Tuo luku oli viikonlopun onnistumisprosenttini jos sitä mitataan palkintosijojen määrällä. Juoksin Haukkukeitaalla neljällä koiralla yhteensä 12 starttia ja olin palkinnoilla kuudesti. Sataseksi tuon prosentin saa jos ajatellaan toiselta kantilta. Olin palkinnoilla ainakin kerran jokaisella ohjaamallani koiralla. Aika siistiä! 

Tykkäsin viikonlopun radoista kovasti. Tuomarina oli Seppo Savikko, joka oli suunnitellut velmuja kurveja. Ne näyttivät ennen numerointia ihan ihme koukeroilta, mutta numeroiden avulla niistä tuli varsin jouhevia ja vauhdikkaita. Osa radoista oli myös aika pitkiä ja luokasta riippumatta niissä riitti tekemistä - ei vain juoksemista. Mii laik! 

Lauantaina Luva kisasi kaksi starttia medi1:ssä. Eka rata näytti hetkittäin agilityltä, mutta humputtelua oli liikaa. Kävi se yleisössäkin kyselemässä tädeiltä kauniiden takkien merkkejä tai sitten se etsi perhosia. En tiedä. Keskittyminen oli taas lyhyt ja epäintensiivinen. Olin tehdä Luvasta siivousvälineen sen startin jälkeen. Se kuitenkin pelasti nahkansa pysymällä kakkosradalla kurveissa mukana. Muutaman kerran sen ajatus meinasi katketa, mutta sain palautettua sen takaisin siihen mitä oltiin tekemässä. Radalla oli vain yksi ainoa putki ja se imi hienosti. Pujon alkuun tuli pikkuinen osumistiplu ja siitä vitonen, mutta kas kummaa - oltiin tuolla tuloksella ihan ensimmäisiä. Voitettiin siis. OHO!

Fyran kanssa onnistuttiin maxi1-luokan eka startissa todella hyvin. Virheetön rata ja tämä tiesi menolippua (SERT-A) kakkosluokkaan. Sijoituskin oli hienosti toinen. Päivän toisen ratamme teimme iltapäivällä kakkosissa ja ei sekään kauhean huono debyytti uudelle kisa-asteelle ollut. Nollarata taas ja sijoitus 3. Tämä tiesi luokan vaihtoon oikeuttavaa tulosta eli LUVAaa (vähemmän karvaista sellaista). Pujo oli tuolla radalla tosi hidas ja siihen meidän nyt pitää keskittyä. Kontaktit toimi kuin junan vessa, ne ylösmenotkin oli kuin oppikirjoista.


Fyra radalla (kuva Pirkko Riekki)

Kakkosluokkien aikana seurattiin myös ylpeinä kun Nio-Femmansisko ja Suvi ottivat ensimmäisen LUVA-nollansa tästä luokasta. Siistiä!

Femman radat olivat viikonlopun aikana kaikki hyviä - ei - ei ne olleet hyviä vaan erinomaisia. A-kisassa tuli työtapaturma pujon lopussa ja piti uusia yksi väli. Tällä vitosella oltiin kuitenkin ainokaisen (yliaika)nollan ja maailmanmestari Kertun nopian vitosen jälkeen kolmantena. Ihanneajassa pysyttiin pujokorjauksesta huolimatta, joten kai me mentiin ihan kovaakin. B-kisa meni ihan höpöksi kun tieto Konnan valioitumisesta konkretisoitui tulostaululle juuri ennen rataantutustumista. Femma teki parhaansa, mä halailin A-estettä ja taisinpa mä vähän auttaa yhden rimankin tiputtamisessa. Tulos oli kymppi ja vähän yliaikaa kun pyörittiin siinä A-esteellä tovi ja toinenkin. Tuo tulos oikeutti kuitenkin ihan kivaan sijoitukseen kun radalta tuli paljon hylkyjä. Oltiin selvästi puolenvälin paremmalla puolella vaikkei mun panoksessa radan sujuvuuteen ollut hurraamista. C-kisa sunnuntaina oli 3. vikalle esteelle saakka nopea ja tiukkakurvinen nolla. En muuttais ohjauksessa mitään ja vaikka muurin palaset tulivat alas, en syytä siitä itseäni lainkaan. Femma ei vain osannut hypätä sitä oikasta kohdasta, yritti liikaa ja palaset lensivät kauas ja pitkälle. Muuri ei ole meidän vahvin este ja yritin parhaani mukaan ohjata Femman siitä yli. Ei onnistuttu. Vitonen tuli, nopein vitonen muuten. D-kisa päätti Femman urakoinnin ja siitä tulikin sitten se kaikkein paras rata. Pysyin ohjaussuunnitelmassani (alanko viimein oppia?) ja Femma irtosi hienosti putkiin. Se oli siisti nolla! Sijoituskin oli hienosti kolmas kahden AVA-terrierin jälkeen. Toistan varmaa itseäni, mutta sanon sen taas. Femma on iskussa!


Femmun kanssa palkinnoilla (kuva: Marika Siniluoto)

Konnan ja mun paukut ladattiin sitte sille ensimmäiselle radalle. Maaliin tultuani tiesin, että nyt oli semmonen suoritus, että tänään vois vaikka pärjätä sijotuksissakin ihan hyvin. Jotenkin se rata vain oli ja meni ja tuntui hyvältä. Nolla mikä nolla! Me molemmat kai keskityttiin kovasti ja oltiin tarkkoina. Siinä vaiheessa kun tieto kärkeenmenosta tuli meidän korviin, multa petti pää. En uskaltanut enää katsoa muiden suorituksia. Otin Konnan ja lähdin lenkille. Jätin puhelimenkin kentän reunalle ja minimoin tällä kaikki mahdolliset keinot saada väliaikatietoja joita en kestäisi kuulla. Palasin takaisin vasta luokan päätyttyä kuulemaan, että valioituminen oli totta. Luokan voitti tuulennopea borcol Erre, joka oli jo valio. Serti siirtyi Konnalle ja AVAutuminen oli totta. Voi sitä riemua! Viikonlopun muissa radoissa ei olekaan sitten hurraamista. Tehtiin hyviä ja vähemmän hyviä pätkiä, mutta sallittaneen tämmönen fiilistely napakympin jälkimainingeissa?


Palkintojenjakoa odottelemassa. Serenaa ja Sellaaki jänskättää saako Konna hienon rusetin.


Fyran saalista

Ja jotta Fyran kyseenalainen maine pitäjän-epä-katu-uskottavimpana rottweilerinä säilyisi, se sai ensi talven treeni- ja kisareissuja varten hienot fleece-kalsarit. Nauruun kuoleminen ei ollut kaukana itselläkään, mutta tuossa Mansikkakarintiellä oli tulla ekat oikeat uhrit kun kaksi skootteripoikaa oli ajaa ojaan tuon nähtyään. Hö - kulkee se superhessukin kalsareissaan eikä sille naureta... :D :D