Tänään oli Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin vuosikokous, jossa tuurasin perheenlisäystä viimeisillään odottelevaa piirimme sihteeriä. Kai se kunnialla sujui kun kukaan ei tullut silmille. Virpille kovasti voimia tulevaan koitokseen. Hengitä, hengitä ja hengitä... me ei sössitty vuosikokousta! 

Olin tänä vuonna hallituksen jäsenistä erovuoroisena ja niin siinä kävi, että pesti sai jatkoa. Ihan mielelläni hallituksessa olenkin, sillä eipä oikeastaan ole olemassa tuon parempaa paikkaa tutustua kennelmaailman eri lajeihin, harrastuksiin ja harrastajaryhmiin. Oma mandaattini on "agility/seurakoirat", mutta en edusta hallituksessa vain omaa aluettani - joudun ottamaan kantaa esimerkiksi hirvenhaukkuihin, ajokokeisiin ja mäyräkoirien luolakokeisiin. Se edellyttää pientä perehtymistä putkinäköä laajemmalla skaalalla ja sehän passaa!

Suomen Kennelliiton terveiset kokoukseen toi Kennelliiton hallituksen jäsen Kirsti Lummelampi. Hän kertoi meille Kennelliiton ajankohtaisista asioista ja oli valmis vastaamaan kokousyleisön kysymyksiin. Tämä jalkautuminen piirin (piirien?) kokoukseen (-siin?) on mielestäni todella hyvä ajatus Kennelliitolta! Vielä kun rotujärjestöjen vuosikokouksiin saataisiin puolueetonta edustusta Kennelliitolta, voisi tämä kennelmaailman kokoustelu ja rotujärjestötoiminta olla katu-uskottavuudeltaan jopa luotettavaa lähentelevällä tasolla. Jäisi ehkä räikeimmät sirkukset näkemättä kun samalla ahtaalla hiekkalaatikolla olevat (naaras)tiikerit jättäisivät toistensa raapimiset vähemmälle ja skarppaisivat sen sijaan yhdistyksen yhteisten asioiden ajamisessa.

Kotona olin lumituiskun seasta jo puoli viiden maissa. Koska Pattijoella ei enää tuiskunnut ja pakkaslukema oli likimain siedettävä, käytin pikaisesti pentuset ensimmäistä kertaa pihalla. Toteutus pareittain ja muutaman kuvankin yritin ottaa. Kunpa joku päivä sekä valo että lauhempi keli kohtaisivat, että saisi kuvista muutakin kuin muistoja  pentujen uusille omistajille...