Valumattomuustreenejä jatkettiin Tupoksella torstaina. Konna ois juossu mun läpi jos ois voinut ja Fyra tuumi, että esteiden edessä jarruttelut ovat oikeastaan aika väistettäviä ja epämääräisiä juttuja. Lähtökohdat treenille tuntuivat suorastaan loistavilta. Tästä ei vois enää kuin nousta...

Minna teetätti meillä ensiksi jarrukahdeksikkoa ja sitten alettiin baanaamaan ja tökättiin jarrua aina sopivin väliajoin. Se kahdeksikko meni kummallakin aika hyvin kun sain oman pääni ja päättäväisyyteni toimimaan - MUTTA - ne samat jarrutpa ei sitten meinanneetkaan toimia tositoimissa pidemmillä kurveilla. Käsijarrusta ei ollut tietoakaan kun Konna porhalsi kohti kaarroksia ja Fyra kiersi aina sitä kauempaa mitä enemmän koitin jarruttaa. Jopas jottain! Sitten ihan yhtäkkiä mulla vain lipsahti jarrukohdassa että "Konna!" ja kas - se jarrutti ja heitti perään pienen liruliruhypyn haluttuun suuntaan. Piti sitten kokeilla oliko se vain onnenkantamoinen, vahinko vai joku muu kummajainen, mutta kas - jokaisella hypyllä se reagoi siihen pieneen sanaan. Pienellä sanalla on kuitenkin suuri kaiku. Onhan se koiran nimi, jota sille on yli 8 vuotta jo hoettu. Fyra on harjoitellut nimeään vasta 4,5 vuotta, mutta hupsista heijjaa, toimi sekin. Joka koiralla on nimi. Miksei sitä sitten käyttäisi? Tuota sanaa tulee kyllä hoettua vähän turhankin kanssa, joten kyllä tässä pitää opettaa tuohon kohtaan joku muukin toimintatapa, mutta näin ensiapuna toimii oikein mainiosti.

Kotona meillä on kentällä parhaillaan yhdenlainen sikermä MM-kisaradoista. Maxien joukkuehyppärin alku ja loppu on yhdistetty pätkäputkeen + vaikeassa avokulmassa olevaan pujotteluun + AA-esteeseen. Toisessa päässä kenttää on medijoukkueiden hyppärialkua omana treeninään. Beekkoset painivat näiden harjoituksien parissa perjantaina. Minä kurvailin samat kiekurat eilen Kattin, Femman (hei - se treenas sittenki!) ja TuTun kanssa. Tänään samaset kieputukset teki Luva tukka hulmuten.

Akat oli oikiastaan mahottoman päteviä, se Pikku-Akka eritoten. TuTuli ei mene vielä pujoa eikä A-estettä (paitsi Tupoksella turisteillessaan se sen päätti kiivetä humps vain yhtäkkiä), joten se suoritti kurvit kahtena pätkänä rimat maassa. On se kiva! Puhtaasti meni ja imi putkeen hienosti. Pätevä pentu! Katti nyt menee aina hienosti. Sen asenne ja työmoraali on loppumaton ja jos se mokaa, mä otan peilin käteen ja mietin mokasinko mä vai enkö vain ole opettanut vielä kyseistä asiaa. Femma-vain-kisaa-tämänsyksyn on nyt päässyt kahdessa aloryhmässä antamaan agilitymaistiaiskyytejä aloitteleville koiranohjaajille ja se on toiminut noissa radanpuolikkaissa niin kivasti, että halusin minäkin kokeilla sen kyytejä muuallakin kuin kisoissa. Hyvinhän sekin kulki. Keskityttiin lopulta vain siihen vaikeaan pujokulmaan, kun siinä tuntui sillä olevan se selkein epävarmuus osaamisessa. Luva oli taas niin Luva. Tänään klo 18.30 sillä oli oikein loistohetki. Se teki treenin hienosti, pujotteli neljästi hyvin nopean ja itsenäisen pujon, sai ruokansa ja minä olin iloinen. Ehkä se siitä, ehkä se tästä, ehkä se joskus...

Viikonloppu on mennyt kyllä kovasti agilityn merkeissä. Kaiken liienneen ajan olen tuijottanut madonreiästä Saksassa järjestettyjä agilityn MM-kisoja suorana lähetyksenä. Hetken mietin, raskinko ostaa oikeudet suoraan Agilityvisionin lähetykseen kisapaikalta, mutta näin jälkikäteen en kadu tuota pätkääkään. Niin hienoja hetkiä lähetyksen parissa täällä on ollut. Hui! Välillä tuntui, ettei uskalla edes katsoakaan. Suomessa pidettiin hienosti yllä reaaliaikaista tulospalvelua, joka taisi lopulta olla maailmanlaajuisestikin suositumpi kuin kisajärjestäjien heikonlaisesti toiminut tulospalvelu. Kisastudiona toimi meillä työhuone, josta pöytäkoneelta katsottiin itse lähetystä ja vieressä olevassa läppärissä oli lähtölistat ja tulospalvelu esillä. Niin nörttiä että! Suomalaiset taistelivat kisoissa hienosti ja kotiintuomisina Medit saivat killuttimia kaulaansa. Jari Suomalainen & Frodo yksilökisoissa pronssia ja medijoukkue hopeaa. Mineissä pohjoisen koirat ohjaajineen (Caro & Kerttu ja Hannu & Neta) näyttivät, missä seurassa meidän kyläkisoissakin kisataan ja tekivät viikonlopun aikana upeita ratoja. Maksien yksilökisa oli jännitysnäytelmä, jollaista ei kestäisi joka päivä kokea. On tuo vaan vaikea laji ja niin pieni on se väli täydellisen onnistumisen ja grande fiascon välillä.

Sen verran olen itseäni kuitenkin agilitystä ulkoistanut, että käväisin lauantaina SPL-Raahen järjestämässä BH-kokeessa turisteilemassa. Tottisosuudessa ei ollutkaan ihan itsestään selvää, että jokainen kentällä pysytellyt koira pääsee tottisosuuden läpikin. Tällaistakin kun on nähty - valitettavasti. Kaupunkiosiossa ABC:llä häiriköin henkilöryhmässä ja tihkusateessa otin muutaman kuvankin, jos joskus pitää tehdä kuvakertomusta siitä, mitä BH-kokeessa ylipäätään tapahtuu.  


Tottelevainen koira on onnellinen koira. Koulutetun koiran omistaja on onnellinen omistaja!