Lihaskimppu Misiu siirtyi nyt vähäksi aikaa jumppaamaan ihan kotikonstein ja Ellukka aloitti maanantaina fyssarikäynnit Kaisalla.

Eka kerta meni juuri niin kuin olin kuvitellutkin. Pöydälle nostettaessa Ella muisti edellisen kerran kiputilat ja jähmetti itsensä tönkkösuolatuksi muikuksi. Siinäpä ei sitten sen normaalinkaan vertaa löytynyt takajaloista syvätuntoa tahi oikein mitään muutakaan. Kaisa onneksi tajusi Ellan korvien välisen jumitilan ja käski seurailla syvätuntoa kotosalla (on sitä, tänään viimeksi testailtu mitä erilaisimmin konstein).

Ellan vasen puoli on huonompi. Oikea koittaa puuhastella pikkiriikkisen jo jotain järkevääkin. Nyt aluksi keskitytään asentotunnon kohottamiseen ja kun sitä saadaan paremmaksi, päästään sitten varsinaisesti koko kehon kuntoon saattamiseen tai ainakin parempaan jamaan hoitamiseen. Pitkä tulee toipumisesta, mutta en tästä uutisesta yllättynyt.

Kaisa antoi jumppaohjeita ja kertoi siinä Ellaa tutkiessaan ja varovaisesti käsitellessään miksi mikäkin kohta menee virheasentoon. Ellan ongelmahan nyt on asentotunnon lisäksi köyry selkä ja pihtiäkin pihdimmät takakintut. Tekemistä riittää.

Ellan toinen puoli käsiteltiin pöydällä ja toinen lattialla. Seuraavan kerran otetaan kokonaan lattialla kun se oli selvästi rennompaa hommaa. Kevyitä tasapainotestejä ja -harjoitteitakin Ellalle tehtiin ja näitä jatketaan varovaisesti kotona. Esimerkiksi Ellan korjausrefleksin herättelemiseksi riitti puhallus varpaisiin. Ei se ihan turrakoipi ole.

Lopun iltaa Ella oli BOT-kolttu niskassaan. Otin sen pois vasta iltamyöhäsellä nukkumaan mennessäni. Nyt ensimmäisen hoitokerran jälkeen Ella on ollut selvästi parempi. Kaisa epäili ensimmäisen kerran jännityksen vähentävän hoitovastetta, mutta jos tämä muutos on tullut puolitehoisella hoitovasteella niin mitähän se edistyminen on sitten kun Ella on kokonaan rentona?

Tänään Ella kipitti ihan kelvosti tuon mitättömän lenkkinsä pellolla olevien naapureiden postilaatikolle ja takaisin. Sen pidempään lenkkiin ei vähään aikaan mennäkään kun ohjeeksi saimme olla vielä väsyttämättä Ellaa mitenkään. Ennemmin pieniä piipahduksia ulkona usein ja vähän aikaa kun pitempää vaaputtamista väsyksiin asti. Jumpattiin myös jalkoja ja Jenni toimi varpaiden puhaltelijana. Ensin Jenni kyllä luuli, että niitä varpaita pitäisi NUOLLA ja oli hyvin järkyttynyt saamastaan tehtävästä: "hyi YÖK, en varmasti!". Neiti oli hyvin helpottuneen oloinen kun tarkensin tehtävänantoa ja suostui auttamaan.

Seuraava kerta on ensi viikon keskiviikkona. Ollaan Ellan kanssa päätetty ottaa tästä taudista erävoitto!