Tämän kesän kolmas ja viimeinen näyttelypäivämme oli jälleen tehokas täsmäisku. Ylivieskasta tuli saaliiksi juuri ne ruusukkeet kun oli toiveissakin. Näppärää! Eipä tarvitse laukkoa pitkin maita ja mantuja sertejä metsästämässä, viikonloput kun voi käyttää muuhunkin kun autossa ja erilaisten koiranäyttelyareenoiden laitamilla istuskeluun. Eipä silti, ei tuossa viime sunnuntaissa ollut mitään vikaa seuran tahi olosuhteiden suhteen. Oltiin liikkeellä koko perheellä ja kun Hannakin lähti vielä apulaiseksi, niin mikäpä meillä oli ollessa ja eväitä syödessä. Koiria otettiin mukaan osallistuvien Piikan, Eskon ja Luvan lisäksi vielä ipanat TuTu ja Roope. 

Ensin oli Luvan vuoro. Tuomarinmuutoskin oli tullut ja kuudesta schappesta vain neljä oli paikalla; valiouros, kaksi avoimen luokan narttua ja Luva. Aika siistiltä tuntui kun kehäsihteeri kertoi tuomarille, että tämä olisi sitten nartut valioluokka. Luva meni Georgialaiseen setään kuin väärä raha vast'ikään pizzeriassa Tampesterissa. Niinno - erona tietty se, että karvattomuutensa alla Luva on oikeasti hyvä koira, mutta jospa se tuomari sittenkin ihan oikeasti tunnisti Luvan ansiot karvan vähyydestä huolimatta. Arvostelusta se ei kyllä käy ilmi, sillä siinä kerrotaan vapaasti ja lyhyesti suomennettuna, että kehässäni kävi ihastuttava, hyvin iloinen, yhdensuuntaisin liikkein liikkunut koira, jolla oli nätit ääriviivat. Tekstiä oli 2,5 riviä, mutta kehäsihteerillä oli iso käsiala ja jokainen rivi alkoi melkein rivin keskeltä. No ei se mittään, Luva oli ROP - kyllä - Rotunsa Paras eka kertaa. Minä kyllä oisin tuomarina laittanut isoon kehään sen uroksen aivan ansaitusti. Emme kuitenkaan valita. Edustettiin iltapäivällä ryhmäkehässä hyvin iloisesti, suorastaan lennokkaasti tuppokoiria. Nyt on sitten sellainen tilanne, että Luvalta lähtee tassukarvat ja sen näytelmät on tässä maassa näytelty ainakin vähäksi aikaa. Karva on kasvava luonnonvara ja tämän kesän passelit näyttelyt akselilla Ruotsi-Norja on jo näytelty. Myöhemmin sitten sinne...


"Lovely feminine, very happy. Very nice temperament. Beautiful outline. Well balanced with parallel movements."

Cardit oli vasta iltapäivällä ja siinä odotellessa kiskottiin eväitä ja vaihdettiin kuulumisia. TuTuli ja Roope kävivät leikkimässä koiranäyttelyä, mutta eihän siitä nurmella juoksemisesta mitään tullut. TuTuli olisi halunnut tokottaa ja seurasi kuin paraskin BC. Roopella oli taas hajumaailma tärkeämpi kuin kaunis ravi. Noh - pikkuseikkoja sen rinnalla, että ne käyttäytyivät näyttelyalueella rohkeasti ja reippaasti. Ainoa pikkuisen mietityttänyt asia oli myyntikojussa yhtäkkiä eteen tupsahtanut IIIIISO leonberginkoira, joka osoittautui hyvin leppoisaksi kaveriksi. Sitä piti kyllä ensin nuuskia pitkät kaulat vieläkin pidempinä.

Cardituomarina oli Hans Erik Pedersen Tanskasta. Tuo maahan on tunnettu melkoisen kuuluisista cardeistaan. Uskoisinkin, että tämä herra lienee nähnyt rodun hyviä(kin) edustajia tuomariuransa aikana aika paljon. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa oli hänellä harjoitusarvostelijana, joten lähtökohdat arvostelulle olivat mielenkiintoiset. Jälkikäteen ajateltuna tuo 25 cardin joukkio oli aika erinomaista materiaalia, sillä siellä oli koiria joka väristä ja mallista. Hanna kuvasi kaikki osallistuneet ja useita tilannekuvia ja nuo kuvat löytyvät *täältä*.

Esko kisasi ensimmäisen veteraaniluokan näyttelynsä ja enpä voi kovasti valittaa menestystä. Uskoisin, ettei kukaan asiaa tietämätön voinut Eskon nähtyään päätellä sen olleen vajaa vuosi sitten välilevynpullistumansa vuoksi hoippu, voimaton ja selkä kaksin kerroin kyttyrällä. Esko sai ERIn, voitti luonnollisesti ainoana veteraaniuroksena luokkansa ja sijoittui lopulta paras uros -kehässä hienosti kolmanneksi. Loppukarkeloissa se voitti vielä "vaimonsa" Alman ja se sai pienen häslingin jälkeen ROP-veteraani ruusukkeensa. Tuomari sanoi minulle ensin, että sinä voitat ja tyrkkäs lapaseen VSP-ruusuketta. Mä ilmoitin, että mä ottaisin kyllä siinä tapauksessa mielummin ton toisen ruusukkeen. Noh, hassu episodi, joka nauratti tuomariakin kovasti. Isossa kehässä tuomari ei edes esiarvostellut jonon peränpitäjinä olleita "pieniä" koiria ja meille luvattu kehäkierroksen puolikas kutistui 1/8 matkaan. No, käväistiin nauhojen sisäpuolella näyttäytymässä kuuluttajalle. Niin tuttua tämän rodun kanssa :D


"Masculine head, lovely dark eyes, well set ears. Excellent neck and topline. Very good body and bones. Well angulated front and rear. Moves very well from all sides. Good coat texture and temperament. Well handled"


Mirkun ja Alman kans pönöttämässä

Piika esiintyi kerrassaan loistavasti. Se jopa asetteli itse huolimattomat etutassunsakin pöydällä niin kauniisti, että minäkin siinä jäin niitä ihailemaan. Se oli avoimesta luokasta ainoa ERIn saanut ja tie vei luokkavoitolla paras narttu -kehään jonne pääsi 3 valionarttua ja kaksi junnuluokan neitiä. Siellä sijoitus oli sitten hienosti toinen. Koska voittaja oli paitsi Suomen muotovalio myös inttivalio, siirtyi Piikalle serti ja se varacacibkin tulee FCI:stä takaisin oikeana. Kas - yhtäkkiä se onkin kolmen suomalaisen näyttelyn jälkeen sertiä vaille valio, jolla on kaksi cacibbiakin. Pitänee kai raahautua sen kanssa kehään vielä tämän vuoden puolella jossain josko vaikka se viimeinenkin sinivalkoinen ruusuke tulisi yhtä helposti. Huomasin äsken vertaavani kuumeisesti Kennelliiton näyttelykalenteria ja Agilityliiton kilpailukalenteria ja tekeväni jotain alustavaa aikataulutusta, mutta eihän se nyt voi ihan noin helpolla mennä kuitenkaan. Pessimisti ei pety, mutta aina kannattaa yrittää ;)


"Feminine head and expression, correct bite, well set ears, excellent neck and topline, very well angulated front and rear, moves very good from all sides, good coat and well handled"

Kotimatkalle päästiin viiden maissa ja aika oletettavasti juuri ennen kaatosadetta. Mustat pilvet ympäröi ryhmäkehien aikaan niin uhkaavasti. Jenni nukahti kotimatkalla 5 min ajon jälkeen. Se oli kyllä aika odotettuakin, sillä päivä oli sisältänyt dalmatiankoirien ihailua, Luvan ja TuTun kanssa treenaamista, kentän siivousta tippuneista nauhoista ja muuten vaan hengailua. Ehkä kaikkein merkittävimmän hommansa neitokainen teki raviradan pääkatsomon ovella, jossa Jenni oli ties kuinka kauan oven aukojana. Jenni oli kertomansa mukaan sanonut kaikille "olkaa hyvä" ja saanut tästä työstään kiitoksia. Oiskohan tuolla irronnut Jennille talkooväen ateria?

Tänään kesälomani ensimmäinen päivä alkoi sitten oikein mahtijysärillä. Oltiin Jennin kanssa sovittu että nukutaan kilpaa aamulla ja kun nousin särkylääkepurkkia aukomaan palatakseni sitten takaisin petiin, kuului Jennin parvelta huikkaus "minä voitin". Jepjep - okei!

Illemmalla kun elämä voitti, kuvattiin TuTun ja Roopen puolivuotiskuvat. Ne oli tarkoitus ottaa avustajajoukon kanssa tuolla Ylivieskassa, mutta kaiken rupattelun ja syömisen lomassa se vain unohtui kokonaan. 

 

Päivän päätteeksi Jenni kilpaili 12-paikkaisella agiradalla Femman kanssa Jossulan juniorimestaruudesta. Voittohan siitä tuli ja vieläpä nollaradalla. Pokaalin hohtoa ei himmennä lainkaan se, että osallistujia oli vain yksi. Se kurvelo ei nimittäin ollut pelkkää suoraa, vaan siihen piti oikeasti tutustuakin. 


Kohta maalissa...


Nuo valkeat pallot oli Jossulan mestaruusradan etapit.

MUOKS ja PEEÄS ja JIIKOO


Kumpi on pemu ja kumpi on cardi? Väittäisin että rotujen erot on tässä kuvassa aika hyvin selvillä.