Messari on taas vuodeksi ohi ja tunteet on ristiriitaiset. Periaatteessa Messari on koiranäyttelyvuoden huipentuma, mutta onko se joka kantilta tarkasteltuna positiivinen asia. En usko. Miksi siellä kuitenkin tulee käytyä? En oikeastaan osaa vastata siihenkään niin, ettei se kuulostaisi selittelyltä. Tulipahan oltua isolla kirkolla kilpasilla, nähtyä kamalasti koiria ja nähtyä ystäviä ja tuttavia sankoin joukoin. Koiria ja ihmisiä olisi kyllä tavannut ihan ilman mukana olleita koiriakin, mutta Kattin ja Luvan mukanaolo mahdollisti sen kilpasilla olon. Isoa kirkkoa ei nähtykään, paitsi Jalasjärvellä, joka oli kauniisti valaistu yön pimeydessä.

Eipäsjuupas-leikki millä mennään, millä kokoonpanolla ja milloin, loppui kun päätettiin Marikan kanssa tehdä kahdestaan A-luokan reissu BMW-mallin autolla ja yöpyä Männikönrinteen tuntihotellissa jopa kahden yön verran. Juttu luisti mennen tullen melkeinpä nopeampaa kuin kilometrit ja saimme aikaiseksi monen monta ideaa niin yhdistys- kuin yksityiselämänkin tasolla. Perjantaina oltiin perillä Vantaalla ennen puolta yötä ja sunnuntaina kotona suurinpiirtein samoihin aikoihin. Joka yö sai nukkua. Pieni ilo, mutta suuri vaikutus jaksamiselle. Katrille & Esalle jälleen kerran kiitokset majoituksesta.

Luvan koitoksilla aloitettiin ja lopetettiin viikonloppu. Lauantaina tulos oli JUN ERI2 ja Luva esiintyi kuin unelma. Sunnuntaina Luva oli laittanut tassujensa alle vieterit ja "liikunnan tulee vielä voimistua"... ÄLÄ... se meni kuin tanssiva näytöshevonen. Erikoistuomarilta tuli EH näiden vieteripomppuliikkeiden vuoksi, mutta muilta osin arvostelu oli hunajata. Kyllähän minä olen aina tiennyt, että Luva osaa ottaa yleisönsä ja sen seuraamisesta tulee varmaan sitten aikanaan (kun se sille opetetaan) varsinaista showta, mutta oliko se pakko just nyt tähän saumaan esitellä? Ilmeisesti oli. Luva oli enemmän ilmassa kuin kontaktissa maahan, mutta hauskaa sillä oli ja se on pääasia.

Katti oli saanut kehän laidalla lisänimen pendoliino. En viitsi vaivautua miettimään oliko se lisänimi annettu hyvässä vai pahassa, mutta syypäänä oli ilmeisesti sen liikkeet. Nii-iin... Kattilla vain nyt riittää potkua ja askeleessa mittaa. Sunnuntain arvostelussa lukikin "super mover", vaikkakin kyseinen tuomari teki anatomisesti kummallisen löydön kun samaan yhteyteen oli sitä mieltä ettei Kattin etuosan rakenne ole lainkaan hyvä, vaan kuvasi sen sellaiseksi, jolla ei kyllä oltaisi millään niitä super movereita. Ehkäpä hän tunsi käsissään jotain tunnistamatonta ja harvinaista tälle rodulle (etukulmaukset) ja koska ei tiennyt mitä se oli, kuvasi sitä "rodunomaisella tavalla". Nyt ei ole pihlajanmarjat happamia lainkaan, lähinnä tuo epäloogisuus huvittaa ja ajatushäiriöitä sattuu, ihmisiähän tässä vain ollaan. Lauantain tuomari oli hiven huolissaan Kattin koosta ja tämä nyt ei omasta mielestäni ole yhtään huono asia. Eihän se ole yleisvaikutelmaltaan nartuista pienimmästä ja hennoimmasta päästä, vaikkakin Kattin säkäkorkeus on presiis tuon ideaalin 30 cm. Kun rodussa tuo ideaalikoon käsite tuntuu hieman vääristyneen sinne ylisuuren suuntaan, taputan kyllä käsiäni tälle kommentille tyytyväisenä. Hyvä kun asiaan puututaan. Ainiin, ne tulokset. Lauantaina ERI1 (PN5) ja SERTI, sunnuntaina ERI2. Ja koska kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa, voitti PiaS Kattin esittämisen PN-kehässä minun tanssittaessa Luvaa toisaalla. Kiitos Pia!

Molempina päivinä cardien parhaaksi valittiin Piikan sulho Kentsu ja kyllä me taputettiin! Taputettiin sieltä pemukehän takaa niin paljon, että ne raikui hallissa varmasti kuuluvammin kuin cardikehän laidalla olleiden taputukset. Kyllä me oltiinkin Katrin ja Marikan kans hyviä! Valtavasti onnea Taijalle ja Roopelle. Kentsu tuskin itse onnitteluja tajuaa, mutta josko vaikka jonkun hyvän herkun sille nakkaisitte meidän puolesta.

Kentsun pärjäämisen lisäksi oli cardikehissä toinenkin positiivinen asia, tai oikeastaan neljä positiivista asiaa. Tykkäsin kamalasti nuorista Sivakoista, joista 3/4 sai nimensä eteen viikonlopun ajalta junnuvoittajatittelit aivan ansaitusti. Iloisia, reippaita, lupaavia kakaroita oli ilo katsoa.

Pääsinhän minä myös leikkimään professional handleria peekianpainajaiskehään Luuran kanssa. Lauantaina käytiin pokkaamassa serti sellaisen pikaisen handlerivaihdoksen jälkeen ja sunnuntaina sitten, noh... ehkei oltu ihan edustavimmillamme:


Sekä koira että handleri tuli yllätetyksi täysin. (Kuva: Pia Koskinen)

Sunnuntaina kierrettiin Marikan kanssa kojuja ja shoppailtiin pikkuisen. Mukaan tarttui mm. Hurtan sadehaalari (koiralle tietty), muutama joululahja ja trimmauspöytä supsutuksia varten. Jenni sai tuliaisiksi suuren idolinsa Kanan nimmarin, hänen tekemänsä pannan (Piikalle) ja lopuksi napattiin vielä kuva Kattista Kanan kanssa. Jenni oli IHAN tohkeissaan tästä tuliaisesta ja K&K kuva onkin nyt printattu Jennin seinälle.


Kaksi vauhdikasta K:ta

Eikä se Ruska-niminen pantakaan mikään pilipalipanta ollut, vaikka olikin kaunis, blingbling ja uniikki:


Panta viimein Piikan kaulassa. On enemmän kuin sävy sävyyn!

Lauantai-iltana vietettiin CardiCan ry:n pikkujoulua ja illan emäntinä toimivat jälleen Jenni & Piitu. Ilta hyvässä seurassa ja hyvän ruoan parissa venähti melkein puolille öin, mutta oli kyllä mukavaa. Kiitokset kaikille Marikankin puolesta!

Ensi vuonna uusiksi, kai, ehkä, luultavasti... mikäli tullaan, niin tullaankin oikein presidenttiseurueessa...