Misiu had back problems in the end of 2008. He couldn't walk or run properly. He wasn't totally paralyzed but he had serious motoric problems. After physiotherapy he found his balance again (spring 2009) and here we go... he's in superb condition. This was our first and last competition during his second life. I'm so happy that we could end our career at competitions and enjoy together, once again. Misiu is a special dog, very special!

Kun Misiu loppuvuodesta 2008 oireili selkäänsä, surin paitsi koiran sairautta myös itsekkäästi niitä menetettyjä yhdessäolon hetkiä treeni- ja kisatilanteissa. En tiedä kummalle tuo sairaushelvetti oli loppupelissä rajumpi kokemus - Misiulle, joka häntä heiluen itseään parenteli vai minulle, joka kyseenalaisti koko rotuvalintansa, kasvatustyönsä ja harrastuksensa. Eipä sillä oikeastaan ole väliäkään. Misiu eli tässä ja nyt elämäänsä ja opetteli fysioterapeutti Kaisa Takatalon avustamana kropanhallintaa ja tulihan se ravikin sieltä lopulta takaisin. Minä keskityin tekemään Misiun kanssa kaikki annetut kotiläksyt ja pidensimme yhteisiä lenkkejämme pikkuhiljaa. Heinäkuussa 2009 Misiu oli jo näyttelykunnossa, mutta se oli vielä kaukana siitä, millaisessa kunnossa olin sen tottunut näkemään ja pitämään. Kuntoutuminen jatkui. Uimista, upottavaa hiekkaa, hankilenkkiä ja keväällä 2010 taas uimista, uimista ja uimista. Toukokuussa ystäväni, koirahieroja Pirjo Heikkinen, kävi Misiun läpi ja totesi sen olevan uskomattoman hienossa lihaskunnossa. Olin ylpeä ja iloinen!

Joukkuepiirinmestaruuksissa 2010 me saimme vielä yhteisen Hetkemme; seisoimme starttiviivalla katseet suunnattuna radalle, starttasimme, metsästimme esteitä, ylitimme maaliviivan viimeistä kertaa ja palkkasimme toisemme kunnon sylittelyllä. Kyllä - viimeistä kertaa- se oli siinä. Misiun kisakirja on nyt arkistoitu lopullisesti. Joukkueemme sijoitus oli kolmas, mutta me voitimme paljon enemmän. Me voitimme sairauden, selätimme sen ja näytimme, että selkäoireilu ei ole maailmanloppu. Siitä voi toipua ja sen jälkeen voi olla elämää.

Tässä juoksee päivän suuri voittaja - Misiu:

 

Näistä kuvista on kiittäminen Pirkko Riekkiä:


Estejahdissa, ihan tosissaan! - Here we go! Clear round is coming...


Se IHAN viimeinen kisahyppy - The LAST jump.


Maalissa! Itkuhan siinä tuli, en tosin ollut yksin tämän tunteeni kanssa. Kiitos Ystävät!
This is it! Thank You Misiu!

Kun sydämeni koira Tinka aikoinaan nukkui pois, sanoin, että Misiu astuu suuriin saappaisiin. Misiu otti haasteen vastaan ja täytti & käyttää noita saappaita koko sielullaan. Ne, jotka tietävät mikä suhteeni Tinkaan oli, tajuavat kuinka paljon minulta vaatii myöntää, että Tinka sai todellakin seuraajansa. Ennen kuin kukaan pillastuu muiden koirieni puolesta, totean, että kaikki ne tärkeitä ovat. Sille ei vain mahda mitään, että tietyt koirat vain varaavat erityispaikat sydämen sopukoista. 

JK. Melkein unohtui. Me ei tehty Misiun kanssa kisaradalla virheitä ja kipitettiin yli 5 sekuntia alle ihanneaikaan. Tehtiin siis agilitykielellä nollarata. Misiu lopetti siihen, mihin luulin sen joutuneen 2 vuotta aikaisemmin lopettamaan. Sen edellinen kisa oli samaisella kentällä 2008 syksyllä käyty piirinmestaruuskisa, jossa meidän joukkue sai pronssia ja Misiu yksilökisassa myös pronssia. Pronssia otettiin joukkueella nytkin, mutta yksilökisat jätimme ja jätämme jatkossakin muille.