minä teen mitä minä tahon", sano Katti ku kehhään Kajjaanisa marssi.



Kuten tuolla edellisen blogikirjotuksen kommenteissakin todetaan, niin hyvvää se tosiaan vaan enteilee jos pentukoira on tekevän sorttinen. Tässä tapauksessa olisi pitänyt ennakolta tajuta, että tuhon määrä enteilee myös todellista succeeta, mutta kukapa sitä kristallipallon kanssa osaa pelata.

Nöyränä siis lähettiin Hannan kanssa aamusella vajaa seiska ajelamaan kohti Kajjaania (joo ja se on ainaki kahella jiillä) ja mukaan autoon pakattiin itsemmä lisäksi myös Katti, Unto, Vapsu ja Luva, joka lähti näyttäytymään ensi kertaa sen näkemistä odotteleville ystäville ja tuttaville. Se Vihanti - Pyhäntä väli oli perinteiseen tapaan ala-arvoista ajettavaa, mutta muuten matka meni hyvin ja aikataulussa. Loppumatkasta TIOn vilkut tekivät ilman lakkovaroitusta tenän, mutta onneksi ei ollut monta kurvia Pallohallille mennessä.

Pallohallissa oli uudet turvajärjestelyt, mutta niiden ansiosta homma olikin ottanut vain harppauksen eteenpäin. Kehien sijoittelu toimi jotenkin superpaljon paremmin kuin aikaisemmin ja minä en ainakaan havainnut mitään erityisiä ruuhkia. Kevythäkeillekin järjestyi kivasti paikat häkkirivistöstä, vaikkakin kertaalleen me ne siirrettiin saatuamme joltain punaliiviseltä setältä lupa paikalle nro1, joka ei sitten ilmeisesti ollutkaan luvallista toisten järkkäreiden mielestä. No nämä on näitä perinteisiä paikkoja, joissa näytteilleasettaja yleensä hiiltyy saatuaan eriäviä ohjeita, mutta itsekin näyttelyitä järjestäneenä tajuan tiedotuskatkoksien olemassaolon mahdollisuuden, joten kiltisti siirsimme häkit siihen kohtaan 2 mihin järkkärisetä nro3 meille paikat varasi. Kummissaan oli kun ei saanut meiltä haukkuryöppyä, kiitteli kovasti meidän suhtautumisesta asiaan. Pääasia oli, että häkit nyt olivat jossakin ja ei siitä montaa askelta enempää kehälle ollut.

Cardeja oli ilmoitettu 26, mutta kolme taisi olla pois (pirhanan kennelyskäepidemiat...). Tuomarina meillä oli Anneli Sutela harjoitusarvostelijanaan Juha putkonen ja tiedossa oli, että ERI-automaatilla ei tänään oltaisi. Hyvä niin!

Ekana meidän poppoosta marssivat Vätys ja arvalla handleripestin voittanut Katri. Mitähä... vaaleanpunainen nauha? Ohhoh, niin sitä pittää! Vätyksen vaaleanpunainen nauha pysyi ainoana urosten pinkkinä aina valioluokan koiraan saakka, joten jo ennakolta tiedettiin että sertin äänellä pistäisi. Untokin kävi pokkaamassa valioluokasta kakkossijan, mutta sekin tuli EH:lla. Hienosti silti, sillä ne keltaisetkin nauhat olivat käytössä. Paras uros -kehässä vastakkain olivat Vätys 9 kk ja 1 viikkoa ja aikuinen valiouros Arska. Voitto miehisyydelle, poikuuden pokatessa sinistä ja sinivalkeaa.

Narttujen alkajaisiksi Katti kävi pokkaamassa myös vaaleanpunaisen nauhan ja luokkavoiton ohi kahden kilpakumppaninsa. Nuorissa nartuissa nakukalju Tärppä kävi Katrin kanssa olemassa EH4, mutta eipä sillä tukattomuudella kyllä korkeimpia sijoja kolkutella. Punaiseen nauhaan oltiin siis erittäin tyytyväisiä. Jälleen Kattin vaaleanpunainen pysyi ainokaisena aina valionarttuihin saakka, joissa Katrin Nessu sai sen toisen nartuille jaetun pinkin. Paras narttu -kehässä vastakkain olivat Katti ja Nessu. Nyt nuoruus oli valttia ja Katti voitti. Serti Kattille ja cacib Nessulle, näppärää!

Sitte otettiin rotunsa parhaan valinta, jonka voitti... tadaa... Katti. Jopas jottain! Koska tämä oli myös Royal Canin -näyttely, täällä valittiin vielä ROP-juniori ja sekin ruusuke tuli aika luonnostaan Kattille, tosin kyllä me kierrettiin rinkiä senkin rusetin eteen. Hyvää harjoitustahan se nuorille sisaruksille vaan oli.

Esitettiin me vielä kasvattajaluokkakin, vaikkei se kyllä ollut ehkä niitä meidän tasasimpia ryhmiä vuosien ajalta. Särkivaraa ei ollut, mutta kokeiltiin josko se KP heltiäisi ja se Mustin ja Mirrin 5 erkin lahjakortti ja heltishän se, vieläpä ihan kelvolla arvostelulla. Kahta erityyppistä päämallia meillä oli (tiedettiin joo), mutta muuten se arvostelu noudatteli ihan kehulinjaa. Kalju Tärppäkin onnistuttiin "hukkaamaan" sinne väliin ihan kelvosti, joten ei paha ei paha.

Pemuja oli ilmottu 13 ja en tiedä oliko poissaolijoita. Mä itte tepastelin kehässä kahdesti. Eka kurvit heitin Lumijoella majailevan Vapsun (Pikkupuron Fabio) kanssa ja OMG... sitä harvinaista vaaleanpunaista tuli. Vain kaksi urosta sai ERI:n ja Vapsu oli PU2 kera varasertin ja vara-cacibin. Ilo oli esittää semmosta koiraa, joka kehässä oikein korostaa parhaita puoliaan ja esiintyy iloisesti koko ajan. Hauska rekku! Nartuissa esitin Mikin Ninni-tyttären (Tejakes Hip Hop), joka oli kyllä vallan soma pakkaus. Sekin esiintyi hienosti, mutta turkittomuus ei ihan auttanut sen vielä kapeaa runkoa, joten EH2 oli sijoitus. Pemuissa jaettiin kolme ERIä, joten tyytyväinen piti muistaa siihen punaiseenkin nauhaan. Jos nyt ihan aidosti ajatellaan, niin siihen punaiseen nauhaan pitäisi AINA olla tyytyväinen. Punaisen nauhan merkitys = rotunsa erittäin hyvä edustaja. Mihin tämä unohtuu tässä vaaleanpunaisten nauhojen jahdissa ja inflaatiossa?

Sitten odoteltiin, syötiin eväitä, rupateltiin ja tutustuttiin jopa uusiin ihmisiin. Tovi jos toinenkin siinä piti varttoa, että ryhmät alkoivat. Tositoimiin alettiin joskus neljän pintaan. Ekana oli BIS-juniorin valinta, jossa samaan esiarvostelukehään pakkautui tuloslistojen mukaan 60 erirotuista koiraa. Tokihan muutamia saattoi olla jo poistunut paikalta, mutta tuskin kovin isoa laumaa, sillä PALJON meitä siellä kehässä vuoroa odotti. Meidän vaava, Katti-Vikkeläinen, liikkui vauhdikkaasti ja seisoi ryhdikkäästi. Tuomarina oli Tomasz Borkowski Puolasta. Jälkikäteen infottuna hän on kuulemma all rounder, joka ei ole kovin tunnettu corgien sijoittelijana. Noh - poikkeus vahvistanee säännön, sillä Katti nousi tuosta sakista neljänneksi. Voe mahoton! Pikkusen meinasin liikuttua kun kuuluttaja luki Kattin nimen ja omistajatiedot: Johanna & Jenni Flinck. Voi kun Jenni ois ollut kuulemassa. Se ois ollu sille hieno hetki.

Junnukehästä juostiin suoraan kasvisryhmien kokoomakehään. Samaan aikaan olisi pitänyt olla myös 1-ryhmän esiarvostelussa, mutta onneksi ehdittiin taapertaa rintamassa ees taas kaikki neljä yhdessä. Sijotustahan tästä karkelosta ei edes haaveiltu, joten kunhan koikkelehdittiin siellä rotua edustamassa. Luokkien esiarvostelun ollessa vielä kesken, juostiin Kattin kanssa sinne 1-ryhmän esiarvosteluun, jossa hieman etuiltiin, jotta Harry Tast pääsee esiarvostelemaan K:n ennen kasvattajaryhmien isoon kehään menoa. Katti oli esiarvostelussa ryhdikäs ja liikkuvainen ja ilmiselvästi teki nuorella iällään vaikutuksen tuomariin. En minä osannut mitään sijoitusta ajatella, mutta kiva oli olla esiarvostelussa, jossa cardi edes noteerattiin. Noh, koittipa sitten ryhmäkehän aika, sen aikuisten oikean ryhmäkehän...

Sisäänmenossa Katti pisti vielä jonkun lisävaihteen juoksemiseensa. Se kaahotti minun edessä kuin Tinka-muori konsanaan ja sitä oli todella ilo viedä. Tuli semmonen olo, että kattokaa, tää on MUN koira ja mie oon siitä ylpee (olinkin, PALJON). Tuomari valitsi jatkoon kuusi ja oho - se osoitti meitä! Esiinnyttiin vielä kertaalleen yksittäisarvostelussa ja Katti otti niin söpöä katsekontaktia tuomariin, että hetken mä jo mietin kuka semmosen filmaamisen sille on opettanut. Sitten alkoi sijoittelu. Neljänneksi sijoittui Pumi ja tässä kohtaa minä ajattelin, että kiva juttu, taas tätä. Se ainokainen mahdollinen sijoitus oli ja meni ja loput sijoista ovat lähellä mutta aina niin kaukana. Kiva päästä jatkoon, mutta that's it, ei muuta. Noh, miete vain vahvistui kun kolmanneksi kuulutettiin BIS-junnussakin pärjännyt sakemanni ja jälellä oli vain kaksi sijaa. "Toiseksi tulee koira numero 161", vilkaisu omaan numerolappuun ja JESTAS - sehän on meidän numero. RYPPI KAKKONEN, meijjän pentu, Katti-Vikkeläinen. Tuomarin kommentti ruusuketta ojentaessaan oli, jotta tästä se ura urkenee. Noh, kattellaan - ainakin alkoi niin hyvin, että pelottaa tuon uran olevan vain alaspäin ;-) Mutta ei me semmosia nyt ajatella - vielä - me nautitaan täysillä tästä succeesta ja ollaan niin ylpeitä, ettei Jokirannan soratielle mahuta.

Katti sai sen verta tuolta evästä ittelleen, että nuo kaverit laski eväiden loppuvan about Tampereen aikaan, joten sinneppä sitte uusia eväitä kyselemään.

Kotimatka meni Hannan kanssa aika hyvissä fiiliksissä. Vaikken mä enää uskokaan koiranäyttelyiden ainutlaatuisuuteen koiramaailman kruununa, on niissä menestyminen toki kivaa. Hulluhan sitä ois jos ei sitä myöntäs!

Kotiin päästyämme Luva heitti ittensä katolleen. Kattilla oli vielä virtaa kantaa leluja ja yrittää saada meistä kaksjalkasista pelikavereita. Sillä oli oikein lystiä. Voikohan koira tajuta olleensa päivän aikana jotenkin spesiaali? Tuskimpa, mutta voidaanhan me ihmiset kuvitella tommosia inhimillisiä piirteitä koirissamme. Ehkä se joskus on sallittua.

Niin ja tietenkään meillä ei ollut mukana kameraa. Tälle poppoolle on muodostunut melkeinpä tavaksi se, että kun kamera jää kotiin, tulee menestystä jota ois ollut kiva kuvata. Eipä tehnyt poikkeusta taaskaan, joten tässä Katti kuvattuna tänään:


Kuva: Tapio Flinck

Agiliito maneesilla sunnuntaina


Mä olin aika heikossa hapessa la-su välisen yön. Kuumetta yritti ja olo oli aika flunssainen. Lähdin kuitenkin maneesille viemään Jennalle treenit ja ajattelin samalla ottaa vähän puomia ja pujoa koirillani. Näin teinkin, tosin olin jo hiestä märkä ennen kuin ensimmäistä koiraakaan otin autosta. Eläköön tautiaalto joka tulee ja jos ei nyt tapa niin ainakin kaataa.

Ensin Kattin kanssa otin muutamia 25 senttisiä hyppyjä. Namilautanen oli houkuttimena takana, jotta saisin loikkaan menomeininkiä. Ensimmäisen pudotti, loput hyppäs hyvin. Puomia otin remmissä ja namilautanen odottamassa vapautusta kakskakkosesta. Aivan jees suoritukset. Vimosessa Kati kävi ottamassa varkaiten namilautasen pois ja ohjasinkin lautasen sijasta vapautuksen jälkeen putkeen. Hyvin onnistui. Kokeilin myös pujoa ilman verkkoja, mutta eihän se suju. Kattilla surrasi selvästi aivoissa ja ylilataustakin meinasi tulla kun alkoi tuo kuuntelemispuoli vähän heikkenemään. Muutaman onnistuneen mutkaputken ja oikean ekan välin löytymisen jälkeen lopetin treenit. Ihan hyvä kokonaisuus. Odotan kyllä innolla kesää ja aktiivisempaa treeniaikaa.

Ellan kanssa nillitin puomin alastuloja kaukaa ohjaten ja "kiusasin" sitä pujottelussa viemällä namilautasen pujon loppuun. Kaksi vimosta väliä meinas olla vähän oikomismeininkiä, mutta sain lopulta sen tajuamaan että sitä ei olis tarpeellista tehdä. Lautasen kanssa sain sen etenemään kivasti pujoa kohden. Kiva oli huomata että Ellalla oikeasti alkaa raksuttaa tämän pujon lähestymisen kanssa. Otin myös avokulmia ja umpikulmia ja ne toimi hyvin. Ellalla oli oikein hyvä mutta lyhyt treeni.

Femma puhkui intoa jo maneesin ulkona. Se pomppi tasajalkaa mun edessä ja sivulla ja takinhiha sai osumaa sen hampaista. On se vain pikkusika ja noissa asioissa härski kuin mikä. Pihalla trenattiin tovi rukkaseen "iskemistä" ja Femma oli kyllä juonessa mukana. Maneesissa juoksutin sillä täpönä puomia ja vahdin niitä alastuloja. Yhtä en hyväksynyt vaikka kyllä se osui kontaktin ylälaidalle, alastulotyyli vain ei ollut oikea juoksemismalli. Vahvistin muutaman alastulon kädellä viemällä ja palasin taas takaisin ohjaamaan kauempaa. Hyvä muistutus siitä, että jotain opittua voi joskus vahvistellakkin. Pujon suhteen mä olin ihan halolla päähän lyöty. Kuka tunnustaa opettaneensa sen pujottelemaan niin hyvin "väärältä" puolelta ja vieläpä umpikulmasta lähetettynä? Jos joku pystyy todistamaan tuon opena olemisen, niin ilmoittautukoon. Tarjoan saunaillan! Aivan lopuksi loikkautin parit okserit ja ihastelin kuinka kivasti se osaa takaahypyt käskyllä "takaatakaatakaa". Vaikka sillä olisi ollut täysi mahdollisuus mennä hyppy suoraan, se silti kiersi. Ihana pikkukääpiö, viisaskin vielä!

Fyrakin sai totella kontaktiesteillä. Puomilla tuli yksi pummi, samoin A:lla, mutta jollain haisulla tämä asia sen päässä jo on. Okserin hyppäsi komeasti, ehkä liiankin komeasti. Pujot meni siltä meidän vahvemmalta puolelta ohjaten oikeinkin hyvin ja se eka väli alkaa löytymään ilman rautalankamallinnosta, mutta se huonompi puoli... voi nolouden nolous. Se on atomeina!

Vaikken itse juossut treeneissä juuri lainkaan, kroppa luulee juosseensa. Olo on aika piesty ja onkin aika painua pehkuihin. Jospa ensi yönä saa paremmin nukutuksi kuin edellisenä, jolloin katsoin kelloa tunnin välein ja pyörin semmoisessa kuumeisen hikilammikossa. En vain jaksanut nousta etsimään mittaria mistään. Eikä se mittari ois mitään ihmelukemia kuiteskaan näyttänyt. Jos mulla on mittarin mukaan 37, olen jo ihan sairas. Jos mulla on 35 ja risat, olen terve. Että semmoinen kuumeilija...

Ihan lopuksi pari kuvaa perjantain iltapäivälenkiltä, jolle pääsin aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Tuli äkkilähtö töistä näitä talon sähköhommeleita vahtimaan ja sen jälkeen me - lumikki ja seitsemän kääpiötä - startattiin Tuomiojalle ja yritettiin saada vimoset auringonsäteet kameran linssille. Ihan kokonaan me ei onnistuttu, mutta muutamassa kuvassa sentään paistaa aurinko.


Mutta missä on Luva?


Kuka kutsui?


Lällällällällä lieru...


Nyt kävi Koistista leukaan... kirjaimellisesti ;-)


Ja nenästäkin sitä vedettiin.


Katso kenguru loikkaa...


Äh, mä meen nukkumaan. Kaikki kuvat löytyy PhotoBucketista: *kliks vaan*