muuten, että 2,5 minuuttia tämän kuvan ottamisen jälkeen me oltiin lopulta autossa:

PLS4010022.jpg

Autoin D&M:n sinne corsokehän laidalle ja naposteltiin siinä hyvin terveellinen aamupala pullaa ja teetä. Siinä istuessani katselin kun edellisiltana tapaamani corso-tyttöset hiippailivat näyttelypaikalle. Mitenkäs se sanonta menikään? Hmmm... "illalla hilpeänä kaljaa, aamulla kalpeana hiljaa".

Jätin corsot ja lähdin kiertelemään näyttelyalueelle. Yhtäkkiä huomasin ottaneeni ulkopuolisen tarkkailijan roolin tähän näyttelymeininkiin. Kaikenlaista siellä näkikin. Koirien kohtelussa oli monessa kohdassa parantamisen varaa. Osa koirista ripuloi tai oksensi ihan huolella omistajien seisoessa täysin rentoina vieressä vailla huolen häivää koiransa tilasta. Muutamat rodut näyttivät trimmauksensa johdosta aivan erilaisilta kuin meillä täällä. Esimerkiksi osa kääpiösnautsereista olivat ennemminkin liioiteltuja veistoksia hametta muistuttavine jalkakarvoineen ja moni ikivanha vuohipukki olisi ollut kateellinen niistä parroista. Näin myös polvenkorkuisen afgaanin, joka oli aikuinen ja bernhardinkoiran, joka ei taatusti nahkojensa vuoksi nähnyt eteensä. Mitäpä sillä näkemisellä on väliä, kunhan on iso, massiivinen ja mahdollisimman överiksi mennyt rotunsa edustaja:

PLIMG_7347.jpg
Tämä kyllä uppoais alpeilla kinokseen jo ensi askelilla. Pelastajasta tulis pelastettava.

Jossain vaiheessa suuntasin rottiskehälle parahiksi näkemään narttujen loppukarkelot ja ROP:n valinnan. Oma suosikkini narttujen CACIBista kisatessa oli valioluokan narttu, jolla oli ollut kai aika vasta pennut. Sen mahalinja roikkui aika lahjakkaasti, mutta muuten koira oli NAM ja ehdottomasti isoilla kirjaimilla kirjoitettuna. Se muistutti järeydeltään, ryhdikkyydeltään, asenteeltaan ja ennen kaikkea vetäviltä liikkeiltään aikoinaan useampaan otteeseen esittämääni Lottaa (Kraaselin Charlotta). Luonnollisesti se ei kuitenkaan alalinjansa vuoksi ollut kilpailukykyisessä kunnossa ja nuorempi narttu vei CACIBIN ja ei sekään huono ollut.

PLIMG_7255.jpg
Etualalla CACIBin voittanut narttu ja taka-alalla se oma suosikkini. 

PLIMG_7253.jpg
CACIB-voittaja, käsittääkseni nuorten luokasta. Ei tämä huono ole, ehei!

Urosten voittajan kohdalla en tuntenut mitään sykäyksiä. Se oli vain koira, ei mitenkään erikoinen sellainen. Se ei myöskään oikein esiintynyt. Mietin vain, etteikö siellä muka oikeasti olisi ollut parempaa tarjolla:

PLIMG_7265.jpg
Urosten CACIB-voittaja. Justiinsa yhtä komia ominaisuuksiltaan kuin meidän edesmennyt Seppå, tosin sillä erotuksella, että Seppålla oli nätimpi pää.

ROP-kehässä kilpasilla olivat paras junnu-uros, paras junnu narttu ja molemmat CACIB-voittajat. Pikkuinen kohahdus kävi kehän laidalla kun junnunarttu vei potin. Tätä innoissaan Dorotalle selittäessäni selvisi, että sepäs sattuikin olemaan Dorotan ja Marcin ystävien koira ja sitä pitäisi mennä ulos kuvaamaan. No kappas, kävipä munkki! Isänpäivälahjaksi kotiin oikein kunnon kuvat ROP-koirasta:

PLIMG_7420.jpg
Tässä on Bleper's Zita (Nekar Maximilian - Nekar Mangri), Poznan ROP

PLIMG_7363.jpg
Sama neiti, huonompi tausta.

Kuvaaminen oli tuskaista kun yhteistä kieltä ei oikein ollut ja piti koittaa selittää yhtä sun toista. Samaan syssyyn kuvattiin vielä joku saman kasvattajan yli-innokas nuori uroskin:

PLIMG_7322.jpg
Ei hajuakaan kuka tämä sitten oli, mutta ehkäpä Puolan tietotoimisto DelOrte/Controversia voi minua tässä ongelmassa vielä auttaa.

Rottiskuvat on Photo Bucketissa omassa kansiossaan *klik*. Ei niitä mitenkään kattavasti ole, mutta muutama sentäs.

Sitten oli shoppailun vuoro. Dingon nahkatarvikeosastoa ei ollut ja olin hyvin hyvin pettynyt tästä. Niitä 230 cm pitkiä puoli-ilmaisia nahkahihnoja ei siis tällä erää Suomeen trokattu. Sori vaan kaverit! Luva sai pinkit - JOO PINKIT - valjaat + siihen sopivan hihnan ja corgeille toin yhteiseksi tuliaiseksi neljä 2-lukkosta koko matkalta heijastavaa hihnaa talvilenkkeilyyn. Konnakin sai samaa settiä olevan pannan. Fyralle investoin kuparinvärisen puolipitkälenkkisen ketjukaulaimen ja piiiiiiitkän nylon-hihnan, jonka ostamalla tuin kodittomista ja heitteillä olevista rottiksista huolehtivaa yhdistystä. Hihnassa on "kudottuna" ko. organisaation linkki ja teksti, joka suomennettuna tarkoittaa "hali minua". Se jää katsojan ratkaistavaksi, haliakko koiraa vai hihnan toista päätä. Soppii yrittää, tosin voin vannoa että koira on ystävällisempi ;-) Mukaan tarttui myös muuta pientä tilpehöörää. Halpaahan tuolla olisi ostella yhtä sun toista, mutta valitettavasti Finnairin painorajoitukset estävät tuomasta tavaraa rajoittamattomasti.

Syömässäkin käytiin corgi - corso - rottisporukalla. Jälleen Dorota sakissa ainoa englantia taitava, vaikkakin nyt selvisi, että osa jengistä sentään tajuaa englantia auttavasti ja vain puheen tuottaminen teettää vaikeuksia. No minuahan tuo ei tietty paljon auta ja omaa jutusteluani pitikin yllä vain Dorota. Muut puhuivat puolaa tai venäjää. Tylsää! Heitän nyt kaikille ystävilleni haasteen, jotta jos seurueessa on yksikään eri kielellä puhuva, koitetaan edes hieman ylittää sitä omaa rohkeutta ja käyttää sitä englantia. Puolassa minä vielä jotenkin hyväksyn tuon puhumattomuuden, sillä heillä englannin opiskelu ei ole ollut pakollista silloin kun ko. ihmiset ovat siinä iässä olleet (liekö vieläkään pakollista), mutta meillä Suomessa lähes jokainen on opiskellut ko. kieltä ja osaa ainakin tervehtiä ja hyvästellä englanniksi. Ei siis ole mitään tekosyytä olla olematta mukana englanninkielisessä keskustelussa ja uskalluksen puute ei ole edes tekosyy, se on lusmuilua. Nyt tuota ulkopuolisuutta kokeneena voin kyllä sanoa, että eipä kamalan hyvältä sellainen seuranpito maistu, vaikka Dorota toki teki parhaansa minua viihdyttääkseen. Kaikki kunnia siitä hänelle!

Juuri ennen lähtöä tein vielä treffit Jaklinin kanssa ja kuvattiin aika hämärissä olosuhteissa Ruskaa. Jaklin tykkää siitä kyllä todella paljon ja on niin ylpeä koirastaan. Koirallakaan ei tunnu olevan valittamista elämänsä laadusta. Marcin otti puolestani vielä kuvan Jaklinista, minusta ja Ruskasta ja sai - kuten niin moni muukin - itselleen kamerakuumeen. 

RuskoJaklinJossu.jpg
Minä alan olla jo sen näköinen, jotta kotiin joutaa jo maisemaa pilaamasta :-D (kuva Marcin)

Rusko091108D.jpgRusko091108A.jpg
Ruska eli JMV-08 Big-Wood's My Wizzer (i. Jannu e. Ella)

Kotimatkan Poznanista lähinnä nukuin. Taju lähti miltei siltä istumalta kun päästiin autoon ja sain päivän suomenpuhumistuskani Katrin kanssa hoidettua. Iltasella corsopennun hakijat tulivat asuntoautolla ja kas keffeliä, ko. autohan oli Suomen rekkareissa! Iltaa istuttiin yli puolille öin ja keskustelua käytiin englanniksi, puolaksi, venäjäksi ja välillä jopa ihan suomeksikin. Viihteellinen ilta, joskin täytyy myöntää että välillä olin cane corso -jutuista ja sen ympärillä olevista mielipiteistä pihalla kuin lumiukko kuutamolla. Tämä ilta kuitenkin osoitti sen, että vaikkei yhteistä kieltä ole, keskustelua voidaan silti käydä kun KAIKKI yrittää ja auttaa toisiaan.

Maanantaina heitettiin Marcin corsotutuilleen. Lähtivät katsomaan jotain Marcin kasvatin jälkeläisiä jonnekin. Me Dorotan kanssa sukkuloitiin ostoskeskukseen hankkimaan minun varsinaiset tuliaiset. Mukaan tarttui yhtä sun toista suklaasta aina lasten talvikenkiin saakka. Kaikki oli niin halpaa että hirvitti! Kassalla minulla oli kärry täynnä tavaraa ja laskin sen tehneen euroissa 80. Karkkia ja keksejä laatikko tolkulla, kahdet lasten talvikengät, teetä 10 pakettia, pusero ja moottoripyöräkypärän alle laitettava tuulenpitävä "kypärämyssy" Tapsalle, leluja, palapelejä, lastenvaatteita ja tietenkin tietyn merkkistä shampoota, jolla olen pessyt tukkani jo kaksi vuotta, kiitos kuljetus- ja välitysliike Dorotan :-D Autolla todettiin, että tuo kaikki pitäisi saada vielä mahtumaan laukkuihin. Dorota oli HYVIN epäilevällä kannalla, mutta kun minä pakkaan niin silloin laukun sisään menee enemmän kuin kukaan uskookaan. Loppujen lopuksi käsimatkatavaralaukun expanderia ei tarvinnut edes avata ja ongelma oli sillä ohi.

Lentokentällä oltiin neljän maissa ja lähtöselvityksessä ruumaan menevän laukun paino näytti 19,8 kiloa. Mikä mäihä, vaikka olisihan tuonne vielä 200g mahtunut :-D Käsimatkatavarat painoivat taatusti yli sallitun, mutta harvemminpa noita punnitaan ja poikkeusta ei tapahtunut nytkään. Dorotan kanssa luvattiin nähdä mahdollisimman pian, ehkä jopa Cruftsissa ensi keväänä. On se jännä miten jostakin kaukanakin olevasta tuttavasta voi tulla noin tärkeä ystävä!

Lentokentällä ostin vielä nestemäiset tuliaiset ja kulutin loput zlotit. Lentokoneeseen päästiin ajallaan ja voin sanoa, että oli uskomattoman ihana tunne ottaa ennen koneeseen menoa telineestä kaksi lehteä: Iltalehti ja Ilta Sanomat. Lukematta ne tosin jäi kun kotimatka oli mitä oli, mutta siitä kerroinkin jo tuossa mammuttitekstini alussa.

Reissu on siis tehty. Mikään super yyber tajunnanräjäyttävä kokemus se ei ollut, mutta tulipahan otettua aikalisä näihin omiin asioihin ja katkaistua arkinen aherrus. Olin aidosti offline ainakin hetken!

PLIMG_6672.jpg
Arki jatkuu...