Torstai on Tupospäivä ja viime torstai ei tehnyt mitään poikkeusta.

Minna teetätti meillä putkien ja kontaktiesteiden valintatehtäviä ja päivällä kyselin voisiko poikkeuksellisesti meidän ryhmän pääluku olla neljän sijasta viisi. Onneksi treenikavereille passas, joten Femma kiitti tilaisuudesta olla "ylimääräsenä".

Esteet oli sijoiteltu kutakuinkin näin:

MinnanTreeni230409.jpg

Ensin otettiin perustreeniä pujolle ja putkille eri kulmista ja sitten mentiin tämä numeroinnin juttuja lyhkäsemmissä pätkissä ja lopuksi pidemmissä osasissa.

Konnan kanssa putkien ja kiipeilyiden erottaminen oli helpompaa kuin Femman. Kääpiö valkkaa aina putken jos se sille vain sallitaan ja jos ei sallita, se pitää kyllä kertoa vielä aika voimakkaalla "sitomisella" ja se taas hidastaa. Eipähän lopu treeni-ideat...

Pujolle vienneissä jätin Konnalle vähän liikaa vastuuta. Tässä kai se meidän tämän hetkinen pujolla esiintyvä epävarmuus piilee. Nyt pitää olla itse aika tarkkana ja auttaa sitä koiraa. Femma oli omaan taitotasoonsa nähden aika hyvä, sillä sillä onnistui jopa sylkkärillä pujolle heittelyt. Lähellehän se pitää vielä viedä, mutta jos mietitään muutama kk taaksepäin, niin edistytty on vaikka treenimahdollisuudet on kyllä olleet vähäiset. Kiva kun tulee kesä!

Kontaktit sujui kummallakin. Konna pudotti yhden riman, Femma ei yhtään. Kääpiö osui myös täydestä vauhdista (esteet 13-14) nollakulman putkeen oikein hyvin. Pituushypynkin hyppäsi joka kerta. Joo - tiedän... se on kolmosluokassa eikä osaa pituushyppyä. Siitä synnistä on koira täysin vapautettu. Minä vain satun vihaamaan koko esteen treenaamista. Onneks tuo Minna pitää huolen, että se treeneissä tulee kasatuksi.

Eihän me mitään virheetöntä treeniä aikaseksi saatu, mutta kovasti jäi kiva mieli ja positiivinen ajatus kytemään. Femma ja Konna on ilmotettu nyt Kokkolan iltakisoihin 7.5. ja sitten sunnuntaiksi 10.5. Pietarsaareen jossa kisataan 3 * kolmosen startit. Oulun kisat skipataan kun eiköhän 5 kisastarttia per koira yhdelle viikolle riitä.