... jokaista liikettä tarkkaillaan...

Perjantaina pakkasin 4 kookikoiraa ja tupposappen TIO:n takapaksiin ja huristin hiekkakuopalle haukkaamaan happea. Kierreltiin siellä koirien kanssa ristiin rastiin muutaman kuvankin otin. Kaikkein suurinta hauskaa pitivät Femma ja Luva, joiden bileissä ei ollut minkäänlaista punaista lankaa, puhumattakaan mistään järjellisestä toiminnasta.

Pörri ja Totti ottivat lenkin rauhallisemmin, mutta kyllä 9 ja 10-vuotiaat voivat jo vähän järkevämmin näitä polkuja tallata.

Katti keskittyi keppeihin ja niitähän riitti. Kauankohan se jaksaisi juosta keppien perässä? Pitäisi joskus kokeilla ottaako sen puhkijuoksuttaminen keppileikeissä tunnin, kaksi, kolme vai neljä...

Jossain kohtaa lenkin aikana huomasin, että koirat katselivat aina välillä yhteen ja samaan suuntaan. Ajattelin, että siellä on aikaisemminkin samassa paikassa lenkkeilleet tutut koirineen, mutta koska kohtaamiset on aina menneet ihan hyvin, en sen enempää huolestunut tilanteesta. Lenkki jatkui melkein takaisin autolle saakka aivan rauhallisissa merkeissä - tai no, rauhallisissa ja rauhallisissa, koskapa nuo lenkillä pelkällä polulla pysyisivät hipihiljaa, mutta sellaisissa normikuvioissa kuitenkin. Yhtäkkiä koirat alkoivat säntäillä yhden hiekkavallin reunamilla ja ensin se näytti siltä, että ne jahtaavat jotain pikkujyrsijää tai vastaavaa. Maavainu vaihtui kuitenkin pian ilmavainuksi ja niskakarvat nousivat pystyyn. Siinä vaiheessa katsoin parhaimmaksi laittaa kameran sivuun ja keskittyä pitämään viisikon kasassa. Yhtäkkiä kapean metsäkaistaleen takana olleelta reipas 10-vuotta sitten hakkuuaukeana olleelta alueelta nousi parvi jotain metsäkanalintuja äänekkäästi huutaen. Koirat kävi siihen suuntaan ihan kuumana mentiin jo meidän lauman hallinnan äärirajoilla. Onneksi ei oltu kaukana autosta. Kun Viisikko oli autossa, otin puhelun Miukulle ja sovittiin, että lauantaina mennään tutkimaan tätä mysteeriä tarkemmin. Olin myös lenkin aikana kummastellut muutamia tuhannen päreiksi silputtuja pölkkyjä. MITÄ siellä montulla oikein oli?

Lauantaina otettiin Miukun kanssa suunta takaisin hiekkakuopalle. Ensimmäisessä erässä The Petoa etsivät Armi, Fyra ja Jannu, joista ensiksimainittu etsi kyllä koko lenkin lentämättömiä keppejä. Kyllä - niitäkin VOI etsiä. Se ei ole edes vaikeaa. Katselee vain taivaalle ja odottaa ihmettä tai vaihtoehtoisesti juoksee veteen ja tunkee päätä veden alle edelleen sitä ihmettä odotellen.


Kimppalenkillä on yksityisyys hieman kyseenalaista

Yhtäkkiä me törmättiin valtaviin tassunjälkiin. Ne olivat aika pyöreitä, oikeasti isoja ja niiden tekijällä oli ollut pitkät kynnet. Tehtiin ihan oma lajimääritys ja pääteltiin, että jälkien tekijän täytyi olla ilves, lynx lynx.

Harmi kun ei tajuttu laittaa tuohon viereen mitään mittasuhteita kertomaan. Kookkaammanpuoleisista koivunlehdistä voi kuitenkin jotain pikkuisen päätellä. Myöhemmin otettiin vastaavista jäljistä kuvia Pirkko-corgin vieressä:

Harmi kun hiekalla olevia ei tajuttu tälleen kuvata. Pöh! Ei aina voi tajuta, ei edes joka kerta. Armi-valkkarin isoihin tassunjälkiin verrattuna nämä jäljet olivat melkeinpä tuplasti leveämpiä ja iso polkuanturajälki oli malliltaan aivan erilainen.

Niitä raadeltuja pölkkujäkin me katseltiin ja tultiin siihen tulokseen, että joko joku on antanut koiransa neuroottisesti niitä siellä tuhota enemmän kuin yhden tai kaksi TAI sitten tämä iso-kisu on raapinut niitä päreiksi oikein urakalla. Merkkaako ilvekset reviiriään tommosella toiminnalla?

Kakkoserässä otettiin etsijäjoukkoihin vain Pirkko ja Jannu. Tämä oli etsinnän kannalta päivän jännin vaihe kun Pirkko-ei-ikinä-mitään-jäljestävä otti useampaan otteeseen hyvin voimakkaat ja määrätietoiset jäljestyssessiot ja me tietty marssittiin innokkaana perässä. Koska tuo alue on metsänkin osalta hiekkamaalla, pystyi aina välillä näkemään jäljet joilla Pirkko oli. Noita samoja isoja tassunjälkiä me siellä ristiin rastiin ravattiin. Pirkko eteni jopa niin innokkaasti, että se piti aina välillä kutsua pois jäljiltä. Tuskin ilves ihmistä ja koiria vastaan asettuisi jos siihen törmäisi, mutta kaksi corgikoiraa pusikoissa keskenään voisi jo maistua illalliseksi.


Jäljillä

 
Kisu-kisu... tulkaas nyt


Tuosta SE on mennyt

Eihän me voida vannomaan mennä, että siellä ilves liikkuu, mutta ei se nyt mahdotonkaan ajatus ole ja netistä löytyneisiin ilveksen tassunjälkiin verrattuna nuo hiekalla olleet jäljet ovat varsin samanlaisia, kokokin täsmää. Ilveksistä on tehty Pattijoella jo näköhavaintojakin, joten ihan hyvin iso kissa on voinut majailla noissa maisemissa joko väliaikaisesti pyytämässä tai ihan asettuen asumaankin. Rautaruukilla on ollut oma tehdasilves, joka on sopeutunut ihmisten liikkumisiin, joten ehkei ne kaikki yksilöt ole niitä ihmiselon menoa kovasti arkailevia. Mene ja tiedä, mutta millään koiran jäljillä Pirkko ei ollut eikä meidän koirat käyttäydy noin ihmisiä ja koiria havaitessaan. Yksi asia on kuitenkin varmaa... ainoa karhuhavaintomme oli tällainen:

Ja niitä kuvia perjantailta ja lauantailta löytyy: Kliks1 ja Kliks2