^ Tälläkö? No ei.....PÄ vain :D

Meidän Fyra on tänään jalostustarkastettu ulkomuodon osalta. Tulos: "hyväksytty varauksin, syy kevyet korvat". Nonnih, nyt ei puutu enää kuin luonnetesti ja PK-tulos niin on tästä rekusta dataa monelta eri taholta. Tokosta, agista ja jopa näyttelyistäkin siitä löytyykin jotain mustaa valkeelta arkilta ja BH-koe on myös suoritettuna. 

Mitäs sitä meille muuta? Kiireitä! Siis ihan kamalasti kiireitä. Onneksi on T joka hoitaa perheen arjen kun mulla on aikataulullinen kaaos. Nyt parhaillaan nautin keskenäni olosta Espoossa kulttuurikeskus Hanasaaressa hotellihuoneessa. Euroviisut soi taustalla, hallitsen kaukosäädintä, syön tummaa suklaata ja vain olen. Olotila on sellainen, etten ole 1,5 viikkoon moista rentoutumishetkeä kokenut. Ei täällä kyllä lomalla olla, mutta Kennelliiton valtuustoseminaarin ja valtuuston kokouksen väliin mahtuu tämmöinen hotelliyö joka kyllä tuli just oikeaan saumaan. Saan hetken vain olla!

Viime viikonloppuna lauantaina Femman kanssa kipaistiin Oulussa tuplanolla agissa. Se tarkoitti sitten oikeutta kisata SM-kisoissa kun nollat tulivat kasaan. Olin oikeastaan jo päättänyt, etten niihin kinkereihin tähtää, mutta kun kerran tällävissiin kisaamisoikeus tupsahti niin mennään sitten. Femma sijoittui nollillaan hienosti 18 koiran joukosta sijoille 4. ja 2. Sunnuntaina tuli vitoset molemmilta radoilta. Ihan pienet virhetiplut, mutta kokonaisuudessa hyviä ratoja nekin olivat. Femmalla on mukava kausi menossa. Se on varma kuin junan vessa. Jos virhe tulee, se olen minä joka mokaan ja voin sanoa että sen mä osaan...

... Kokkolassa kisattiin sitten viime keskiviikkona ja eka radalla sitten mokasin. Tupeksin pujottelun alun ja loppusuoralla vain tollotin, että "ei se pysähy keinulle, ei se pysähy keinulle..." ja ei se pysähtynyt. Kokkolan keinulta sai piiiiiitkät lennot. Eka radalta siis kymppi, mutta pujosählästä huolimatta alle ihanneaikaan. Hyppärillä annoin sitten Femman tehä hommia ja tyydyin juoksenteleen mukana. Nollahan siitä tuli ja käsiajanotolla hävittiin vain vajaa kymmenys kolmossijasta.

Konnakin kisasi Kokkolassa. Eka radalla me ei Konjamiinin kans löydetty putken päällä ollutta A-estettä vaikka Konna sitä kuinka haki sieltä putkesta. Ihan jopa kolmesti kurkkas :D Toka radalla sitten kolisteltiin rimoja alas. Että sitä pitää olla tuuria. Sillä hylsyradalla ei tietty otettu alas riman rimaa. Yhteinen tekeminen tuntui kuitenkin virheistä huolimatta kivalta. Kyllä se Konna kulkee varsinkin nyt kun se on saanut nauttia jo kahdesta hieronnasta vähän ajan sisään. 

En vielä puutu siihen mitä täällä valtuustoseminaarissa on tapahtunut tai käyty läpi. Sen jäsentely vaatii aikaa ja sitä mulla ei nyt ole. Aion nukkua. Ihan rauhassa. Aamuun asti. Huomenna kokoustellaan.