Kotona ollaan edelleen. Jenni valvotti viime yön itkuisena ja valitti kovasti kurkkuaan. Pisin yhtäjaksoinen hiljaisempi hetki oli tunnin mittainen. Aamulla oltiin täysin puhki tästä yöllisestä h*lv*tistä. Aloin soittamaan 10 minuuttia ennen tk:n ajanvarauksen avautumista (joojoo, oikein malliasiakas ja hätähousu) ja jonotin linjoilla 20 minuuttia yhtäjaksoisesti. Tuona aikana startattiin kohti terveyskeskusta autolla, josko vaikka saisi heti ajan. Mitä sitä hullua! Läpi pääsin kun pysäköin autoani tk:n pihalle klo 08.10 kuullakseni, ettei lääkäriaikoja enää ole vaapaana, mutta päivystävälle hoitajalle päästäisiin klo 13. No - tyydyttävä on toistaiseksi siihen. Samaisen firman yläkerrassa minua odottaisi työt, mutta minkäs teet kun kuusivuotiasta ei voi ihan yksikseen jättää sairastamaan olkkarin sohvalle jäätelötikku kourassa ja vesilasi vieressä. Muutahan Jenni ei suostu nielemään, ei edes yrittämään.

Tässä samassa episodissa ja kiirelähdössä selvisi, että lompakkoni on hukassa. Täysin hukassa. Nou havaintoja! Luovutin etsinnän aamulla aika nopeasti, mutta palasin projektiin saavuttuani lääkäriaikaa soittelemasta. Viimeisin varma yhteys rahapussiini on ollut perjantaina kaupassa maksaessani. On soitettu ko. liikkeeseen, löytötavaratoimistoon, pengottu autot, keittiö, eteinen, takkien taskut, pakasteen taustat jne. Lompakko piilottelee edelleen. Minä olen oikeasti parantumaton näiden autonavainten ja lompakkojen ja kännyköiden kanssa. Kännykkä sentään vastaa kun siihen soittaa (paitsi jos unohtaa sen autoon, kyläpaikkaan tai tiputtaa sen kyläpaikan portin ulkopuolelle kylmettymään mykäksi). Avaimissa oli sellainen piippaava avaimenperä, joka vastaa vihellykseen. Se oli rasittava ja poistin siitä patterit - VIRHE! Avaimet oli aika pian tuon jälkeen ties monennenko kerran hukassa. Lompakkoon pitänee kehitellä joku systeemi jos ja kun se löytyy. Ehkä ottaa lävistysrengas ja kiinnittää lompakko siihen pysyvästi ketjulla? Hmmm....  Hukkaisin kai oman päänikin jos se ei olisi minussa kiinni!

Misiu-päivitystä sen verran, että illalla tehdystä noin 500 metrin kävelystä raviaskeleita tuli matkasta varmaankin jo 2/3:n verran. Ravia irtosi myös hitaammassa vauhdissa. Jospa tuosta kammottavasta peitsaamisesta alettaisiin päästä!