... Jokirannan sairasparantolassa on vielä potilaspaikoissa vajausta. Ilmeisesti maine on levinnyt jo Savon sydämeenkin saakka, sillä nyt soffalepoon on asetettuna ystävänpäiväyllätys nimeltä Pirjo. Hän vain saattaa selvitä flunssastaan lyhyemmällä kuin 3-4 viikon paikallamakuuttamisella :-D

Tänään oli aivan liian kaunis päivä. Oli myös aika kylmää, joten kameran ulkoiluttamisen viemä lämpöenergia piti korvata pannullisella teetä. Tuli kuvia, Kuvia ja epämääräisiä laukauksia, joilla ei ole kuin maksimissaan tunnearvoa.

heIMG_4444.jpg
Katti lennokkaana. Takana tulevat Luva ja Rune, mutta vähänpä noista tuon lumen takaa havaintoja voi tehdä. Siksipä...

heIMG_4461.jpg
... onkin parempi esitellä ainakin Rune ihan privakuvalla. Iloinen nuorimies!

heIMG_4555.jpg
Hieman myös päivitystä Luvan tukkatilanteesta. Se roikkuu silmillä jo aika hyvästi.

heIMG_4731.jpg
Wöllit pomppi tovin tuossa pellolla. Nörtti-kohta-9-vee oli aika vauhdikkaalla tuulella.

heIMG_4675.jpg
Ja tuntuihan tuossa Fyrassakin virtaa riittävän. Toivottavasti pääsee illalla purkamaan volttejaan maneesille.

heIMG_4713.jpg
Ne virtapiirit suorastaan pursuavat siitä ulos älynä ja kauneutena... vai mitensenytolikaan...?

heIMG_4794.jpg
Ennen sisällelähtöä alkoi yhtäkkiä sadella kauniisti lunta. Kyllä talvipäivä osaa olla sitten KAUNIS!

Ella-updeittiä

Maha on saatu toimimaan. Se saa hyvin kosteaa valmisateria-tyyppistä ruokaa, ruokaöljyä, "mahantoiminnanparannusjogurttia", vehnäleseitä ja molkosania. Mun huoli ummetuksesta on nyt taaksejäänyttä ainakin toistaiseksi. Ruoka maistuu erinomaisesti.

Motoriikan suhteen täytyy sanoa, että aallonpohjaa ei olla kai vielä saavutettu. Enää en voi puhua, etteikö sillä olisi motorisia ongelmia, vaan kuvailen Ellaa lähinnä jaloillaan olevaksi, pikkuisen hoipertelevaksi ja lievästi halvausoireiseksi. Tunto on takaraajoissa, häntä on pystyssä (yllättikö? ainahan se on) ja ravailee pätkiä oikeassa tahdissa.

Tuossa viikolla synkistelin Ellan kiputilojen kanssa. Koin pitäväni itseä julmurina kun annan sen kärsiä kivuista joiden vuoksi pitää aina välillä kiljahdella. Nyt kuitenkin eilisillan ja tämän päiväisten ulkoiluiden perusteella Ella on ollut pirteämpi, vähäkipuisempi ja ympäristöään enemmän tarkkailevampi. Se on siis mukana tässä maailmassa enemmän kuin aiemmin viikolla, jolloin se tuntui keskittyvän vain tulevan vihlaisun pelkäämiseen ja varomiseen. Onko tämä ylämäkeä vai alamäkeä halvauksen edetessä. En tiedä, enkä edes arvaile, mutta pääasia on se, että Ellaa tuntuu sattuvan vähemmän.

Oma ajatusmaailma

Kamppailen edelleen eettisten kysymyksien kanssa. Seison ikäänkuin kuilun reunalla ja mietin hypätäkkö, jäädäkö siihen reunalle pohtimaan vai paetakko niin kauas kuin ikinä vain suinkin pääsen. Totuus kuitenkin on se, että pitkä aika tämän rodun parissa on ollut enemmän antoisaa kuin raastavaa, mutta tokihan viimeisen vuoden aikana risulla on räpsitty päin näköä niin monessa välissä kuin vain suinkin on voitu. Vuoroin sen on tehnyt Mr. Murphy, vuoroin joku muu. Semmoinen syö voimavaroja ja jaksamista. Tämä isolla egolla varustettu älykkörotu on kuitenkin minulle niin tärkeä, että taidan päätyä kuitenkin jatkamaan. Olen valmis taistelemaan sen paremman huomisen vuoksi yhdessä muiden samoinajattelevien rodunharrastajien kanssa.

Lainaan tähän KoiraExpossa kuulemaani mietettä, joka mielestäni sopii paitsi koiranjalostukseen, myös kaikkeen harrastamiseen: "Maailma ei ole paha paikka siksi, että on pahoja ihmisiä, vaan että hyvät eivät toimi". En väitä itseäni erityisen hyväksi, mutta uskallan väittää olevani tiettyjen arvojeni ja asenteideni kanssa niin sinut, että uskallan niistä aivan ääneenkin puhua. Yksi tällainen oli rotufoorumilla taas kerran esille nostettu vain näyttelytuloksiin (=niistä kerättyihin pisteisiin) perustuva vuoden JALOSTUSkoirakilpailu. Se on kuopattu tarpeettomana ja moderniin koiranjalostukseen kuulumattomana listauksena muutama vuosi sitten, mutta sinnikkäästi sen tarpeellisuutta vain perustellaan. Argumenttina on se, että siitä listasta saa arvokasta tietoa kasvatuksen tueksi. Mitä tietoa? Minulle tuollainen pelkkiin tuloksiin perustuva systeemi ei kerro muuta kuin sen, että uroksella on ollut 1-5 maaliinsa osunutta ja kasvunsa aloittanutta siittiötä tai että narttu on saanut ainakin 1-5 elävää pentua. Nämä 1-5 pentua ovat saaneet 1-5 kotia, jotka ovat käyttäneet niitä ainakin 1-5 kertaa koiranäyttelyssä. Kivahan se tietty on kilpasilla olla, mutta sanana vuoden JALOSTUSkoira on kyllä laajempi käsitys kuin jälkeläisten keräämät näyttelytulokset, jotka eivät pelkkinä tuloksina kerro vielä yhtään mitään. Vain vaaleanpunaiset lasit silmillä voi väittää jokaisen menestyneen koiran olevan aidosti hyvärakenteinen ja rodunomainen. Tuomareiden tietämyksessä, näkemyksessä ja palkintosijojen jakamisessa on suuria eroja. Ehkä juuri tällaisen erikoisemman näkemyseron vuoksi jopa meidän Totilla on CACIB ;-) Kiva yllätys ja naurattaa vieläkin, mutta saipahan se sinä vuonna tuolla KV-näyttelyn ROP-voitollaan kivasti pisteitä isäkoiralleen...

Ja juuh, ei voi edes nyt puhua ketusta ja pihlajanmarjoista, sillä roikkuu meidänkin seinällä ruusukkeita vuoden jalostusuroksen merkkinä. Ruusukkeet on ihan kivat muistot, mutta jalostus on kaikkea muuta kuin ruusukkeita ja gloriaa. Siksi nimenomaan rotujärjestöllä tulis olla selkärankaa ohjata näillä palkitsemisillaan rotua ajan hengessä parempaan suuntaan eikä orjailla keskenään kilpailuviettisten jäsenkasvattajiensa munkoirapasaienemmänpojojakuinsunkoira-leikkejä. Palkitsemisen aiheena voisi olla vaikkapa koirat, joista rotujärjestö on saanut mahdollisimman paljon luonne-, terveys- ja rakennetietoa. Lienee utopistinen ajatus, mutta onpahan edes ilmaan heitetty.

Moderniin koiranjalostukseen kuuluu muutakin kuin vuosien kokemus kasvattajana olosta. Sen yksi osa-alue on tietojen päivitys ja ajan hermoilla pysyminen avoimuudesta puhumattakaan. Jos kasvattajan myyntiargumentti pennuilleen on vain X määrä muotovaliotitteleitä sukutaulussa, käy mielessäni väkisinkin kysymys: "eikö niiden pentujen taustoista tiedetty yhtään mitään muuta". Toisaalta... onhan omasta uroksestanikin kysytty lisätietoja pennunpentujensa omistajille, mutta soittajaa kiinnosti paljon enemmän onko sen tittelit kirjoitettu oikein, kuin se, kuinka se käyttäytyi arkielämässä ja millainen sen terveydentila tuolloin oli.

Meitä on joka junaan ja jokainen arvottaa oman maailmansa omalla tavallaan.

Jokirannan sairastupa kuittaa ja vetäytyy takavasemmalle taas toviksi.