Jos meiltä edellisissä tuposteluissa jäi serpentiinit väliin niin eilen niitä sitten tehtiin.

Ensin vedettiin kahteen kertaan (per koira... mie siis neljästi kun oli Ko ja Fe mukana) ykkösluokan tasoinen rata. Nolla piti vääntää ja täysillä.

MinnanKurvit300409_rata.jpg

Eka kiekalla vedin kyllä kummallakin nollan ja puolikas rataa meni aina oikeinkin jouhevasti (se alku), mutta puolen välin jälkeen loppui Jossulla aina jalat ja alkoi mennä vähän tuskaiseksi menoksi. No - nolla ku nolla. Oma kunto kohilleen niin loppuu se koirien häirintä.

Tokalla kiekalla kumpikin teki vitosen. Niillä tais tippua aivan sama rimakin (9). Tällä radalla mun jalat ei vain loppuneet, vaan ne hyytyi täysin ja puomin ohjaaminen meni tuuriammunnaksi ja minä oikaisin maaliin tuolta jostain kasin ja pujon välistä.

Erisyisen huono olin jälkimmäisillä radoilla kontaktien ohjaamisessa. Jos tehdään kisakontaktit niin ei tartteis luistaa silti vaatimustasosta. Osu ne kontakteille, mutta varsinkin Konnalla ei ollut mitään aikomustakaan tehdä kakskakkosta. Toisaalta... eipä se siellä himmannutkaan. Juoksi alas. Josko unohtaisi koko kakskakkosen ja vaihtaisi sydeemin juoksukontaktiksi. Belggarilla juoksukontakti? Oisko hullua?

Yksi ongelma oli myös eroavaisuudet Konnan ja Femman ohjaamisessa. Onneksi kisoissa niille on omat rataantutustumiset (yleensä), joten tältä samaan aikaan erilaisten ohjausten suunnittelulta vältytään noissa kinkereissä. Ei siis voi kuvitellakaan että Femmalle suunnitelluilla ohjauskuvioilla viedään Konnaa ja sama toistepäin. Sitten tulee helposti säätöä kun on vähän huolimattomasti katsonut jonkun kohdan vain toisen koiran "silmin".

No eipä siinä mittään. Hauskaa rallia oli ja tuossa jos missä sai huomata miten p*sk* kunnossa sitä itse on. Lenkille...

Radan jälkeen herkisteltiin. Ei, ei me nyyhkitty, märisty tai mitään, vaan herkisteltiin koiria kevyemmälle ohjaukselle. Ensin valssattiin (jokainen väli piti tehdä valssilla):

MinnanKurvit300409_rallivalssi.jpg

Konnan kanssa ongelma oli kutoseste. Sain sen aina kääntymään ENNEN hyppyä. Sinällään tietenkin hyvä asia, että se totteli kun en näyttänyt tarpeeksi hyvin, mutta mun kohdalta taas huono esitys. Jostain ihme syystä se kutosen löytäminen ja sen ohjaaminen tuotti mulle hankaluuksia ja olikohan se vasta neljäs yritys kun se oikeasti vauhdista löytyi. Muissa kohdissa Konna oli Konnaksi jopa notkeampi kuin uskallettiin kuvittella. Kankikaikkosesta löytyy pieni sarana keskeltä?

Femma oli tällä kurvilla melko näppärä. Ensin häiritsin sitä sillä, etten ottanut sitä mukaan tarpeeksi läheltä putkea ja huomasin odottelevani sitä siiveke sylissä. Kun sain tämän perisyntini kuntoon, homma toimi. Kasin takaakierto otettiin uusiksi kun onnistuttiin saamaan rima alas. Kääpiö on kyllä notkea elikko ja kääntyy siivekkeitä nuollen.

Valssailun jälkeen jätettiin p*rs*ttä:

MinnanKurvit300409_rallipjatto.jpg

Tässä sitten ajatuksena oli kääntää koira persjätöllä jokaisen esteen välissä. Olla rohkee ja luottaa siihen, että se koira tekee esteen vaikka p-jättö on jo alkanut seuraavaa estettä kohden. Me tehtiin Pian kanssa vappupilat ja vaihdettiin koiria. Pia otti Konnan ja mä Viskin. Voi että oli opettavaista ja hauskaa!

Jos heitin Viskin esteelle kuin Konnan, se lensi piiiiiiiiiiitkälle ja tuli isot kurvit. Piti olla paljon sukkelampi ja jämäkämpi noissa käännöstilanteissa. Ei me saatu tuon harkan aikaan mitään mahottoman pieniä kurveja aikaseksi, mutta ainakin se tosiyritys oli harkkakurviin verrattuna tiukempaa vääntöä. Pia taas sai tuta että Konnaa taas heitellään esteille kauempaa ja suoritusmerkin pitää näköjään olla päällä vaikka kääntöä tuleekin. Sivusta oli hienoa katsoa tätä ja miettiä huomiota omaan ohjaukseen. Vieraalla ohjaajalla ei koira voinut olettaa yhtään mitään, vaan se meni rehellisesti niin kuin ohjattiin tai jätettiin ohjaamatta. Tätä vappupilaa jatketaan Pia joskus toistekin, eiks vaan?

Femma kääntyi eka yrittämällä oikein hyvin ennen hyppyä ja ilman hyppyä. Jälleen kerran huomasin, että oma vauhti katoaa jos oion sinne esteelle sitä odottelemaan ja otan siivekkeen syliin. Pitää olla liikettä, kaivaa se sieltä putkesta lähempää mukaan, ylläpitää rytmi jne jne. Kyllähän mie tiedän mutta miksi en niin sitten tee? Tokalla yrittämällä tehtiin sitten oikein kelpo suoritus kun maltoin olla siinä ohjauksessa mukana enkä oikonut. Femmakin oli innoissaan.

Aivan treenin loppuun tehtiin sitten jotain kivaa ja vauhdikasta mitä kukakin tahtoi tehdä. Minä tein molemmilla revittely U:n pujo-putki-A-rengas-puomi ja palkkasin superisti. Femma oikein keuli, hyvä niin. Olin myös aika tyytyväinen kun putkelta A-esteelle tullessa se ei edes vilkaissut A:n alta menevään putkeen vaan valkkasi oikean esteen. Konna himmaili puomin alastulossa... ei hitsinhitsi... onnistuskohan se juoksukontakti...?

Tänään tehdään läksyjä Käpiksessä. Korkataan kesä lopullisesti. Eilen otettiin jo esimakua hakemalla Tuppi ABC:ltä jäätelöt treenin jälkeen. Kyllä se kesä sieltä taitaa tulla vaikka se mun elämänmuutos menikin puihin. Tästä ei sen enempää, tuo vain tiedoksi "iäkkäämmille tädeille" sinne jonnekin. Ei tarvii huolestua siellä ja muiden tätä sen kummemmin tajutakaan :D Terkkuja terkkuja!