Tänään mä keksin sen, miten pienessäkin metsässä (n. 17 hehtaaria) voi kävellä tuntikausia. Eksymistä mä en vielä oppinut, vaikka pimeyskin tuli. Yllättänyt se ei, sillä joka ilta tulee yleensä pimeä - ainakin näin talvella. Päästäkseen tuohon "pikkusen enemmän kuin puolenhehtaarin metsään" piti ylittää vesialue nimeltä Pattijoki, joka lienee jo umpijäässä. Sen verran alhaalla oli jää joenuomassa. 

Ulkoilurupeamani alkoi Misiun, Ellan ja Fyran kanssa potkurilenkillä. Fyra on nyt hiffannut mitä se kelkan vetäminen on. Hienosti veti menemään ja kookikoirat säesti apuna. Kotiin päästyäni sain idean ottaa remmilenkille kaikki loput "nuorisoon" kuuluvat, eli Kattin, Femman, Luvan, Eskon ja Tottin, joka kyllä täyttää tänä vuonna kymmenen. Tovin käveltyäni ja remmilettejä oiottuani muutin suunnitelmaa, kun huomasin joen yli menevän polun. Siellähän se talviparatiisi odotti ja koirat sai kirmailla irti sen aikaa kun näkyväisyyttä vielä jollain asteella riitti. Loppuaika mentiin remmeissä kelkkaurilla, välillä pellolla, välillä synkässä metsässä. Miksihän tuonne ei mene kesäisin joen yli siltaa? Päästäkseen samaan metsikköön, pitäisi ensin kierrellä ja kaarrella kilometreittäin päästäkseen kotoa linnuntietä mitattuna 300-400 metrin päähän. Sillan avulla meidän perän lapsilla lyhenisi koulumatkakin vaikka kuinka paljon... pitäiskö laittaa riippusilta tilaukseen?

Päivän ainoa pimeä teko tämä hämärälenkki ei suinkaan ollut, sillä ehkä kaikkein pimein homma oli kuvata illalla posekuvat 2,5 viikkoisista. Siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, kun kaikkihan tietää, että meillä kuvataan pentuja aika paljon - MUTTA - tässä tapauksessa kuvaaja oli Etelä-Suomessa ja pennut täällä meillä. Tämmöseen ei kykene edes pisinkään p*sk*-Tamron, vaan siihen tarvitaan ihan Microsoftin LiveCam ja toimiva nettiyhteys:


Ylärivissä tytöt, alarivissä pojat. Kuvat: TaijaP