Koska tuloksen vääntäminen väkisin on mulla se heikoin lenkki, aletaan tätä asennetta treenaamaan. Eilen se sitten alkoi. Ratatreeneissä Käpiksessä rakenneltiin joukkue-SM rataa mukaileva sovellus, jonka loppupätkä oli SM-radan mukainen. Ajatus oli, että kun virhe tulee, radalta tullaan pois ja vastaavasti kun onnistutaan, siihen lopetetaan. Harjoituksen alkaessa vettä alkoi tulla taivaan täydeltä, mutta pitää sitä sateessakin treenata (*muistelee viime viikon tupostelua*).

Femman jätin nyt kotiin kun halusin keskittyä Konnaan. Ihan ensimmäisellä yrittämällä ei päästy loppupalkan kimppuun, sillä onnistuin hosumaan rimantiputuksen tilanteeseen täysin sopimattomalla tästästässäilyllä, mutta toisella yrittämällä se oli siinä. Nolla, sellainen hyvän mielen kisafiiliksissä tehty nolla.

Fyra teki samalla kurvilla vitosen verran putken suuaukon hukkaamista, mutta olin kyllä mahdottoman iloinen senkin tekemiseen. Nyt pitäs katsella niitä kisoja, tai no, jospa ensin katselisi tuon käden kuntoon.

Rataa juoksemalla oppii menemään rataa, ei esteitä. Siksipä näitä perustreenejä ja koukerokurveloharkkoja jatketaan tietenkin edelleen, mutta nuo maanantain rataharkat me pyhitämme kyllä omalta kohdaltamme täysin kisaamisen opiskelulle ja sille, että opin hallitsemaan pääni, vaikka radalla tulisi eteen jotain kummallista. Opiskelen vääntämään nollia, yksinkertaiselta kuulostava tavoite, mutta niin kaukana helposta hommasta.

Katti ja Luvakin olivat mukana kentällä juoksukaranteeninsa jälkeen eka kertaa. Katti paukutteli melko vauhdikkaasti ja juoksi muutaman kerran A-esteen, muutaman putken ja pari aitaa. Lisäksi katsottiin pujottelua ilman verkkoja. Luva kokeili hyppyjä, keinua ja A-estettä, jolta loikki ties kuinka korkealta pari kertaa alas niskaani. Ei ole tuo neiti vellihousu, vaan asenne oli kuin teletapeilla: "uudestaan"!