On tämä hassua. Koirilla on juoksuaika ja ne ei voi osallistua Pakkasralliin agikisoihin. Tuosta pitäs tehdä nk. juoksutodistus ja toimittaa kisajärjestäjille, mutta kun tämä menee nyt ihan hulluksi....

Minä sain tänään semmosen todistuksen, että en missään tapauksessa ole JUOKSUkuntoinen viikonlopun kisoissa. En saa ajatellakaan juoksemista, rehkimistä, puhkimista tai muutakaan rasittavaa. Latinankielinen diagnoosikin kuulosti "vapaasti suomennettuna" sen verran kansankieliseltä, että jätänpä kertomatta. Vedän pikkuoravia tappavia nappeja naamaan ja toivon paranemista. On se kiva, että tästä agiliitotiimistä edes joku on juoksukuntonen. Valitettavasti se ei vain ole kartturi herself. Nyt pitäs sitten arpoa kummalla todistuksella (juoksee vai ei-juokse) sitä kisajärjestäjältä ilmomaksun palautusta vaatii. vai laitanko molemmat menemään aivan vain varmuuden vuoksi? On ne tuurit kohdillaan aina toisinaan.

Aion mä kuitenkin sinnikkäästi kuskata Konnan huomenna Tupokselle. Sen saikku on loppu ja se ei oo Konjamiinin vika jos mulla on vähä happi heikolla. Jos koutsi sattuu tämän lukemaan niin silvuplee, saisko semmosta pikkukohdassa nillitystä, jossa ei tarttis kauhiasti riuhtoa. Ja kyllä mä tekemistä keksin vaikka muut riuhtoski meneen. Meille Konnan kanssa riittää nyt se, että ollaan taas palailemassa tähän agiliitosymbioosiin ja saadaan olla yhdessä esteiden läsnäollessa.

Pentu-pentu-pentu-pentu.... awwww...

Onko sulosia? ONKO?

Meidän Ella ja Jannu on pentujen "mummu ja pappa". Pentujen isä on noiden kahden Moskovassa asusteleva poika Ruska (BW's My Wizzer). Äippäkoiran nimi on Zamok Svyatogo Angela Infanta, kotoisammin Fanta. Pennut synty joulukuun alkupäivinä ja niitä on vaatimattomasti yhdeksän. Punaisia on neljä ja brindlejä viisi jos minä nyt aivan oikein olen ymmärtänyt ja kuvista vielä koittanut varmistuslaskea. Toiset on niin kovasti sulosia, mutta koskapa pentuset ei olis. Kuvissa ovat niin tomerinakin:

Pläääh! Kerron tässä itselleni, että pennuista on vain kovasti työtä. Niiden kanssa pitää alussa valvoa kovasti, sitten ne pissii ja kakkii joka paikan ja haisee pahalle aamuisin keittiössä. Ne syö paljon, roskaa paljon, pitää ääntä ja kuluttaa sanomalehtiä. Niiden kanssa painimiseen menee tuhottomasti aikaa ja tuolla keittiössä joutuu ruokapöydänkin siirtämään pentujen tieltä eri paikkaan. Siirron jälkeen siitä ruokapöydästä ei näe telkkua ja se on PAHA_ASIA. Niistä on myös kauhiasti päänvaivaa ja huolta kun kaikille pitää löytää kivat kodit ja sitten vielä huolehtia perään, että arki alkaa uudessa paikassa sujumaan. Sitten huolehditaan, että pysyykö ne terveenä, pelittääkö korvien väli toivotulla tavalla, kasvaako ne tasaisesti jne jne.

Juuei, ei meille pentuja. Ei vähään aikaan, vaikka kyllä tässä nyt jonkinlaista pentusäätöä parhaillaan onkin menossa. Ne pennut ei vain synny meidän katon alle, mutta ehkä mä pääsenkin vain lulluttamaan niitä aina kun lullutusvietti iskee. Saa niinku pullasta vain rusinat (vaimitenseoli).

Pentusen myyminen kauas aina huolettaa erityisen paljon. Sitä vain on niin kauhian onnellinen kun saa tämmösiä kuvia ja niiden mukana kuulumisia:

Kuvissa kirmaa noitten ällötyssöpöjen pentusten Ruska-isä. Se oli kiva nähdä myös aivan koirakoirana Puolan reissullani ja kovasti oli hyvin hoidettu, iloinen, tervepäinen ja rakastettu lemmikki. Omistajallaan oli vain kova morkkis siitä, että Ruskon kesä oli ollut aika näyttelyreissupainotteinen. Oli pahoillaan koiransa puolesta, ettei Ruska ehtinyt oikein nähdä kesää. Huoli se tuokin. Omalla tavallaan HYVIN herttainen huoli, vaikka tuskin Ruska näin ajatteli.

Joo vaan tämä painuu nyt parantamaan tautiaan saunaan. Miten se menikään... jos ei viina, sauna ja terva auta, niin tauti on kuolemaksi. Meillon sauna, likimain holiton saunasiideri from Ruotsi ja tervashampoota. Kokkeillaan ;-)