Konna oli kartturoitu Pohjoisen Belgien agikoirakisassa sijalle kaksi. Hoppee ei oo häppee varsinkaan kun meidän kisakausi oli rikkonaisista rikkonaisin. Oli Konnan SM-treeniä, Jossun leikkauksia ja ties mitä flunssia ja röhiä. Kartturi sai palkinnoksi komian helyn:

Koirauutiset on siitä hauska lehti, että joka kerta kun olen perumaisillani sen tilauksen, saan taas tekosyyn olla iloinen, että lehti meille tulee. Tänään tulleessa lehdessä oli Tampereen ystävänpäivänäyttelyn tulokset ja komian kokoinen, 3 palstaa leveä kuva:

Tänään Tupostellessa tuli todetuksi, että

a) Mä en edelleenkään osaa ohjata niitä piikkihypyiksi ristimiäni juttuja. En, en, en! Jos saman virheen tekee sekä Konnalla että Fyralla niin vika ei löydy koirasta vaan peilistä.

b) Fyran aivot on nameissa. Se ei kertakaikkiaan kyennyt pujottelemaan edelläni etupalkalle. Aivotoiminta nolla, mahalaukku tyhjä. Treeniä, treeniä, treeniä ja huonommat namit ;-)

c) Fyra tarvii pussitreeniä. Se menee sinne, muttei ampaise sieltä pois vaan jää kankaaseen sutimaan jos jättäydyn sen taakse. Pitänee sulattaa pussi ja treeniä lisää.

d) Fyra oli tosi hyvä takaakiertokoukeroissa kera jaakotuksien ja saksalaisten ja ties minkä hippasvenkuiluiden. Konnakin oikeastaan aika kelpo. Ei mokailtu isommin.

e) Konnan kontaktit ovat parantuneet PALJON. Puomi oli jo oikeastaan vähän wau... varsinkin kun se tuli nopeasti alas vaikka otin sivuttaisetäisyttä. Mii laik!

f) Mun kunto on luokkaa rapa. Lopussa vedetyt 20 esteen radat meni ihan pihisten ja pipariksi. Fyran kanssa ei oikein osuttu, tai siis mä en osunut koiralla sinne minne piti kun en jaksanut näyttää. Konnan kanssa meni vähän paremmin, mutta Konna auttoi minua jaksamaan. Kyllä - ihan oikeasti! Onneksi se on niin viisas, että tekee vaikkei ohjaaja jaksa neuvoa.