VOI ARSE!

Viime sunnuntaina leikittiin agiliitokisoja maneesilla. Femma oli yyyberhyvä ja sitten SE tuli, THE eka kerta! Femman agiliitohistorian ensimmäinen kontaktivirhe harkoissa, harkkakisoissa, kisoissa, ihan kaikkialla. Sen alastuloloikka oli liian pitkä ja askelmerkki ei passannut. Vauhti kostautui ja minä luotin siihen niin kuin olen itseni halunnut kisatilanteessa toimivan. Voi ärränpärrä! Olin niin tyrmistynyt ja vauhdin huumassa vielä itsekin, että tilanne pääsi jatkumaan loppusuoran päähän ja maaliin, jossa oli enää myöhäistä motkottaa, mutta kyllä itseä korvensi ja sielua poltti. Vimosen radan jälkeen muiden ärtymyksen uhallakin oli pakko päästä korjaamaan tilannetta. Eka juoksu meni samalla lailla sinnepäin ja multa pääs ärräpäät, ei niinkään Femmalle koska minusta tuntuu ettei se edes tajunnut tekevänsä virhettä, vaan itselleni kun en huolehtinut, ettei virhe pääsis toistumaan. Otettiin toinen, kolmas, neljäs, viides puominjuoksu ja korostuneesti kehuin ja autoin sitä juoksemaan kontaktin oikein. Lopulta pystyin ohjaamaan sen taas kauempaa alastuloon ja homma toimi taas kuten Femmalla on toiminutkin. Näitä sattuu, joo tiedän, mutta jotenkin tympäsee.

kapis_23.jpg
Kakkoskolmosten rata.

No siis takaisin sille radalle. Femma teki nopeimman "kakkoskolmosen" radan. Maksitkaan eivät voineet sen vauhdille mitään, tai no olisivat varmaan voineet, jos eivät olisi mokanneet jossakin. No olipa miten oli, kylmää oli kyyti, vaikka monta kohtaa siellä vielä oli sellaista, joissa ois ollu nipistettävää ollakseen unelmasuoritus. Pitkä pujolle vientikin oli sellainen, että F ehti muistuttaa mua moneen kertaan, että "kerrokerrokerro". No tuo pujolle lähetys on meillä vielä niin vaiheessa, etten vaan muka uskaltanut sitä tehdä. Pöllö minä! Harkoissahan tuossa oltiin, miksen ois muka voinut koittaa?

Femma kuiteskin voitti nämä meidän harkkakisat kakkoskolmosten osalta. Aika oli 42 ja hilut päälle. Ihanneaika oli siihen pehmeään pohjaan nähden ihan kivan tiukka (45 sek) ja siihen sai tosiaan puotella. Oli semmonen ihan kisaamisen meininki siis ilmassa.

Ellakin juoksi samaisen radan. Nolla ois tullu ja ehkä nippanappa ihanneaikaankin, mutta Ellan rata oli viimeinen ja Femman ja sen ratojen välissä vain 3 koirakkoa, joten (seliseli) mä olin aivan puhki kun päästiin loppusuoralle (puomi-aita-aita). Varmistelin Ellan (huonon) alastulokontaktin ja siihen jäin. Ella jatko matkaa ja ajattelin, että kai se juoksee ne kaks aitaa ilman muakin. Joo, juoksihan se eteenpäin, mutta olin asettanut mun loppupalkkaustakin hiven väärään kulmaan ja Ella viuhto vika esteen ohi. Palautin sen kuitenkin takas aitojen väliin ja vitonenhan siitä tuli. Pari sekkaa meni yli tuon 45 sekunnin. Kivaa menoa se silti oli, en valita. Ella oli oma ihana luotettava itsensä ja se mihin olin erityisen tyytyväinen oli, että MÄ osasin suunnitella radan niin, että tiesin mitä teen erilailla Ellan kanssa ja mitä Femman ja jopa pysyin siinä kuviosuunnitelmassa. Ella tuli toiseksi kakkoskolmosista. Ei paha, tauko tehny hyvää. Koira ois toiminu, jos mun koivet ois jaksanu.

kapis_molli.jpg
Möllirata. Pituutta oli kuin oikialla, mutta ihan inhimilliset kurvit tuolla kuitenkin oli. Eikö vain?

Ennen Ellan ja Femman ratoja juoksin Eskon kanssa mölliradan nollakoirana. Esko oli sillä radalla aika hyvä, mitä nyt pari rimaa tuli alas. 6 kepin pujon se osas hämmästyttävän hyvin ja Pia kertoikin Eskon näytteneen pujotellessaan semmosta ilmettä, että voisikko akka lopettaa sen auttamisen kun mä kyllä osaan tämän jutun. Heh, kai sitä Eskonkin kans vois jonkun ratakierroksen vielä jossain ottaa. Ykkösluokan radalla kisattiin Käpälämäen kunkku -tituleerauksesta. Esko oli siinä viime vuonna toinen Femman voittaessa. Tänä vuonna sijotus oli pronssia. Radalta muistaakseni 15 ja pikkasen ajanylitystä. Ehkä sen nollakoirana juoksemisen ois voinu jättää tekemättä niin ois ollu latausta ukolla enemmän.

kapis_1.jpg
1-luokan rata, se kuninkaallinen sellainen.

Kunkkukisaan osallistuin myös Fyran kanssa. Vitonen saatiin pujolta ja loppusuoran puomilla otin sillä hylsyn kun se mokoma pakeni alastulokontaktilta kohti viimesiä hyppyjä ennen lupaani. Semmostahan mä en salli vaikka kuinka osuu kontaktille. Se opetetaan pysähtyyn siihen ja lähteen vasta luvan saatuaan ja on kokonaan minusta kiinni tuleeko lupa jo likimain ennen pysähtymistä sitten kun se osataan, mutta tommosta possuilua mä en vielä tässä vaiheessa siedä. Hylsy siis, mutta pujon sössiä ja tota lukuunottamatta se rata oli OIKEIN hyvä. Puhuvat agissa termistä "flow" ja mä käännän samasen omassa mielessäni sanaksi WAU ja semmosta se meno oli osan rataa. Fyra meni lujaa ja mulla alkaa luotto kasvamaan siinä, että se menee esteelle kauempaakin kuin nenästä vieden. Emmätiä, tuli vain SE tunne ja se tuntu kivalta. Kun meidän corgineidoilla koittaa juoksun aika, pääsee Fyra paikkaamaan niitä Minnan luo. Ihan varmasti!

Kunkkukisan voitti muuten Veltto-Misunjajolanpoika Päikän ohjaamana. Pitääkö seuraaviin treeneihin hankkia punasta mattoa, että arvon kuninkaalliset prinssinakin kera kykenevät tulemaan maneesille? :-D

Hallin tyhjennyttyä esteistä, otin Fyralla pikkusen tokottelua ja totesin, että takki auki on MAHDOTONTA kouluttaa koiraa. Eihän sitä rekkua edes näe. Piti heittää takki (vetskari jumi) huisin kuikkaan ja uhmata hallin kylmyyttä, mutta koira tuli treenatuksi ja jopa se laiskasti treenattu eteenmenokin lopuksi otettiin.

Fyra on muutenki saanut nyt taas juoksuh*lv*ttinsä päätyttyä tehdä kaikenlaisia juttuja. Tokoteltu on useampana päivänä ja esineitä on etsitty pellolta. Nyt tuli vain kelirikkopäiviä monta peräkkäin. Se kauhia uuden vuoden myrsky ja nyt on kaikki paikat jäällä ja liukasta ja terävää. Lisäksi pakkanen kiristyy, joten taitaa huomisenkin haaveet reippaasta ulkotreenistä olla laihanlaisia.

Tapsa osti uudet lenkkarit ja nyt se tarpoo Lassintienlenkkiä ympäri, ympäri ja ympäri. Mukana on millon Fyra, millon Nöre ja millon Luva. Se mikä pysyy joka kiepillä samana on Tapsa ja sen uudet mustat Karhut.

Uudenvuodenaika meni meillä talossa oman sakin kesken. Koirat ei pelänneet pauketta, ei nää nuorimmaisetkaan. Jannu oli vajaa puolilta öin sitä mieltä, että meidän pitää herätä (täällä oikeasti nukuttiin jo ennen puolta yötä) tajuamaan ulkona olevan sodan tai desanttihyökkäyksen, mutta kun sille pisti Madagaskarin tietokoneelta pyörimään, tyyty se kai katselemaan leijonaa, seepraa, kirahvia, hippoa ja pingviinejä.

Jääkaappi oli lastattu isolla määrällä evästä ja Jenni puhui koko aattoillan bileistä, mutta taisi ne bileet olla muissa huusholleissa kuin Jokirannassa. Ei kai riittäny tähän huusholliin bileseuraa, ei minkäänlaista. Hiljasta oli ku huopatossutehtaassa jos miinustetaan se myrskyn humina ja rakettien pauke. Mie ittekki siinä sitten havahuin kokeilemaan, että muistaako kukaan meidän huushollin olemassaoloa uunna vuonna tai lähipäivinä ja totesin, että harvassa näkkyy Ystävät olevan jos tuota pitää mittarina. Suurkiitos teille, noh - tiedätte itse minne, jotka meidän poppoota muistitte. Tää oli testi ;-) Osa läpäs, osa ei... no ehkei tää oo mittari parhaasta ja luotettavimmasta päästä, mutta laittoipahan alulle syntyjen syvien miettimisen ja KYLLÄ, peilikin oli kädessä, ihan omassa sellaisessa.

Siinä miettiessäni tein ainokaisen uudenvuodenlupaukseni ja se on HYVIN itsekäs. Lupasin ihan itselleni, että opettelen arvostamaan ja rakastamaan itseäni ja valvomaan omia etujani. Opettelen sanomaan EI ja keskittymään omaan hyvinvointiini. Opettelen kulkemaan ikiomia polkuja, niitä sellasia joita tallustamalla tulee hyvä mieli. Pahan mielen valtatiet vaikka kierrän. Yritän päästä lopullisesti eroon ajatuksesta "mitä muut ajattelevat" (siinä riittää mahottomasti tekemistä). Luovun viimein "kivirekien" vetämisestä, sillä tuonkin ajan voi käyttää tulevan rakentamiseen, ei väkisin perässä vetämiseen. Ajatus on vielä hyvin alullaan, mutta eiköhän se tässä ajan myötä kehity lopulliseksi lupaukseksikin. Työmaata riittää, sen tiedän. Aikaisemminkin olen sanonut lapsuuteni olevan loppumassa, nyt uskon, että näin todella on. Olen muuttunut ihmisenä, yksilönä ja joo - ystävänäkin. Toivottavasti Ystäväni tämän ymmärtävät - tai no, hölmö minä - mikseivät ymmärtäisi?

Sain tänään Ystävältä (kiitokset löytänevät tiensä perille) hyvän tekstinpätkän ja haluan sen tähän loppuun laittaa. En enää muista kenen tekstiä se on, mutta kunnia kuitenkin sille joka sen on kirjoittanut. Näin se menee:

YKSINÄISEN LAHJA

nykyään haluan olla yhä enemmän omissa oloissani
jokainen ihminenhän on aina omissa oloissaan
haluankin tilan, jossa voin olla vastaamatta muiden
kuin itseni esittämiin kysymyksiin
ajatella vastauksia
vain itselleni tärkeisiin kysymyksiin..

yksin tulin tänne
yksin täältä lähden

ystävät ovat minulle kuin ylimääräinen lahja
arvostan saamiani lahjoja
aina en vain kykene
niistä nauttimaan

löydettyäni yksinäisyydestä vastauksen
palaan aina lahjojeni luokse


Nämä loppumietteet on kyllä ulkoavaruudessa saakka mitä tulee blogin aihepiiriin eli koiralaumamme kuulumisiin ja koiraharrasteisiin, mutta ei tämä ensimmäinen kerta ole kun aiheen vierestä menee ja omapa on mietintäpaikkani. Sitäpaitsi iso osa Ystävistäni, kavereistani ja niistä jotka esiintyvät kaiffareinani lukevat tätä blogiani, joten ehkäpä tämä on paras väylä kohdata teidät kaikki kerralla. Ei tarvi sitten selän takana tupista toiselle tutulle, että onks se seonnu, muuttunu tai tullu hulluksi. Nuo kaikki kolme termiä pitää paikkansa ja olen kuulkaa ylpee siitä!

Jotta mahottoman hyvät uudet vuodet vaan aivan kaikille! Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat, tuokoon uusi vuosi sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat. Viisaita sanoja ja jokainen tietää noiden merkitykset sisimmässään. Itselleen ei kannata valehdella.