Torstai-iltoihin kuuluu tupostelu ja Kotikatu. Perinnettä ei rikottu taaskaan. Mukaan lähti Konna5 eli Konna & Femma.

Edelliseen kertaan verrattuna nyt alkoi jotenkin tuntua siltä että me osattiinkin asioita. Oisko tuo johtunut Konnan läsnäölosta vai siitä, että tuntuma Femman kanssa puuhaamiseen alkaa palautua. En tiedä eikä sillä nyt ole suurempaa väliäkään.

Aloiteltiin perustreeneillä. Ensin hypyllä pyöritettiin sylkkärillä kahdeksikkoja ja sitten tehtiin ties mitä ulospäinvippauksia sun muuta. Konnallakin sujui tiukan kahdeksikon teko kun vain sinnikkäästi vaati. Femma oli yllättävän näppärä, mutta sen kanssa pitää kevään korvilla alkaa vääntää noita hypyille imeytymisharjoituksia. Ei tarvitsisi niin läheltä näyttää sille asioita.

Toinen perustreenin aihe oli keinu. Otettiin sivuttaisirtoamista, vedättämistä, lähettämistä jne jne. Käytettiin apuna palkkaa keinun takana. Konnalla se oli mr. Wubba ja Femmalla namilautanen. Konna näytti tässä taas sen, ettei se lainkaan rakasta keinua. Aina kun sen piti jäädä yksin tekemään estettä, se aavistuksen hiljensi suoritusvauhtiaan. Femmalle oli aivan yksi ja sama missä minä olin. Kunhan kolahtaa ja lujaa!

Kolmas perustreeni tehtiin puomilla. Palkan avulla sivuttaisirtoamisia ja yhtäkkisiä ohjauksen suunnanmuutoksia koiran jäädessä suorittamaan estettä. Femmalle oli taas yksi ja sama mihin minä juoksin. Se suoritti puomia ja siinä se. Ei paljon perääni kuikuillut. Jo ennakolta tiesin tämän olevan Konnalle vaikeampaa. Sulava sivuttaisirtoaminen ei ollut sille ongelma, mutta jos yhtäkkiä poikkesin ohjauslinjasta tiukemmassa kulmassa sivusuunnassa, Konna hiljensi puomin suorittamista ja meni kysymysmerkin näköiseksi. Tässä on selvä treenin paikka.

Sitten päästiin tositoimiin. Taiteilijan vapaudella piirsin äsken monta päivää treenien jälkeen kartan näistä kurveista enkä ole lainkaan varma onko ne sinnepäinkään oikein ja unohtuiko joku kurvailu. Kuvittelen vain tehneeni ainakin nuo kolme numeroimaani kiekkaa.

Kurveja020409.jpg

Me taidettiin aloittaa valkealla neliöllä merkitystä kiekasta. Konnan kanssa se sujui erittäin hyvin. Pikkuisen olisi voinut 4-5 välinen kurvi olla tiukempi, mutta muuten ei voi moittia. Femman kanssa mentiin ensimmäinen kurvi vähän kässäri päällä, mutta toisella yrittämällä minä jo rentouduin liikkumaan. Perisyntini tuo jämähtäminen - tiedetään!

Ohjausvaihtoehtona valssin käyttö välille 4-5 "kiellettiin" koska ajaus oli kokeilla jotain muuta siihen kohtaan. Mun versio aiheesta: A-esteelle persjättö ja koira tiukasti hallinnassa nelosen yli ja sylkkäri. Sekä Konna että Femma teki mun selän takana kuulemma loistavat kontaktit. WOW! Hienoa!

Toisena kurvelona mentiin muistini mukaan valkeat ympyrät. Siinä haasteena oli saada koira nimenomaan putkeen - EI puomille. Tuskaaaaaaaa, varsinkin kun meidät kolmoslaiset laitettiin suorittamaan pujoa tuolta seinän puolelta. Konnalla tämä kieppi meni enemmän kivasti. Eka kiepillä sain nelosen alas kun häiritsin Konnan takaakiertoa, mutta tuo vaikea takaakierto seiskalle meni kuin leikiten. Mä veikkaan että vahingossa, mutta ei kerrota Minnalle :D Toka yrittämällä Konna arpoi puomin ja putken välillä, mutta minä sain korjattua oman ohjaukseni neloselle ja rima pysyi. Femman kanssa oli melkoista haastetta saada takaakierto neloselle onnistumaan. Töppäsin taas siinä, että en hakenut Femmaa putkelta riittävän läheltä mukaan, vaan porhalsin siellä kaukana kirittämässä ja kun takaakiertoon lähettämisen aika tuli, mulla oli neloshypyn siiveke jo sylissä ja oma liikkeeni lakkasi. Kun tämän asian sain toimimaan, toimi kurvitkin. Ainiin, molemmille taas hienot A:n alastulokontaktit, Femma juoksee ja Konna tekee kakskakkosia.

Vimonen vääntö oli nuo mustat pallerot. Konnan kanssa levisi käsiin eka yrittäminen välissä 3-4 ja Konna otti nelosen väärältä puolelta. Toka yrittämällä sain neuvoksi sitoa sen jo aikaisemmin ja kas - nyt homma toimi. Konna sai Wubbansa putkensuulta loppupalkaksi, se putki piti vain ottaa kahdesti, että Konna tajusi minkä yli porhalsi :D Femmalla haastepaikka oli tuo A:n jälkeiselle hypylle meno. En mä tiedä mitä se possuili, mutta ei se ainakaan ohjaavaa kättä seurannut kun koitti selkäni takaa väkisin keinun puolelle. Piti hiven vääntää ja kääntää ennenkuin neiti suvaitsi mennä sinne minne näytetään. Vitosen takaakierrossa ei ongelmaa ja inhokkiesteeNI (pituushypyn) hyppäsi hyvin.

On tämä himpskatti haasteellista viedä kahta täysin erilaista ja erikokoista koiraa samoissa treeneissä. Sekuntiakaan en kuitenkaan antaisi tuosta treeniajasta pois. On se sen verran mukavaa ja opettavaista.

FemmanPose050409c.jpg
Viisas, kaunis, sopivasti p*rullinen Femma pönöttää. Kuva 5.4.09 (TF)