Kotiuduttuani tiistaina, päästin iltapäivällä koiria ulos. Kuvittelin näkeväni jotain hassua Misiun tavassa kääntyä, mutta Misiu jatkoi juoksemistaan lujaa ja päästin joukkion pihalle. Seurasin ikkunasta kuinka se meni tuhatta ja sataa Femman ja Ellan kanssa ja melkein jo lähdin pois ikkunasta - kunnes - vauhti hiljeni ja näin, ettei Misiun takaosa toimi normaalisti. En osannut sanoa mikä oli vialla, mutta sellainen tunne vain tuli. Otin sen sisään ja laitoin sen häkkiin. Tämä ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun reissusta palattuani keksin koirasta jotain omituista, jota kukaan muu ei näe. Tapauksista 99% on ollutkin oman mielikuvitukseni tuotosta, mutta päätin kuitenkin tarkastaa tilanteen vasta Kattin pentuagitreenin jälkeen. Häkki auki ja Misiu ulos - shokkitila oli valmis. Misiun takaosa oli voimaton. Sitä tunnetta, joka silloin minut valtasi, ei voi sanoin kuvata. Elävästi palasi mieleen Hildan ja BJ:n "muinaiset" sairastumiset ja realiteetti Misiun tilan suhteen hävisi täysin. Raastoin melkein hiukseni päästä. Onneksi Maiju sattui soittamaan siihen väliin ja sai minut järkiini ja tarkastelemaan Misiun tilan tunnemyrsky sivuun sysäten.

Misiu käveli, peitsasi, nosti jalkaa, sillä oli tunto ja korjausrefleksit molemmissa koivissa. Jalat astuivat vuorotahtia ja se ei kompuroinut. Se oli ennemminkin voimaton ja puutuneen oloinen kuin holtiton. Häntä on normaali, eli pystyssä ja heilui vimmatusti alati ja kaikelle. Tila oli täysin erityyppinen kuin Hildan tai BJ:n sairastuminen aikoinaan oli. Silloin molempien takaosa oli autuaan tietämätön etupään tekemisistä. Kumpikin pysyi jossain määrin jaloillaan, mutta tarvitsivat runsaasti apua liikkumisessaan. Ne kompastuivat ruohonkorteenkin. Misiu mennä päkitti ilman apua ja olisi painanut laukkaakin jos sen sille olisi sallinut. Se ei myöskään kompastellut kynnyksiin tai ulkona oleviin kokkareisiin. Ainoa mikä sillä ei ollut normaalia oli, ettei se ravannut.

Eläinlääkäreiden ja erilaisten koirahierojien ja erilaisten "peuttien ja paattien" kanssa ollaan nyt päädytty hoitamaan Misiu konservatiivisesti niin kuin sillä olisi lievä välilevytyrä. Tällä hoidolla hoidettaisiin myös pahoja venähdyksiä, lihasjumeja, tulehduksia, pahoja lonkkaongelmia jne, joten diagnoosista huolimatta sen elämä on nyt 3 viikon ajan häkkilepoa, tulehduskipulääkkeitä, B-vitamiinia, luuston&nivelten hyvinvointiin vaikuttavia lisäravinteita ja BOT-kolttua niskaan. Sillä on myös kaulassaan BJ:lle aikanaan toimitettu magneettipanta. Häkityksen jälkeen katsotaan mikä ammattiryhmä saa Misiun käsiteltäväkseen. Toki se myös kuvataan, vaikkakaan rtg-kuvissa ei välilevytyrää voida selvittää varmaksi. Voidaan vain arvailla sen mahdollista olemassaoloa ja paikkaa ja lisäksi poissulkea mahdolliset murtumat, kasvaimet (kuulostaapa pahalta) jne.

Missä mennään nyt?

Misiu on ollut häkissä (120 * 80 cm) tiistaista lähtien. Liikkumiseen on tullut lisää voimaa. Peitsaaminen jatkuu edelleen, mutta muutamia yksittäisiä raviaskelia tulee nyt jokaisella ulkoilukerralla. Yksittäinen jaloittelukiekkamme on noin 400m pitkä ja Misiu jaksaa sen hyvin. Eilen se yllätti minut hyppäämällä ulko-ovea vasten kun se ei sen mielestä auennut riittävän nopeasti. Se pomppasi myös Hannaa vasten tervehtimään. Enhän minä näitä olisi sille sallinut, mutta en osannut varautua kun Misiu ei ole hypeskellyt päiväkausiin.

Koipeaan nostettuaan Misiu potkii takajaloillaan pontevasti ja yrittää saada "kilarikohtauksia" sen jälkeen. Yritän parhaani mukaan estää nämä ilonpyrähdykset. Tunto ja korjausrefleksit ovat jaloissa edelleen. Sillä on tasapainoa ja voimaa tassutella liukkaankin tien yli. Häntä toimii täydellä teholla. Puruluita kuluu, ruoka maistuu ja ulkoiluhetket ovat yhteisiä koho-kohtiamme. Korostan, että ainoa mikä ei toimi, on Misiun ravaaminen. Mystistä!

Tulevaisuus?

Niin - toivon ja luotan siihen, että tila on ohimenevä. Sanomattakin on selvää, että Misiun viimeinen agilitykisa on nyt kisattu. Nyt Misiun kanssa otetaan vastaan haaste ja toivotaan 1-0 voittoa Misiun hyväksi ja sairauden tappioksi. Kiireellä ei tätä pilata. Misiu saa kaiken mahdollisen avun, mikä sen hyvinvoinnin kannalta on järkevää ja tarpeellista. Jos tämä toipuminen vie aikaa, se sitten vie. Onneksi Misiu on aika sopeutuvainen potilas. Taitaa vain nauttia saamastaan erikoishuomiosta.

Tavoitteena on normaali iloinen koiranelämä ja ehkäpä uuden lajivalloituksen löytäminen sitten kun/jos  terveydentila sen sallii. Misiu on kuitenkin koira, joka haluaa tehdä asioita, joten jotain on keksittävä sitten aikanaan. Onko se sitten peltojälkeä, koiratanssia, tokoa vai tarkkuusetsintää pihanurmelta - se jää nähtäväksi. Misiu päättää!

Kiitokset kaikille Misiun voinnista huolestuneina kyselleille ja meitä tsempittäneille. Vastoinkäymiset on vain tehty voitettaviksi - eikö?