Valuu - valuu - eivalu! Siinäpä oli Fyran eilisen tupostelukeikan ensimmäinen treeni. Konnan kanssa ei päästy edes tuohon onnistumisprosenttiin. Teemana oli nopiat, ennakoivat valssit ja koiran olis pitänyt kääntyä napakasti sieltä aidalta perään ja kurvi ei olisi saanut valua pitkäksi. Olisi... olisi... olisi...  konditionaalia konditionaalin perään...

Ennakointihan on aina ollut mun laji? NnnnnnNNNNnnnot! Hyvin selväksi tuli tämä taidonpuute jälleen kerran. Kotiläksyä tuli enemmän kuin reppuun mahtuu ja tehtäväkin ne on kun kaikki tekosyyt aina kentän kaukaisuudesta esteiden puutteeseen saakka on mun kohdalta silkkaa valetta. Tarvinnee siis treenata ihan issekseen asioita joissa ei ole hyvä. Blaah - se ei oo mukavaa vaikkakin tiedän, että se on tarpeellista, kovasti tarpeellista.

Sen verran saan synninpäästöä, että se valumattomuus ei ole vain mun taidoista kiinni. Nuo kaksi hulllljaa palveluskoilaa eivät vastaa puolipidätteisiin juuri lainkaan. Se ei ole koirien huonoutta, vaan sitä, ettei sitä niille ole opetettu. Nonni, näin sanoiksi puettuna huomaan, että on se sittenkin mun taidoista kiinni... en osaa opettaa ja kun en osaa, en edes opeta alkeellisintakaan jarrua. Eipä taaskaan päässyt syyttämään koiraa.

Mä veikkaan, että Femma ois loistanu noissa treeneissä. Haluan elää siinä illuusiossa ja painun treenaamaan tuonne harmauteen.

Tänään en ole töissä, olen pikalomalla. Iltapäivällä meidän kissat menettävät naiselliset vinkeensä. Johan se oli aikakin. Eihän nuo ole vasta kuin noin 10-vuotiaita, vähän yli ja vähän alle ja yhden iästä ei ole harmainta haisuakaan...